Päivän lehti 9.5.2017
Päivän lehti 9.5.2017    |   Mielipide

Kelan tulkinta ruokakunnasta on omavaltainen

Käytännössä Kela ei noudata asumistukilakia asumistukea koskevissa päätöksissään.

Helsingin Sanomien kirjoituksessa ”Ruokakunnan käsite hämmentää” (Kotimaa 5.5.) väitettiin, että Kela määrittelisi ruokakunnan käsitteen asumistuen tarpeellisuusharkinnan yhteydessä samaa jääkaappia käyttävien perheenjäsenten muodostamaksi kokonaisuudeksi.

Tämä määritelmä olisi linjassa asumistukilain kanssa. Lain neljännessä pykälässä todetaan, että ruokakuntaan katsotaan kuuluviksi samassa asunnossa asuvat avo- tai aviopuolisot.

Käytännössä Kela ei kuitenkaan noudata asumistukilakia asumistukea koskevissa päätöksissään: se ei myönnä asumistukea välttämättä kummankaan aviopuolison asumiskustannuksiin, jos puolisot joutuvat asumaan erossa toisistaan muusta pakottavasta syystä kuin välien rikkoutumisesta.

Tämä tulkinta on selvässä ristiriidassa asumistukilain kanssa.

Vakuutusoikeus antoi tänä vuonna ennakkopäätöksen, jossa se siunasi Kelan ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätökset olla myöntämättä asumistukea vähävaraiselle avioparille, jonka erillään asuminen johtui toisen puolison sairauden ja vammaisuuden aiheuttamista asuinympäristöön liittyvistä erityistarpeista sekä siitä, ettei toinen puoliso voinut muuttaa uudelle asuinpaikkakunnalle menettämättä työllistymismahdollisuuksiaan.

Vakuutusoikeuden päätös jäi voimaan, koska vakuutusoikeuden päätöksistä ei voi valittaa ylempiin oikeusasteisiin.

Maura Ryömä

Suonenjoki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Kela
  • Sosiaaliturva
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Naisia miesten puku­huoneessa, hirmu­tuomioita pikku­rikoksista, korko­kenkiä juoksu­matolla – HS:n kirjeen­vaihtajat kertovat, milloin he tuntevat itsensä maailmalla suomalaisiksi
    2. Harkitsetko sijoittamista taiteeseen? Näin löydät teoksen, jonka arvo voi kasvaa
    3. Yrittäjähenki, valistus ja Eurooppa – Ranskan uuden presidentin Emmanuel Macronin lupaukset tiivistyvät kolmeen sanaan
    4. Sdp:n pormestaripunnerrus on vihdoin ohi: Nasima Razmyar nousee Helsingin apulaispormestariksi
    5. Suomen euroviisu syntyi lopulta voimalla ”kuin oksennus” – viisuedustajat hakkasivat vuosia päätään musiikkiteollisuuden seinään
    6. Suomen Blackbird-euroviisun lavashow siirrettiin Suomesta Kiovaan sekunnin tarkkuudella
  2. Pääkirjoitus
    1. Ranskan presidentinvaalien jälkeen Macron-ilmiö kohtaa realismin
    2. Kaasuputki on muutakin kuin ympäristöasia
    3. Sunnuntain vaalit olivat Merkelille tuplahelpotus
    4. Hallitus ottaa ison riskin sote-uudistuksessa
    5. Yliopistoilta puuttuu myytävä tarina, ja niinpä tutkijoita on alettu pitää turhina – Suomea uhkaa liukuminen takaisin Euroopan takamaaksi
    6. Ranskan parlamenttivaalit ratkaisevat suunnan
  3. Kotimaa
    1. Internet on täynnä pienoiskopterikuvia yleisötapahtumista, vaikka ihmisten päällä ei harrastelija saa lennättää – ”Jonain päivänä kuvauskopteri tulee väkijoukkoon”
    2. Yllättävä tutkimustulos: Nelivetoisen auton onnettomuusriski kasvaa talvella – Kuski kuvittelee autonsa turvallisemmaksi kuin se on
    3. Muista jättää veroilmoitus tiistaina – unohtuneista tuloista voi seurata vähintään 100 euron veronkorotus
    4. Risto Ihamuotila ottaa joka päivä esiin sinisen vihon ja kirjaa muistiin säätilan – Kuinka kevät on 50 vuodessa muuttunut?
    5. Mies lähetti oikeuskansleri Jonkalle solvausviestejä yli neljän vuoden ajan – sai tuomion vainoamisesta ja kunnianloukkauksesta
    6. Tutkimus: Hankala parisuhde ja muut vastoinkäymiset voivat lisätä rintasyöpäkuoleman riskiä
    7. Jussi Niinistö lyttää Jussi Halla-ahon suunnitelman johtaa perussuomalaisia Brysselistä: ”Puoluetta johdetaan edestä, ei netistä”
    8. Nainen kuoli jäätyään linja-auton alle Hyvinkäällä maanantaina – Poliisi kaipaa havaintoja
    9. Osa vaalisimulaation kunnista oli väärissä maakunnissa
    10. Kellokosken sairaalaa ei suljeta ennen uuden Laakson sairaalan valmistumista
  4. Kaupunki
    1. Helsinkiläiset ovat tyytyväisempiä kotikaupunkinsa palveluihin kuin koskaan – ”Landbosta käydään Vantaan Jumbossa autolla ostoksilla ja ollaan ihan tyytyväisiä”
    2. Helsinki jättää Suomi ensin -leirin ympäristön siivoamatta Rautatientorilla – ”Mielenosoittajat uhkailevat ja häiritsevät työntekijöitämme”
    3. Onnettomuustutkijat: Tyhjien metrojunien turma olisi voinut tapahtua myös päiväliikenteessä Helsingissä
    4. Kuorma-auto ajoi suojatiellä pyöräillyttä poikaa päin Helsingissä
    5. Vantaa perustaa uuden johtajan viran: nyt etsittävä kiinteistöjohtaja saa 6 150 euroa kuukaudessa
  5. Ulkomaat
    1. Kun Itä-Ukrainan Avdijivkasta katkeavat sähköt, korjausmiehet lähtevät henkensä kaupalla tarkastamaan vahinkoja rintamalinjojen väliin
    2. YK:lta hyytävä raportti Filippiinien huumesodasta – Presidentti Duterten liittolainen: ”Ei täällä ole meneillään mitään tappojen aaltoa”
    3. Ensimmäisiä kapinallisia evakuoidaan Syyrian Damaskoksesta
    4. Kiinalainen tuomioistuin väittää ihmisoikeusjuristin tunnustaneen rikoksia – miehen on kerrottu tulleen kidutetuksi
    5. Kostoporno yleistä Australiassa – Uhreille vaaditaan parempaa suojaa
  6. Talous
    1. Hurjat vientiluvut yllättivät ekonomistitkin – talouskasvu­ennusteita täytyy ehkä tarkentaa ylöspäin
    2. Kiinteistöjen verotus menossa uusiksi – kaupunkien arvorakennuksiin odotettavissa veronnousua
    3. Suomalaiselle tietokantayhtiölle 25 miljoonan euron rahoitus Euroopan investointipankilta
  7. Urheilu
    1. Leijonien kolmen maalin johto suli – Tšekki voitti voittomaalikilpailun jälkeen 4–3: ”Näissä peleissä ei voi hukata kolmen maalin johtoa”
    2. Leijonien kummallinen holhousjääkiekko on pahoissa vaikeuksissa – eikä se ole yllätys
    3. HJK:n väkivaltaiset häirikköfanit tuhoavat seuran ja lajiyhteisön mainetta – joukkotappelu Ahvenanmaalla, joukkokäännytys Vaasasta ja epäilty törkeä pahoinpitely Hämeenlinnassa
    4. FC Honka voitti jäätävän kylmässä Ykkösen derbyssä Gnistanin – Tammilehto parahti tuskasta ja kannettiin paareilla kentältä
    5. Menkää katsomaan Maximoa – FC Hongassa kasvaa ulkomaille päätyvä pelimies
    6. IFK:n uusi päävalmentaja Selin tietää, mitä on tulossa: ”Tämä on ehkä halutuin, mutta myös kovin paikka”
    7. Pekka Rinteen Nashville teki historiaa – Anaheim romahti rumasti
    8. Monacon pitäisi kirjoittaa historiaa uusiksi, mikäli se aikoo nousta sillasta Juventusta vastaan
    9. Hopeajoukkue KalPa menetti tähtipelaajiaan KHL:ään ja DEL:iin
    10. Nyrkkeilijä Juho Tolppola sairastui keuhkoinfektioon, ja hartaasti valmisteltu paluuottelu siirtyi syksyyn
    11. Kauden parhaana valmentajana palkittu Pekka Virta toimitsijakieltoon ”säädyttömästä eleestä”
    12. Ruotsin salibandyliigan pelaaja kuoli kesken harjoituksen – kärsi synnynnäisestä sydänvaivasta
    13. Tuloksia, rahapelejä ja TV-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Ruotsin taiteen superjulkkiksen huikeat maalaukset tulvivat mielikuvituksellisia yksityiskohtia
    2. Runoilija Ville Hytösen odotettu esikoisromaani maalaa virolaiskylään maailmanlopun freskon
    3. Funkin keksijä osoitti olevansa yhä iskussa 75-vuotiaana
    4. Suomalaisten tuottama elokuva palkittiin Italiassa
    5. Oopperakaraoken SM-kisat Joroisten musiikkipäivillä
    6. Laura Voipio voitti Savonlinnan oopperajuhlien valtakunnallisen librettokilpailun
    7. Georgian kansallisbaletti vierailee Helsingissä
  9. Tiede
    1. Tuulivoimaa kahdella lelulla – jojovoimalat pystyisivät teoriassa tuottamaan koko maailman sähkön
    2. Oireiden googlailu voi hidastaa pääsyä oikeaan hoitoon – tutkimuksessa lasten oireita itse selvittäneet jarruttivat oikeaa diagnoosia
    3. Torjunta-ainetta sietävät kärpäset ovat surkeita kosimaan – yksi geeni tekee immuuniksi ddt:lle, mutta hinta on kallis
  10. Mielipide
    1. Onko kaupunkimaisema tärkeämpi kuin terveys?
    2. Ketään ei pidä pakottaa tekemään turhaa työtä
    3. Työhakemusten lähettäminen on vanhanaikaista
    4. Kelan tulkinta ruokakunnasta on omavaltainen
    5. Maakuntavaalisimulaatiossa on epärealistisia oletuksia
    6. Uusimaa tarvitsee erityiskohtelun
    7. Vaatteilla on suuri vaikutus minäkuvaan
    8. Ystäväni tarvitsee jatkuvaa hoivaa, mutta Helsinki ei kelpuuta puolisoa omaishoitajaksi
    9. Kuntien edustus pitää turvata
    10. Kaupungin vuokra-asuntoja Kallioon?
    11. Kuntotesti on hyvä herätys nuorelle
    12. Mestariteoksista paremmat kuvat nettiin
  11. Tänään
    1. Entinen pelastusylijohtaja Pentti Partanen muistaa syyskuisen yön vuonna 1994 – ”Päivystäjä soitti ja sanoi, että Itämerellä on sattunut jokin onnettomuus”
    2. Veikko Valorinta 1918–2017
    3. Marjatta Muurimaa 1937–2017
    4. Viikin eritasoliittymään kaikkiaan yhdeksän siltaa
    5. Mitkä ovat aikamme suuret tarinat?
    6. Huvipuisto kukkii toukokuussa
    7. Tapahtumia tiistaina 9. toukokuuta
  12. Radio ja TV
    1. Kulttielokuva Karvat saa tänään tv-ensi-iltansa – ilmestyessään päätön ja tönkkö teos joutui elokuvatarkastuksen hampaisiin
    2. Maailmanmusiikki keksittiin 30 vuotta sitten
    3. Tämän opin Suomesta, kun näin tv-sarjan kammottavasta teloittajasta kaukana Chilessä
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Barcelonan iskussa kadonnut pikkupoika kuoli sairaalassa

    9. 9

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää