Päivän lehti 14.5.2017
Päivän lehti 14.5.2017

Leijonat pelastui Norjaa vastaan, sunnuntaina odottaa Sveitsi

Suomen tukalat hetket jatkuvat MM-turnauksessa, kun urakka jatkuu sunnuntaina.

Norja–Suomi 2–3 ja.

Paljon oli tulossa, mutta vähän vähemmän jäi käteen, kun Suomi kaatoi Norjan jatkoajalla 3–2 jääkiekon MM-turnauksessa.

Leijonat oli hakemassa kolmea pistettä, ja saamassa täyden potin, kunnes Norja tuli tasoihin 2–2:een vain 31 sekuntia ennen loppua. Andreas Martinsen survoi kiekon sisään Joonas Korpisalon edestä.

Suomen onneksi jäähyaitiosta tullut Markus Hännikäinen kuittasi jatkoajan voittomaalin.

Kokenut maajoukkuepelaaja Mika Pyörälä antoi voittomaaliin niin upean syötön, että sellaisista tehdään yleensä maalikoosteiden parhaat palat.

”Onneksi en saanut purettua kiekkoa ensimmäisellä yrittämällä, ja kuulin, että joukkue tulee täyteen. Näin, että Hänä lähtee ylöspäin ja tällä kertaa osui”, Pyörälä sanoi.

Pyörälä on yksi kuudesta Leijonien maailmanmestarista vuodelta 2011. Hän pelaa niin luotettavasti kahteen suuntaan kuin puolimiljoonaa kilometriä ajettu dieselmersu.

Harvoin hän kerää otsikoita tai edes näkyy kaukalossa, mutta ilmankaan ei Leijonat tule toimeen.

”Kolmea tarjottiin, mutta onneksi saatiin se ekstrapiste”, Pyörälä sanoi.

Norjan lopun tasoitus kuului Leijonien turnauksen kummallisuuksiin. Näin kävi Tšekkiä vastaan ja nyt uudestaan.

”Pitää pyrkiä ja yrittää olla terävämpi loppuhetkillä, mutta kaverilla oli yksi ylimääräinen pelaaja, ja sekin tuottaa vaikeuksia”, Pyörälä sanoi tilanteesta, jossa Norja jahtasi tasoitusta kuudella viittä vastaan.

Norja meni keikkuen nurin, ja seuraavaksi olisi otettava taas yksi pakkovoitto lisää, kun Sveitsi tulee vastaan myöhään sunnuntaina.

Sveitsin ohjelma oli vähintään yhtä tiukka kuin Suomen, kun se pelasi myöhään lauantaina Kanadaa vastaan.

Kummankaan joukkueen palautumisaika ei ole pituudella pilattu. Tässä vertailussa Suomi sai edun.

”Energiaa koneeseen ja ruvetaan keskittymään siihen peliin. Kova ottelu tulossa”, Pyörälä sanoi.

Pyörälä tuntee Sveitsin pelityylin ja tavan pelata lukuisista MM-kisoista. Ensi kaudella oppia tulee kädestä pitäen, kun hän siirtyy Berniin pelaamaan.

”Paljon on yksilötaitoa hyökkäyspäähän ja vahvoja pelaajia. Puolustuspelin pitää olla timanttia”, Pyörälä sanoi.

Sveitsi lähtee Suomea paremmista asemista sunnuntain kohtaamiseen. Leijonat on joutunut pelaamaan kovassa paineessa ensi hetkistä lähtien, ja on sarjataulukossa perässä.

Kamppailu Norjaa vastaan oli askel oikeaan suuntaan, mutta ei sellainen loikka, jolla olisi ylitetty naapurin orapihjala-aita.

”Positiivisuus ei ole kauhean kovaa meidän kopissa. Tunnen ja ymmärrän, että meillä on seitsemän ensikertalaista ja he ottavat vähän stressiä siitä”, päävalmentaja Lauri Marjamäki myönsi.

Ranska- ja Tšekki-tappioiden jälkeen Leijonien play offs –pelit alkoivat. Ensin piti voittaa Slovenia, sitten ja Norja ja seuraavaksi Sveitsi.

Viimeiseksi vastaan tulee Kanada ensi tiistaina. Voihan senkin ottelun napauttaa nippuun, mutta kuinka todennäköistä se on. Ei kovin.

”Pikkaisen näkee joukkueesta, että pakkovoitot ahdistavat”, Marjamäki sanoi, mutta ei eritellyt kuinka ahdistus jakaantuu valmennuksen ja pelaajien kesken.

Kyllä valmennusosastollekin ylimääräistä höyryä saattaa kasaantua, kun ratkaisua Leijonien pelin sulavuuteen ei tahdo löytyä. Joukkue otti askeleita eteenpäin Norjaa vastaan, mutta mahtoivatko ne olla riittävän pitkiä.

Maalivahti Joonas Korpisalo ei ole kovinkaan monessa pelissä joutunut sellaiseen tilanteeseen, että ilma olisi ollut sakeana mustista kumilaatoista. Silti hän on pelaaja, jonka täytyisi ehdottomasti onnistua jäljellä olevissa otteluissa.

”Viimeiset pari peliä on menty eteenpäin peli-ilon kanssa”, Korpisalo sanoi.

Suomi kohtaa Sveitsin tänään sunnuntaina kello 21.15. MTV ja C More Sport 1 näyttävät ottelun suorana lähetyksenä.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Näin äitiys alkaa – HS:n kuvaaja seurasi uuden lapsiperheen ensimmäistä viikkoa
    2. Presidentinlinnan avoimien ovien päivä muuttui Koiviston muisteluksi: ”Köyhistä oloista lähtenyt, mutta pääsi pitkälle”, ”Hän oli hyvin komea mies”
    3. Kiristyshaittaohjelma iski sataan maahan – hyökkääjät saattoivat käyttää NSA:n vakoilu­työkaluja
    4. Keinupehvis, kirkonrotta ja neppisautot – lapsuuden lähiössä oli kymmeniä leikkikavereita ja vain vähän pelättävää
  2. Pääkirjoitus
    1. Presidentti Koivisto antoi isänmaallisuudelle jalon sisällön
    2. Kaksi samanlaista ja erilaista puoluekokousta
    3. Työpaikalla tai lenkkipolulla suorituksia valvova mittari voi muuttua hirviöksi
    4. Karlsson
    5. Koivisto oli vahva ulkopolitiikan johtaja
  3. Kotimaa
    1. Maisema alkaa vihdoin vihertää, ja ensi viikolla on jopa 20 astetta lämmintä – ”Kyllä kylmimmät ilmamassat nyt väistyvät”
    2. Presidentti Niinistö Tallinnassa: EU:n puolustusyhteistyö johtamassa lopulta tuloksiin, Suomi tukee kehitystä täysin
    3. Uusi kulttuuri­ministeri Sampo Terho haluaa tukea kansallis­mielistä kulttuuria – ”Suomalaista, länsimaista tapaa” pitää painottaa, hän sanoo HS:n haastattelussa
    4. Kiinteistökeinottelijat häädettiin Pirkkalasta ja maakaupan hanat aukesivat – ”Malli sopii jokaiseen kuntaan”
    5. Myös Isinbajeva teki ME:n Helsingissä
  4. Kaupunki
    1. Itäkeskuksen uuden kauppakeskus Eastonin rakentaminen takkuaa – mutta pian Kehä I:n risteyksessä on kolme jättilaatikkoa
    2. Puolitoista kilometriä valtaväylää painetaan tunneliin – Espoo mullistuu, kun Kehä ykkönen menee maan alle
    3. Kahta miestä ammuttiin Kontulan ostoskeskuksessa – epäilty otettu kiinni, loukkaantuneilla ei hengenvaaraa
    4. Auto törmäsi keskikaiteeseen, matkustaja kuoli – liikenne pysähtelee Turunväylällä
  5. Ulkomaat
    1. Finlandia Pallo elää yhä Göteborgin Pikku-Suomessa – Ruotsiin 1960-luvulla muuttaneet muistelevat aikoja, jolloin suomella pärjäsi kaikkialla
    2. Euroopan tuhoisin terroristijärjestö Eta laski aseensa – voiko siitä oppia jotain?
    3. Sata vuotta sitten Neitsyt Marian uskotaan ilmestyneen pienille lapsipaimenille – Paavi julisti Franciscon ja Jacintan lauantaina pyhimyksiksi
    4. Linja-auto syöksyi ulos vuoristotieltä Turkissa – ainakin 23 turkkilaista turistia kuoli
    5. Britannia: Venäjä saattaa sekaantua kesäkuun parlamenttivaaleihin
    6. Kairon läheltä kaivettiin esiin 17 muumiota – arkuissa myös lintuja
  6. Urheilu
    1. Leijonat pelastui Norjaa vastaan, sunnuntaina odottaa Sveitsi
    2. Leijonat on yhä tarkkailuluokkalainen, vaikka peli paranikin
    3. Sijaiskärsijästä tulikin Norja-ottelun sankari: ”Pikkasen kismittää, että menetimme sen johdon”
    4. Entisen hiihtolääkärin hurja selviytymistarina: Putosi railoon, harhaili päiviä jäällä ja söi raakaa lintua – selitti etsineensä puhelinkoppia
    5. Joensuun Kataja marssi mestariksi ylivoimaisella esityksellä – ”Tänään mikään joukkue Suomessa ei olisi voittanut Katajaa”
    6. Huippuvoimistelija Tomi Tuuhan unelma lentäjän urasta toteutuu –”En ole julkistanut lopettamispäätöstä”
    7. Olympiakävijä Oskar Kirmes voimisteli SM-kultaa näytöstyyliin –”Pisteet olivat kaukana hyvästä”
    8. Bottas ei lupaillut uutta superstarttia
    9. Helsingin kadut täyttyivät City Runin juoksijoista
    10. Cocks voitti ensimmäisen käsipallofinaalin
    11. Nashville vei trillerin Anaheimia vastaan – Pekka Rinteeltä jälleen huippupeli
    12. Chelsean mestaruuteen luotsannut Conte saapui vaikeisiin oloihin ja päätyi samppanjasuihkuun
    13. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  7. Sunnuntai
    1. Vaaleus teki 8-vuotiaasta siperialaistytöstä kuuluisan, Tansaniassa albiinoja tapetaan julmasti – ”Albinismi rikkoo fantasian rodusta”, sanoo tutkija
    2. Yli miljoona suomalaista kärsii jatkuvista kivuista – itsekin kivun kanssa elävä lääkäri kertoo, kuinka särkyä pitäisi oikeasti hoitaa
    3. ”Äiti on ihana ja jaksaa mua, vaikka olen nytkin kännissä” – 15 ihmistä kertoo, mistä he oikeasti haluaisivat äitinsä palkita
    4. Emmanuel Macron on Marseillen mies ja Angela Merkel kannattaa rupuseuraa – sen sijaan Britannian pääministeri ei piittaa jalkapallosta, ja se voi olla ongelma
    5. Politiikasta tuli tunteiden orgiat – vihreät luopuivat postmodernista ironiasta ja siirtyivät nyyhkytarinoihin
    6. Venäläinen juoppo on katoava kulttuuri-ilmiö
    7. Tämä säätila on tuttu näky – kuin suoraan matkamuistosta
    8. Näin kymmenvuotias saadaan siivoamaan
    9. Miksi Suomessa on koettu nälkävuosia, vaikka järvet ovat täynnä kalaa?
  8. Ura
    1. ”He näkevät joko liikaa mahdollisuuksia tai eivät mahdollisuuksia ollenkaan” – työelämän moniosaajilla on haasteita omien vahvuuksiensa tunnistamisessa
    2. Yhä useampi ottaa sairauslomaa, kun töihin ei huvita tulla, väittää työpsykologi – osalla nuorista on ”harhainen mielikuva” työnteosta
    3. Kaikki hokevat, kuinka työelämä muuttuu, mutta kuka sitä oikeastaan muuttaa?
    4. Otitko töissä kahviautomaatista aamun ensimmäisen kupillisen? Sait kahviisi ehkä putkistossa seisonutta vettä
    5. Johanna Castrénista tuli insinööri, koska hän halusi pelastaa maapallon
  9. Talous
    1. Saksa loi säännöt itsestään ajaville autoille – autoissa pitää olla musta laatikko
    2. Erityinen paherahasto sijoittaa alkoholiin, tupakkaan, aseisiin ja uhkapeleihin siinä toivossa, että tuotot olisivat keskimääräistä parempia – turhaan
  10. Kulttuuri
    1. Ateneumin juhlanäyttely muistuttaa, että moderni taide muovasi voimakkaasti Alvar Aallon muotokieltä
    2. Iittala voisi lopettaa Alvar Aallon ryöstöviljelyn – Uudet astiat esiteltiin juuri ennen Ateneumin juhlanäyttelyn avautumista
    3. Brasiliasta saapunut Herakles-laiva toi helpotusta kahvinjanoisille suomalaisille – vastassa oli jopa Suomen pankin pääjohtaja
    4. Kevät on pahasti myöhässä, mutta ensiapua harmiin voi hakea Keravan taidemuseosta
    5. Pian ruutuusi lävähtää jotakin ihan uutta – ja se johtuu siitä, että internetin jättifirmat valmistautuvat jo television seuraavaan jättimurrokseen
    6. Ilmaiskanavaksi muuttunut National Geographic kerää nyt miljoonayleisön viikoittain – ”Kanavan lanseeraus on mennyt jopa paremmin kuin uskalsimme odottaa”
    7. Katja Kaukosen romaani on runsas ja vähän turhankin rönsyilevä kertomuskokoelma
    8. Iloisesti ja vapautuneesti laulanut Patricia Kaas tanssitti ja tunnelmoi Finlandia-talossa
    9. Rockruhtinaaksi pukeutunut nykyajan Paganini lumosi hivelevällä sointihehkulla
    10. Iloa ja pohdittavaa kolmelle polvelle
    11. Rockjättiläisten Desert Trip -festivaali ei toistu
    12. Elena Ferranten suomentaja sai Hellemann-palkinnon
    13. Yhdysvaltalainen Kansas-yhtye perui Euroopan kiertueensa – ei usko olevansa turvassa
  11. Mielipide
    1. Suomesta on rakennettu tehokas mutta eriarvoisuutta tuottava yhteiskunta, jossa on yhä vähemmän sijaa lapsille
    2. Suomi voisi olla säädellyn sijaissynnyttämisen mallimaita
    3. Ekologisuus on vain trendikäs tekosyy olla tekemättä lapsia – itse en tiennyt mitä halusin, kunnes oli liian myöhäistä
    4. Suomalaisen halkiohoidon taso on turvattava sote-uudistuksessa
    5. Apotti-hankkeella on outo nimi
    6. Helsingin taksit laatujärjestelmään
    7. Omassa perheessäni pääsimme eroon vaipoista anoppini ohjeella
    8. Rakennustarvikkeet on peitettävä huolella
  12. Tänään
    1. Jaakko Mäkelä 1943–2017
    2. Sven Lindfors 1945–2017
    3. Renegades-yhtyeen musiikkia vakaalle suomalaisnuorisolle
    4. Tapahtumia sunnuntaina 14. toukokuuta
    5. Herkkää keramiikkaa
    6. Leijat linnoituksen yllä
  13. Radio ja TV
    1. Taas Norjasta tulee uusi koukuttava sarja – Nuoret ja lupaavat on kuin pohjoismainen Girls
    2. Ruotsalaisen Sara Broosin dokumentti taiteilijaäidistään on tyypillinen kuvaus tyttären suhteesta äitiinsä
    3. Sunnuntain elokuvia
  14. Koti
    1. Sarjamuuttaja tekee muutosta hyvän elämyksen: Katriina Huttunen on vaihtanut kotia jo 30 kertaa ja luopunut samalla kaikesta turhasta
    2. Tuoreet vihannekset pöytään omalta parvekkeelta – näin nikkaroit lavakauluksen ja laatikon
    3. Muovikäärme laiturilla
    4. Laatoitus epäonnistui remontissa – sopimusehtojen mukaan urakoitsija vastaa virheestä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    3. 3

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    4. 4

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    5. 5

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    6. 6

      Missä on Saksan pakolaisdebatti?

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Lähes 2 000 ihmistä saattoi altistua tuhkarokolle kesällä – taudin Suomeen tuonut mies matkusti täysissä junissa ja Tallinnan-lautalla

    9. 9

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    10. 10

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää