Päivän lehti 15.1.2017
Päivän lehti 15.1.2017    |   Mielipide

Autoilu on joutunut viranomaisten hampaisiin

Nykyisessä asenneilmapiirissä autoilija tuntee itsensä helposti lainsuojattomaksi, vaikka monille meistä auto on ainoa realistinen liikkumismuoto.

Helsingin Sanomien mukaan (11.1.) ruuhkamaksun suosio on vähentynyt pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä. Ei ole mikään ihme, että autoilijoita on alkanut ahdistaa julkisen vallan suunnitelmien ristitulessa. Henkilöautoilu on toden teolla joutunut viranomaisten hampaisiin. Esimerkkejä asenneilmapiirin koventumisesta riittää: alueelliset ruuhkamaksut, valtakunnalliset tiemaksut, moottoriteiden muuttaminen kaupunkibulevardeiksi, keskeisten läpiajoväylien sulkeminen tai kaventaminen, polttoaineverotuksen kiristäminen ja ajokäyttäytymisen seuraaminen.

Eri viranomaiset tekevät liikenteeseen liittyviä ehdotuksia ja päätöksiä kiihtyvällä tahdilla, mutta kenelläkään ei ole käsitystä suunniteltujen toimen­piteiden kokonaisvaikutuksista liikenteen sujuvuuteen tai liikennejärjestelmän toimivuuteen.

On välttämätöntä, että kasvavaa pääkaupunkiseutua kaavoitetaan joukkoliikenteeseen ja erityisesti raideliikenteeseen tukeutuvaksi. Tavoite ohjata kaikki liikenteen kasvu muuhun kuin autoliikenteeseen on kuitenkin epärealistinen. Raideliikenteen investoinnit toteutuvat vasta pitkän ajan kuluttua, ja liikenteen sujuvuus on turvattava myös niitä odotellessa. Liikkumisemme epäilemättä muuttuu tulevaisuudessa, mutta henkilöauto on vielä pitkään tärkeä liikkumisväline metropoli­alueella.

Olisikin tärkeää, ettei eri liikkumismuotoja asetettaisi vastakkain, vaan niitä kehitettäisiin tasapuolisesti.

Nykyisessä asenneilmapiirissä autoilija tuntee itsensä ­helposti lainsuojattomaksi, vaikka monille meistä auto on ainoa realistinen liikkumismuoto muun muassa perhesyiden, asuin- tai työpaikan sijainnin, työaikojen tai liikkuvan työn takia.

Suvaitsevaisuus on hyvä ohjenuora tässäkin asiassa.

Pia Pakarinen

johtaja

Helsingin seudun kauppakamari

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Liikenne
  • Ruuhkamaksut
  • Autoilu
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Baltian ja Venäjän rajaseudulla odotetaan Trumpin aikaa hermostuneina – ”Meidän on parempi varautua sotaan, tuli sitä tai ei”
    2. Vanhustenhuolto on kansalaisille kuntavaalien tärkein kysymys – Kun HS kysyi puoluesihteereiltä tärkeimpiä teemoja, vain yksi mainitsi vanhukset
    3. Hymyjen takana demareissa pelataan kovaa peliä – sisäpiirin mukaan kriisi on kaikkea muuta kuin ohi
    4. Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse
  2. Pääkirjoitus
    1. Se, mikä oli aiemmin mahdotonta, onkin nyt lähes arkea – USA syöksyy sumussa Trumpin aikaan
    2. Omaishoitaja tarvitsee omat vapaapäivänsä
    3. Merikotkasta tuli luonnonsuojelun menestystarina
    4. Keskusta kaipaa pientä ihmettä Helsingissä
    5. Uuden some-palvelun selailu luo toivoa – Jodelissa jutellaan juustonaksuista ja rivoillaan, mutta päästään myös syvemmälle ihmisyyteen
  3. Kotimaa
    1. Luksusasuntoja myydään vilkkaammin kuin aikoihin – Tampereella meni kaupaksi harvinainen kolmen miljoonan näköalahuoneisto
    2. Telepakkokeinoilla puututaan yksityiselämän suojaan – niiden käytön hämäristä perusteluista on ruoskittu niin poliisia kuin tuomareitakin
    3. Kysely: Hyvä kunnanvaltuutettu on itsenäisesti ajatteleva ihminen
    4. Mies kuoli sukellusonnettomuudessa Lohjan Ojamolla – luolasukeltajien suosimien kaivoskuilujen syvyys on yli 200 metriä
    5. Niinistö Ylelle: EU:n puolustusyhteistyö vietävä niin pitkälle kuin mahdollista
    6. Seppo Kääriäinen puolustaa Sipilää jääviyskeskustelussa: ”Voi puhua ajojahdista”
    7. Tutkimus: Kännykkäsovellukset voivat auttaa masennukseen – kannustavat samoilla keinoilla kuin terapia
    8. Hallinto-oikeuden turvapaikka­päätöksista valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen
    9. Pisa-pisteiden keskiarvo oli 493
    10. Anna Rotkirch on tutkimusprofessori
  4. Kaupunki
    1. Reetta Lehto joutui luopumaan sijaislapsesta kymmenen vuoden jälkeen – Helsingissä yli 40 lasta siirrettiin viime vuonna äkisti pois sijaisperheestään
    2. Kokoomusjohtaja haluaa Helsinkiin lisää pienasuntoja suurien perhe­asuntojen sijaan – asuntorakentamisen ohjeistusta käsitellään tiistaina
    3. Matinkylän terveysaseman iso remontti lykkääntyy sote-uudistuksen takia
    4. Viisi loukkaantui bussin ja henkilöauton kolarissa Vantaalla
    5. Miestä puukotettiin perjantai-iltana hengenvaarallisesti Helsingin Pukinmäessä – keittiöveitsi rinnassa sairaalaan
    6. Bileristeilylle karanneet Munkkiniemen lukion ”salajuonijat” palasivat maihin – ”Haloo tuli ihan puskista”
    7. Keskikaide lensi vastaantulevien kaistalle kahden auton kolarissa Espoossa Turunväylällä
  5. Ulkomaat
    1. Sigmar Gabrielin isä oli uusnatsi – Saksan demarijohtaja valitsi toisen tien, ja nyt hänestä odotetaan kansleriehdokasta
    2. Siperialaisen ex-poliisin epäillään murhanneen 84 naista ja yhden miehen – ”Angarskin mielipuoli” teki osan rikoksista poliisiunivormussa
    3. Ruotsi lupasi panna lopun jengiväkivallalle, kun 16-vuotias poika ammuttiin raa’asti bussipysäkille Malmössä
    4. Isis valmisti kemiallisia aseita Mosulin yliopistolla – nyt Irakin erikoisjoukot valtaavat laboratorioita
    5. Ruandan ”uudeksi kuninkaaksi” nimitettiin perheenisä englantilaisesta esikaupungista – ”Vaatimaton mies, joka pitää reggaesta”
    6. Merkel varoitti Trumpia vapaakaupan vastustamisesta: muistutti vuoden 2008 talouskriisistä
    7. Ruotsalaisvalmisteinen Gripen-hävittäjä syöksyi maahan lentonäytöksessä Thaimaassa, lentäjä kuoli
    8. Turkki pidätti kaksi epäiltyä osallisuudesta Istanbulin yökerhoiskuun
    9. EU:n brexit-neuvottelija varoittaa rahoitusmarkkinoiden riskistä
  6. Urheilu
    1. 255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen
    2. Kaisa Mäkäräiselle komea voitto maailmancupissa –”Nautitaan nyt tästä hetkestä”
    3. Mari Laukkanen putosi jatkosta monon mitalla
    4. Suomalaisduo menetti voiton loppusuoralla yhdistetyssä –”Aika monta kirosanaa tuli tuohon loppuun”
    5. Jokerit taipui jatkoajalla Vladivostokissa – Admiral rankaisi kolmesti ylivoimalla
    6. HIFK:lle kaksijakoinen voitto KalPasta – videot otteluiden huippuhetkistä
    7. Golfaaja Korhonen kurottaa kohti kärkeä Etelä-Afrikassa
    8. Suomalaisvahti loisti kauden NHL-debyytissä – Winnipegillä kriisikokous
    9. Pikaluistelija Mika Poutala rikkoi Pekka Koskelan 12 vuotta vanhan ennätyksen
    10. Tottenham jatkaa Chelsean takaa-ajoa – Kanen hattutemppu vauhditti kuudenteen perättäiseen voittoon
    11. Vantaa Ducks taipui viisieräisessä
    12. Kamil Stoch nappasi mäkihypyn maailmancupin johdon kotimäessään – suomalaiskolmikko jäi avauskierrokselle
    13. ”Mr Dakar” voitti jo 13:nnen kerran Dakar-rallin – rallilegenda Loeb taipui lopulta maanmiehelleen
    14. Leicester hävisi tylysti Chelsealle – ”Taistelemme putoamista vastaan”
    15. Lauantain tulospörssissä muun muassa ampumahiihtoa, jääkiekon Liigan tilastoja ja keskeisimpiä rahapelejä
  7. Sunnuntai
    1. Kiusatusta Öjvind Svinhufvudista tuli Pokémon-mestari, ja nyt presidentin jälkeläinen vie Suomea Pokémon-huipulle
    2. Pirkko ja Ann-Marie Jakomäestä näkivät dokumentin puretusta kotitalostaan: ”Mulla tuli ensin tippa silmään”
    3. Ihmiset ennustivat jo 1500-luvulla, millainen Suomesta tuli 2000-luvulla – nämä historialliset ennustukset ovat toteutuneet
    4. Älypuhelimet tuhoavat keskittymiskyvyn, mutta mitä jos sitä kykyä ei koskaan ollutkaan?
    5. Filosofi Derek Parfit kuoli äskettäin – mutta vain tietyssä mielessä
    6. Nuoria syytetään suomen väärinkäytöstä, vaikka vanhuksetkin muokkaavat kieltä – ”juurikin” leviää pöpön lailla
    7. Vaihdetaan Churchillin ja Obaman Nobelit päittäin
    8. Pitäisikö vähävaraisen perheen kiittää auttajaa?
  8. Ura
    1. Näin säästät aikaa ja vältät ylitöitä – selvitys kertoo, miten työpäivän keskeytyksiä voi oppia hallitsemaan
    2. Vänrikki ryhtyi vanginvartijaksi – työkalupakissa ovat virka-asu ja oma persoona
    3. Näin jaat työpaikan lomaviikot sopuisasti – ”Lomista ei voi päättää huutoäänestyksellä”
    4. Johtamisoppien uusin villitys tuli Netflixiltä – mitäpä jos työntekijöitä kohdeltaisiin kuin aikuisia?
    5. Toimi näin, jos joudut työttömäksi
    6. Selvitys vahvistaa työttömien kokemukset – ”Omatoimiselle työttömälle järjestelmä on ennakoimaton ja epävarma”
  9. Talous
    1. Roboteille sorvataan nyt jo lakeja – Eurooppa varautuu tulevaisuuteen, jossa tekoäly on laukaissut uuden teollisen vallankumouksen
  10. Kulttuuri
    1. Claes Anderssonille psykiatria on yhteiskunnan peili – näin katatoniset oireet katosivat
    2. Suomalainen jättiläinen Daniel Cajanus oli 1700-luvun kansainvälinen julkkis – oli liian pitkä jättiläisrykmenttiin, piereskeli show’ssaan ja tuli Oxfordin opiskelijoiden kidnappaamaksi
    3. Kun itsenäinen Suomi täytti 50 vuotta, juoppoja paleltui kaduille ja Helsingin keskustassa vallitsi 6.12. täysi kaaos jo alkuillasta
    4. Neljäntienristeys-ooppera on psykologinen trilleri
    5. Klamin visio vyöryi mahtavana Musiikkitalossa
    6. Romaani tekee taiteen kansallissankarista suttuisen naissankarin
    7. HS-kulttuuritoimitus suosittelee: Pohdi eläinten oikeuksia, kuuntele Proustia ja näe Elle
    8. Eifman Ballet tarjoili Kansallisoopperassa mestarillisesti jaloa paatosta ja tunteiden paloa
    9. Suomalaiskuvittaja sai merkittävän tehtävän Yhdysvalloissa – New York City Ballet kutsui Santtu Mustosen Art Series -taiteilijakseen
  11. Mielipide
    1. Hallitusohjelman tavoitteista on pidettävä kiinni
    2. Massaratkaisut johtavat kohtuuttomiin turvapaikkapäätöksiin
    3. Turvapaikkahakemukset käsitellään yksilöllisesti
    4. Omaishoitaja on arvokas vain ennen vaaleja
    5. Vanhempani joivat liikaa, ja minullekin oli käydä samoin – päättäjien pitäisi muistaa, että alkoholismi on koko perheen sairaus
    6. Autoilu on joutunut viranomaisten hampaisiin
    7. Eikö Kolari piittaa kaivoksen riskeistä?
    8. Perusruoka-aineita pitäisi verottaa kevyemmin
    9. Kulttuuri ei ole makkaraa
    10. Huonossa parisuhteessa on turha roikkua – olen suomalainen nainen 2010-luvulla ja voin tehdä mitä haluan
    11. Jonotin pankissa melkein tunnin – miksi tiliä ei voi lopettaa verkossa?
  12. Tänään
    1. Harri Turunen 1952–2016
    2. Mikla Koivunen 1974–2016
    3. Kaikki suomalaiset vielä mukana Monte Carlo-rallissa
    4. Tahdotko?
    5. Tapahtumia sunnuntaina 15. tammikuuta
  13. Radio ja TV
    1. Wynonna Earp peri taika-aseen – legendaarisen Wyatt Earpin jälkeläinen taistelee zombeja vastaan
    2. Sodassa upseerit ja herrasmiehet
    3. Ruotsin revyykuningas pilkkasi kuninkaallisiakin
    4. Juristin omatunto vaikenee
    5. Sunnuntain elokuvia
  14. Koti
    1. Kallis älyavain säästi rahaa kerrostaloyhtiölle kun yleisavain katosi
    2. Laiska siivoaja, muista nämä vinkit – näin teet kodin, jonka siivous on helppoa
    3. Marie Kondo on väärässä – elämä ei ala sitten, kun koti on järjestyksessä
    4. Pitääkö taloyhtiön maksaa sijaisasunto, kun sen teettämä putkiremontti aiheutti vesivahingon?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Helsingin tulee jatkossakin tarjota puitteet turvalliselle ja hyvälle elämälle – mallia voisi ottaa Vuosaaresta

    9. 9

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    10. 10

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää