Päivän lehti 18.5.2017
Päivän lehti 18.5.2017

Huippukokki Jenni Tuominen kokkaa niin apinan aivoja kuin ihmisen istukkaakin – Pariisin ravintoloissa meno on hurjempaa kuin Mad Cookin keittiössä

Teekkari, remonttireiska ja kokki Jenni Tuominen palasi Pariisin huippukoulusta Suomeen ja kehittelee nyt uusia ravintolakonsepteja.

Apinan aivoja, hyönteisiä tai ihmisen istukkaa – mikään raaka-aine ei näytä pelottavan kokki Jenni Tuomista hänen valmis­taessaan ruokaa Mad Cook Show -televisio-ohjelmassa.

”Otin haasteen vastaan”, hän nauraa mökkikeittiössään Porvoossa. Istukasta hän valmisti ranskalaisen piiraan. Maku muistutti kuulemma maksaa. Ja öljyssä friteeratut hyönteiset kelpasivat vegaaneillekin.

Tuominen valmistaa eksoottisetkin raaka-aineet ranskalaisen keittiön parhaiden perinteiden mukaan. Hän palasi maaliskuussa Suomeen Pariisin maineikkaasta Le Cordon Bleu -kokkikoulusta – siis siitä samasta, joka tunnetaan muun muassa menestyselokuvasta Julie & Julia ja jossa amerikkalainen keittokirjantekijä Julia Child opiskeli 1940-luvulla.

Mutta nyt ollaan Porvoossa, meren rannalla punaisessa mökissä, jonka pihassa istuu valtava, monirotuinen Natasha-koira. Puoliso, kirjailija Tuomas Vimma tekee lähtöä kalaan. Tuominen itse on juuri palannut korvasienimetsästä. Kori kädessään ja kumisaappaat jalassa huippukokki näyttää yllättävän maanläheiseltä, suorastaan ronskilta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän tarjoaa suklaamoussea mangososeen ja passiohedelmän kanssa ja kuvailee, millaista oli työskennellä Pariisissa Michelin-tähdillä palkituissa ravintoloissa.

Meno oli kuulemma vielä hurjempaa kuin Mad Cookin keit­tiössä.

”Karmeinta duunia, mitä maa päällään kantaa. Jos teet virheen, voit jopa saada nyrkistä”, hän kertoo.

Mitä hienompi ravintola, sen pahemmaksi meno muuttuu. Työ alkaa aamuvarhain ja kotiin pääsee puolen yön jälkeen. Harjoittelija saa kahden palkattoman kuukauden jälkeen 500 euroa kuussa, mikä kuluu taksimatkoihin, koska julkinen liikenne ei toimi yöllä. Minimipalkka alalla on 1 200 euroa.

Keittiömestarit ovat Tuomisen mukaan surkeita henkilöstöjohtajia. He ovat enimmäkseen pikkutarkkoja perfektionisteja, jotka vastaavat kovassa kiireessä siitä, että ruoka on täydellistä. Työkulttuuri perustuu kyykytykseen ja haukkumiseen.

”Näin on aina ollut ja näin on edelleen. Jos kärsit viisi vuotta, voit perustaa oman ravintolan ja kyykyttää sitten omia alaisiasi”, hän kertoo.

Tuominen ei saanut Michelin-keittiössä nyrkistä. Häntä ei myöskään kovin helposti kyykytetä, sillä hänellä on takanaan tuotantotalouden opintoja Aalto-yliopistossa sekä kokemusta oman sisustus- ja remontointiyrityksen pyörittämisestä kymmenen vuoden ajalta.

Se, että teekkari ja remonttireiska päätyi huippukokiksi, johtuu Helsingin ravintolapäivistä ja pop up -ravintoloista. Tuominen on tykännyt laittaa ruokaa lapsesta saakka.

Vuonna 2011 Tuominen ja Vimma päättivät perustaa ravintolapäiväksi pop up -ravintolan pariskunnan yhteiseen sisustusliikkeeseen Helsingin Punavuoreen. He keittivät 80 litraa suppilovahverokeittoa ja leipoivat leipää. Asiakkaiden jono ulottui ulos asti. Kokemus oli niin hauska, että pariskunta teki yhä uusia pop up -kokeiluja. Ruoka alkoi kiinnostaa Tuomista enemmän kuin remonttibisnes.

”Yhtenä sateisena helmikuun maanantaina tein päätöksen: minusta tulee ravintoloitsija.”

Tuominen täyttää tänä vuonna 40 vuotta, joten hän totesi, että ei aio uhrata vuosia koulun penkillä istumiseen. Hän pyrki Le Cordon Bleu -kouluun ja pariskunta muutti Pariisiin.

Sisälle kouluun ei Tuomisen mukaan ole vaikeaa päästä, vaikeaa on sen sijaan päästä ulos. Se edellytti yhdeksän kuukauden ajan ympäripyöreitä päiviä koekeittiössä ja monimutkaisten loppukokeiden läpäisyä.

Tuomisen urakka oli kaksinkertainen, sillä hän suoritti tutkinnot sekä Pâtisserie -leivontalinjalta että Cuisine-keittotaidosta. Samalla piti opetella ranskan kieli.

”Esimerkiksi paistamiselle on ranskassa kymmenen eri ilmaisua.”

Koulussa Tuomiselle valkeni, että ranskalaisen keittotaidon salaisuutta ei kannata etsiä niinkään resepteistä kuin ruuanvalmistuksen tekniikasta.

”Resepti on vain yksi tapa valmistaa ruokaa. Keittotaito on enemmän. Se on ymmärrystä siitä, miten raaka-aineita käytetään”, Tuominen sanoo.

Hän oppi muun muassa tekemään eri makuisia kastikkeita käyttäen mausteena vain suolaa, pippuria, lorausta viiniä ja hyppysellistä muskottipähkinää. Hän oppi perkaamaan kokonai­sena paistettavan kalan niin, että siinä ei ole yhtään ruotoa. Hän oppi poistamaan kanan tai vii­riäisen luut kaulan kautta, niin että lintu näyttää vauvan potkupuvulta.

Ja Tuominen rakasti sitä: ”Aina kun haluan rentoutua, ru­pean poistamaan linnusta luita.”

Tuominen aikoo pysyä nyt Helsingissä. Hän ei silti aio ryhtyä tavoittelemaan Michelin-tähtiä.

Huippuravintoloita on hänen mielestään Helsingissä jo aika sopivasti. Myös etnisiä, esimerkiksi pho- tai ramenkeittoihin keskittyviä ravintoloita on riittävästi. Taso on hyvä.

”Suomesta saa 10–15 eurolla kelpo lounaan, kun Pariisissa joutuu usein tyytymään lötköihin ranskalaisiin ja sitkeään pihviin.”

Ainakin tällä haavaa Tuominen haluaa säilyttää vapautensa. Hän toimii yksityistilaisuuksissa Chef Privé -kokkina ja kehittelee väliaikaisia pop up -ravintoloita. Viime vuonna hän julkaisi myös ruokakirjan yhdessä Tuomas Vimman kanssa.

”Tykkään siitä, että voin puristaa hetken täysillä ja olla sitten viikon vaikka etsimässä korvasieniä”, hän sanoo.

Pop up on hänen mukaansa hyvä tapa testata ravintolakonsepteja. Sellainen voisi olla vaikka ravintola, joka keskittyy käsin tehtyihin makkaroihin tai erilaisiin lettuihin.

Nelonen ja Helsingin Sanomat kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.

Fakta

Nämä kolme asiaa Tuominen toisi Pariisista Suomeen:


1. Sokerileipurit

”Viime vuosina markkinoille on tullut paljon hyviä leipiä. Kunpa suomalaiset oppisivat arvostamaan myös sokerileipureiden kakkuja ja leivoksia. Ehkä siten saisimme kivijalkakonditorioita tuoreine croissanteineen.”

 

2. Sesongit

”Vaikka lähes kaikki sanovat pitävänsä torikaupoista ja kauppahalleista, he eivät kuitenkaan käy niissä ostoksilla. Mutta jos kävisivät, myös ruoka-aineiden sesongit nousisivat Suomessa enemmän esille, mikä rikastaisi ruokakulttuuria.”

 

3. Aidot kanat

”Tehotuotettua broileria vastaan toivoisin suoranaista boikottia. Sen sijaan kauppoihin pitäisi saada aitoja kanoja.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Mad Cook Show
  • huippukokki
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Helsingin Kalliossa otetaan valtavia asuntolainoja – Katso, kuinka paljon ihmisillä on asuntovelkaa kotikulmillasi
    2. Republikaanien rivit rakoilevat Trump-skandaalin keskellä – Edustajainhuoneen puhemies Ryan yritti tyynnytellä puoluetta, senaattori McCain vertasi kohua Watergateen
    3. Tulossa suuri muutos: Parin vuoden kuluttua voit valita, minkä pankin palveluja käytät vaihtamatta varsinaisesti pankkia
    4. Risto syytti itseään vuosia kolarista, jossa kuolivat hänen vanhempansa ja kaksi sisarusta – Miten itselleen voi antaa anteeksi?
  2. Pääkirjoitus
    1. Trumpin aiheuttama epävarmuus kasvaa – USA:n kyky toimia alkaa jo kärsiä
    2. Jäämeren tuulet toivat viestiä arktiselta alueelta
    3. Tapaus Kittilä etenee syyteharkintaan, mutta voisiko tilanteen kärjistymiseen puuttua jo aiemmin?
    4. Republikaanit neuvovat ummistamaan korvat Trumpin puheilta, mutta se ei ole mahdollista
    5. Näin Sipilä pani Ylen ”kuntoon”
    6. Palkansaajat eivät enää tyydy veronalennuksiin
  3. Kotimaa
    1. Kenraalit kantavat presidentti Koiviston arkkua – Assi Koiviston puoliso HS:lle: ”Asiat tapahtuvat samassa järjestyksessä kuin Kekkosen hautajaisissa”
    2. Presidentti Bush vanhempi HS:lle: Koivisto oli ”hyvä mies ja vankkumaton vapauden ystävä”
    3. Vanhemmat hoitavat lasten uni­häiriöitä melatoniinilla, jopa ilman lääkärin harkintaa – HS kysyi asian­tuntijoilta, onko siitä haittaa ja miten uni­ongelmiin kannattaa puuttua
    4. MTV: Lääkevirasto Fimean pääkonttorin pakkosiirto Kuopioon peruuntumassa
    5. Eduskunta hyväksyi hallinta­rekisterilain – Kolmea vastaan äänestänyttä perussuomalaisten edustajaa uhkaa rangaistus: ”Mietitään kuinka vakava teko oli”
    6. Viikonlopusta tulossa kesäinen – Helsingin poliisi odottaa järjestyshäiriöitä: ”Kaupunki voi sykkiä aamuun asti”
    7. Risikon ministeriryhmä siirtäisi päihtyneet juoppoputkasta päivystyssairaaloihin – jokaiseen maakuntaan halutaan oma selviämisasema
    8. Valtuustoon yritysten tuilla vai omilla rahoilla? HS selvitti, mistä eniten vaalirahaa käyttäneiden valittujen varat ovat peräisin
    9. Uusi suurliitto yhdistää vientialojen työläiset: 226 000 jäsenen Teollisuusliitto perustettiin
    10. Krp: Kolmisenkymmentä Kittilän kuntapäättäjää syyllistynyt rikoksiin – esitutkintoja siirtynyt syyteharkintaan
    11. WHO:n tuore raportti: Suomessa maailman vähiten äitikuolemia
    12. Sadat ammattiin opiskelevat mittelevät taidoistaan Helsingissä – Koulussa istuskeluun kyllästynyt Aino Takala löysi Taitajat-kisasta intohimon
    13. Suomen upea luonto on uuden Teeman aiheena
    14. Poliisi ampui aseistautunutta ihmistä jalkaan kiinnioton yhteydessä Oulussa
    15. Maahanmuutto Suomeen nousi uuteen ennätykseen, suomalaisia lähtee vuosi vuodelta enemmän ulkomaille
    16. Entinen kansanedustaja Outi Ojala on kuollut
    17. Keskiviikon ja torstain nimipäivätiedot olivat väärin
    18. Eta murhasi Miguel Ángel Blancon vuonna 1997
  4. Kaupunki
    1. Helsinki tarjoaa ex-johtajilleen 10 000 euron palkkaa ja työtä johdon asiantuntijana
    2. Hälyttävä lista julki: Helsingin kaupungilla on vain yksi hyväkuntoinen lukiorakennus – katso lista lukioiden tulevista remonteista
    3. Helsingin keskustatunneli maksaisi vähintään 600 miljoonaa euroa – asiantuntijat arvioivat hinnan Jan Vapaavuoren ehdottamalle autotunnelille
    4. Helsinkiläisen Michelin-ravintolan vastaus jatkuviin ohareihin: pöytävaraus vain luottokortilla, jokaisesta saapumattomasta ruokailijasta 49 euron rangaistusmaksu
    5. Huumeringin alaikäisen johtajan vankeustuomio säilyi ennallaan hovioikeudessa – 17-vuotias välitti huumeita isänsä autotallissa
    6. Helsingin ydinkeskustan Forum valittiin Pohjoismaiden parhaaksi kauppakeskukseksi
    7. Tyhjätasku huijari lypsi naisilta kymmeniätuhansia euroja rahaa Helsingissä – toinen uhreista otti 35 pikavippiä, jotta rahavirta miehelle jatkui
  5. Ulkomaat
    1. HS tapasi Suomen pakkopalauttamia afgaaneja Kabulin lentokentällä: ”Meille annettiin vain viisi minuuttia aikaa kerätä tavaramme ja lähteä”
    2. Eurooppa-painotus jatkui Macronin ministerinimityksissä
    3. Jopa 99 vuoden vankeustuomiota pelkäävän hakkeri Lauri Loven terveiset Suomeen: ”Olkaa onnellisia, että elätte maassa, joka ei luovuttaisi teitä vankilaan”
    4. Chelsea Manning vapautui seitsemän vuoden vankeuden jälkeen – Kaksi muuta USA:n jahtaamaa tietovuotajaa Julian Assange ja Edward Snowden jatkavat pakoiluaan
    5. Kiina pystyy nyt ampumaan raketilla yksittäistä vihollissukeltajaa Etelä-Kiinan merellä – Kiina on todennut tekevänsä kiistellyllä merialueella vain sen, ”mikä on välttämätöntä”
    6. Japanin prinsessa menossa naimisiin ”merten prinssin” kanssa – joutuu luopumaan aatelisesta asemastaan
    7. Ainakin kaksi kuoli ja 15 loukkaantui räjähdyksessä ruutitehtaalla Puolassa
  6. Talous
    1. Helsingin valtuusto päätti yrittää irti Fennovoiman ja Rosatomin ydinvoimalahankkeesta – Vantaa voi vielä torpata irtautumisen
    2. Suurten pörssiyhtiöiden johtajien peruspalkka lähes 700 000 euroa – lisäpalkkiot voivat vielä nostaa ansioita huimasti
    3. Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”
    4. EU syyttää Italiaa viivyttelystä Fiatin päästötestien tutkinnassa – aloitti oikeustoimet maata vastaan
    5. Brittituomioistuin tyrmäsi Nestlén aikeet: Kit Kat -suklaapatukan muoto ei saanut tavaramerkkisuojaa
    6. Marko Ahtisaaren musiikkiterapiayritys kerännyt sijoittajilta viisi miljoonaa dollaria rahoitusta
  7. Urheilu
    1. Puolivälierä on Leijonille iso mahdollisuus – Yhdysvaltoja vastaan tarvitaan täydellistä maalivahtipeliä
    2. Saksan joukkueen kotikisatarina saanee päätöksen puolivälierissä Kanadaa vastaan – myös Ruotsi on pelissään selvä suosikki
    3. Tommi Mäkinen kaipaa ralliautoihinsa vielä lisää suorituskykyä –”Sormi ei saa mennä suuhun”
    4. Kokaiinista kärähtänyt Roman Eremenko jää ilman jatkosopimusta – puoli vuotta sitten seurapomo vielä puolusti pelaajaansa
    5. Maria Šarapovalta suljettiin tylysti ovi Ranskan avoimiin
    6. Suomen lentopallomiehille onnistunut kenraali ennen MM-karsintoja
    7. Jääkiekon CHL:n lohkot arvottiin
    8. Minnesota Star Tribune: Wildin GM toivoo Mikael Granlundin jatkavan – laajennusdraft tekee seuran tilanteesta kimurantin
    9. Kiipeilijä yritti päästä Everestille ilmaiseksi – löydettiin luolasta piileskelemästä, ja nyt uhkaa muhkea sakko
    10. Pertti Kuismasen palkintokaappi on nyt täysi
    11. Salattiinko NFL-tähden aivovamma? Vaimo sanoo Tom Bradyn kärsineen aivotärähdyksestä, mutta seura ei ole siitä ilmoittanut
    12. Keskiviikon tulospörssissä muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa, lentopalloa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Katariina Luukkaan, 20, unelma alkoi Barbie-elokuvasta ja on nyt saamassa onnellisen lopun – takana ovat kivun, väsymyksen ja raivokkaan kilpailun aiheuttamat kyyneleet
    2. Supertähti Marion Cotillard marssitti Cannesin elokuvafestivaalin avajaisiin haamun
    3. Suomalaiselokuva läpäisi hurjan karsinnan ja pääsi mukaan Cannesiin kisaan tuhansien joukosta – Nämä asiat puhuttavat Cannesin elokuvajuhlilla tänä vuonna
    4. Elokuvasäveltäjä Hans Zimmer täytti Areenan äänellä ja vimmalla
    5. Kaupunginteatterin satunäytelmä Prospero on vanhanaikainen ja naiivi – ja kriitikko rakasti joka hetkeä
    6. Uusi iloinen teatteri tarjoaa erilaista Suomi-teemaa: Pottatukkainen Juha Sipilä viskoo Suomi-neitoa, Lennu-koira päästelee suustaan arvaamattomia
    7. Uraauurtava Ntamo-runokustantamo jatkaa sittenkin kirjojen julkaisemista, vaikka perustaja joutui lopettamaan työt
    8. Conan O’Brienia syytetään vitsien varastamisesta toiselta koomikolta
  9. Tiede
    1. Kalojen kallot ovat kuin avaruusolentoja – kuvakooste aavemaisista luurangoista
  10. Mielipide
    1. Kaikista lääkäreistä ei tarvitse tehdä tutkijoita
    2. Sain totisesti vastinetta verorahoilleni
    3. Naiset ovat synnyttäneet aina kehoaan kuunnellen
    4. Tutkimustiedon kokoaminen vaatii taitoa
    5. Opettajia ei kuunnella, kun pedagogisesti tarkoituksenmukaisia opetusvälineitä korvataan uusilla
    6. Koulun kieliohjelmaa pitää uudistaa radikaalisti: englanti kaikille pakolliseksi ja ruotsi valinnaiseksi
    7. Te-toimistoissa panostetaan turhiin toimintoihin
    8. Populismi syö populismia
    9. Valmistajilta ei voi vaatia ikuista takuuta
    10. Yhteisöjen tulevaisuus on lapsissa
  11. Torstai
    1. Valmentaja Kari Helander suosi urheilullista lastaan toisten lastensa kustannuksella – nyt hän opettaa muita vanhempia välttämään saman virheen
    2. Näin jumppaat lapsen kanssa – Nämä 7 tehokasta liikettä onnistuvat oikeasti leikki-ikäisen kanssa
    3. Johtajan titteli ei takaa mitään – tie pomoksi ja työttömäksi on monesti sattuman kauppaa
    4. Nopeat nuudelit toimivat niin salaateissa kuin keitoissakin – Kokeile Henri Alénin helppoja ja maukkaita nuudeliruokia
    5. Huippukokki Jenni Tuominen kokkaa niin apinan aivoja kuin ihmisen istukkaakin – Pariisin ravintoloissa meno on hurjempaa kuin Mad Cookin keittiössä
    6. Tyylikäs riesling piknikille
    7. Näin some voi parantaa hyvinvointia – ja näissä asioissa haitata sitä
    8. Tiesitkö tätä? Tuijotamme tulta samasta syystä kuin televisiota
    9. Korvan tärykalvo voi jopa puhjeta, jos lentää liian flunssaisena – Lääkäri antaa seitsemän vinkkiä, joilla voi helpottaa korvakipua lentokoneessa
    10. Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori
    11. Japanilainen nabeyaki udon -nuudelikeitto
    12. Lasinuudeleita ja tofua
    13. Mausteinen sobanuudeli­salaatti
  12. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Jo joutui armas aika ja huvi suloinen
    2. Graffitin matka kadulta galleriaan
    3. Minisoitin miellyttää monia
    4. Tapahtumia torstaina 18. toukokuuta
    5. Huumausaineratsiat tullin uusi ase salakuljetukseen
  13. Radio ja TV
    1. Presidentti Trumpin tiedottajan lehdistötilaisuuksista on tullut yllättävän suosittuja, niitä katsotaan enemmän kuin saippuasarjoja
    2. Kopiointi on aina ollut sukua varkaudelle
    3. Afrikan tähden luoja kertoo suosikkipelin synnystä
    4. Torstain tv-elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Viivi ja Wagner
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Wumo
    5. Fingerpori
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    2. 2

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    5. 5

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    6. 6

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    10. 10

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää