Päivän lehti 15.7.2017
Valikko
Päivän lehti 15.7.2017

HS testasi sähköpyörän: Ylämäessä polkeminen on helppoa ja hauskaa, polkiessa ei tule edes hiki

Ajaminen tuntuu kevyeltä, kun sähkömoottori avustaa polkemista.

Aion nousta pyöräillen Tähtitorninmäelle.

Se voi olla hiostava urakka. Nousu on sen verran jyrkkä, että moni uupuu ja ryhtyy taluttamaan polkupyöräänsä.

En minä.

Poljen rennosti koko matkan huipulle saakka, eikä edes hengästytä. Suorastaan naurattaa, miten vaivattomasti mies nousee huipulle.

Olenko huippu-urheilija?

En, olen sähköpyöräilijä.

HS otti sähköpyörän testikäyttöön muutamaksi päiväksi ­tutkiakseen, olisiko fiksua investoida nelinumeroinen summa rahaa sähköpyörään.

Sähköpyöriä on ollut markkinoilla jo kauan, mutta ne ovat yleistyneet vasta parin viime vuoden aikana, kertoo Electrobike-myymälän Jani Jokinen.

”Parina viime vuotena myyntimme on kasvanut vuosittain noin 40 prosenttia. Huomaamme kasvun konkreettisesti, koska olemme myyneet vain sähköpyöriä jo seitsemän vuotta. Tänä vuonna tavoitteemme on tuhat myytyä sähköpyörää.”

Jokinen arvioi, että sähköpyöriä myydään tänä vuonna Suomessa tuhansia, kuitenkin alle 10 000.

Hänen mukaansa myynti ei ole kasvanut räjähdysmäisesti kuten vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa, joissa pyöriä myydään kymmeniä tuhansia vuodessa.

Esimerkiksi Oslo budjetoi sähköpyörien ostamisen tukemiseen viime vuonna 500 000 euroa. Pyörän ostaessa sai maksimissaan 20–25 prosentin tuen ostohinnasta.

Se auttoi myyntiä paljon. Ylen uutisten mukaan tukirahat loppuivat kahdessa viikossa.

Sähköpyörässä polkemista avustaa sähkömoottori. Mitään kaasua siinä ei siis ole, vaan pyöräilijä voi säätää pyörästään – toki pyörästä riippuen – kuinka paljon hän haluaa sähkömoottorista avustusta.

HS lainaamassa pyörässä on neljä erilaista avustustilaa sekä avustukseton tila. Silloin pyörä on normaali polkupyörä.

Akun voi ladata tässä pyörässä joko kiinni pyörässä, tai akun pystyy irrottamaan lataamisen ajaksi.

Sähköpyörien hinta vaihtelee paljon. Tavaratalosta voi saada pyörän alle tuhannella eurolla, mutta erikoisliikkeissä hinta on yleensä noin 1 500 euroista 15 000 euroon. Harrastepyörät kuten maastopyörät ovat kalliimpia kuin kaupunkipyörät.

Maksimissaan 25 km/h kulkevia pyöriä koskevat samat määräykset ja lait kuin tavallista polkupyörää. Toki sitä voi polkea kovempaakin, mutta sähkömoottori lopettaa avustamisen 25 km/h vauhdin jälkeen.

Jos maksiminopeus on 45 km/h, pyörä luokitellaan mopoksi.

Pyöräni on Haibike Trekking 5.0. Se maksaa 2 999 euroa – ei mikään halpistuote siis.

Ajelen ensin ilman avustusta. En ole pyörähifistelijä, joten en pysty osoittamaan suuria eroja peruspyörään.

Kun laitan sähkömoottorin napista päälle, alkaa naurattaa.

On verraton tunne, kun pyörä auttaa polkemisessa. Suurimmalla teholla apu on 250-prosenttinen, eli jalkoihin tulee yli kaksinkertaiset voimat.

Kantakaupungissa minua huvittaa liikennevaloissa. Takana on autoilija, joka varmaan ajattelee, että taas siinä on yksi pyöräilijä, joka täytyy kohta ohittaa. Mutta minäpä kiihdytän valoista 25 km/h tuntinopeuteen no­peammin kuin auto.

Alamäessä tulee mieleen, että onneksi pyörä lopettaa avustamisen 25 kilometrin tuntinopeudessa, sillä muuten vauhti saattaisi kuin huomaamattaan kasvaa tolkuttoman suureksi.

Sähköpyörällä hauskimpia osuuksia ovat juuri ne, mitkä tavallisella pyörällä ovat ikävimpiä, eli ylämäet. Pyörä kun vaan mennä porskuttaa vaivatta, eikä tule hiki.

Akun kesto riippuu siitä, paljonko sähkömoottoria käyttää. Täysillä avustuksilla akku oli huvennut tästä pyörästä puolen tunnin testilenkin jälkeen noin 20 prosenttia. Nollasta täyteen lataamiseen kuluu kolme neljä tuntia.

Tavalliselle, paikasta A paikkaan B haluavalle pyöräilijälle sähköpyörän suurin ostoeste lienee hinta. Hyvästä sähköpyörästä täytyy maksaa se pari kolme tuhatta euroa.

Toki huippuunsa viritetyt polkupyörätkin maksavat pitkälle toista tuhatta euroa, mutta toimivan polkupyörän voi ostaa myös muutamilla satasilla. Ja onhan meillä HSL:n kaupunkipyörät, jotka saa syksyyn asti käyttöönsä 25 euron hintaan.

Kysymys on tietenkin siitä, millaisia asioita arvostaa ja mistä on valmis maksamaan.

Ryhdyn laskemaan, millaisiin osamaksueriin lompakko voisi taipua, jotta pääsisi virnistelemään tulevaisuudessakin Tähtitorninmäelle polkiessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Polkupyörät
  • sähköpyörä
  • Pyöräily
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Salaperäinen ”kuolemankauppias” eli kuin ruhtinas sota-ajan Helsingissä – Willi Daugs myi aseita niin natsi-Saksalle kuin sen vihollisille, sitten hän katosi jäljettömiin
    2. Kova tuomio kunniaväkivallasta antaa oikean signaalin, sanoo Irakin naisten yhdistyksen Ala Saeed – ”Saa tajuamaan, mitä laki Suomessa sanoo”
    3. Lääkäri Leena Niemistö sai Dextra-kaupasta 24 miljoonaa, nyt hän sijoittaa varoja aloittaviin yrityksiin – Niemistö aloittaa sarjan, jossa HS esittelee talouden sankareita
    4. Kruununprinsessa Victoria juhli 40-vuotispäiväänsä – ”Hän on fantastinen, ihana!”
    5. Mitä keski­luokkainen saa sanoa köyhän elämästä? Kirjailija Asta Leppä: ”Olisi tärkeää kertoa myös heistä, jotka ovat omaa torveuttaan pudonneet yhteiskunnan pohjalle”
  2. Pääkirjoitus
    1. Velat ja ongelmat kasaantuvat helposti ja salakavalasti – vaikeudet keskittyvät samoille ihmisille, mutta pelkkä valistus ei riitä
    2. Työn sankareitten eläke jäänee harvojen herkuksi, koska hakija joutuu ankaraan syyniin
    3. Sotilaslentäjien mahdollinen joukkolähtö huolettaa Ilmavoimien lentäjäyhdistystä
    4. Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta
    5. Maanpuolustustahto saa uutta sisältöä
    6. Donald Trumpin uskottavuus hupenee
  3. Kotimaa
    1. Sisäministeri Risikko vaatii keskustelua pakolaiskiintiön nostosta – Samalla hän haluaa poistaa maailmasta sodat: ”Olisi hienoa, jos ei olisi sotia”
    2. Naapurien yhteis­käytössä oleva pallogrilli ei ole jakamistaloutta, sanoo asiantuntija – Miljardi­luokkaan nousevan bisneksen termistä ei olla yksimielisiä
    3. Sallassa autoja myytiin perjantaina jopa eurolla – Ladat ja Volgat houkuttelivat satapäin auto­harrastajia Tullin huuto­kauppaan
    4. Venäjä lähetti Suomelle nootin Pietarin konsulin toiminnasta – ”Ihmeellistä, että yhtäkkiä tällainen juttu putkahti esille”
    5. Häpyhuulten pienennys kasvattaa suosiotaan maailmalla, leikkauksia tehdään jo Suomessakin – Gynekologi: ”Sosiaalisen median ja pornoteollisuuden luomaa vääristynyttä kehonkuvaa”
    6. Vivian Salo oli tuomittu kuolemaan syöpään, mutta kantasolusiirto antaa uuden mahdollisuuden – Nuoren verisyöpäpotilaan vetoomus sai aikaan uusien luovuttajien ryntäyksen
    7. Jopa 31 hakijaa vaatii oikaisua Itä-Suomen yliopiston valintavirheeseen – pettyneet hakijat joutuvat odottamaan päätöstä vielä viikkoja
    8. Yksi kuoli junan ja henkilöauton törmäyksessä Ylivieskassa
    9. Poliisi varoittaa hämärästä ”tukipalvelusta”: Tietokoneen ruudulle tulee ilmoitus haittaohjelmasta, sitten pyydetään rahaa ja henkilötietoja
    10. Uhkaava palonalku terveysasemalla Jyväskylässä – potilas sai lieviä palovammoja
  4. Kaupunki
    1. Halpuuttaminen saa kuulla kunniansa, kun vanhan liiton marjakauppiaat hierovat bisneksiään aamuöisellä Tukkutorilla: ”Ihmiset toreille tai kansanperinne kuolee”
    2. Korkeasaaressa iloitaan jälleen uudesta eläinvauvasta – eläintarhan historian ensimmäinen vikunjavarsa syntyi torstaina
    3. Hovioikeus tuomitsi Manhattan Steak House -ravintoloiden johtajan mittavasta veronkierrosta vankilaan
    4. Helsingin rantojen uimavesien laatu on hyvä – viileän alkukesän vuoksi sinilevää on vain vähän
    5. Keittiöstä alkanut tulipalo tuhosi kerrostaloasunnon Helsingin Malmilla – Kaksi ihmistä pelastettiin palavasta talosta
  5. Ulkomaat
    1. Skenaario Trumpin ulkopolitiikan seurauksista: Kiina ja Yhdysvallat ovat sodassa vuonna 2020, Putin neuvottelee rauhan ennen ydinaseiden käyttöä
    2. Sananvapauden puolustaja on Erdoğanille terroristi – Vallankaappaus­yrityksen vuosipäivänä Turkissa juhlitaan omaa versiota demokratiasta
    3. Peking sai yhä tiukemman otteen Hongkongista: Oikeus erotti lisää demokratiamielisiä kansanedustajia
    4. Äärioikeistolainen nuorisoliike haluaa käännyttää Eurooppaan pyrkivät siirtolaiset jo merellä – sitä varten heillä on käytössään Merenkulku­laitoksen vanha alus
    5. Autoja paloi, verovaroja kului, maailma ei parantunut – Äärivasemmiston väkivalta varasti show’n Saksan vaaleissa
    6. Hyökkääjät tappoivat kaksi poliisia Jerusalemin kiistellyn Temppelivuoren lähellä – tapauksen pelätään lietsovan lisää väkivaltaa
    7. Puukottaja iski turistikohteeseen Egyptin Hurghadassa – kaksi saksalaisnaista kuoli ja useita loukkaantui
    8. Teini-ikäiset pojat heittelleet syövyttävää happoa ihmisten kasvoille Lontoossa – uhrit kärsineet ”elämää muuttavista” vammoista
    9. Viikon kuva
    10. Päivän luku
    11. Sanottua
  6. Talous
    1. Kesä on maksukortti­varkaiden kulta-aikaa – näillä vinkeillä pidät pankkitilisi turvassa
    2. Viestintävirasto näpäytti Teliaa: Roaming-palvelut palautettava vanhoihin liittymiin – puhelinta pitää voida käyttää ulkomailla
    3. Teleoperaattori Elisa paransi tulostaan
    4. Kuluttajien luottamus heikkeni USA:ssa
  7. Urheilu
    1. NHL-tähti teki suuren vaikutuksen pieneen meksikolaiseen jääkiekkoilijaan – nyt hän haki kiekko-oppia Suomesta
    2. Kelaustuoli hajosi, mutta Leo-Pekka Tähden kiihdytys riitti silti MM-kultaan – ”Hävisi yhtäkkiä kaikki tuet”
    3. Kontinen ja Watson jälleen Wimbledonin finaaliin – ”Oli todella hauskaa olla kentällä”
    4. Marin Čilić Wimbledonin finaaliin ensimmäistä kertaa urallaan
    5. Raviratsastuksessa ohjastajalta vaaditaan rämäpäisyyttä – Suomessa lajista on muodostunut naisten raviurheilulaji
    6. Naisten EM-jalkapallon kuuma kysymys – voiko kukaan pysäyttää Saksaa?
    7. Nuorten MM-kultarohmulla edessä vaikea kynnys miesten huipulle – Olli Ojanaho on jo harjoitellut maailman parhaan miessuunnistajan kanssa
    8. Veera Klemettinen suunnisti ylivoimaisen voittajan takana MM-hopeaa: ”Sijoitus oli iso yllätys”
    9. Bottas koki Hamiltonin kohtalon – luvassa rangaistus kisaan
    10. Räikkönen vaikeni Mercedesten haastamisesta, Bottas oli otettu uusien autojen nopeudesta
    11. Samuli Samuelsson sadalla metrillä nuorten EM-neloseksi – mitali jäi vain seitsemän sadasosan päähän
    12. HJK:lla olisi jälleen mahdollisuus kohdata ruotsalaisjoukkue Eurooppa-liigassa
    13. Mikko Ilosen vauhti hiipui – pysyi silti kärjen tuntumassa Skotlannissa
    14. Arsenalia pitkään edustanut suomalaispelaaja Glen Kamara siirtyi Skotlantiin
    15. Zlatan kiinnostaa Los Angelesissa – kaupungin molemmat MLS-seurat haluaisivat ruotsalaistähden
    16. Real Madrid vei huippulupauksen Barcelonan edestä – tulevalle keskikentän tähdelle pitkä sopimus
    17. Callex jatkaa voittokulkuaan Mikkelissä
    18. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Brian Wilson huipensi kitaramusiikin unelmapäivän – puolityhjällä Kirjurinluodossa tanssittiin torstaina koleudesta ja sateesta huolimatta
    2. Porissa lauantaina esiintyvä soul-taitaja Michael Kiwanuka ihastutti suomalaisia jo 2013, mutta katosi sitten vuosiksi – HS:n haastattelussa hän kertoo miksi
    3. 10 000 tunnin harjoittelulla tulee mestariksi, väittää psykologi – Mutta riittääkö se maailman huipulle?
    4. ”Varmaa on, että maailma muuttaa taiteilijaa” – suurnäyttely Tampereella esittelee Kimmo Kaivannon ekologiset, yhteiskunnalliset ja suomalaiset puolet
    5. Vuoden nuori taiteilija maalaa luumunvioletteja, hämäriä ikkunoita
    6. Foo Fighters otti kiertueelleen ja Jimmy Page hehkuttaa – Ilosaarirockiin saapuva Royal Blood -yhtye todistaa, ettei rock ole kuollut
    7. Kiinteistön omistaja: Finnkino purki Lappeenrannan pikkukinojen arvoirtaimiston varmistaakseen, ettei kilpailija saa saleja käyttöönsä
    8. Eeva Tenhusen esikoisteos vuodelta 1964 haastaa nordic noir -dekkarit suomi-filmi-nostalgialla
    9. Chelsea Manningin dna:sta syntyi taidenäyttely
    10. Koulukiusattu tyttö toivoo ihmeitä ja maksaa siitä verisen hinnan köykäisessä Wish Upon -teinikauhuelokuvassa
    11. Suomalaisen iskelmän taitajalle myönnettävä Juha Vainio -palkinto meni tänä vuonna Juha Tapiolle
    12. Yhdysvalloissa vuosia työskennellyt Tuomas Hiltunen on nimitetty johtajaksi Fort Worthin oopperaan Teksasiin
    13. Riita Princen perinnöstä jatkuu: Perikunta myi jäämistöstä muille kuuluvaa musiikkia
  9. Mielipide
    1. Tieteellinen tutkimus ei tue metsänhakkuiden lisäämistä
    2. Metsien käytössä kannattaa panostaa teollisuuden jalostusarvon parantamiseen
    3. Suomen ei pitäisi viedä aseita Jemenissä sotiville valtioille
    4. Suomi lietsoo kansainvälisiä konflikteja
    5. Naisten vessasta tekisi joskus mieli paeta miesten puolelle
    6. Oveen oli maalattu tägejä, ei graffiteja
    7. Kalasovellus on jo olemassa
    8. Olutseurat eivät lisää alkoholiongelmia
    9. Miksi Edelfeltin hautaa ei kunnosteta?
    10. Pikakutsu kertausharjoituksiin on järjetön
    11. Hallitus käyttäytyy kuin teini-ikäinen nuori
  10. Tänään
    1. Leipomo-ravintolaa Helsingissä pyörittävä Susanna Vuori on tehnyt leivoksia Pariisin ja Lontoon parhaissa ravintoloissa: ”Lasten syntymiseen asti naisen on helppo pysyä ravintolan keittiössä”
    2. Jaime Potenze 1949–2017
    3. Kehrääjäkoiden tuhot ovat jo huipussaan
    4. Tapahtumia lauantaina 15. heinäkuuta
    5. Porvaristalon hillitty charmi
    6. Käsityöläisperinne elää Tuusulassa
  11. Lauantai
    1. Suomalais­psykologi tukee kidutuksen ja sodan traumatisoimia maailman kriisipesäkkeissä – ”He ovat nähneet, kun koirat söivät luokkatovereiden ruumiita”
    2. Opettaja pettyi työelämässä, suuttui ja muutti kylään, jossa on yhdeksän asuintaloa – ”Täydellisen tuhon jälkeen on pakko yrittää jotain täysin erilaista”
    3. Hämeen Härkätie halkoo vihreitä peltomaisemia – tien varrella voi pysähtyä Badding-kioskiin tai testata rohkeutta Tarzan-hypyllä
    4. Valkoisella vai punaisella laivalla risteilemään? –HS vertaili, miten Tallink Silja ja Viking eroavat toisistaan
    5. Somepilotti tubettaa elämästään lentäjänä – lentoja voi olla päivässä jopa kuusi
    6. Köyhä kansa ja käsityöläiset rakensivat Luostarinmäen Turussa
    7. Perinteikäs brittiauto herättää luottamusta – sisällä on runsaasti tilaa
    8. HS testasi sähköpyörän: Ylämäessä polkeminen on helppoa ja hauskaa, polkiessa ei tule edes hiki
    9. Miksi lentokoneiden langattomat verkot ovat huonoja ja kalliita? Asiantuntijat kertovat, mikä siinä on niin vaikeaa
  12. Radio ja TV
    1. Superpossu suurkaupungissa – missä menee raja lemmikin ja karjan välillä, korealaiselokuva kysyy
    2. Taustamuusikot ovat vihdoin nousseet dokumenttien tähdiksi
    3. Kulttikirjan tekijä katuu
    4. Lauantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    7. 7

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    8. 8

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    9. 9

      Willehardt Gröhn, 18, rakentaa näyttäviä pyöriä, koska haluaa jotain, mitä muilla ei ole – pyöräbuumin villitsemissä kaupungeissa pyörä on muotiasuste

    10. 10

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    6. 6

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    7. 7

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    8. 8

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    9. 9

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    10. 10

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää