Päivän lehti 16.12.2016
Päivän lehti 16.12.2016    |   Nuortensarja

Norjalainen menestyssarja Skam tuli Areenaan

Skam on riisutun realistinen ja suora, ja se lienee sen suosion selitys.

Minkälainen tv-formaatti voisi purra teineihin? Norjalaiset sen keksivät.

NRK:n tuottama Skam on yksinkertainen ja toimiva paketti, joka perustuu lyhyisiin, netissä julkaistaviin draamajaksoihin.

Jaksot esitetään kerran viikossa, ja someen tulee lisämateriaalia päivittäin. Sarja on ollut huikean suosittu ensin Norjassa ja sitten muissakin Pohjoismaissa. Siitä on tulossa versio myös Yhdysvaltojen markkinoille.

Skam tulee tänään Yle Areenaan, mutta Suomessa ei ole tuotettu lisämateriaalia. Mitenköhän Ylessä on ajateltu, että nuoret löytävät sen?

Skam kertoo oslolaisista teineistä, jotka etsivät paikkaansa sosiaalisissa ympyröissä. Ensimmäisen kauden päähenkilö on Eva, joka aloittaa uudessa koulussa. Hänellä on poikaystävä Jonas, mutta hän kaipaa myös muita kavereita. Kaudella seurataan Jonasin ja Evan suhteen ristiriitoja ja kirjavan tyttöporukan syntymistä.

Skam on riisutun realistinen ja suora, ja se lienee sen suo­sion selitys. Se ei kaunistele, kauhistele eikä ihannoi, vaan nuoret tunnistavat siitä nopeasti itsensä. Tilanteet ja ongelmat esitetään heidän mittakaavassaan ja ilman tabuja. Ennakkokatselujaksot olivat valitettavasti ilman tekstitystä, joten sain vain aavistuksen sarjan huumorista.

Kausia on valmistunut kolme, ja kullakin on eri päähenkilö.

Skam Yle Areenassa (areena.yle.fi).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • nuortensarja
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kännykkä varoittaa tietöistä, ruuhkista ja jopa peltipoliiseista – näistä sovelluksista on apua liikenteessä
    2. Trumpin voitto antoi vauhtia aseyhteistyöhön
    3. 16 ällistyttävän pikkutarkkaa Helsinki-piparia HS:n kilpailun finaalissa – vielä ehdit äänestää suosikkiasi!
  2. Pääkirjoitus
    1. Sdp saa sittenkin puoluejohtajakisan
    2. Aleppo tuhottiin Syyrian hallituksen pelastamiseksi
    3. Ylellä on pitkä urakka
    4. Silakkaa joulupöytään
    5. Lapsen etu tulee muistaa työelämän muutoksessa
    6. Karlsson
    7. Rex Tillersonin valinta voi muuttaa Suomen asemaa
  3. Kotimaa
    1. Kisa suurimman puolueen paikasta kiristynyt – Yle-kohu ei näytä murentaneen keskustan kannatusta
    2. Sdp:n johtoon pyrkivä Timo Harakka: Vastustaja ei ole Antti Rinne vaan Sipilän ja Orpon kuripolitiikka
    3. Timo Harakka pyrkii Suomen seuraavaksi pääministeriksi – vaikka yrittääkin peitellä sitä löysillä puheillaan
    4. Vihreiltäkin oma malli perhevapaista: isä ja äiti saisivat viiden kuukauden kiintiöt
    5. 31-vuotias helsinkiläisnainen kertoo: ”Joka kuukausi rahat ovat loppu” – Lapsiperheiden köyhyys kääntyi taas nousuun
    6. Työryhmä antaisi hätäapua paperittomille – tilapäisestä toimeentulotuesta syntyi vääntö
    7. Kiusaamisesta puhuneet työsuojeluvaltuutetut pelkäävät potkuja Tampereella – ”Sairaanhoitopiirissä ei pidetä julkisuudesta”
    8. Sotilaat hermostuivat sananvapautensa puolesta – uusi ohjesääntö suitsii ”puuttumista puoluepoliittisiin kiistakysymyksiin”
    9. Työntekijä kuoli kaivinkoneen pudottua 25 metriä Kittilän kultakaivoksessa
    10. Omaisuusrikoksia tehneen virolaisryhmittymän tuomioihin vain pieniä muutoksia hovioikeudessa
    11. Kaksi kuoli rekan ja henkilöauton nokkakolarissa Orivedellä
    12. Turistiopas Vekin työnantaja on Safartica
    13. Jarmo Ihme torjui vain yhden laukauksen
  4. Kaupunki
    1. Asuntosijoittaja, unohda kallis Helsinki –asiantuntijat kertovat, mistä sijoitusasunto kannattaa nyt ostaa
    2. Näin Hakaniemi voi muuttua – HS esittelee neljä ehdotusta uudeksi hotelliksi
    3. Tutkijat: ”Kohtuuhintaiset” vuokra-asunnot eivät hillitse vuokrien nousua – päinvastoin
    4. Stockmann lopetti ruotsinkielisen uutiskirjeensä toistaiseksi – osa kanta-asiakkaista leikkasi korttinsa vastalauseeksi
    5. Poliisit jahtasivat huuhkajaa Kehä III:lla Vantaalla – ”Se katsoi meitä todella pahasti”
  5. Ulkomaat
    1. Journalistitkin olivat rähmällään – Neuvostoliitto pyrki levittämään politiikkaansa muun muassa toimittajajärjestön avulla
    2. Syyrian hallitus on keskeyttänyt Itä-Aleppon evakuoimisen – syyttää kapinallisia sopimuksen rikkomisesta
    3. Britannian ja USA:n puolustusministerit moittivat Venäjää raakuuksien tukemisesta ja tyhjistä lupauksista Syyriassa
    4. Tieto tuomiosta ei kulkenut Saksaan – opiskelijatytön murhasta epäilty turvapaikanhakija oli tuomittu Kreikassa tapon yrityksestä
    5. Trump nimitti sisäministerikseen Ryan Zinken, entisen laivaston erikoisjoukkojen komentajan
    6. Britannia hyväksyi kolmen vanhemman lapset – tarkoituksena on ehkäistä tappavan geneettisen sairauden periytyminen
    7. Kiinan tulee valmistautua valloittamaan Taiwan voimakeinoin nopeasti, julistaa valtiollinen media
  6. Talous
    1. Arevaa epäillään peittelystä
    2. Suuryritykset ovat nousseet vastustamaan Trumpin syrjiviä ehdotuksia – suvaitsemattomuus on pahaksi bisnekselle
    3. Hyvän työn ei tarvitse olla liian kivaa tai helppoa, arvioi asiantuntija – näin pääset kiinni työn imuun
    4. Suomalaiset teleoperaattorit voivat hakea poikkeusta verkkovierailun datamääristä
    5. Pentti Hakkarainen siirtymässä Suomen pankista EKP:n pankkivalvojaksi – ”Hieno tunnustus suomen­pankkilaisille”
    6. 21st Century Fox ostaa mediayhtiö Skyn lähes 15 miljardilla dollarilla
    7. Euron arvo suhteessa dollariin romahti halvimmilleen 14 vuoteen
  7. Urheilu
    1. Parahiihtäjillä juhlaviikko maailmancupin laduilla Vuokatissa – ”Palkitsevaa, todella palkitsevaa”
    2. Hiihdon olympiavoittaja paljastuu numerokoodilla Venäjän dopingista kertovassa raportissa: ”Tämä on hänelle todella vaikea ja hullu tilanne”
    3. Kiprusoff torjui kiekkoja ja Harkimo rakensi samaan aikaan jäähalleja – nyt he ovat molemmat jääkiekkoleijonia
    4. Tuoreet kasvot piristivät Leijonia – Aaltosen nimiin kaksi osumaa: ”Aina on kiva tehdä maaleja ja kyllä niistä saa virtaa”
    5. BBC: Williams kieltäytymässä Mercedeksen Bottas-havitteluista
    6. Norjan hiihtotähti vieraili 90-vuotiaan ihmeparantajan luona purkamassa ongelmiaan
    7. Suárez hyväksyi Barcelonan kanssa pitkän jatkosopimuksen – hurja ulosostohinta: ”Tunnen täydellistä onnea”
    8. Real Madrid eteni jalkapallon seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailujen finaaliin – viimeisin tappio huhtikuussa
    9. HIFK julkisti kaksi jatkosopimusta – ”Europaikka realistinen tavoite”
    10. Suomen jalkapallo­maajoukkueen kannattajat vaativat muutoksia Palloliiton toimintaan
    11. Torstain tulospörssissä muun muassa ampumahiihtoa, jääkiekkoa, rahapelejä ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Lasten uutiset
    1. Näitä leikkejä lapset leikkivät Bagdadissa
    2. Miten valmistautua yläkouluun?
    3. Ruotsin kielen asema puhuttaa jälleen
    4. Syyriaa, Saaraa ja googlausta
    5. Käytätkö Google-hakua?
    6. Paremmat Lasten uutiset?
    7. Miten valmistautua yläkoulua varten?
    8. Piparkakkupallerot
  9. Kulttuuri
    1. Peruukki, pierutyyny ja pilailuhampaat – silti kriitikot rakastavat tätä uutuuselokuvaa maailmalla
    2. Mikä ratkaisee, jos toimittajan ja päätoimittajan etiikka ovat ristiriidassa? Ylen etiikkapäällikkö ja JSN:n puheenjohtaja vastaavat
    3. Iso ja erilainen muuminäyttely avautui Lontoossa – taiteellinen johtaja hehkutti muumien ja Pohjolan otetta tasa-arvoon, planeettaan ja ilonpitoon
    4. Juha Sipilä Ylen toimittajien erosta ja sananvapaus­jupakasta: ”Ei se vaikuta Suomen maineeseen ulkomailla”
    5. Hämeenniemen Shakespeare kesti Sibelius-vertailun
    6. 16-vuotias tähti laulaa kansallislaulun Trumpin virkaanastujaisissa – viihteellistä klassista laulava Jackie Evancho saattaa saada seurakseen Andrea Bocellin
    7. Suomen taideyhdistyksen Dukaattipalkinto ”juoksevan miehen isälle” Nestori Syrjälälle
    8. Nightwishin manageriyhtiö sai valtakunnallisen musiikkivientipalkinnon
    9. IL: Päivi Paunu on kuollut
    10. Aki Kaurismäen tuleva pakolaiselokuva Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan
  10. Tiede
    1. Menevätkö kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria yli ymmärryksen? Tämä kirja laajentaa tajuntaa
    2. Voiko sukellusveneestä onkia?
    3. Mitä purukumi on ja miksi se venyy?
    4. Miten nukahtaminen tapahtuu?
    5. Miksi ilveksellä on lyhyt häntä ja muilla kissaeläimillä pitkä?
    6. Syöpätaudit lisääntyneet kohonneen eliniän mukana
  11. Mielipide
    1. Parhaat menestyvät myös kilpailutilanteessa
    2. Potilaan tulee saada hoitoa omalla äidinkielellään
    3. Kokonaan uusi historian museo olisi jälleen uusi kuluerä
    4. Sotamuseo toimii yhä
    5. Sibelius-museo Hakasalmen huvilaan
    6. Itsenäisyys alkaa tunnustuksesta
    7. Pietari-säätiön taloudenpito on ollut tarkkaa
    8. Nuori tutustuu peilin kautta itseensä
    9. Yleinen asumistuki ajaa opiskelijat yksiöihin
    10. Kannattaa tutustua elävään suomenruotsalaiseen kulttuuriin – suhtautuminen ruotsin kieleen voi muuttua myönteisemmäksi
    11. Tappaako pakollinen ruotsin kurssi unelmani tutkijan urasta?
  12. Tänään
    1. Kotisaaresta tuli suosittu turistikohde – Suomenlinna valittiin joulukuussa 1991 Unescon maailmanperintöluetteloon
    2. Suuragentti Helsinkiin
    3. Tapahtumia perjantaina 16. joulukuuta
    4. Tuomiokirkossa soi Bach
    5. Joulutunnelmaa Kaapelitehtaalla
  13. Radio ja TV
    1. Hiphop kulkeutui Bronxin kaduilta koko maailman popmusiikiksi
    2. Norjalainen menestyssarja Skam tuli Areenaan
    3. Tohtori Raimo satirisoi päivittäin
    4. Perjantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – viisi pidätetty ja yksi etsintäkuulutettu

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Näin keskusrikospoliisin tiedotustilaisuus eteni: Hyökkääjä mahdollisesti valikoi naisia uhreiksi, tuli suomeen vuonna 2016 turvapaikanhakijana

    4. 4

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Mies puukotti kahdeksaa vastaantulijaa Siperiassa Venäjällä

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Hallitus kokoontui Turun terrorismi­tutkinnan takia – Sipilä: ”Nyt on pidettävä yhtä, vihaan ei vastata vihalla”

    10. 10

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – viisi pidätetty ja yksi etsintäkuulutettu

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää