Päivän lehti 15.2.2017
Päivän lehti 15.2.2017    |   Berliinin elokuvajuhlat

Aki Kaurismäki myös lauloi Suomea maailmankartalle Berliinin elokuvajuhlilla

Aki Kaurismäki esitteli uutuuselokuvaansa maailmalle tiistaina Berliinissä, kehui Merkeliä, korosti humanismia ja lupasi viedä lahjaksi saamansa suklaasydämen vaimolleen. Uutiskameroiden edessä Kaurismäki ja näyttelijä Sakari Kuosmanen ryhtyivät myös laulamaan Toivo Kärkeä suomeksi.

Aki Kaurismäki esitteli uutta Toivon tuolla puolen -elokuvaansa tiistaina kansainväliselle yleisölle Berliinissä.

Sitä taisivat saada, mitä osasivat odottaa.

Yli 1 500 katsojaa vetävä teatteri Potsdamer Platzilla oli ­aamunäytöksessä lähes täynnä. Aplodit olivat raikuvia esityksen jälkeen, ja Kaurismäen lakoninen huumori tuntui uppoavan aamunäytöksen yleisöön, joka koostui lähinnä median edustajista. Kaurismäki harjoitti esimerkiksi elokuvistaan tuttua baarihuumoria, sekä letkautuksia, joissa pilailtiin ihmisen ahneudella.

Elokuvan varsinainen ensi-ilta punaisine mattoineen järjestettiin alkuillasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Aamunäytöksen jälkeen festivaalin lehdistösaliin useiden ­satojen toimittajien eteen asteli sanailijana tunnettu Aki Kaurismäki, joka muistutti ihmisyydestä, arvosteli eurooppalaisia poliitikkoja ja iski itseironista vitsiä.

Toistuvasti Kaurismäki myös vajosi muistelemaan menneitä, muun muassa ensi tapaamistaan näyttelijänsä Sakari Kuosmasen kanssa.

Välillä ohjaaja-käsikirjoittaja hörppi juomaa lasista ja veti sauhuja sähkötupakastaan.

Puoli tuntia kestäneen ja välillä melko lailla sekavankin lehdistötilaisuuden huipentuma oli ­yllättävä laulunumero. Sen esitti Kaurismäen pyynnöstä elokuvan toisessa pääroolissa näyttelevä Sakari Kuosmanen. Kuosmanen nousi ylös, tarttui mikrofoniin ja lauloi noin kolmisatapäisen ­toimittajajoukon edessä Toivo Kärjen sävellyksen Siks oon mä suruinen. Siis suomeksi.

Kertosäkeen kohdassa ”niin paljon meni kanssas kaunista pois” myös Kaurismäki yhtyi hetkeksi lauluun.

Vastaavaa ei juuri tapahdu ­festivaaleilla. Hetkessä taisi olla sitä suomalaikansallista outoutta, ­eksoottisuutta ja melankoliaa, mitä keskieurooppalainen elokuvayleisö on Kaurismäeltä ja hänen elokuvistaan tottunut hakemaan.



Myöhemmin median joukosta pyydettiin elokuvassa myös esiintyvää syyrialaistaustausta Sherwan Hajia laulamaan jonkin toisen kipaleen. Haji osasi kieltäytyä.

Oli Kaurismäellä vakavampaakin asiaa. Käytännössä hän muistutti lähinnä yhdestä asiasta eli pakolaisten auttamisen ­tärkeydestä ja velvollisuudesta nousta kiusaajia vastaan.

”Jos emme ole ihmisiä, mitä me sitten olemme”, Kaurismäki ihmetteli.

Kun yksi toimittajista esimerkiksi kysyi islamisaatiosta Euroopassa, Kaurismäki käänsi kysymyksen leikiksi: ”Islantisaatio?” Kaurismäki ihmetteli, vakavoitui ja sanoi lopulta:

”En näe Euroopassa mitään ­islamisaatiota.”

Pakolaiselokuvien trilogiaa hän kertoi tekevänsä siksi, että on laiska eikä saa mitään tehdyksi, jollei tee trilogioita. Toivon tuolla puolen on toinen osa sarjaa, jonka aloitti vajaa kuusi vuotta sitten valmistunut Le Havre. Suomessa Toivon tuolla puolen on pyörinyt elokuvateattereissa vajaa kaksi viikkoa.

Koska Kaurismäen elokuvan esittely Berliinissä osui ystävänpäivään, elokuvafestivaali ojensi suomalaisohjaajalle lahjaksi punaiseen paperiin käärityn pienen suklaasydämen.

Kaurismäki sanoi vievänsä makeisen vaimolleen.

”Hän pitää makeasta.”

Kaurismäki kertoi kansain­väliselle medialle samoja asioita, joita kävi läpi HS:n haastattelussa tammikuun lopussa. Häntä oli esimerkiksi ärsyttänyt joidenkin suomalaismiesten tapa nähdä pakolaiset uhkana. Elokuvallaan hän halusi saada asiaan muutosta, muuallakin kuin Suomessa.

Hän kehui taas Saksan liittokansleri Angela Merkeliä. Kaurismäen mukaan Merkel oli ­lähinnä ainoa poliitikko joka oli kiinnostunut pakolaisasiasta.

”Kun muut pelasivat vain omia pelejään”, Kaurismäki sanoi.

Lue ensi-ilta tunnelmista lisää verkossa: hs.fi/kulttuuri.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Miten toiset onnistuvat hakemaan lapsen päiväkodista ennen neljää? Näin sovitat työssäkäynnin ja lasten päivähoidon
    2. Korkkarijuoksua päiväkotiin ja etäkokouksia kotisohvalla – HS:n lukijat kertovat, miten lapsi pääsee ajoissa päivähoidosta
    3. Liina-Lyydia Jämsä, 19, loi itselleen ammatin tyhjästä – teinin kesäkioskista tuli oikea työ
    4. Nuorten taloustaidoissa on aukkoja, ja kohta niitä mitataan Pisassa – Kokeile, osaisitko itse vastata testikysymyksiin
    5. Diktaattori Kim Jong-unin velipuoli on kuollut – Yhdysvallat ”uskoo vahvasti”, että pohjoiskorealaiset agentit murhasivat hänet
    6. Pohjois-Korean johtajan Malesiassa kuollut veli oli raikulipoika, jolla oli muodollinen pätevyys diktaattoriksi – ehkä juuri siksi häntä pidettiin vaarallisena
  2. Pääkirjoitus
    1. Washington antaa ristiriitaisia viestejä
    2. Kouluille ohjattu lisätuki auttaa oppilaita eteenpäin
    3. Kuntien pitää rauhoittua
    4. Infosota kiihtyy Ranskassa
    5. Tieteen ja politiikan yhteyttä on vahvistettava
    6. Karlsson
    7. Niinistön vetäytyminen altistaisi valeuutisille
  3. Kotimaa
    1. Miksi sote-keskusten valinnasta tehtiin niin vaikeaa? Yksinkertaisempikin malli olisi ollut tarjolla
    2. Abiristeilyille etsitään valvojia nyt jopa Tinderistä – Järkyttynyt äiti: ”Kukaan ei tarkistanut, keitä valvojat ovat”
    3. Aito avioliitto -kansalaisaloite täysistuntoon – perussuomalaiset saivat vaatimuksensa läpi
    4. Yli puolet kokee, että työpaikalla kiusataan
    5. Mitä olet aina halunnut tietää HS:sta? Lähetä kysymyksesi – päätoimittaja vastaa perjantaina Facebookissa
    6. Miksi järki ja tunteet ovat politiikan uusi suosikkihokema? Platon ja Jane Austen todistavat Timo Soinin puhuvan höpöjä
    7. Toimihenkilöiden STTK vaatii yhteistoimintalakiin suurremonttia – järjestön mukaan laista on tullut pelkkä irtisanomislaki
    8. Puolustusselonteko kalkkiviivoilla: Suomi haluaa kehittää Ruotsi-yhteistyötä ”ilman mitään rajoitteita”
    9. Hovioikeus ei ota käsiteltäväkseen Malmin naisen kuulustelijan virkarikosjuttua
    10. Lakkojen siirrosta tuohtuneet ilmailuliitot haluavat kuulla vielä ministerin perustelut päätökselle
    11. Ronja ja Veeti Viikari eivät ole Minna Viikarin lapsia
    12. Alkion kantasoluja otetaan ylijääneistä alkioista
  4. Kaupunki
    1. Tällainen on Espoon uljas uusi sairaala: Yksityishuoneita, uima-allas, tuhat parkkipaikkaa ja satoja taideteoksia
    2. Vantaalaiskoulun vanhemmille annettiin vuorokausi aikaa päättää lapsen siirrosta toiseen kouluun – ”Tämä tuli ihan puskista”
    3. Mitä Helsingin vihreissä oikein tapahtuu? Taas yksi uusi kärkinimi jättää politiikan
    4. Postin logistiikkakeskus muuttaa Helsingistä Kehä III:n tuntumaan Vantaalle
    5. Seksiä, mättöruokaa ja karvaita pettymyksiä – neljän museon näyttelyt kertovat suomalaisesta rakkaudesta
    6. Äiti tai joku kolmesta lapsesta käänsi kiukaan päälle, kaikki kuolivat – Vuosaaren tulipalosta uutta tietoa
    7. Tahvonlahden ala-aste uhkaa ruuhkautua – Helsinki siirtää Laajasalon kolmen koulun rajoja
    8. Arabian peruskoulu saa remonttinsa maaliskuussa – valesokkelikin uusitaan sittenkin
    9. Omakotitalo roihusi Puistolassa – neljä ihmistä ja koira pääsivät turvaan
  5. Ulkomaat
    1. Venäjä-yhteydet piinaavat Trumpia, ja ne voivat pakottaa presidentin muuttamaan linjaansa – ”Voi olla tarpeen kansainvälisen uskottavuuden kannalta”
    2. Naton kokoukseen Brysselissä osallistuu keskiviikkona myös ”Hulluksi koiraksi” kutsuttu USA:n puolustusministeri, joka on yhteistyöstä Euroopan kanssa aivan eri mieltä kuin Trump
    3. Joen penkat romahtavat eivätkä kalat saa ravintoa – valtavan Mekongjoen asukkaat pelkäävät jokensa puolesta
    4. Maailman suosituin tubettaja teki natsivitsejä videoillaan, Disney sanoi sopimuksensa irti, Youtube perui sarjan
    5. Itävallan Hitler-matkija pidätetty – ”Oli ilmiselvää, että hän ylisti Hitleriä”
    6. Yhdysvallat syyttää Venezuelan varapresidenttiä huumekaupasta – sanktioita tulossa pian
    7. Tass: Venäjällä laaja valmiusharjoitus – läntiset joukot määrätty hälytysvalmiuteen
    8. Ranska vaatii turvallisuus­neuvostoa tuomitsemaan kemiallisten aseiden käytön Syyriassa
    9. Suomalainen lumilautailija kuoli lumivyöryssä Itävallassa
    10. Liettua kielsi lasten kurituksen
    11. Japanin naiset jakavat ystävänpäivänä ”velvollisuus­suklaata” miehille – ”Tarkoitus on osoittaa kiitollisuutta”
  6. Talous
    1. Vaasa ja Finpro valittiin johtamaan Tesla-tehdashankkeen neuvotteluja
    2. Helsinkiläinen startup-yritys solmi unelmasopimuksen mahtiseura Real Madridin kanssa – sai luvan käyttää joukkueen logoja tuotteissaan
    3. Twitterin kompastelu herättää kysymyksen: Onko Facebookin varjossa tulevaisuutta?
    4. Suomen talous euroalueen heikoin vuoden lopussa – ylivelkaantuneen Kreikan talous supistui Suomea vähemmän
    5. Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja varoittaa presidentin Trumpin talouspoliitikasta
    6. Barona osti kilpailijansa Opteamin – vahvistaa asemiaan Suomen suurimpana vuokratyön välittäjänä
    7. Japanin tunnetuimpiin kuuluvan yhtiön tulos romahti – Toshiban vaikeudet syvenevät, ylintä johtoa erosi
  7. Urheilu
    1. Tähtihyökkääjien hätähuuto Salibandyliigan puolesta: ”Tehkää tälle jotain”
    2. Jokerit sai mieluisia terveisiä Moskovasta
    3. Laimea kevät luvassa
    4. Sama virsi soi HIFK:n pelissä
    5. Antti Raannalle komea voitto ailahtelevasta Columbuksesta
    6. Loistava PSG murskasi FC Barcelonan Mestareiden liigassa – illan tähti oli Ángel Di María
    7. Karri Rämö siirtyy AHL:stä Pelicansin maalille
    8. Kiinan jalkapallon superseura aikoo muuttaa suuntaa ja unohtaa ulkomaiset vahvistukset
    9. Uransa päättänyt Katja Volkova rupeaa valmentamaan – Volkova pääsee viimein valmentajana Helsingin ensimmäiselle voimistelukanveesille
    10. Golfliiton toiminnanjohtaja vaihtuu – Petri Peltoniemi jättää paikkansa
    11. Keihäänheittäjä Abdelrahmanin kilpailukiellon pituus vahvistettiin
    12. Amerikkalainen muslimi, joka voitti olympiakultaa: ”Matkustamisesta on tullut huolenaihe”
    13. Yhdysvaltain oikeusministeriö haastoi Lance Armstrongin – uhkana 100 miljoonan euron korvausvaade
    14. Mysteeri vaivannut kansaa vuosikymmeniä: Harri Kirvesniemi paljastaa IS:lle miksi hiihti pää kallellaan
    15. Lahden MM-hiihtoihin myyty jo 150 000 pääsylippua
    16. Portugalin jalkapallon ”roistojoukkueen” luovutusvoittojen sarja jatkuu
    17. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Aki Kaurismäki myös lauloi Suomea maailmankartalle Berliinin elokuvajuhlilla
    2. ”Joku palkinto nyt ainakin” – Näin ulkomaiset kriitikot kehuivat Aki Kaurismäkeä Berliinin elokuvajuhlilla
    3. Voitto Berliinissä voisi kääntää Aki Kaurismäen kurssin
    4. Flow-festivaalille saapuvan Ryan Adamsin patoportit avautuivat Trump-kysymyksestä: ”Mordorin syvyyksistä noussut hirviö”
    5. Teatteriohjaaja vertaa nyky-yhteiskuntaa kannibalismiin – ”Istumme runsaan pitopöydän äärellä mutta olemme sisältä täysin tyhjiä”
    6. Suomalaisen popin pienin ja hiljaisin Noitalinna huraa palasi
    7. Päätoimittajat: Toimituksille annettavat linjaukset eivät ole sananvapauden rajoittamista, vaan työn johtamista
    8. Jari Aarniosta kertovan kirjan ensimmäinen painos myytiin päivässä loppuun
    9. Nobelisti Orhan Pamuk esiintyy keväällä Helsingissä, suomalaiskirjailijat Tallinnassa
    10. Uuden omistajan saanut Radio Helsinki julkisti ohjelmistonsa – Juontajiksi Laura Friman ja Jani Nivala, näin omistaja aikoo kääntää kanavan suunnan
    11. Tuoretta progea Seinäjoelta – Kairon; IRSE! on luova uudisraivaaja
    12. Kulttuuriaarre uutuuslevyllä – Maire Halavan pianotaiturointi ihastuttaa edelleen
    13. Agentti avaa soolouransa – Vesa Haajan esikoislevy on poikkeuksellisen onnistunut
    14. Rovaniemeläinen kantriyhtye laulaa vuoden sykähdyttävimmällä esikoisella viinasta, tuskasta ja kuolemasta
  9. Tiede
    1. Villisika levittäytyy Suomeen ja sen pelätään tuovan vaarallista sikaruttoa
    2. Penis palautuu entisiin mittoihin eturauhasen syöpäleikkauksesta, japanilaistutkijat rauhoittelevat
    3. Nyt se varmistui: samat geenit syynä omenavartaloon ja diabetesriskiin
  10. Mielipide
    1. Turvelobbaus vääristelee turvesoiden käyttöastetta
    2. Saammeko soittaa nykymusiikkia?
    3. Koululaisten kannattaa opetella alkusammutus
    4. Olympiastadionin laajentaminen ei ole korjaamista
    5. Toimituskunnasta pois jäänyt tutkija teki kantelun, kun ei saanut nimeään kirjan kanteen
    6. Keskenmenon kokemus vaatii jälkihoitoa
    7. Helsinki haluaa tukea keskenmenon kokeneita
    8. ”Matkan voitte peruuttaa, mutta rahoja ette saa takaisin”
    9. Seitsemän veljestä nykysuomeksi
    10. Peltipoliisit pitäisi tuoda myös moottoriteille – sakkorahoilla tekisi kunnon tilin valtiolle
    11. Espoon kaupunginteatterin tulevaisuus on varmistettava
  11. Tänään
    1. Tommi Grönlund ystävineen toi teknon Suomeen
    2. Pekka Tiililä 1942–2017
    3. Al Jarreau 1940–2017
    4. Topeliuksen kahvila kohta purkutuomiolla
    5. Tapahtumia tiistaina 15. helmikuuta
    6. Kissat maailmankartalle
    7. Melodista vaihtoehtopoppia
  12. Radio ja TV
    1. Suomalaisräppärit haahuilevat Rion slummeissa
    2. Toimittajan persoona kuuluu vanhan musiikin ohjelmassa
    3. Keskiviikon elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Fingerpori
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    5. 5

      Valtavaa lounas- ja virikesetelitukkoa mukanaan kantanut mies herätti epäilykset ravintolassa Kalliossa – väitti ostaneensa 25 000 euron setelit torilta

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Venäjä valehteli suut ja korvat täyteen Zapad-sota­harjoituksesta – eikä Venäjää haittaa, jos Suomessa vähän pelätään

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää