Päivän lehti 10.5.2017
Päivän lehti 10.5.2017

Televisiopersoona Oprah Winfrey nähdään vihaisen tyttären roolissa tositarinassa – Elokuva kertoo naisesta, jonka kuolemattomat syöpäsolut mullistivat syöpätutkimuksen

The Immortal Life of Henrietta Lacks on elokuva, jossa tytär yrittää tutustua kuolemattomaan äitiinsä.

Mikä tositarina naisesta, jolle miljoonat ovat tietämättään velkaa elämästään!

Harmi vain, että hänen kuolemansa jälkeisistä elämänvaiheista dramatisoitu teos ei ole läheskään yhtä kuolematon. Puolentoista tunnin The Immortal Life of Henrietta Lacks (2017) on silti elokuva, jossa on sekä kiinnostavat, kärkevät että koskettavat puolensa.

Tekomaassaan Yhdysvalloissa se on herättänyt huomiota ennen kaikkea toisella pääosanäyttelijällään. Mediavaikuttajana, televisiopersoonana ja ­hyväntekijänä paljon paremmin tunnettu Oprah Winfrey ­eläytyy elokuvassa ailahtelevaiseksi ja vihaiseksi tyttäreksi, jota vaivaa nuorena kuolleen ­äidin myöhempi hyväksikäyttö – äidin, jota hän ei edes tuntenut.

Nainen oli Henrietta Lacks (1920–51), jonka kuolemattomat, loputtomasti kasvatettavat syöpäsolut mullistivat syöpätutkimuksen ja ovat auttaneet kehittämään lääkkeitä moniin muihinkin sairauksiin.

Viisi lasta synnyttänyt Lacks ei tiennyt syöpäsolujensa ainutlaatuisuudesta ja tutkimus­käytöstä, eikä niistä valistettu koskaan hänen jälkeläisiään. Saati että lapset olisivat hyötyneet mitenkään lääketeollisuuden taloudellisesti tuottoisista läpimurroista.

Mutta ainakin tahallisesti peitelty totuus tuli julki, kuten The Immortal Life of Henrietta Lacks muistuttaa. Elokuva perustuu Rebecca Sklootin kirjaan (2010), jossa hän on itse toinen päähenkilö, tarinaa kannatte­leva tutkiva toimittaja.

Muun muassa tieteen etiikkaa ja rasismia sivuava tiivistys on näin lyhyenä silti liian moni­aineksinen, vain pintaa hipai­seva.

The Immortal Life of Henrietta Lacks. (hbonordic.com)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Ahtisaari väistyy perustamansa CMI-järjestön johdosta, tilalle Alexander Stubb – ”Muodollisesti olen jo eläkkeellä”
    2. Hallitus hyväksyi korjatun sote-lain – Valinnanvapaus sai edelleen nihkeän vastaanoton
    3. Vanhuksen kuolema Vantaalla havahdutti: hätäkutsu ei aina tuo apuun hoitajaa vaan pelkän vartijan
    4. Yritykset vaihtavat nyt vilkkaasti toimitusjohtajiaan – potkujen antajien aika meni laman myötä, nyt haetaan ”nuorempaa näkemystä ja johtamista”
    5. Suomi putosi Euroviisuista, tappioputki jatkuu –”Ei saa silti vetää tappiomyssyä päähän”
  2. Pääkirjoitus
    1. Vielä yksi ministeri vaihtuu piakkoin
    2. Sote-uudistus saattaa nyt nousta jaloilleen, mutta vielä ei pystytä sanomaan, mihin suuntaan se alkaa liikkua
    3. EU-puheenjohtajuuden tulokset ovat tehokasta Suomen markkinointia
    4. Eurooppaministeri Sampo Terhon ajatus EU-kansanäänestyksestä on nolo ja turha – Suomea vietäisiin eroneuvotteluissa kuin millilitran mittaa
    5. Tutkijoiden tulisi pyrkiä kokonaisnäkemykseen
    6. Karlsson
    7. Kotikutoiset ongelmat hidastavat viennin kasvua
  3. Kotimaa
    1. Alkaako nyt aivoton työhakemusten tehtailu? Heikkenevätkö vaikeimmin työllistyvien tuet? – HS käy läpi uusien työttömyyslakiesitysten keskeisiä kohtia
    2. Työmarkkinatuen toivossa osa nuorista päätyy ”valehakemaan” korkeakouluihin – Julia kumitti vastauksiaan, jotta ei vahingossakaan pääsisi sisään
    3. Historiallinen käänne Suomessa – humalajuominen väheni ensimmäisen kerran
    4. ”Koko elämäni on tuhottu”, sanoo Sunny Car Centerin puuhamies Atlantin takaa – konkurssipesä vaatii yli kuutta miljoonaa euroa, poliisi odottaa kuulusteluihin
    5. Äitiyspakkausta viedään nyt kehitysmaihin – tuttujen tarvikkeiden lisäksi mukana muun muassa napanuoran sidontaväline ja kirurgin veitsi
    6. Suomen Yrittäjät mylläisi työeläkeyhtiöiden hallintoa – EK:n ote työeläkemiljardeista heikkenisi
    7. Hallintarekisteri etenee sittenkin – ehtona perussuomalaiset vaatii piilotettujen omistusten osingoille 50 prosentin ennakonpidätystä
    8. Poliisi tutkii Sastamalan henkirikoksia tappoina – mies ja nainen surmattiin teräaseella asunnossa
    9. Vihdin kunnanvaltuuston uudet voimasuhteet puuttuivat
    10. Rönttösrouva on toiminut Tapanilassa vuodesta 2004
  4. Kaupunki
    1. Maahanmuuttovastainen Suomi ensin -leiri saamassa lähtöpassit nykyiseltä paikaltaan Helsingin Rautatientorilta – tilalle monikulttuurinen Maailma kylässä -festivaali
    2. Suomi ensin -leirin aktiivi ei ymmärrä häätöä Rautatientorilta: ”On väärin, jos yksi saa jäädä ja toinen joutuu lähtemään”
    3. Vantaalaismiehen kotoa löytyi kymmenien aseiden kätkö: mukana sarjatulta ampuva rynnäkkökivääri
    4. Raaka ryöstö Nuuksiossa: Uhri kaapattiin, sidottiin puuhun ja pahoinpideltiin metalliputkella – tekijöiden tuomiot kovenivat hovissa
    5. Helsingin kävelykeskustan laajennus pysähtyi lautakuntaan – ”Ajankohta on hiukan väärä”
    6. Onko Itämeren pelastus nyt käsillä? Roskia syövä hökötys laskettiin mereen Helsingin edustalla
    7. Ruotsin laivaston keihäänkärki kelluu paraatipaikalla Helsingissä – häivetekniikalla varustettu sotalaiva toi merivoimien komentajan vierailulle
  5. Ulkomaat
    1. Stalin meni, farkut tulivat – 1950-luku toi Suomeen amerikkalaisen kulttuurin ja lopetti viihdepaaston
    2. HS:n kirjeenvaihtajat pohtivat Sanomatalon tapahtumassa, mikä USA:n Trumpia motivoi ja miten häneen suhtaudutaan
    3. Arktisen neuvoston puheenjohtajaksi nouseva Suomi joutuu vääntämään ilmastonmuutoksen sanamuodoista neuvottomien amerikkalaisten kanssa
    4. ”Vilpitön ja uskollinen” koirakin sai äänen Ranskan vaaleissa – 9 prosenttia sunnuntain äänistä hylättiin
    5. Ranskan entinen pääministeri Valls haluaa loikata Macronin puolueeseen
    6. Ennakkosuosikki Moon Jae-in julistautui Etelä-Korean presidentinvaalien voittajaksi
    7. Thaimaassa jälleen tuhoisa pommi-isku – ainakin 40 loukkaantui
    8. Pakistan ja Afganistan aikovat sopia rajariitansa Googlen karttapalvelun avulla
    9. Kolme kuoli lumivyöryssä Ranskan Alpeilla
  6. Talous
    1. Terrafamen purkuputki ei saanut vieläkään pysyvää lupaa
    2. S-Pankki ennustaa talouden kasvavan laajalla rintamalla: ”Kuluttajan näkövinkkelistä taloustilanne on valoisa”
    3. Lääkäri, entinen malli Gunhild Stordalen meni naimisiin miljardöörin kanssa ja sairastui vakavasti – pelastaa nyt maailmaa
  7. Urheilu
    1. Leijonien turnaus kestää enää yhden tappion – sitä ei voi kärsiä kiekkokääpiö Sloveniaa vastaan
    2. Pitäisikö Lauri Marjamäelle antaa potkut: ”Tie on kivikkoinen, mutta mahdollisuuksia on”
    3. Kiekkojohtaja Fasel uskoo yhä NHL:n mukaantuloon olympialaisiin: ”Olen luottavainen enkä anna periksi”
    4. Sinivalkoista keppijumppaa, sähkömiekkailua ja asahia – Unelmien liikuntapäivä tarjoaa pop up -treeniä ympäri Suomea
    5. Dani Alves sai uuden mahdollisuuden Juventuksessa – ja johdatti seuran Mestareiden liigan finaaliin
    6. Atlético Madrid haluaa tehdä fanit ylpeiksi
    7. Fifa tutkii Paul Pogban maailmanennätys­siirron Manchester Unitediin
    8. HJK-kannattajan epäillään syyllistyneen Hämeenlinnassa törkeään pahoinpitelyyn
    9. Washington nöyryytti Pittsburghia – Crosby ajautui rajusti laitaan
    10. TPS ja Classic kohtaavat ensi kaudella Singaporessa
    11. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. 20 vuotta sitten ilmestynyt Radioheadin OK Computer teki vaikutuksen myös jazzin ja taidemusiikin tekijöihin – se oli myös rockin viimeinen klassikko
    2. Olkiluodossa työskennellyt John McGregor vaihtoi työmaakseen musiikin – aluksi hän oli halunnut vain rakentaa siltoja
    3. Guy Ritchie muokkasi kuningas Arthurin tarusta onnistuneen jätkäsaagan
    4. Draama-Helmin tärähtänyt räp-sanailu puree ja hykerryttää
    5. 60-luvun vintage-jazzia soittava Jukka Eskolan Soul Trio on nimeään suurempi
    6. Osmo Vänskän ja Jevgeni Sudbinin Beethoven-kokonaislevytys päättyy pianistin muskelien esittelyyn
    7. Fleetwood Macin täysosuma sisältää 80-luvun parasta listapoppia
    8. Rokkipoliisit olivat ystävällisiä, vaikka vuotta 1971 käsitelleeseen tekstiin oli livahtanut virheitä
    9. Elvis on laskukierteessä: Levyjen arvo syöksyy, imitaattorien kysyntä laskee, merkitys vähenee – ”Pahalta näyttää”, sanoo Elvis-asiantuntija
    10. Esikoisromaanin kasarinostalgia ei jaksa maaliin asti
    11. Krista Kosonen esiintyy Blade Runner 2049:n trailerissa – tieteisspektaakkeli kuuluu maailman odotetuimpien elokuvien joukkoon tänä vuonna
    12. Kansalliskirjasto sai arvokkaan kirjalahjoituksen – joukossa pienpainatteita 1800-luvulta
  9. Tiede
    1. Kissankin toinen tassu on näppärämpi – kätisyys hyödyttää sekä ihmisiä että eläimiä
    2. Vanhimpia maanpäällisiä elonmerkkejä löytyi Australiasta – elämää oli maalla yli 500 miljoonaa vuotta aiemmin kuin on luultu
    3. Tilaa tieteen ja tekniikan uutiskirje
  10. Mielipide
    1. Tutkimus kertoo, mitä naiset todella haluavat – perheiden oikeutta omiin valintoihin tulee kunnioittaa
    2. Yhteiskunta, jossa lasten hankkimista pidetään arveluttavana, on tuhoon tuomittu
    3. Ruuhkamaksu olisi käytännössä ylimääräinen vero
    4. Tulorajat Ara-asuntoihin voidaan luoda monin tavoin
    5. Vainajan kohtelu jätti meidät omaiset hämmennyksen valtaan
    6. Vanhukset ansaitsevat parempaa hoitoa
    7. Valtuustot voisivat ottaa mallia yhtiökokouksista
    8. Tiliotteessa pitäisi näkyä yrityksen markkinointinimi
    9. Kirkko leikkii Robin Hoodia mutta erehtyy uhreista
    10. Seurakuntayhtymän tulisi olla toiminnassaan johdonmukainen
    11. Maanvuokran korotukset Lehtisaaressa ovat kohtuuttomia
  11. Tänään
    1. Lautasella olikin eläintä, eikä kukaan kertonut sitä Pinja Mustajoelle lapsena – nyt hän haluaa antaa omalle lapselleen mahdollisuuden olla koskaan syömättä eläimiä
    2. Erkki Tammisalo 1932–2017
    3. Aliisa Kirjokallio 1933–2017
    4. Naisvanki saattaa luopua pienokaisestaan kun vapaus koittaa ja vaikeudet alkavat
    5. Tapahtumia keskiviikkona 10. toukokuuta
    6. Avoimet ovet Presidentinlinnassa
    7. Lähikuvassa Jonna Järnefelt
  12. Radio ja TV
    1. Menneisyys on iranilaisohjaajan hieno taidonnäyte – Katsojan huomio on taattu ensimmäisestä kuvasta lähtien
    2. Televisiopersoona Oprah Winfrey nähdään vihaisen tyttären roolissa tositarinassa – Elokuva kertoo naisesta, jonka kuolemattomat syöpäsolut mullistivat syöpätutkimuksen
    3. Kari Väänäsen paljaat pakarat päihittivät teknologian Ylen Hobitit-sarjassa
    4. Keskiviikon elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    5. 5

      Marko Junkkarin kommentti vihreiden gallup-suosion hurjasta noususta: ”Nyt huojuu toden teolla sekä Sipilän että Rinteen asema”

    6. 6

      Huumekuski kaahasi satasta keskellä aamuliikennettä Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    7. 7

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – HUS on tiennyt asiasta jo keväällä

    8. 8

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    9. 9

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    10. 10

      Presidentti Sauli Niinistö tapaa Donald Trumpin Valkoisessa talossa elokuun lopulla – ”Erittäin hyvä asia”, sanoo ulkoasiainvaliokunnan Vanhanen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    7. 7

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    8. 8

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    9. 9

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    10. 10

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Donald Trump näki väkivaltaa molemmilla puolilla, ja internetin kaivoi asiasta esimerkkejä – Harry Potter ja Star Warsin kapinalliset eivät hekään olleet puhtaita pulmusia
    3. Presidentti Sauli Niinistö tapaa Donald Trumpin Valkoisessa talossa elokuun lopulla – ”Erittäin hyvä asia”, sanoo ulkoasiainvaliokunnan Vanhanen
    4. Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – HUS on tiennyt asiasta jo keväällä
    5. Viron laivamatkailu ohitti ensimmäistä kertaa Suomen ja Ruotsin välisen reitin suosiossaan – ruotsalaisten matkailu Suomessa kuitenkin lisääntynyt
    6. Tilda Kiianlehto esitti pikkutyttönä elokuvassa Vilttitossua, eikä hän koskaan unohda hajua, joka lähti 5000 litrasta pilaantunutta pullataikinaa
    7. Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä
    8. Mies otti naisen panttivangikseen radioasemalla Hollannissa – tilanne laukesi rauhallisesti
    9. Therese Johaug ei jäänyt Norjaan odottamaan dopingtuomiota – matkusti rikospaikalle Italiaan
    10. Kokematonkin tuunaaja onnistuu, kunhan välineet ovat oikeat – vanhat huonekalut saavat uuden ilmeen helposti
    11. Facebook-chatissa voi nyt pelata minigolfia, matopeliä ja Pacmania – Kaksi suomalaisvetoista yritystä kulkee uuden trendin etujoukoissa
    12. Näytä lisää