Päivän lehti 17.12.2016
Päivän lehti 17.12.2016

Suomen veroaste on EU-keskiarvon yläpuolella

Sunnuntaina 11. joulukuuta sivulla B 17 kirjoitettiin, että Suomen veroaste olisi alle EU-keskiarvon, kun työeläkemaksut jätetään laskuista pois, ja että Suomi olisi ainoa maa, jossa eläkemaksut lasketaan veroasteeseen. Suomen veroaste on yli EU-keskiarvon silloinkin, kun eläkemaksut jätetään laskuista pois. Suomi ei myöskään ole ainoa maa, jossa eläkemaksut lasketaan veroasteeseen.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Maksuhäiriöiden kasvu luomassa pimeät vuokramarkkinat – 18-vuotiaana luottotiedot menettäneelle Pernilla Immoselle tarjottiin asunnon sijaan roolia pornoelokuvassa
    2. Aluksi Kiinaan, sitten Yhdysvaltoihin – Suomalaisesta päiväkodista tehdään uutta vientivalttia
    3. Suomalainen Hussein al-Taee hieroo vallan kulisseissa rauhaa Irakiin – ja unelmoi maasta, johon voisi viedä perheensä turvallisesti
    4. Työhyvinvoinnin ylläpitoa muutama vuosikymmen sitten – Helsingin konttoreissa räiskittiin aseilla
    5. Näin kannattaa tehdä, jos jatkuva nettiin hukkuminen aiheuttaa huonoa omaatuntoa – Saara Rask asetti itselleen rajat netinkäyttöön
  2. Pääkirjoitus
    1. Kasvun hedelmät eivät jakaudu tasan
    2. Voimattomuus Syyriassa heittää ison varjon EU:n ylle
    3. Lapset ja nuoret liikkumaan
    4. Ketä muistaa joulukortilla?
    5. Suomalaiset ovat sisäistäneet ajatuksen, ettei uskonnon pidä näkyä – maahanmuutto pakottaa pohtimaan ajatusta uudestaan
    6. Harakka sotkee Sdp:n perinteisiä leirejä
  3. Kotimaa
    1. Vaasassa kytee hiljainen kapina, joka yhdisti kaksikielisen rannikkoseudun – ”Tällaista huolta en ole seudulla koskaan aiemmin kokenut”
    2. Sisäministeri Risikko: ”Rahaa ei anneta laittomasti oleskeleville”
    3. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen: Kielikokeilut alkavat ensi syksynä – opetusta jo ensimmäisellä luokalla
    4. Helsingin kaduilla myydään jopa rotanmyrkkyä sisältäviä huumeita, kertoo entinen käyttäjä – Poliisi: ”Mikä vain menee kaupaksi, jos sillä saa pään sekaisin”
    5. Tässä on hinta suomalaisten juomisen takia tekemättömille töille: 930 miljoonaa euroa joka vuosi
    6. Ilmavoimien komentaja ei karsisi hävittäjiä – ”Vaikka olisi kuinka iso ilmahyökkäys, se pysähtyy tietyllä konemäärällä”
    7. Kuljetusalan joululahja löi ällikällä
    8. Sairaanhoitajat, opettajat ja lääkärit aloittivat neuvottelut Suomen uudesta palkkamallista
    9. Rikkivetykehitin syttyi palamaan Terrafamen kaivoksella Sotkamossa – pelastuslaitos jatkaa jälkisammutustöitä
    10. Lintuinfluenssaa löytyi nyt merikotkasta Raumalla
    11. Irakilaismiehille pitkät vankeustuomiot Otanmäen taposta
    12. Loviisan murhasta syytetty määrättiin mielentilatutkimukseen
    13. Itä-Savo: Savonlinnan postivarkauksista epäillään tunnettua kunnallispoliitikkoa
    14. Nikotiinittomat sähkösavukkeet eivät lisänneet hiirillä keukoputkien supistumista
    15. Jussi Eronen oli ajankohtais- ja featuretiimin esimies
  4. Kaupunki
    1. Maunulan ”tyttöjen huone” onnistui suututtamaan sekä maahanmuuton vastustajat että feministit – ”Sinne ovat tervetulleita kaikki”, sanoo johtaja
    2. Helsingin demareiden johtoon astuu poliisi Tomi Sevander
    3. Kaupunkipyörät leviävät Lauttasaareen, Munkkiniemeen ja Käpylään – tässä ovat uudet asemat
    4. Potilas kuoli Vuosaaren terveysaseman aulassa
    5. Punavuoren We Got Beef -baari lopettaa tammikuussa
    6. Poliisi pyytää vihjeitä kuvan perusteella – tätä miestä epäillään aamuöisestä pahoinpitelystä Helsingin Keskuskadulla
    7. Joulumyyjäisiä lauantaina 17. joulukuuta
  5. Ulkomaat
    1. CNN: Trumpin tyttärelle luvassa suuri rooli presidentinhallinnossa – Ivanka on neuvonantaja ja bisnesnainen, jonka vartaloa isä on kehunut julkisesti
    2. Obama käytti kovaa kieltä Venäjästä: ”Pienempi, heikompi maa, jonka talous ei tuota mitään”
    3. ”Särkee sydämeni lähettää viimeinen viesti” – evakuoitavat aleppolaiset kirjoittavat, kuinka kansanmurha pelottaa ja kysyvät, miksi maailma on hiljaa
    4. Mielenosoitus Syyrian puolesta kokosi 150 ihmistä Kiasman edustalle – ”Sain äitiini viimeksi yhteyden noin viikko sitten”
    5. Tietomurtojen sarja taitaa olla vasta alussa
    6. Filippiinien presidentti sanoo ampuneensa itse rikollisia: ”Tapoin noin kolme heistä”
    7. Britannian vanhin rikoksesta tuomittu on 101-vuotias – käytti hyväkseen useita lapsia
  6. Talous
    1. 2 280 000 000 000 euron mies – helsinkiläinen kauppatieteiden maisteri vastaa Euroopan keskuspankin arvopaperiostoista
    2. Perussuomalaisten ajama venevero lähtee lausuntokierrokselle – veron suuruus on 100–300 euroa
    3. Tukes ei löytänyt yhtä selitystä betoniongelmille – rakentamisen seurantaa halutaan lisätä
    4. Nakusipuli nosti somemyrskyn, mutta helppokäyttöiset kasvikset ovat osa isompaa kulutustottumusten muutosta
    5. Hedmanien tennissuvun katkera perintöriita sai ratkaisun
  7. Urheilu
    1. Haavamies Tapio Jouhki pitää nyrkkeilijän kehässä verisistä ruhjeista huolimatta – ”Osaava cutman voi kääntää ottelun”
    2. Edis Tatli puolustaa nyrkkeilyn Euroopan mestaruutta neljättä kertaa – Helsingissä kahdeksan huippuottelun ilta
    3. Miksi 11-vuotias ei pääse kyykkyyn eikä voi istua selkä suorassa – asiantuntija kertoo syyt
    4. Mäkäräinen lauantain takaa-ajoon mainiosta asemista – pikakisassa venäläinen yllätysvoittaja: ”En tietenkään odottanut voittavani”
    5. Dopingista epäiltyjen listalla 31 venäläistä ampumahiihtäjää – Fourcade uhkaa johtaa urheilijat boikottiin
    6. Jonne Kähkönen kiikaroi ampumahiihtoa menestykseen Yhdysvalloissa – ”Lapset saivat heti paljon kavereita, kun olivat ulkomaalaisia”
    7. Seagulls vei suosikkien kahden jatkoajan trillerin – ”Huonompi joukkue voitti. Se on harvinaista urheilussa”
    8. Yllätysnimi yksi kesän näkyvimmistä olympiaurheilijoista – edellä vain Antti Ruuskanen ja Mira Potkonen
    9. Norjan antidopingkomitea pidensi Johaugin kilpailukieltoa
    10. Maailmancup jatkuu, mutta missä luuraa Iivo Niskanen? – ainakin välikisassa Kainuussa ja sitten joulunvietossa vuorilla
    11. Entinen huippuvoimistelija Jari Mönkkönen loukkaantui vakavasti –”Vaikka kuinka yritän, kourat eivät nouse tuosta mihinkään”
    12. Roman Eremenkon kilpailukielto laajeni koskemaan koko maailmaa
    13. Tappara vei ulkoilmatrillerin – HPK:lta harvinaislaatuinen loppukiri Lukkoa vastaan 15 maalin pelissä
    14. Sami Seliö venyi F1-veneiden MM-pronssille – ”Olin keskeyttämässä koko kisan”
    15. Wilhelm Nashin kyvyt riittävät Tampereen Toto 76 -lähdössä
    16. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Koskaan ei ole myöhäistä – 101-vuotias taiteilija on ”vuosikymmenen löytö” ja nostaa nyt viskilasin läpimurtonsa kunniaksi
    2. Berlinde de Bruyckeren teokset vavahduttavat Emmassa: taiteilija kertoo, miksi kuolema ja nahantuotanto kiinnostavat
    3. Viikonlopun näyttelykierroksella poljetaan Suomi nousuun yhteiskuntakriittisellä spinning-tunnilla
    4. Hymyilevä mies karsiutui Oscar-finaalista
    5. ”Unohtakaa Auschwitz”, sanoo tutkija – Natsien kuolemankone murhasi ison osan juutalaisista jo ennen pahamaineisen tuhoamisleirin rakentamista
    6. Kohti joulua voi kulkea myös käänteisellä konmari-metodilla – mitä se tarkoittaa?
    7. Miehen ryhti -uutuusromaaniin on kerätty kaikki koulumaailman kliseet
    8. Kaikki pääsivät lavalle Peter Pan -musikaalissa, joka tehtiin Helsinkiin lontoolaisteatterin opeilla
    9. Yle panee uutisorganisaationsa uusiksi ja lupaa parantaa avoimuutta – Etiikkapäällikkö siirtyy vetämään A-Studiota
    10. Luolamaalausten jäljennöksiä pääsee ihailemaan
    11. Esa-Pekka Salonen tuo Juilliardin ja Sibelius-Akatemian orkesterien yhteiskiertueen Helsinkiin
    12. Päivi Kärkkäinen jää eläkkeelle, Kansallisooppera etsii uutta johtajaa
    13. Ti-Ti Nalle -dvd:itä vedetään myynnistä – Levyltä löytynyt K18-materiaalia
    14. Dianne Reeves April Jazzin pääesiintyjäksi
  9. Mielipide
    1. Euroa ei pelasteta pankkiunionilla ja rahastoilla
    2. Lentoyhtiö kieltäytyi maksamasta korvauksia – ääni kellossa muuttui, kun panin ammattilaiset asialle
    3. Professori mielipidesivulla: Häpeä saa syytetyn peittämään kasvonsa
    4. Annetaan tyttöjen nauttia peilipöydistään
    5. Lapsia pitäisi kannustaa kävelemään tai pyöräilemään koulumatkansa
    6. Koulun taideopetus tavoittaa sekä pojat että tytöt
    7. Uhanalaiset lajit tarvitsevat hoitoa Nuuksiossa
    8. Homekoulut eivät ole syntyneet sattumalta
    9. Rantareitit edistävät helsinkiläisten terveyttä
    10. 1970-luvulla ohjelmia vasta syynättiinkin
    11. Elokuviin ei mennä kärsimään mainoksista
    12. Miksi emme laulaisi busseissa?
    13. Silakat ovat oiva jouluherkku
    14. Mikä on humanismin suurin arvo?
    15. Rakennushankkeetkin hävittävät metsiä
  10. Tänään
    1. Puolen vuosisadan popsuosikki aloitti sattumalta – mikrofoni laitettiin eteen kysymättä
    2. Päivi Paunu 1946–2016
    3. Ollitapio Lehtinen 1960–2016
    4. Luovutus ja vesillelasku Rauma-Repolan telakalla
    5. Tapahtumia lauantaina 17. joulukuuta
    6. Aino Vennan joulu
    7. Lapset laulavat ympäri Helsinkiä
  11. Lauantai
    1. Opettajalta lähti ääni ja muisti katkeili sisäilmaongelmien vuoksi – nyt hän haluaa saada koko maailman hengittämään suomalaista metsäilmaa
    2. Lähteekö lomalento hankalaan aikaan? – Helsinki-Vantaalla on yllättävän monta vaihtoehtoa nukkumiseen
    3. Näin syöt kuin presidentti New Yorkissa – vierailimme Trumpin ja hänen edeltäjiensä suosikkiravintoloissa
    4. Vanhoihin autoihin kaupitellaan muutamalla satasella ohjelmointeja, joiden luvataan lisäävään tehoa ja vähentävän kulutusta – HS kokeili, miten viritys toimii
    5. HS koeajoi: Kian isolle pistokehybridille luvataan jopa 54 kilometrin sähköajoa – siihen on vaikea päästä
    6. Voiko sähköautosta saada sateella sähköiskun ja 11 muuta tyhmää kysymystä sähköautoista
    7. ”Tämä voi muuttaa koko pelin”, sanoo asiantuntija Googlen robottiautoista – yhtiön keulakuva on autoa ajava sokea mies
    8. Ratittoman auton testaus alkaa yleisillä teillä Yhdysvalloissa – Uberin testejä epäillään luvattomiksi
    9. Yhdysvalloissa testattiin ”mysteerilaitetta”, jolla nykyauton voi varastaa jälkiä jättämättä
  12. Radio ja TV
    1. Dokumentti kertoo, miten tehtiin Sofia Coppolan elokuva Lost in Translation – itse elokuva nähdään dokumentin jälkeen
    2. Tanskalaisnainen lähtee treffeille vieraisiin kulttuureihin
    3. Tv:n katselu lasten kanssa vaatii äärimmäisiä keskustelutaitoja ja hyviä hermoja
    4. Lauantain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Uusi maailman rikkain nainen on älykkö, joka soittaa pianoa ja kirjoittaa kirjoja – kosmetiikkadynastia L’Oréalin perijätär kaihtaa seurapiirejä

    5. 5

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    6. 6

      Lehti: Ongelmiin joutunut suomalaishävittäjä laskeutui jarruvaijerin avulla Tanskassa

    7. 7

      Pahaa tarkoittavat aikuiset ovat oikea vaara sosiaalisessa mediassa, sanoo poliisi – ”Lasten Facebookissa” suomalaiset moderaattorit käyvät sisältöä läpi päivittäin

    8. 8

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    9. 9

      Image maksoi nahkamuumeista ja Tervomaa Bowie-salamasta todennäköisesti turhaan, sanovat asiantuntijat – Maailman ehkä härskein tekijänoikeusvedätys löytyy Yhdysvalloista

    10. 10

      Auton omistaminen on pian historiaa, sanoo liikennetutkija ja vertaa autoa tupakkaan: ”Ei enää ajatella, että olisi hyvä juttu, jos baareissa voisi polttaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    9. 9

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    10. 10

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää