Päivän lehti 13.1.2017
Päivän lehti 13.1.2017    |   Näkökulma

Trump sai maistaa omaa myrkkyään

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump kutsui julkisuuteen levinneitä huhuja ”valeuutisiksi”. Vuosikausia Trump itse johti vaihtoehto-oikeiston valeuutiskampanjaa, jonka ainoa päämäärä oli kyseenalaistaa se, että presidentti Barack Obama oli syntynyt Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump kutsui ”häpeällisiksi” huhuja, joiden mukaan Venäjä olisi kerännyt hänestä arkaluontoisia tietoja. Hän kutsui huhuja valeuutisiksi ja vihjasi, että Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset olisivat vuotaneet huhut julkisuuteen.

”Elämmekö natsi-Saksassa?” hän tviittasi.

Ellei asia olisi niin vakava, tekisi mieli sanoa Trumpille: sitä saa, mitä tilaa.

Vuosikausia Trump itse johti oikeiston äärilaidan valeuutiskampanjaa, jonka ainoa päämäärä oli kyseenalaistaa se, että presidentti Barack Obama oli syntynyt Yhdysvalloissa. Trump lähetti Obaman kotipaikkaan Havaijille omat tutkijansa ja lupasi suuria paljastuksia.

”He eivät voi uskoa, mitä ovat löytäneet!” Trump hehkutti.

Mitään ei tietenkään löytynyt.

Vaikka Obama julkaisi syntymätodistuksensa huhtikuussa 2011, Trump jatkoi vihjailuaan. Vielä kesällä 2015 Trump väitti CNN:n haastattelussa, ettei voi tietää, onko Obama syntynyt Yhdysvalloissa: ”En todella tiedä. En tiedä, miksei hän julkista asiakirjojaan.”

Pahimmillaan yli puolet republikaaneista ilmoitti mielipidemittauksessa uskovansa, ettei Obama ole syntyperäinen amerikkalainen eikä siten oikeutettu presidentiksi.

Eikä siinä kaikki. Viime syksynä Trump kaivoi esiin 1990-luvun alun salaliittoteoriat siitä, että Bill ja Hillary Clinton olisivat murhanneet Valkoisen talon avustajan Vince Fosterin. Tämän kuolema on todistettu useissa tutkimuksissa itsemurhaksi.

Monet tapaamani äänestäjät kutsuivat Clintoneita murhaajiksi.

Nyt Trumpista itsestään levitetään villejä ja täysin vahvistamattomia huhuja, jotka asettavat hänet huonoon valoon.

Tämä kaikki olisi koomista, ellei se olisi niin kamalaa. Jos Trumpin kampanjaväki todella olisi vehkeillyt vaalikampanjan aikana venäläisten kanssa, se olisi kamalaa. Jos Yhdysvaltain tiedusteluväki todella mustamaalaisi tulevaa presidenttiä julkisuuden kautta, sekin olisi kamalaa.

Presidentti Obaman sanoin: Ilman yhteistä käsitystä tosiasioista kompromisseista tulee mahdottomia. Sodan mahdollisuus maiden sisällä ja maiden välillä lisääntyy.

Infosotaa tämä jo on.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • Laura Saarikoski
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Venäjä valmentaa jopa 8-vuotiaita armeijaan – Ase-esittelyjä, sotahistoriaa ja nuorten vakoilijoiden klubi
    2. Yrittäjä: ”Ei tässä Porscheja olla vuokraamassa” – halvimmillaan pakettiauton saa vuokralle alle kympillä
    3. Oppilaat kootaan jopa 75 lapsen jättiryhmiin – näin kokeillaan tulevaisuuden koulua
    4. Suuryritysten toimitusjohtajat ennustavat, millainen Suomi on 100 vuoden päästä
  2. Pääkirjoitus
    1. Suomen malli on hahmottumassa
    2. Paperittomat ihmiset ovat vaikea pala Suomelle
    3. Kulttuurin tuki on taitolaji
    4. Pian Sdp pääsee äänestämään
    5. Vähäisempi sääntelyriski houkuttelisi investointeja
    6. Karlsson
    7. Obamakin on vastuussa USA:n kahtiajaosta
  3. Kotimaa
    1. Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin
    2. ”Kiire ajaa perus- ja ihmisoikeuksien ohi” – Asianajajaliitto haluaa lisätä lainvalmistelun valvontaa
    3. Varakas ministeri on erikoistapaus – Tällainen on Sipilän tapauksen historiallinen tausta
    4. Myrsky kuritti matkustajalaivoja – tavarat lentelivät, ihmiset oksentelivat: ”Joka puolella näkyi olevan hirveä kaaos”
    5. Kova tuuli pudotti palaneen tuulivoimalan siiven maahan Haminassa
    6. Koko Viru-hotelli varattiin juhliville lukiolaisille – abimatkat siirtyvät remuristeilyiltä maihin
    7. Poliisi: Lastensuojeluyksiköstä karannut tyttö puukotti ohjaajaa hengenvaarallisesti Tampereella
    8. Aarnion alaisuudessa työskennellyt hyllytetty komisario saa palata töihin – Poliisipäällikkö: Toisen alaisen paluuta harkitaan
    9. Poliisi: USA:n armeijan sotilaana esiintyvä huijari käyttää hyväkseen ihmisten rakkaudenkaipuuta – uhreilta huijattu jopa kymmeniätuhansia euroja
    10. Neljälle miehelle syytteet Ylivieskan polttopulloiskusta
    11. Poliisit eivät saa syytteitä Petäjäveden ampumatapauksesta
    12. Poliisijohdon vaatimukset muuttuvat
    13. Perussuomalaisilla on Vantaalla kymmenen valtuutettua, keskustalla neljä
  4. Kaupunki
    1. Yllättävä käänne: Pekka Saurin ja Anni Sinnemäen on erottava viroistaan, jos haluavat Helsingin pormestariksi
    2. Helsinki lisää rahaa omaishoidon tukiin – Osalla tuki nousee, osalla laskee tai loppuu
    3. Mikä Helsingin tuntumassa oikein hiippailee? Sutta muistuttava eläin tarttui videolle: ”Älä mee, se tulee päälle!”
    4. Huiviin naamioitunut veitsimies ryösti kaupan Herttoniemessä – oletko nähnyt kuvan miestä?
    5. Taksikuski tuomittiin törkeästä seksuaalirikoksesta – Oikeus: Taksiluvan sai ottaa häneltä pysyvästi pois
    6. Helsinki kysyy sisäilmasta oppilailta kaikista peruskouluista
  5. Ulkomaat
    1. Vakoilupomo kiisti Trumpin syytökset: Vuoto ei tullut USA:n tiedustelusta
    2. Arkaluonteisiksi väitettyjä Trump-tietoja kerännyt ex-agentti katosi maan alle
    3. Trump sai maistaa omaa myrkkyään
    4. Trumpin CIA-pomo Venäjästä: ”Pönkittää asemaansa aggressiivisesti, tekee tuskin mitään Isisin tuhoamiseksi”
    5. Puolan pääministeri kiistoista EU:n kanssa: ”Ongelma on EU-komission puolella”
    6. Puolan hallinto uhkailee protestoineita kansanedustajia vankilalla
    7. Breivik arvioi muuttuneensa vankilassa oudommaksi ja radikaalimmaksi – ”Olen järkyttynyt kirjoittamistani asioista”
    8. Tunteet kuumenivat Turkin parlamentissa – edustajaa purtiin jalkaan
    9. Yhdysvallat myönsi ”itsepuolustus­iskun” tappaneen 33 siviiliä Afganistanissa
    10. Belgia nosti syytteet kahdelle avunannoista Pariisin ja Brysselin iskuihin
    11. Saksa alkaa palauttaa turvapaikan­hakijoita Kreikkaan maaliskuussa
    12. Talebanin sieppaamat professorit vetoavat Trumpiin: ”Emme halua kuolla täällä”
  6. Talous
    1. Finlayson perustaa Kiinaan 41 myymälää: ”Esittelemme kiinalaisille pohjoismaisen tyylin isosti”
    2. Uusi laki vaatisi myös vakuutusasiakkailta rahanpesukysymyksiin vastaamista – finanssialan mukaan täysin turhaan
    3. Miksi vihanneshyllyt ovat tyhjillään S-marketissa?
    4. Fiat Chrysleria syytetään päästöhuijauksesta Yhdysvalloissa
    5. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Vihriälä: Hallituksen päätettävä keväällä työreformista, muuten putoamme muiden Pohjoismaiden kelkasta
    6. Ruotsin hallitus perääntyy: Yrityshallituksiin ei tule sukupuolikiintiöitä
    7. Amazon aikoo palkata 100 000 uutta työntekijää
    8. Helsingin Sanomiin uusi markkinointijohtaja
    9. Uusi rahasto etsii Suomesta lupaavia teknologiayhtiöitä
  7. Urheilu
    1. Kiekko-Vantaan lohipaidat haaveilevat noususta liigaan: ”Olisihan se magee juttu”
    2. Suomalaislegioona johti Kunlun Red Starin voittoon Jokereista, kaukaiset vieraat liian puhdittomia
    3. Joulupukkikin piti Jokerien peliä uneliaana – tunnelma Pekingin jättihallissa jäi vaisuksi
    4. Ampumahiihtäjä Mari Laukkasella on edessä urheilu-uran uusi syrjähyppy: ”En orjallisesti keskity vain yhteen lajiin”
    5. Kaisa Mäkäräisellä mc-viestissä voitokas verryttely: ”Jaloissa ei ollut mikään paras vire”
    6. Hiihtoliitto hakee Rukalle kauden maailmancupin päätöstä
    7. Barcelonan supertrio ratkaisi jatkopaikan cupissa – Messi osui taas vapaapotkusta
    8. Sportin kaksi pelaaja pelikiellossa – vieraissa tappio Jukureille
    9. Japanilaisteräsmies paransi ennätystään – jatkaa ammattilaisjalkapalloa vielä 50-vuotiaana
    10. Suuri raati äänesti Urheilugaalan palkittavista
    11. Skorpionipotkusta tunnettu Olivier Giroud teki pitkän jatkosopimuksen – Arsenalin ranskalaiskolmikko jatkaa vuosia seurassa
    12. Teemu Packalén palaa kehään maaliskuussa – Makwan Amirkhania odotetaan samaan tapahtumaan
    13. Costello jatkaa suosikkina myös Turussa
    14. Zlatan keksi itselleen mahtipontisen lempinimen
    15. Kahdeksan uutta dopingkäryä kesäolympialaisissa – kolme olympiakultaa vaihtaa omistajaa
    16. Tulospörssissä muun muassa ampumahiihtoa, golfia ja torstain jääkiekkotuloksia
  8. Lasten uutiset
    1. Tubettamisesta voi tehdä itselleen ammatin
    2. ”Parasta tubettamisessa on yhdessä tekeminen”
    3. Vegaanit eivät syö mitään eläinperäistä
    4. Obaman jäähyväiset, Pikku Kakkosen synttärit ja nimikiista
    5. Mistä sinä luet uutisesi?
    6. Mikä kouluun palaamisessa on parasta?
    7. Tule kysymään avaruudesta ja eläimistä!
    8. Sloppy joe -burgerit
  9. Kulttuuri
    1. Hampurin konserttitalo on häikäisevän kaunis ja kallis – HS vieraili vastavalmistuneessa rakennuksessa
    2. Yhdysvaltain journalistivaikuttajat: Trump on ”ennen­kuulumaton uhka demokratialle”
    3. Yle suunnittelee Uutisvuodon jatkoa Tervon lähdöstä huolimatta
    4. Näyttävä La La Land -musikaali on kuin karamellia – lähes parasta, mitä Hollywood teki 2016
    5. Swiss Army Man -elokuvassa on elämää suurempaa pieruhuumoria
    6. 24 viikkoa on itkettävä elokuva vaikeasta aiheesta
    7. Ben Affleckin uutuus on rönsyilevä elokuva rommiruhtinaan noususta ja tuhosta
    8. Punahilkka-ooppera tarjoaa vilskettä, vipinää ja yllätyskäänteitä
    9. Kirjamyynti jatkoi viime vuonna hiipumistaan – Harry Potter oli yksittäinen helmi
    10. Valkoinen peura -näytelmä vierailee Pohjois-Venäjällä
    11. HKO tilaa satavuotisjuhlan kunniaksi Helsinki-variaatioita
    12. Kansallismuseon keskiaikaiset veistokset tulevat nähtäviksi verkkoon
  10. Tiede
    1. Taivaan putoamisen merkkejä näkyy Suomessakin, tietokirja törmäyskraattereista muistuttaa
    2. Menopaussi syntyi ratkaisuksi äitien ja tyttärien konfliktiin – ainakin miekkavalailla
    3. Kun puhaltaa pillillä maitolasiin kuplia, syntyy vaahtoa, mutta mehulasissa vaahtoa ei synny – Miksi?
    4. Mikä on suurinta avaruudessa? Neptunus, Saturnus vai joku muu?
    5. Miten korkeaksi sademetsän puut kasvavat?
    6. Pakastettu syövän uhri odottaa eloonherätystä
  11. Mielipide
    1. Toimeentulotuen siirto Kelaan toi pulmia monien arkeen
    2. Ex-pääministeri Paavo Lipponen HS:n mielipidepalstalla: Eurossa ei ole vika, jos asioita ei osata hoitaa
    3. Esiopetukseen tarvitaan lisää miehiä ja monikulttuurisia työntekijöitä
    4. Tehdään alkoholilaki, joka noudattaa kansan hiljaisen enemmistön arvoja
    5. Dösä ei kuulu Stadin slangin venäläisperäisten sanojen joukkoon
    6. Ammattikoulutuksessa kytee aikapommi
    7. Ovatko ideologiat päättäjille tutkittua tietoa tärkeämpiä?
    8. Tehdäänpä tässä odotellessa parkkihalli valmiiksi
    9. Olen etsinyt deitti-ilmoituksilla miestä jo 20 vuotta – miksi niin moni katoaa ensitreffien jälkeen?
    10. Jos kieltäydyt naudanlihasta eettisistä syistä, sinun pitää unohtaa myös juustot ja jogurtit
  12. Tänään
    1. ”Se oli maailman helpoin kohde, mutta mokasin” – kiinteistövälittäjä Rasmus Parkkila aloitti nuorena ja maksoi siitä oppirahat
    2. Pysäköintimittareiden nettotuotto 200.000 mk
    3. Tapahtumia perjantaina 13. tammikuuta
    4. Tangon urbaanimpi olomuoto
    5. Metsän magiaa galleriatiloissa
  13. Radio ja TV
    1. Tarjolla humalainen historiantunti
    2. Hollywood-elokuvat vilisevät suomalaisia tuotteita
    3. Kirjailija pakolaisvirran keskellä
    4. Torstain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut, kahdeksan loukkaantui ja epäilty sairaalassa – poliisi melko varma puukottajan henkilöllisyydestä

    3. 3

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    9. 9

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    10. 10

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut, kahdeksan loukkaantui ja epäilty sairaalassa – poliisi melko varma puukottajan henkilöllisyydestä

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    7. 7

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    8. 8

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut, kahdeksan loukkaantui ja epäilty sairaalassa – poliisi melko varma puukottajan henkilöllisyydestä

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    11. Näytä lisää