Päivän lehti 18.3.2017
Valikko
Päivän lehti 18.3.2017

Merkel saapui Valkoiseen taloon

Donald Trumpin ja Angela Merkelin ensitapaamisessa esillä olivat muun muassa Nato, salakuuntelu ja kauppasuhteet.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vihjaili perjantaina, että edellinen presidentti Barack Obama olisi salakuunnellut sekä häntä että Saksan liittokansleri Angela Merkeliä.

”Ainakin se on ehkä meille yhteistä”, Trump vitsaili esiintyessään tiedostustilaisuudessa Valkoisessa talossa Merkelin rinnalla.

Merkeliä ei naurattanut, vaan hän katsoi Trumpia hämmentyneen näköisenä.

Trump viittasi Wikileaksin vuonna 2013 julkaisemiin tietoihin, joiden mukaan Yhdysvaltain kansallinen turvallisuuspalvelu NSA kuunteli pitkään Merkelin puhelinta. Tuolloin Merkel sanoi tiettävästi amerikkalaisille, että ”ystävien ei pitäisi vakoilla toisiaan”.

Sen sijaan Trumpin väitteille siitä, että häntä itseään olisi salakuunneltu viime syksynä vaalikampanjan aikana, ei ole toistaiseksi löytynyt todisteita.

Kongressissa asiaa tutkivat republikaanit ja demokraatit ovat todenneet, ettei mitään näyttöä salakuuntelusta ole.

Kun saksalaistoimittaja kysyi tiedotustilaisuudessa salakuunteluväitteistä Trumpilta, tämä kehotti kysymään asiasta uutiskanava Foxilta, jonka haastattelemaan asiantuntijaan Trump perusti salakuunteluväitteensä.

”Teidän ei pitäisi puhua minulle, puhukaa Foxille”, Trump sanoi. Oikeistolainen uutiskanava Fox tunnetaan ajoittain kärjistetyistä väitteistään.

Kaksi viikkoa sitten Trump syytti Twitterissä Obamaa ”pahaksi tai sairaaksi mieheksi”, koska tämä olisi määrännyt Trumpin kotiin salakuuntelun vaalien alla.

Entinen presidentti on kiistänyt väitteet ehdottomasti ja huomauttanut, ettei presidentti voi Yhdysvaltain lain mukaan määrätä ketään salakuunneltavaksi.

Foxin uutisankkuri sanoi lehdistötilaisuuden jälkeen, ettei kanavalla ole todisteita salakuuntelusta.

Trump sanoi, että hän katuu ”hyvin harvoin” mitään mitä kirjoittaa viestipalvelu Twitteriin. Hänet tunnetaan estottomasta ja irrottelevasta kirjoittelustaan Twitterissä.

Merkelin ja Trumpin ensimmäiseen tapaamiseen kohdistui etukäteen paljon odotuksia. Sitä pidettiin yhtenä testinä siitä, mihin suuntaan Yhdysvaltain ja Euroopan suhteet kehittyvät Trumpin kaudella.

Tapaaminen sujui kohteliaissa, mutta selvästi jännittyneissä merkeissä.

Trump sanoi arvostavansa Merkeliä ja korosti maiden yhteisiä arvoja. Samalla hän kuitenkin painokkaasti toisti vaatimuksensa siitä, että Saksan pitää nostaa puolustusmenojaan saavuttaakseen kahden prosentin osuuden bruttokansantuotteestaan, kuten Nato-maat ovat sitoutuneet tekemään.

Trumpin mukaan saksalaiset ovat myös onnistuneet paljon amerikkalaisia paremmin kauppaneuvotteluissa.

”En ole isolationisti”, Trump sanoi. ”Uskon reiluun kauppaan.”

Hän jatkoi, että Yhdysvalloista tulee sotilasmenojen kasvattamisen myötä erittäin vahva, ”ehkä vahvempi kuin koskaan”.

Merkel korosti sitä, miten kansainväliset vapaakauppasopimukset hyödyttävät molempia osapuolia. Hän muistutti myös, että vapaa liikkuvuus on ollut erittäin tärkeää Euroopassa, jonka maat ovat aiemmin sotineet keskenään.

Merkelillä oli tiiviit suhteet Trumpin edeltäjiin Barack Obamaan ja George W. Bushiin.

Trumpin kanssa merkit eivät olleet ennakolta yhtä hyvät. Trumpin sanoi vaalikampanjansa aikana muun muassa, että Merkel ”pilasi Saksan” päästämällä sisään pakolaisia.

”On aina parempi puhua toistemme kanssa kuin toisistamme”, Merkel sanoi Valkoisessa talossa.

Perjantaina Trump ei kuitenkaan toistanut syytöksiä, vaan kutsui Merkelin tapaamista ”suureksi kunniaksi”.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Donald Trump
  • Saksa
  • Yhdysvallat
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Haaveiletko elämästä Espanjan auringossa? Fuengirolassa voi elää kaiken ajan suomalaisessa seurassa ja nyt sinne lähdetään myös töihin
    2. ”Ai jaha, eikö tämä olekaan kaupungin” – Moni hoidattaa terveyttään yksityisellä tietämättään
    3. Kolme suurta aivan tasoissa kuntavaali­kannatuksessa – äänestäjien suuri epätietoisuus voi johtaa poikkeuksellisen alhaiseen äänestysprosenttiin
    4. Menneen talven lumet ovat ensi syksynä Lapin rinteissä
  2. Pääkirjoitus
    1. Kongressista tuli Trumpin holhooja
    2. Digipalveluissa on pidettävä kaikki kansalaiset mukana
    3. Käyttämätön hoito maksaa
    4. Astu ulos kuplasta – jopa rakastetusta Justin Trudeausta paljastuu jotain synkkää
    5. Perhevapaita ei tule uudistaa talouden ehdoin
    6. Hollannin vaalitulosta voi tulkita monella tavalla
  3. Kotimaa
    1. Antti Rinne syyttää pääministeriä EK:n kovasta linjasta: ”Sipilä avasi Pandoran lippaan”
    2. Perussuomalaiset ja kokoomus tyrmäävät viinalain vesityksen – ”Mikä on sovittu, on sovittu – ja that’s it”
    3. Ilmailualan lakko ei synnyttänyt ruuhkia, mutta työtaistelun kulisseissa kuohuu – Ammattiliitto syyttää työnantajaa lakon rikkomisesta
    4. Suomeen ulkomailta palaava pärjää suhteilla – jos niitä yhä on jäljellä
    5. Kiinalaisturistien määrä kovassa kasvussa – käyttivät Suomessa viime vuonna jo yli 300 miljoonaa euroa
    6. Epäily: Lastenhoitaja kehotti muita lapsia potkimaan viisivuotiasta päiväkodissa – Porin kaupunki selvittää
    7. Koulutettu pitkäaikais­työtön kertoi, kuinka ei kelpaa kellekään – Näin haet töitä, jos maisterin­paperit tuntuvat taakalta
    8. Syyttäjä nosti Imatran joukkosurmasta syytteet kolmesta murhasta
    9. Työryhmä: Suomeen tarvitaan ”mediatuomareita” oikomaan vääriä tietoja rikostuomioista
    10. Ambulanssikopteri joutui odottamaan väärin pysäköidyn auton takia – kuljettaja karkasi paikalta
    11. Poliisi: Mies kuoli jään petettyä pakettiauton alta Hattulassa
    12. Hallitukselle luottamus koulutusta koskeneessa välikysymyksessä äänin 103–63
    13. Ainoassa avautui 20 liikettä
    14. Tampere on sopinut 150 kuntapaikasta
    15. Nurmijärven seurakunnassa ei lueta turvapaikkapäätöksiä
  4. Kaupunki
    1. Savu paljastaa Espoon keskuksen lähes 200-vuotiaan saunan – siellä löylyttelevät yksityisen saunaseuran jäsenet
    2. Espoon keskus oli 50 vuotta sitten hiljainen maalaisidylli, sitten puolalaiset arkkitehdit pantiin asialle – katso, miten betoni valtasi maiseman
    3. Helsinki menettää sata miljoonaa euroa ”muutaman” linnun takia – kokoomus pelkää äänestäjiensä pakenevan naapurikuntiin
    4. Kehä I ruuhkautuu lisää taas maanantaista alkaen – Remontti näyttäisi valmistuvan puoli vuotta etuajassa
    5. Kiinnostaako yli satavuotias huvila melkein presidentin naapurista? Helsinki myy arvotalon Meilahdesta
    6. Thaihierontapaikoissa myytiin äärimmäisen vaarallista ”kauhuhuumetta” – liigan jäsenille tuomittiin vankeutta Helsingissä
  5. Ulkomaat
    1. Merkel saapui Valkoiseen taloon
    2. Merkel ja Trump – Mutti ja uhitteleva teini
    3. Hollantiko fasistimaa? Se, joka sanoo, on ite
    4. Trump haluaa upottaa ydinjätteen autiomaassa sijaitsevaan vuoreen – miljardeja dollareita maksanut kiistanalainen projekti saattaa sittenkin toteutua
    5. Ranskalainen huumepoliisi sai 10 vuotta vankeutta varastettuaan 50 kiloa kokaiinia
    6. Brexit huojuttaa Yhdistynyttä kuningaskuntaa – pääministeri Maylta voi hajota maa alta
    7. Tuntematon taisteluhelikopteri iski pakolaisten veneeseen Punaisellamerellä – 42 kuoli, joukossa lapsia
    8. Pakistan vaatii Facebookia paljastamaan jumalanpilkkaan syyllistyneitä
    9. Somalimerirosvot vapauttivat siepatun säiliölaivan ilman lunnaita kuultuaan, kuka sen oli vuokrannut
  6. Talous
    1. Puolan talous näkyy lentoliikenteessä – matkustajamäärä kolminkertaistumassa viidessä vuodessa
    2. Björn Wahlroos lahjoitti lapsilleen 60 miljoonan edestä Sammon osakkeita
    3. Trump siivitti Yhdysvaltain osakemarkkinat ennätykseen – yli viisi kuukautta mennyt ilman isoja laskupäiviä
    4. Nokia myllää organisaatiotaan – Kristian Pullola jatkaa johtokunnan ainoana suomalaisena
  7. Urheilu
    1. Enni Rukajärvelle big airin MM-hopeaa – ”Tosi hyvä fiilis, että olin toinen”
    2. HIFK:n kannattajan arkea vierasotteluissa: ”Kyllähän meitä ruotsalaisiksi homoiksi huudellaan”
    3. Mari Laukkanen loisti Holmenkollenilla ja otti uransa ensimmäisen maailmancupin voiton
    4. Mestarikävelijä sai polviinsa proteesit – ja siirtyi hiihtoon
    5. PK-35 Vantaa on toisille paha peikko – joukkue lähtee taas suosikkina naisten jalkapalloliigaan
    6. Oilers kaatoi kovan ja ilkeän SPV:n rankkareilla
    7. Suomalaisilla vapaaottelutähdillä edessään kova koitos – Amirkhani saa vastaansa taitavan brittilupauksen
    8. Bayern–Real Madrid puolivälierien huippupeli – Mestarien liigan sensaatiojoukkue Leicester matkaa Espanjaan
    9. Harkimo tyytyväinen Jokerien viiden vuoden jatkosta KHL:ssä –”Syötiin lounas ja asia oli sillä selvä”
    10. Lauri Markkanen joukkueensa paras pistemies –”Pitää nostaa hattua joukkuetovereilleni”
    11. Granlund ja Koivu ennätyksiin – Rinne loisti juhlaottelussa
    12. Laura Manninen aloitti juoksemisen kylmiltään ja jahtaa nyt maratonin ME-aikaa hallissa –”On se niin hullua, etten voinut olla ilmoittautumatta”
    13. Riikka Honkaselle uran paras sijoitus Eurooppa-cupissa
    14. Joensuun raveissa saattaa olla liukasta, mutta Midnight Hour kyllä pärjää
    15. Perjantain urheilutuloksia, rahapelejä ja lauantain tv-urheiluohjelmat
  8. Kulttuuri
    1. ”Tuleeko kukaan katsomaan?” – Ohjaaja Jussi Nikkilä pelkäsi, että klassisen Shakespearen kanssa kehotetaan museohommiin
    2. Suomen ensimmäinen elokuva on kadonnut, ja nyt se tehdään uudestaan – Tarina viinakauppiaista on ollut tutkijoille vuosikymmeniä arvoitus
    3. Teatterinjohtaja vei mielenosoittajille keittoa ja taidemuseoon pääsee maksutta sisään: ”Suomalaiset ovat ystäviämme” – käännytetyt pakolaiset kiittelevät
    4. Raivokas vihamusiikki piinaa Riikka Talvitien monitaiteellisessa oopperauutuudessa, joka käsittelee terrorismia
    5. Peto on irti oopperaversiona, 2080-luvulla ilma-akrobatiana – Marzi Nyman, Tapiola Sinfonietta ja Espoon sirkus toivat tyylit ja taiteenlajit yhteen
    6. Radion sinfoniaorkesteri, Hannu Lintu ja Olli Mustonen eläytyivät nuoren Prokofjevin aggressioon
    7. Kaurismäen Toivon tuolla puolen -elokuva myyty jo 81 maahan
    8. Taidetärppi sunnuntaille: Charlotta Östlund yhdistelee näyttelyssään hauraita kukkia virtuoosimaisesti
    9. 5 näyttelyvinkkiä viikonloppuun: Merikaapelihalli täynnä taidetta, rosoisia maalauksia ja sadunkerrontaa venäjäksi
    10. Miksi kuusivuotias lapsimissi surmattiin? Surmasta tehty uusi ja hämmentävä dokumentti nähdään pian Suomessa
    11. Suomen ainoa liputuspäivä naisen kunniaksi on sunnuntaina – Presidenttipari juhlistaa Minna Canthia ja tasa-arvoa Kuopiossa
    12. Jumalan käsi kiinnosti museovierasta
    13. Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen
    14. Kansallisbaletin kesäkiertue käy viidessä kaupungissa
    15. Chaka Khan ja Erykah Badu Pori Jazziin
    16. Syyskuussa järjestettävä sarjakuvafestivaali siirtyy Suvilahden Kattilahalliin
    17. Yleisradio lopettaa Kuningaskuluttaja-ohjelman kokonaan – kehitystauko ei auttanut
    18. Britannian entinen valtiovarainministeri loikkaa päätoimittajaksi – aikoo silti jatkaa poliitikkona parlamentissa
    19. Nuoret valokuvaajat -yhteisön perustanut Sakari A. Mäkelä voitti Finnfoto-palkinnon
  9. Mielipide
    1. Saaristomeren kalastajista yli puolet on lopettanut työnsä
    2. Lohikannat tarvitsevat säätelyä
    3. En haluaisi kuulla enää yhdestäkään yöllä ulos lähteneestä vanhuksesta
    4. 23-vuotias poikani ei puhu ja on jatkuvasti vaaraksi itselleen – Päättäjät, ymmärrättehän omaishoitajan arkea?
    5. Liikuntarajoitteisille palvelut ovat usein kaukana
    6. Maksutonta digineuvontaa iäkkäille on jo olemassa
    7. HSL:n kortinlukua olisi helppo yksinkertaistaa
    8. HSL kehittää järjestelmää
    9. Muistisairaille on kuntoutusta
    10. Miten hometalot syntyvät?
  10. Tänään
    1. Jeena Rancken tutki yliluonnollisia kokemuksia: ”Järjellä selittämättömät kummallisuudet ovat kansanperinnettä, joka periytyy usein jo äidinmaidossa”
    2. Anssi Toropainen 1960–2017
    3. Jaakko Linnankivi 1930–2017
    4. Espanjan hallitus huolissaan lakoista
    5. Tapahtumia lauantaina 18. maaliskuuta
    6. Kansallisoopperan kulissien takana
    7. Monikielinen runousilta
  11. Radio ja TV
    1. Bumtsibum palaa tänään ruutuun hyvin levänneenä, mutta ilman Marcoa
    2. Jäätynyt mies on suomalaista tieteisfantasiaa 1940-luvulta kera karmean lopun
    3. Daddy and the Muscle Academyn isä palasi ohjaajaksi
    4. Elokuvia lauantaina
  12. Lauantai
    1. Mies kuoli maanantaina, ratsastamaan Pia Blom-Johansson lähti torstaina – nyt hän aikoo houkutella myös naiset ja nuoret raveihin
    2. Eihän nainen voi matkustaa yksin, Laura Heikkinen ajatteli – nyt hän tekee kaukomatkoja ja ihmettelee, miksi naiset eivät käy yksin baareissa
    3. Patikkapolku vie linnojen ja tarujen maahan Etelä-Ranskan Audessa – tässä ovat parhaat reitit ja ravintolat
    4. Pitkä viikonloppu Prahassa – näihin paikkoihin kannattaa tutustua perusnähtävyyksien lisäksi
    5. Miksei television kokkiohjelmissa koskaan näytetä teurastusta?
    6. Pääsiäisenä kulttuuri- ja kylpylälomalle kotimaahan – kokosimme Tampereen, Turun ja Helsingin pääsiäistärpit
    7. HS koeajoi: Uuden Mazda 3:n dieselmoottorille luvataan pientä kulutusta – toteutuuko lupaus ajossa?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    2. 2

      Onnen päivät -sarjan ”pikkuriiviö” kuoli – Erin Moran oli lapsitähti, jonka tragediaksi koitui rooleitta jääminen aikuisena

    3. 3

      Munkkiniemessä odotettiin postia kaksi viikkoa, tärkeä lasku maksamatta – jakeluongelmat jatkuvat Helsingissä

    4. 4

      Kieltäytyikö isoisä puhumasta sodasta? Vanhemman sukulaisen vaiheista talvi- ja jatkosodassa saa selville yllättävän paljon netissä

    5. 5

      Jako ihmisiin ja eläimiin pitäisi lopettaa – se vähentäisi myös rasismia ja naisten syrjintää, sanoo eläinfilosofi Elisa Aaltola

    6. 6

      Putkiremontti ei ollut keneenkään hallussa, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja – näin pelätty remontti sujuu Helsingin seudulla

    7. 7

      Sekä kuljettaja että matkustaja simahtivat ”Haagan jättiläiseen” – sekavat miehet oli Helsingin poliisin mukaan pakko pitää sidottuina vielä sairaalassakin

    8. 8

      Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

    9. 9

      Facebook valtasi Suomen 10 vuotta sitten ja muutti meitä ihmisinä – vaikutus on tutkijan mukaan ”järisyttävän iso”

    10. 10

      Bändikaveri muistelee lauantaina kuollutta laulaja Pekka Myllykoskea – ”Pekka oli äärimmäisen tietoviisas mutta herkkä ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    2. 2

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    3. 3

      54-metrinen purjevene hämmästytti kansaa Pohjanmaan teillä – video näyttää lajissaan maailman suurimman veneen kuljetuksen

    4. 4

      Hoitokoti vastaa HS:n mielipide­kirjoitukseen: ”Kuolleen asukkaan huonetta ei olisi ollut tarvetta tyhjentää heti, pahoittelemme”

    5. 5

      Kieltäytyikö isoisä puhumasta sodasta? Vanhemman sukulaisen vaiheista talvi- ja jatkosodassa saa selville yllättävän paljon netissä

    6. 6

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    7. 7

      Facebook valtasi Suomen 10 vuotta sitten ja muutti meitä ihmisinä – vaikutus on tutkijan mukaan ”järisyttävän iso”

    8. 8

      Kela ja VR noudattivat Antti Tuiskun ohjetta – mutta jokin tässä tökkii

    9. 9

      Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

    10. 10

      Helsingin johtopaikat jaettiin – kokoomus ja vihreät tarttuivat tiukasti vallan kahvaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä tuotteet katoavat kauppojen hyllyistä varkaiden taskuun – kauppa päätyi piilottamaan jopa 1,30 euron kurkumapurkit palvelutiskin taakse

    2. 2

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    3. 3

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    4. 4

      16 tutkijaa loi ennusteen: Tällaista on suomalaisten arki 25 vuoden päästä

    5. 5

      Moni helsinkiläis­nainen pelkää liikkuessaan kaupungilla – miksi siitä ei puhuta enempää?

    6. 6

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    7. 7

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    8. 8

      Gynekologian ohittaminen on kultakaivos työterveyshuollon palveluita tuottavalle yritykselle

    9. 9

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    10. 10

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    11. Näytä lisää