Päivän lehti 14.3.2017
Päivän lehti 14.3.2017    |   Mielipide

Moni päättäjä ei ymmärrä vauva-arkea

Yöt ovat imetyksineen heräilyineen niin rikkonaisia, että ainakaan minusta ei olisi vielä tällä hetkellä uupumuksen vuoksi hyötyä työnantajalle.

Perheenäitinä kannatan 6+6+6 -mallia. Vapaa koostuisi kolmesta kuuden kuukauden jaksosta, joista yksi on äidille, yksi isälle ja yksi jaettavissa vanhempien sopimalla tavalla. Kotihoidon tuki korvattaisiin kuuden kuukauden hoitorahalla, joka olisi nykyistä ­kotihoidontukea merkittävästi suurempi. Perhevapaista työnantajille aiheutuvat kustannukset tulisi korvata yhteisestä ­vakuutusjärjestelmästä.

Kokemus isien perhevapaiden pidosta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa viittaa siihen, että isät käyttävät yleisimmin niitä vapaita, jotka on nimenomaan merkitty isille. Lisäksi isät käyttävät vapaita silloin, jos perhe ne muuten menettäisi. Uudistus siis kannustaisi isiä käyttämään nykytilannetta selvästi pidempää kuuden kuukauden vapaajaksoa.

Kiistattomasti on myös isän etu, että perhevapaat jakautuisivat vanhempien kesken nykyistä tasaisemmin. Sukupuolten välisen tasa-arvon ei tulisi kuitenkaan mennä lapsen edun edelle. Esimerkiksi EK:n 5+5 -mallissa unohdetaan, että täys­imetystä suositellaan kuuden kuukauden ikään asti. Tämän jälkeen imetystä suositetaan ­vähintään 12 kuukauden ikään asti kiinteiden ruokien ohella.

Oma, pian kahdeksan kuukauden ikäinen vauvani imee rintaa kolmesti yölläkin. Päivisin vauvan juomana on äidinmaito kiinteiden ruokien syömisen ohessa. Imetyskertoja on vuorokaudessa vähintään kymmenkunta. Äidinmaito on vauvan pääasiallista ravintoa yksivuotiaaksi saakka. Ei ole lapsen edun mukaista korvata äidinmaitoa korvikkeella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Monilta päättäjiltä tuntuu puuttuvan käsitys vauva-arjesta. Yöt imetyksineen ja heräilyineen ovat lapsen ensimmäisen elinvuoden ajan niin rikkonaisia, ettei ainakaan minusta olisi vielä hyötyä työnantajalle valvomisen aiheuttaman uupumuksen vuoksi.

Toivon, että perhevapaa­uudistuksessa lähdettäisiin liikkeelle siitä, mikä on lapsen etu.

Vauva-arkea elävä äiti

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Perhepolitiikka
  • Perhevapaat
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Jussi Halla-aho lyttäsi nykyisen puoluejohdon – ”Puolue ei voi olla harvojen hillotolppa”
    2. Vertailussa Jussi Halla-aho ja Sampo Terho: Kilpakumppanit erottaa ennen muuta suhtautuminen Venäjään ja maahanmuutto­politiikkaan
    3. Annina Lahdenperän nukahtelu paljastui rokotteen aiheuttamaksi narkolepsiaksi – nyt hän on joutunut vaihtamaan opiskelupaikkaa eikä saa nauraa auton ratissa
    4. Britannian parlamentti antoi pääministeri Theresa Maylle luvan käynnistää brexit-neuvottelut
    5. Näitä kannattaa katsoa tänä keväänä: HS esittelee television uudet sarjat ja vanhat suosikit
  2. Pääkirjoitus
    1. EK:n Mattila tarjosi aseita vastapuolelle
    2. Perussuomalaisten linja jyrkkenee joka tapauksessa
    3. Vesirokkorokote tuli viimein
    4. Merkelin pitäisi saada kiedottua Trump pikkusormensa ympärille – tehtävä on tietenkin mahdoton
    5. Viron kymmenettuhannet passittomat tuskin enää uhkaavat valtiota – Jos kansalaisuuden saisi helpommin, suuri venäläisvähemmistö ei olisi enää ihmisoikeusongelma
    6. Turkin Erdoğan etenee Vladimir Putinin linjalla
  3. Kotimaa
    1. Salossa piti käynnistyä kännykkätehdas, mutta nyt koko irtaimisto on takavarikoitu – ulkomainen omistaja vakuuttaa yhä toiminnan alkavan
    2. EK:n uusi puheenjohtaja Veli-Matti Mattila sai palkansaajat raivoihinsa, mutta miksi hän sen tekee?
    3. Sipilä hämmästelee EK:n näkemystä suomalaisten korkeista palkoista – ”Jäänyt levy päälle”
    4. Korkein oikeus käsittelee epäillyn kunnia­murhan valmistelua – veli uhkasi tappaa sisarensa julmalla tavalla perheen maineen palauttamiseksi
    5. Tutkija: Yksin jääminen on potilaille rankka ja ahdistava kokemus, joka voi vaikuttaa toipumiseen
    6. Uusi järjestelmä on estänyt jo satoja porokolareita – ammattiautoilijat ovat antaneet kymmeniätuhansia porovaroituksia runsaassa puolessa vuodessa
    7. Poliisi haavoittui vahingon­laukauksessa Hämeenlinnan poliisiasemalla
    8. Hovioikeus korotti tuomiota Muhoksen perhekotisurmasta
    9. Poliisi tutkii kahta törkeää ryöstöä Keski-Suomessa – nainen pahoinpideltiin ja jätettiin virumaan sidottuna betonibunkkeriin
    10. Korjattujen autojen luku koski vain VV-Auton maahantuomia autoja
    11. Ruohonen-Lernerin kilometrikorvaukset eivät olleet perusteettomia
    12. Ruotsin viisukarsinnassa toiseksi jäi Nano
  4. Kaupunki
    1. Kurt Bymanin rötösherrajahti Espoossa lähenee loppuaan – harva poliitikko jaksaisi ja kehtaisi tehdä kaiken saman
    2. Lauttasaaren entisen omistajasuvun jäsen pahastui Helsingin suunnitelmista pilata ”pitkähkö merinäköala” – 5 000 ihmisen kodit voittivat kaavoituskiistassa
    3. Lähes joka viides Helsingin rattijuopoista oli viime vuonna virolainen – Viron nollatoleranssi ei näy Suomen puolella
    4. Helsinkiläisen omaishoitaja-äidin tuet heikkenivät – nyt yllättyneet poliitikot aikovat perua muutokset
    5. Pyöräilijöiden pikareitti Baana avautui vihdoin – mutta suljetaan pian taas
    6. Myyrmäen urheilupuistoyhtiön taloussotkut hovioikeuden käsittelyyn
    7. Espoon tornitalobuumi jatkuu – Leppävaaran Puustellinmäelle halutaan tuhat asukasta ja kolme 16-kerroksista taloa
    8. Helsingin kaupunginjohtaja: ”KHO vei Uudenmaan pelastuslaitokselta pohjan pois”
    9. Helsingin jäillä nähty jopa polkupyöräilijä – pelastuslaitosta työllistävät nyt varomattomat ulkoilijat
    10. Teräaseella uhannut yritti ryöstöä Helsingissä
  5. Ulkomaat
    1. Merkel on valmistautunut Trumpin kohtaamiseen lukemalla tämän puheita ja jopa Playboyn haastattelun – Mitä tapaamiselta voi odottaa?
    2. Valkoinen talo: Trump ei syyttänytkään Obamaa salakuuntelusta
    3. ”Jos naapurissa palaa, niin sitä vaan autetaan” – ruotsalaisvapaaehtoinen Bengt Jansson, 99, muisteli talvisodan vahvimpia muistojaan presidentti Niinistön seurassa
    4. Puolalaissyyttäjät kutsuivat Donald Tuskin kuultavaksi Varsovaan – taustalla sotilastiedustelun johtajien yhteistyö Venäjän kanssa
    5. Ruotsin puolueet sopivat puolustusmäärärahojen korotuksesta – runsaat 50 miljoonaa euroa lisää tänä vuonna
    6. Turkin Erdoğanilta loppuivat kotimaasta viholliset – Euroopasta löytyi kätevästi uudet
    7. Turkkilaisministerit: Pakolaissopimusta EU:n kanssa ei tarvitse noudattaa
    8. Turkki toi sisäpolitiikkansa Eurooppaan, haukkui Hollannin ja Saksan toimet ”natsismiksi” ja väläytti pakolaissopimuksen purkamista – mitä Turkki oikein aikoo?
    9. ”Mitä sitten?” – Presidentti­ehdokas Fillon rikkoi Ranskan vaalisääntöjä ottamalla vastaan mittatilauspukuja 13 000 eurolla
    10. Kiina rajoittaa Pipsa Possun ja muiden ulkomaisten lastenkirjojen julkaisua – Puolue haluaa lasten keskittyvän kommunistisiin oppeihin
    11. Unicef: Syyrian sodassa kuoli viime vuonna yli 650 lasta – lapsiuhrien määrä ennätyslukemissa
  6. Talous
    1. Kesko ja lääkeyhtiö Oriola-KD lähtevät haastamaan apteekkeja jopa sadan myymälän ketjulla
    2. Superhalvat banaanit voivat olla pian historiaa – Sienitauti uhkaa tuhota suomalaisten suosikkibanaanin
    3. Sijoitukset startup-yhtiöihin kasvoivat Suomessa huimasti – ”Suomea voi kutsua jo nimellä Startup Nation”
    4. Opec-sovun vaikutukset haihtumassa ilmaan – Yhdysvaltojen piristynyt liuskeöljyn tuotanto leikkaa taas hintoja
    5. Robottiautot hurmasivat teknologiajätti Intelin – ostaa 14 miljardilla eurolla israelilaisen yrityksen Mobileyen
  7. Urheilu
    1. Special Olympics -urheilijat tavoittelevat unelmiaan jalat maassa: ”Osallistuminen ja ihmisten näkeminen on hienointa”
    2. Runkosarja oli Tapparan juhlaa – ”Vaikeista paikoista joukkue on noussut ja osoittanut voitontahtoansa”
    3. HIFK meni välipelin kautta pudotuspeleihin – Törmänen heitti pakkijärkäle Joe Finleyn rangaistuslaukauskilpailuun
    4. Norjan pääsarjassa maailman kaikkien aikojen pisin jääkiekko-ottelu – hallin ravintola syötiin tyhjäksi, pelaajille tilattiin laatikkokaupalla pizzaa
    5. Mikael Granlund sivalsi upean maalin – Teemu Selänne keräsi valtavat suosionosoitukset Anaheimissa
    6. Nyt tuli kova tuomio: Venäjän yleisurheilun dopingohjelman pääarkkitehdiksi epäilty sai elinikäisen toimitsijakiellon
    7. Harkimo: Jokereiden uusi KHL-sopimus syntyy 99 prosentin varmuudella tällä viikolla
    8. Lauri Markkasen Arizona sijoitettiin kakkoseksi – neljällä voitolla aukeaa paikka finaaliturnauksessa
    9. Kirjoittaako Shakespeare Mestareiden liigassa uuden luvun Leicesterin historiaan? ”Joukkue on nyt yhtä vaarallinen kuin viime kaudella”
    10. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Isä sai rauhoitella poikaa hirviöelokuvassa – Näin elokuvien ikärajat nykyisin päätetään, asiantuntijatkin kaipaavat lisää ikärajoja
    2. Yle Teeman oma kanava loppuu huhtikuussa, kun Teema ja Fem yhdistyvät – enin osa parhaasta katseluajasta Teeman ohjelmalle
    3. Eeva-Riitta Eerolan maalaukset tuovat katsojalle arjen pieniä aistimuksia
    4. Suomen pitkäaikaisin naisministeri Sinikka Mönkäre teki luokkaretken ja eteni orpotytöstä hyvinvointivaltion symboliksi
    5. Kaikki Suomen maolaiset, muistelkaa! – Kansan arkisto kokoaa äärivasemmiston vaiheet
    6. Esa-Pekka Salonen ylistää Yo-Yo Man ”noitamaista virtuositeettia” – myös kriitikot kehuvat Chicagossa kantaesitettyä sellokonserttoa
  9. Tiede
    1. Suomalainen yritys vie aaltovoimaloita surffirannoille – Itämeren tyrskyt ovat energiantuotantoonkin liian pieniä
    2. Isät elävät pitempään kuin miehet, joilla ei ole lapsia
    3. Tutkimus: Liberaalit pyytelevät herkemmin anteeksi – konservatiivit eivät pyydä eivätkä anna
  10. Mielipide
    1. Perhevapaan uudistajat unohtavat lapsen – ja sen, että jälkeläisten hoitaminen on naiselle luontevampaa kuin miehelle
    2. Lasten hankinnan ei tulisi olla työsuhdekysymys
    3. Moni päättäjä ei ymmärrä vauva-arkea
    4. Kokeillaan ”varsamaksua”
    5. Maaseutua ei saa kuihduttaa pelkäksi lomalandiaksi
    6. Elokuvateatteri Orion on pelastettava
    7. Edistävätkö vaalikoneet demokratiaa?
    8. Luennot on pidettävä suomen kielellä
    9. Olisi kannattanut toimia ajoissa – savusaunasta tuli virolainen maailmanperintökohde
    10. Tieteellisen julkaisemisen arvioinnissa on haasteita
    11. Koko perheen elokuvakin voi pelottaa
    12. Korvamadot ovat psykologisia ilmiöitä
  11. Tänään
    1. Viima Lampinen on sukupuoleton ihminen
    2. Sauli Takala 1941–2017
    3. Barbara Helsingius 1937–2017
    4. Presidentti laturetkellä
    5. Tapahtumia tiistaina 14. maaliskuuta
    6. Nuorten tekijöiden kantaesityksiä
    7. Jääkarhun valta­kunta pienenee
  12. Radio ja TV
    1. Brittituotanto vie 1800-luvun synkkään rannikkokylään
    2. Alice Creedin tapaus on tiivis jännäri tiiviillä budjetilla
    3. Hyvä rytmi, ilo ja terävät havainnot tekevät Noin viikon uutisista hyvää tv-viihdettä
    4. Tiistain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    2. 2

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    3. 3

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    4. 4

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    5. 5

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    8. 8

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Ashin Wirathu on yksi Aasian vaarallisimmista agitaattoreista: Kiihko­buddhalainen munkki lietsoo etnistä vainoa Myanmarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää