Päivän lehti 15.12.2016
Päivän lehti 15.12.2016    |   Mielipide

Pidämme jalkapalloharrastuksen kulut kurissa

Pikkuhiljaa hiotussa mallissamme järjestämme noin 800 eurolla vuodessa kolmet laadukkaat treenit viikossa tekonurmella kahden pedagogisesti ja jalkapallollisesti pätevän ulkopuolisen valmentajan johdolla.

Toimituspäällikkö Ari Kinnari kirjoitti (HS Merkintöjä 10.12.), ettei lasten säännölliseen harrastamiseen ole monella varaa, koska kustannukset karkaavat pilviin. Kinnari mainitsi poikansa jalkapalloharrastuksen maksavan yli 2 000 euroa vuodessa.

Olemme olleet vanhempina aktiivisesti mukana nyt 10-vuotiaiden lastemme jalkapallo­harrastuksen järjestämisessä Helsingissä noin neljä vuotta ja tunnistamme pulman. Jouk­kueenjohdon sähköpostiin tulee toinen toistaan houkuttelevampia tarjouksia turnauksista ja leireistä ulkomaita myöten sekä tarjouksia erilaisista kalliista testijärjestelmistä. Tarjouksista on aina vaikea kieltäytyä.

Kustannusten pitäminen kohtuullisina on kuitenkin mahdollista, jos siihen on tahtoa. Keinoja on monia. Suosimme treeni- ja pelitoimintaa mahdollisimman lähellä kotia. Pidämme huolta pelaajamäärän säilymisestä mahdollisimman suurena kohtelemalla eritasoisia pelaajia yhtä tärkeinä.

Yritämme varata treeniajat kalleimpien ruuhka-aikojen ulkopuolelta. Vältämme ”heräteostoksia” kesken kauden. Emme ohjelmoi enempää ohjattuja viikkotreenejä kuin näyttäisi tutkimustiedon valossa olevan järkevää kussakin ikävaiheessa. Seuran aktiivinen tuki ja maltillisuus vuokratasossa ovat tärkeitä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pikkuhiljaa hiotussa mallissamme järjestämme noin 800 eurolla vuodessa kolmet laadukkaat treenit viikossa tekonurmella kahden pedagogisesti ja jalkapallollisesti pätevän ­ulkopuolisen valmentajan johdolla.

Kaikille on tarjolla eritasoisia pelejä ja turnauksia ympäri vuoden. Lisäksi on säännöllistä oheistreeniä kuten muita pallopelejä ja street dancea.

Innokkaimpia kannustetaan käymään lisäturnauksissa omalla kustannuksellaan. Ohjatun treenaamisen lisäksi tuemme Whatsapp-ryhmien avulla höntsäfutista lähikentillä.

Stadin junnufutiskenttien laidoilla törmää vähän väliä käsitykseen, että turnausmatkat ja leirit olisivat välttämättömiä varsinkin edistyneimpien pelaajien kehitykselle jo pikku­junnusta alkaen.

Vaihtoehtoisesti paukut voi panna laadukkaimpaan mahdolliseen, fiksunhintaiseen toimintaan, joka tapahtuu mahdollisimman pitkään lähellä ­kotia.

Markku Larkio

Raine Tiessalo

Jyrki Vainionpää

PPJ Eira 06:n joukkueenjohtajat

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Harrastukset
  • Jalkapallo
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Osa lapsista ei pääse enää kyykkyyn eikä pysty istumaan selkä suorassa – tutkimus piirtää karun kuvan koululaisista
    2. Espoolaiskoulussa tehdään hommia lasten liikunnan eteen – Hillopappa on kaikkien suosikki
    3. Lukion voi läpäistä lukematta kurssiakaan historiaa – ja se vaikuttaa ”erittäin hyvältä”
    4. Budjettikeskustelu toi erot esiin: keskustan mielestä kipeät päätökset tehty, kokoomuksen mielestä liikaan optimismiin ei aihetta
  2. Pääkirjoitus
    1. Suomen mallista ei ehkä tule mitään
    2. Koulutus lyhentää taantuman pitkää varjoa
    3. Feministit puoluerekisteriin
    4. Taloyhtiö on syytä valita harkitummin kuin aviopuoliso
    5. Keskustelu kaupungin tulevaisuudesta jää virkamiesten asiantuntijavallan alle
    6. Sote-politiikasta tuli myös kielipolitiikkaa
  3. Kotimaa
    1. Ylen hallituksen puheenjohtaja: Päätoimittaja nauttii hallituksen luottamusta
    2. Suomi aikoo kasvattaa sodanajan joukkoja – lisäksi hallitus aikoo esittää uudenlaisten, täällä kehitettyjen miinojen käyttöönottoa
    3. Suomi yrittää saada Trumpin ja Putinin kokoukseen Suomeen jo ensi vuonna
    4. Vaasan sairaalariita on pakkoruotsikeskustelun ytimessä – Tästä on kyse Pohjanmaan päivystyskiistassa
    5. Viemärivedet paljastavat vaarallisen metamfetamiinin lisääntymisen ja ekstaasin viikonloppukäytön – katso kaupunkisi huumetilanne
    6. Miten tehdään pinkka, voiko Turkkiin matkustaa? – Google-haut kertovat, että älypuhelin on suomalaiselle ”assistentti”
    7. KKO ei hyväksynyt neljän poliisin anonyymia todistamista huumejutussa
    8. Liikenneturva: Uutta alkoholilakia ei ole mietitty liikenneturvallisuuden kannalta
    9. Ahtausala pääsi sopimukseen palkoista – ”AKT ja Satamaoperaattorit ry kantoivat yhteiskuntavastuuta”
    10. Demokraatti: Timo Harakka aikoo haastaa Antti Rinteen SDP:n puheenjohtajakisassa
    11. Kateissa ollut mies löytyi kuolleena umpeen jäätyneestä avannosta Tampereella
  4. Kaupunki
    1. Kaikkien aikojen sairaalahanke – Hus korvaa Töölön sairaalan ja osan syöpäklinikasta Siltasairaalalla
    2. Helsinki nieli länsimetron uusimman miljardihinnan vastahakoisesti – ”Pidetäänkö meitä ihan pelleinä?”
    3. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan – ehdolle kunta- ja eduskuntavaaleissa
    4. ”Poikkeuksellinen tapaus” – kostosyytösten sävyttämä riita repii lentoparkki­yrittäjän, poliitikkojen ja Vantaan virkamiesten välejä
    5. Espoossa joukkotappelu, kerrostalon pihassa ammuttiin
  5. Ulkomaat
    1. HJK:n jalkapalloilija maksoi lunnaita salakuljettajien sieppaamasta tutustaan – Bussikyyti vie tuhansia epätoivoiselle matkalle Gambiasta kohti Eurooppaa
    2. Venäjä puuhaa Jamburg-keskustelukerhoa Itämeren valtioille – nimi heijastaa nyky-Venäjän tapaa nähdä itsensä tsaarien perillisenä
    3. Sota uursi kammottavat arvet Aleppoon
    4. YK: Aleppon pommitusten jatkaminen on hyvin todennäköisesti sotarikos – evakuointien alkamisesta vallitsi torstaiyönä epätietoisuus
    5. Kreikka ja muut eurovaltiot ajautuivat riitaan eläkkeistä ja veronkiristyksistä – kriisimaan velkahuojennukset jäädytetään
    6. Nord Streamin kaasuputki saamassa pakit Ruotsin satamista: Gotlanti aikoo sanoa ei sopimukselle Sliten käyttämisestä
    7. Hollantilaisen oikeuden määräys: Krimin aarteet palautettava Ukrainaan, ei Venäjän valtaamalle niemimaalle
    8. Sveitsi väistää konfliktin – tavoite rajoittaa EU-kansalaisten työperäistä maahanmuuttoa vesittyy
  6. Talous
    1. Italialaispankista tuli EU:n pankkiunionin testi – joutuvatko veronmaksajat jälleen pankkien pelastajiksi?
    2. EU määrittelee mobiliidatan kohtuukäytön rajat – Suomi pitää tulosta torjuntavoittona
    3. Yhdysvaltojen keskuspankki kiristi rahapolitiikkaa vasta toisen kerran vuosikymmeneen – vihjasi uusista kiristyksistä ensi vuonna
    4. Otava ostaa ison siivun Alma Mediasta – mutta miksi ihmeessä?
    5. Betonintuottaja Ruduksen johto vaihtuu – vaihdolla ei ole tekemistä betoniongelmien kanssa
  7. Urheilu
    1. Korruption ryvettämä MM-stadion piinaa Pietaria – ”Stadionista on tullut nyky-Venäjän tragikoominen symboli”
    2. Huippuhiihtäjät paheksuvat vetoomuksessaan FIS:n ja KOK:n ”suvaitsevaisuutta” –”Olemme huolissamme”
    3. Urheilijoiden toimeentulo kohentumassa merkittävästi – apurahoihin esitetään lähes kolmanneksen lisäystä
    4. Kauppalehti: Jokerien viime kauden tappiot yli 15 miljoonaa euroa
    5. Lupaava Roope Hintz loikkaa eteenpäin
    6. Joonas Rask palasi HIFK:n ykkösketjuun ja ratkaisi kotiottelun voittolaukauskilpailussa
    7. Patrik Laine voi puhdistaa Urheilugaalassa palkintopöydän
    8. Venäjä uhkaa hakea kansainväliseltä kelkkailuliitolta korvauksia oikeusteitse
    9. Ruotsin jalkapallossa epäily laajasta ottelumanipulaatiosta – epäiltynä yli 40 pelaajaa
    10. Keskiviikon tulospörssissä muun muassa jääkiekkoa, raviurheilua ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Hanna Kirjavainen pakeni juosten öljy-yhtiön vartijoita ja koiria – materiaalista syntyi teatteriesitys arktisen luonnon tuhosta
    2. Rogue One nousee Tähtien sota -elokuvien parhaimmistoon
    3. Suomen Kulttuurirahaston arvokkain teos onkin väärennös – Albert Edelfeltin signeeraus lisättiin jälkikäteen
    4. Checkpoint Helsinki -taideorganisaation toiminta jatkuu sittenkin – ”Guggenheim oli kiinnostava kollektiivinen seikkailu, joka on onneksi nyt ohi”
    5. Minna Canthin talo Kuopiossa yritetään nyt pelastaa uusin voimin – taustajoukoissa muun muassa Paavo Lipponen
    6. Kahden Yhdysvaltain merkkilyyrikon runoja nyt suomeksi – voimakenttänä alitajunta ja sairaudet
    7. Saara Aalto on pyrkinyt huipulle pitkään – nyt hän päihittää jopa Kylie Minoguen, sanoo ensimmäisen kykykilpailun tuomari
    8. Emma-ehdokkaat julki – Vesala jyräsi, Yö nokittaa yhtyesarjassa
    9. Didrichsenin taidemuseossa nähdään ensi vuonna Jukka Rintalan muotitaidetta
    10. Jännityskirjailijat Ilkka Remes ja Stephen King myivät eniten marraskuussa, samoin Harry Potter -näytelmä
    11. Amazonin suoratoistopalvelu avautui Suomessa
  9. Tiede
    1. Koralliriutoilla on rahtunen toivoa – tältä näyttää kukoistava ja kuoleva meren eliöiden megakaupunki
  10. Mielipide
    1. Työväenopiston kurssit Kaapelitehtaalla ovat uhattuina
    2. Pidämme jalkapalloharrastuksen kulut kurissa
    3. Peilit ja puuteripöydät pois tyttöjen huoneesta – tyttöjen vapaa-aikaa ei saa keskittää ulkonäön virittämiseen
    4. Pelkkä leipäjonoihin jalkautuminen ei yksin riitä
    5. Metsäkoneiden jäljet luonnonpuistossa olivat masentavia
    6. Raitiovaunulinjojen muutokset helpottavat matkustamista
    7. Avoin vertailu tuottaa parempia palveluja
    8. Nuorille ei ole tarjottu kunnollisia vaihtoehtoisia ajattelumalleja
    9. Sokeriton ruokavalio se vasta vaikea onkin
    10. Eroon liittyvät termit ymmärretään usein väärin
    11. Psykiatri ei edes katsonut silmiini kertaakaan – depressiosta paraneminen ei ole helppoa
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Palloa tuodaan riemusaatossa
    2. Joulupukki on saanut noin 4.000 kirjettä
    3. Tapahtumia torstaina 15. joulukuuta
    4. Koristeita kierrätys­materiaaleista
    5. Homot heteroiden asialla
  12. Radio ja TV
    1. Helsinki-draama Musta Lumikki on yhä harvinaisuus
    2. Kertakäyttöpartaterälläkin oli keksijänsä
    3. ”Tarvitaan ämpäri­tolkulla verta”
    4. Torstain elokuvia
  13. Torstai
    1. Saako sinunkin lapsesi kaiken, mitä haluaa? – Tutkija: ”Lapsesta tulee hemmoteltu penska, joka ei osaa asettua toisen asemaan”
    2. ”Minusta oli pitkään kiusallista syödä jäätelöä julkisesti” – Häpeän kokemus juurtuu mieleen, mutta siitä voi päästä eroon
    3. Hälystä on tullut uusi uhka kuulolle – näillä kuudella konstilla suojaat kuuloasi avokonttorissa tai kuntosalilla
    4. Unelma-asunnon virheitä ei halua nähdä
    5. Joulu ei tule ilman suklaaherkkuja – katso reseptit vietteleviin jälkiruokiin
    6. Vähän parempi jälkiruokakahvi virkistää myös tunnelmaa
    7. Herkkusuun jouluviini
    8. Joulu koittaa vegaanille – näin kinkkujuhla taipuu kasvisversioksi
    9. Kiire laukaisee rattiraivon
    10. Itselleen lempeä on parempi kumppani
    11. Kolme lenkkiä viikossa parantaa sperman laatua
    12. Raskaus on hyvä aika muuttaa elintapoja
    13. Suklainen joulutiramisu
    14. Suolakinuskiset suklaamousset
    15. Nutellainen jäätelökakku
    16. Espressomartini
  14. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    6. 6

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää