Päivän lehti 16.1.2017
Päivän lehti 16.1.2017    |   Mielipide

Suomi on aktiivinen toimija Unescon maailmanperintötyössä

Mielestäni Suomi pystyisi huolehtimaan vielä 2–4 uudesta kohteesta.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (9.1.) käsiteltiin ansiokkaasti Suomen maailmanperintökohteita, niiden merkitystä ja tulevaisuutta.

Pääkirjoituksessa katsottiin asiaa itsenäisen Suomen kulttuuriperinnön näkökulmasta, mutta maailmanperintötyö on tietenkin vahvasti myös kansainvälistä toimintaa.

Suomi on ollut aktiivinen toimija Unescon maailmanperintökomiteassa siitä alkaen, kun maailmanperintösopimus ratifioitiin vuonna 1987. Olimme ensimmäisen kerran komitean jäsenenä vuosina 1997–2003. Komiteakauden huipennus oli puheenjohtajuus vuonna 2001. Asetuimme uudelleen ehdolle komitean jäseneksi vuonna 2013 ja onnistuimme. Työmme jatkuu kuluvan vuoden loppuun saakka.

Komiteakauden toiminnan tavoitteiksi asetimme asiantuntijuuden, maailmanperintökohteiden tunnetuksi tekemisen ja maailmanperintöluettelon tasapainon edistämisen.

Tasapainotuksen tavoitteena on toimia niin, että mahdollisimmat erilaiset kohdetyypit olisivat edustettuina ja kaikissa maanosissa olisi kohteita sopivassa suhteessa.

Tällä hetkellä Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat yliedustettuja maailmanperintöluettelossa, samoin historialliset kaupungit ja uskonnolliset rakennukset.

Pääkirjoituksessakin mainittiin, että maailmanperintötietoisuuden lisääminen ja yhteisen kulttuuriperinnön tunnetuksi tekeminen ovat tärkeitä.

Kansallisen maailmanperintöstrategian toimeenpanosuunnitelma huomioi maailman­perintökohteet alueensa voimavaroina. Alueet toimivat toisaalta vetovoimaisina matkailukohteina, toisaalta monimuotoisina oppimisympäristöinä, jotka tukevat kestävää kehitystä ja elinikäistä oppimista.

Pääkirjoitus nosti myös esille kansallisen maailmanperintö­strategian linjauksen, jonka mukaan Suomi toimii maltillisesti uusia kohteita esittäessään. Tämän tarkoituksena on osaltaan edistää maailmanperintöluettelon tasapainoa.

On myös muistettava, että kohde-esitysten laatiminen on suuritöistä, ja jo olemassa olevien kohteiden hoitaminen vaatii resursseja.

Kansallisen maailmanperintöstrategian toimeenpanosuunnitelman mukaisesti laadimme päivitetyn aieluettelon vuoden 2018 aikana.

Hyvällä asiantuntijalähtöisellä valmistelulla se johtaa toivottavasti ainakin muutaman uuden kohteen nimeämiseen. Mielestäni Suomi pystyisi huolehtimaan vielä 2–4 uudesta kohteesta.

Juhani Kostet

pääjohtaja

Museovirasto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Maailmanperintökohteet
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Enemmistö kannattaa maksutonta joukkoliikennettä pääkaupunkiseudulle – miksi päättäjät tyrmäävät Tallinnassa hyvin toimivan mallin?
    2. Palloa huvittaisi potkia, mutta mistä joukkue? Tampereella matalan kynnyksen höntsäilystä tuli bisnes
    3. Trump käy ”maatamme raiskaavan” Kiinan kimppuun – ja voi joutua nöyrtymään edeltäjiensä tavoin
  2. Pääkirjoitus
    1. Latu, ananaspitsa ja olut muovituopissa ei ole Lappi-kokemus – aasialaisille ei riitä perinteinen suomalainen massaturismi
    2. Verkkomyynnin pitää olla helppoa ja tasapuolista
    3. Sähköbussit liikkuvat vähin äänin kaupungissa
    4. Elämästä tullut alituista valintaa
    5. Vanhaa työtä ei kannata digitalisoida sellaisenaan
    6. Juha Sipilä tarvitsisi tarkkavainuisia avustajia
  3. Kotimaa
    1. Sote-uudistuksen pää­arkkitehti Tuomas Pöysti ei arvannut, mihin joutuisi: ”Yöunet ovat jääneet vähiin”
    2. Maarit Feldt-Ranta pyrkii Sdp:n varapuheen­johtajaksi
    3. Puolueet odottavat kuntavaali­ehdokkaiden loppuryntäystä – noin puolet tavoitellusta ehdokasmäärästä koossa
    4. Irakilaisten ihmissalakuljetuksesta epäilty rikollisjoukko astuu oikeuden eteen
    5. Matkailijoiden kerma saapuu yksityiskoneilla Lappiin ja vaatii revontulia – pohjoisen luksusmatkailu ”voimakkaassa kasvussa”
    6. Poliisia kohti ammuttiin Ahvenanmaalla – epäilty otettiin kiinni, kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa
    7. Henkilöauto kaahaili hiihtoladulla Lahdessa
    8. Vihreiden Niinistö ihmettelee vaatimusta Sipilän työrauhasta: ”Putinilla on työrauha, meillä demokratia”
    9. Anderssonin kotialbumikuvassa oli tunnistamaton pariskunta
  4. Kaupunki
    1. Tutkijat: Sijaisperheet tarvitsevat kunnioitusta, käytännön neuvoja ja lomaa – ”Rahastakin pitää puhua”
    2. Kurt Byman pyrkii Espoon valtuustoon ilman perussuomalaisia – ”Jotkut ihmiset eivät pidä yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa”
    3. Ullakkokerroksessa syttyi tulipalo Helsingin Kruununhaassa – jälkivartiointi jatkui aamulla
    4. Asukas sai lievän savumyrkytyksen asuntopalossa Helsingin Kumpulassa
    5. Laiturilta liukunut farmariauto säikäytti ohikulkijat Herttoniemessä
  5. Ulkomaat
    1. Ranska varoitti Trumpia ”äärimmäisen vakavista seurauksista” Lähi-idän konfliktissa
    2. Facebook alkaa varoittaa valeuutisista Saksassa vaalien lähestyessä – etenkin Angela Merkelistä leviää väärää tietoa
    3. Zhou Youguang näki Qing-dynastian lopun, työskenteli Wall Streetillä ja ystävystyi Einsteinin kanssa – Kiinan kielen mullistaja kuoli 111-vuotiaana
    4. Venäjä kiistää keskustelut Putinin ja Trumpin huippukokouksesta – lehtiväitteiden mukaan johtajille suunnitellaan tapaamista Islantiin
    5. Brittilehti: May on valmis irrottamaan Britannian täysin EU:n sisämarkkinoilta
  6. Talous
    1. Feminismi saapui Suomen talous­keskusteluun – asiantuntijat vaativat hallitukselta sukupuoli­vaikutusten arviointia
    2. Muutto Helsinkiin työpaikan perässä ei välttämättä lyö leiville – parempi palkka ei aina riitä korvaamaan asumiskustannuksia
    3. Tavarantoimittajat eivät ole kiristäneet ehtojaan kauppaketjujen vaikeuksista huolimatta – Tokmanni havittelee Hong Kongin liiketiloja
  7. Urheilu
    1. Henri Kontinen ja John Peers valokeilassa Melbourneen – ”He ovat varmasti skarpanneet ja saaneet harjoitella hyvin”
    2. Roger Federer joutunut pelkäksi haastajaksi
    3. Kontinen ja Peers ovat Australian avoimessa jahdatuin pari
    4. Kaisa Mäkäräinen voitti Ruhpoldingin takaa-ajon ylivoimaisesti
    5. Mari Laukkanen ja Susanna Saapunki viidenneksi
    6. Mikko Korhosen golfkausi pääsi komeasti vauhtiin – ”Ehkä vähän rennompi joulutauko toimii”
    7. Singaporelainen Daphne Tan voitti keilailun Ballmaster-finaalin siskoaan vastaan
    8. Hiihdon maailmancupin finaalit Quebeciin
    9. Vantaalainen Antti-Jussi Juntunen lähti urheilulukion pyöräilylinjalle Viroon – tavoitteena ammattilaisuus
    10. Eero Hirvonen nousi Val di Fiemmen yhdistetyn kilpailussa seitsemänneksi
    11. Suomalaisen jalkapallon nykyhetki ja tulevaisuus ei ole sysimusta
    12. Zlatan Ibrahimovic pelasti Unitedin kotitappiolta Liverpoolia vastaan
    13. Suomen alle 19-vuotiaat lentopallopojat EM-turnaukseen – ”Näille pojille tämä tilaisuus tulee vain kerran elämässä”
    14. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa golfia, hiihtoa, jalkapalloa ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. Tämä teatteri kasvatti Aku Hirviniemen ja Janne Katajan – nyt se houkuttelee alueen nuoria näyttelemään enemmän kuin koskaan
    2. Pilaako eliitti Suomen? Pamfletti pohtii, miksi kansan ja eliitin kokemusmaailmat eivät kohtaa
    3. ”Koirille lässytetään kuin vauvoille” – koirakuvaaja varoittaa eläinten väärinymmärryksestä
    4. Zodiak-ryhmän juhlavuosi lähti liikkeelle hämmentävän kauniisti
    5. Carrie Fisheriä ei nähdä digitaalisessa muodossa
    6. Swingin suurnimi Buddy Greco on kuollut – näin Lady Is A Tramp -hitti muuttui ”Rat Packin” hullutellessa
    7. Bowie ja Cohen haudan takaa Brit Awards -ehdolle
  9. Tiede
    1. Tahdonvoima ei toimi kuin lihas, tutkijat muistuttavat – Näin opit tekemään kestäviä päätöksiä
    2. Apinakin suosii sukulaisiaan
    3. Älyranneke voi huomata ennen kantajaansa, koska tauti iskee
  10. Mielipide
    1. Yliopistoilla on ratkaisu Turun alueen insinööripulaan
    2. Työharjoittelija ei saa korvata työntekijää
    3. Tohtorinkoulutusta voisi hyödyntää enemmän
    4. HS:n entinen vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen mielipidesivulla: Minulla ei ole yhteisiä arvoja Turkin kanssa
    5. Suomi on aktiivinen toimija Unescon maailmanperintötyössä
    6. Koko naapurustoa on kehitettävä bulevardisoinnin yhteydessä
    7. Ammatilliset koulutuksenjärjestäjät tulisi muuttaa osakeyhtiöiksi
    8. Olisin halunnut tehdä töitä palkatta, mutta se olisi vienyt ansiosidonnaisen päivärahani
    9. Alkoholiveroa on korotettava
    10. Pääministerin arvostelu on outoa
    11. Uhkakuvien maalailu on vastuutonta
    12. Tulisiko dösa dieselöljyn lyhenteestä?
    13. Postin on pantava perusasiansa kuntoon
  11. Tänään
    1. Suomeen sijoittuvasta dekkarista tuli pelottavan ajankohtainen – ”Kirjailijana olen tyytyväinen”
    2. Jouko Joensuu 1928–2016
    3. Thomas Warburton 1918–2016
    4. Sata autokuormaa miehiä Pohjanmaan sutta ajamassa
    5. Talviset lajit haltuun
    6. Tapahtumia maanantaina 16. tammikuuta
  12. Radio ja TV
    1. Amerikan malliin on huikea katsaus seksiskandaaliin, yhtä aikaa karmaiseva ja hihityttävä
    2. Belgiassakin osataan tehdä jännitysdraamaa
    3. Puhutaanpa kulta pelkästään totta
    4. Maanantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mediat: Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja useita loukkaantuneita, poliisin mukaan epäilty tekijä on saarrettu ravintolaan – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    2. 2

      Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    5. 5

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    6. 6

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    7. 7

      Miltä suomalainen näyttää tulevaisuudessa? Perimä muuttuu hitaasti, mutta sairastamme jo nyt meille uusia perinnöllisiä tauteja

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Taas tuli mystinen lykkäys Therese Johaugin lopulliseen dopingtuomioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    3. 3

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Mediat: Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja useita loukkaantuneita, poliisin mukaan epäilty tekijä on saarrettu ravintolaan – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    10. 10

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää