Päivän lehti 18.12.2016
Päivän lehti 18.12.2016

Matti Heikkinen taisteli väkisin kärkisijoille – Loppukiri löytyi ”geeniperimästä ja veemäisestä luonteesta.”

”Oli oikein työpäivä. Hiihto oli raskasta alusta asti.

Kymmenen kärjen sijoitukset näyttivät jäävän Matti Heikkiseltä maailmancupin 15 kilometrin yhteislähtökisassa Ranskan La Clusaz'ssa haaveeksi, mutta loppu hyvin, kaikki (suhteellisen) hyvin. Heikkinen rutisti itsensä väkevillä viimeisillä kilometreillä kuudenneksi.

”Oli oikein työpäivä. Hiihto oli raskasta alusta asti. Oli vain selviytymistaistelua, että pysyisi pääryhmän mukana”, Heikkinen sanoi Hiihtoliiton ääninauhalla.

Norja juhli kilpailussa kaksoisvoittoa, kun Finn Hågen Krogh kukisti maailmancupin johtajan Martin Johnsrud Sundbyn 0,3 sekunnilla. Kolmanneksi itsensä kiilasi Venäjän Aleksandr Legkov.

Heikkinen jäi kärjestä 25 sekuntia.

”Normaaliin tapaan nousin lopussa sen, mitä pystyin, mutta näissä kisoissa pitäisi pystyä hiihtämään rennosti kärkiporukassa. Tietysti siinä ajetaan kovaa, eikä se ikinä helppoa ole, mutta nyt piti koko ajan kamppailla ja repiä. Ei tuolla hiihdolla pysty palkintopallista kamppailemaan”, Heikkinen tuumaili.

Heikkisellä oli väkevä näkemyksensä siihen, mistä hänen loppukirinsä on perua.

”Se on geeniperimästä ja veemäisestä luonteesta.”

Lari Lehtonen sijoittui 15:nneksi ja kiteytti suorituksensa ”medium-hiihdoksi”.

”Neljä–viisi kierrosta tuli tosi hyvin ja helposti. Tuntui, että ohjat ovat omissa käsissä. Suksi oli hyvä. Välillä mentiin kovaa, ja välillä tuntui, että vauhti vähän hiljentyi”, Lehtonen pyöritteli.

”Oli liian hyvän olon tunne seitsemännellä kierroksella ja tunsin itseni vissiin jollakin tapaa yli-ihmiseksi. Lähdin hiihtämään kärkiporukkaa lähemmäksi. Se kostautui viimeiselle kierrokselle. Olisi ollut kuudes sija otettavissa, mutta vielä ei miehellä riitä kunto viimeiselle kierrokselle asti.”

Perttu Hyvärisen (29:s) vire kantoi kilpailun alkuvaiheen vaikeuksien jälkeen kolmantena suomalaismiehenä maailmancupin pisteille.

”Ensimmäinen kierros meni kirjaimellisesti perseelleen ekassa pahemmassa mutkassa. Sen jälkeen kahdella kierrokselle kerkesi miettimään vähän joululahjoja ja muuta”, Hyvärinen sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Maastohiihto
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Marine Le Pen kutsuu HS:n haastattelussa perussuomalaisia avukseen – ”Rakennamme EU:n raunioille kansakuntien Euroopan”
    2. Hallituksen painostus jyräsi oikeuskanslerin pyrkimykset korjata ongelmallisia lakiesityksiä – oikeustieteen professorit tyrmistyivät
    3. Joulukuusen hinnoissa on huimia eroja – Helsingin Töölöntorille tulee ensi viikolla ”muutamia kuusia, jotka ovat 120 euron arvoisia”
    4. Tämä pariskunta on naimisissa mutta asuu eri osoitteissa – ja katsoo toisiaan hymyillen kuin vastarakastuneet
  2. Pääkirjoitus
    1. Isisin tuhosta voi syntyä sen seuraaja
    2. Länsimetron ongelmista on otettava oppia
    3. Venäjä ottaa, mutta ei anna
    4. Taasko pitää ottaa mallia länsinaapuri Ruotsista?
    5. Onko oikein valehdella lapsille joulupukista?
    6. Karlsson
    7. Varoitusmerkkejä on jo paljon nuorista miehistä
  3. Kotimaa
    1. Silja, 9, selvisi rajusta yliajosta kuin ihmeen kaupalla – lappilaiskunnan asukkaiden myötätunto sai tytön vanhemmat liikuttumaan
    2. Yle-kohu uhkaa Suomen asemaa sananvapauden kärkimaana
    3. Kymmenet kunnanvaltuutetut jättävät työnsä vuoden lopussa – ”Poliittinen asetelma täällä on sellainen, että ei voi hirveästi vaikuttaa”
    4. Syyttäjä vahvisti: Espanja luovuttaa valemedia MV-lehden Ilja Janitskinin Suomeen
    5. HS:n osoitteenmuutos kannattaa tehdä ajoissa
    6. Raumalle perustettiin yli 10 kilometrin rajoitusvyöhyke lintuinfluenssan vuoksi
    7. Suomen veroaste on EU-keskiarvon yläpuolella
    8. Suurimpaan osaan Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista ei vaadita kotivakuutusta
  4. Kaupunki
    1. Länsimetron avaaminen Tapiolaan olisi hyvä teko – ongelmia on tosin kaksi
    2. Eero Lehti haluaisi Guggenheimin Helsinki-Vantaalle – aamukoneella Suomeen ja loungen sijaan museoon
    3. Finnoon kaava ei kelvannut – Espoon poliitikot haluavat alueesta ympäristöystävällisemmän
    4. Joulumyyjäisiä sunnuntaina 18. joulukuuta
  5. Ulkomaat
    1. Ranskan presidenttiehdokas Marine Le Pen latoo HS:lle Venäjä-kantansa: Putin on tehnyt ”urotyön”, pakotteisiin ei ole ”mitään syytä” ja Krim kuuluu Venäjälle
    2. Kuubassa pitää kävellä nettiin – kodeissa yhteys on kielletty mutta langaton verkko toimii puistoissa
    3. Rauhan arkkitehti Aziz Hallaj auttaa syyrialaisia katsomaan tulevaisuuteen: ”Rauha ei ole vain sitä, ettei ole sotaa”
    4. Tuhannet odottavat yhä epätoivoisesti poispääsyä Alepposta – evakuointien jatkuminen edelleen epävarmaa
    5. ”Propagandamedia ei tunnu vieläkään ymmärtävän, miten poikkeuksellisen lahjakkuuden kanssa se on tekemisissä”, sanoo trumpismin lähettiläs Newt Gingrich
    6. Tanskan Bornholm on kiinnostunut Nord Streamin kaasuputkihankkeesta Gotlannin sanottua ei
    7. Anne Frankia ei ehkä annettu ilmi – uuden tutkimuksen mukaan natsit saattoivat löytää perheen sattumalta
    8. Turkissa tuhoisa pommi-isku bussiin – ainakin 13 kuollut ja 55 haavoittunut
    9. Kanadaa koettelevat huumekuolemat – Yhdeksän ihmistä kuoli vuorokauden aikana Vancouverissa fentanyylin yliannostukseen
    10. Puolan parlamenttitalosta tuli protestin näyttämö – poliisi joutui raivaamaan Kaczyńskille väylän ulos
    11. Maailman vanhimmaksi jalokivivarkaaksi kutsuttu Doris Payne, 86, jäi jälleen kiinni
    12. 92-vuotias Robert Mugabe lähtee ehdokkaaksi Zimbabwen presidentinvaaleihin 2018
    13. Papua-Uudessa-Guineassa annettiin tsunamivaroitus – voimakas maanjäristys iski saarivaltion rannikolla
  6. Urheilu
    1. Eva Wahlströmin kyyneleet vaihtuivat voitonriemuun
    2. Matti Heikkinen taisteli väkisin kärkisijoille – Loppukiri löytyi ”geeniperimästä ja veemäisestä luonteesta.”
    3. Mononen hiihti kymmenen joukkoon – norjalaiset tylyn vahvoja: ”Tuli kyllä noutaja”
    4. Tampereella palattiin ulkojääkiekkoilun juurille – ja koettiin draamaa
    5. Emmi Peltonen nousi kärkeen SM-jäällä – ”Tosi hyvä fiilis”
    6. Leijonat taipui Ruotsille hengettömällä esityksellä – ”Tulivat fiksusti päälle”
    7. Ristolainen nousi ratkaisijaksi – Aho ja Teräväinen loistivat NHL-kierroksella
    8. Ranskan Chevalier ylsi uransa avausvoittoon
    9. Onnekas West Ham pääsi pälkähästä – ”Tätä on vaikea hyväksyä”
    10. Michael Schumacherin perheeltä uusi hanke – ”Luovuttaminen ei ole vaihtoehto”
    11. Herola lähenteli 10:n kärkeä – myös uusi suomalainen maailmancupin pisteille: ”Plussan puolelle”
    12. Maailman entinen ykköspelaaja valmentamaan Nadalia – ”Todella tärkeä henkilö urallani”
    13. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  7. Sunnuntai
    1. ”Se oli kivuliasta, sielun pimeä yö” – kolme vuotta sitten filosofi Pekka Himanen visioi Suomesta kukoistavaa kansakuntaa ja sai osakseen pelkkää pilkkaa
    2. Käsirysy syntyy, kun teinien kännykät kerätään pois – tällaista on nettiriippuvaisten vieroitusleirillä Etelä-Koreassa
    3. Kuinka usein laistat kotitöistä netin takia? Testi paljastaa, oletko nettiriippuvainen
    4. Suomen arvovaltaisin oviremontti – liminkalaiset puusepät kunnostavat 400 Eduskuntatalon ovea, apuna röntgenkuvat ja alkoholi
    5. Saara Aaltoa ja Mannerheimia yhdistää sama menestyksen salaisuus
    6. Päästäkää naiset ulos uskontokuplasta
    7. Kulmapotku 13000 euroa, maali 70000 euroa – Hans Backe kävi kalliiksi
    8. USA valitsi YYA-miehen
    9. Mistä löytyisi vanha jouluruno, jossa kuuset kieltäytyvät ryhtymästä joulupuuksi?
  8. Ura
    1. Uskallatko tunnustaa, että liikeideasi tai muu rakas projektisi on pielessä? On aika pivotoida
    2. Työnhakija, näistä merkeistä tunnistat mukavan työilmapiirin jo haastattelussa
    3. Rakentaminen on joukkuelaji, jossa olosuhteista ei kannata napista, kertoo kirvesmies
    4. Näin hoidat jouluvalmistelut sutjakasti työkiireiden keskelläkin, neuvoo Marttojen asiantuntija
    5. Työnantajat voivat mitata jo mitä vain – ja perustelut kuuluvat: työntekijän parhaaksi
  9. Talous
    1. Apple Pay etenee takkuisesti Euroopassa – miksi maksusovellus ei kelpaa pankeille?
  10. Kulttuuri
    1. Keski-ikäinen mies, useampi ero, kehnosti myyvät kirjat – ja maailman iloisin mieli!
    2. Minna Canth sai belgialaisen matematiikanopettajan opiskelemaan suomea – erityisesti Canthin ajamalle tasa-arvolle on Belgiassa kysyntää
    3. Romanttinen runoilija kirjoittaa kirjoituskoneella eikä viihdy nykyajassa
    4. ”Pyyhin leukasi ja kampaan palmikkosi talveen” – runoteos puhuu kauniisti muistisairaudesta
    5. Liennytyksen asialla Saksassa ja Venäjällä, vodkasta viiniin vaihtamalla
    6. John Storgårdsin johtama 9. sinfonia oli vahva viesti joulun odotukseen
    7. HS-kulttuuritoimitus suosittelee: Kuuntele radiota koska vain ja nauti Tom Fordista Rivieran sohvassa
    8. Camilla Läckberg on yksi Ruotsin dekkarikuninkaallisista – esikoisteos Jääprinsessa on HS Kirjaston viikon kirja
    9. Runoilija Jorma Etto on kuollut
  11. Mielipide
    1. Taloyhtiön ongelmien syynä on usein ihmisten itsekkyys
    2. Väestönsuojista luopuminen ei laskisi asumisen hintaa
    3. Työväenopisto ja Tanssin talo sopivat molemmat Kaapelille
    4. Päiväkotiapulaisista ei saa tulla pelinappuloita
    5. Lapset ja työntekijät nääntyvät Helsingin päiväkodeissa
    6. Julkisin varoin tehty – yksityisesti myyty
    7. Positiivinen velkarekisteri suojaisi ihmisiä
    8. Psykiatriset palvelut on aika yhdistää
    9. Matkustajien tarpeet unohtuivat
    10. Ihmiset meikkaavat myös itsensä takia
    11. Annetaan nuorille tilaa toteuttaa itseään
    12. Raasteet ja suikaleet omalta tiskiltä
    13. Ei busseissa saa laulaa
    14. Sähkötöiden teko on tarkoin säänneltyä
  12. Tänään
    1. Verdunissa taisteltiin 303 päivää – sotilaita kuoli 700 000
    2. Leonid Bashmakov 1927–2016
    3. Naistemmekin ampumataito johti uusiin ennätyksiin
    4. Tapahtumia sunnuntaina 18. joulukuuta
    5. Vanhanajan joulu Glimsissä
    6. Joulusävelmiä Talvipuutarhassa
    7. Tonttuheviä Hevisauruksen malliin
  13. Radio ja TV
    1. Netflixin koominen tieteismysteeri uuvuttaa katsojan
    2. Midge Kelly on nyrkkeilysankari – mutta ei oman elämänsä sankari
    3. Lastendraama palauttaa valon maailmaan
    4. ”Oho, mitä minulle on tapahtunut”
    5. Sunnuntain elokuvia
  14. Koti
    1. Joulukoristeet ovat nyt tuoksuvia – askartelublogia pitävät Jani ja Aleksi kertovat, miten niitä tehdään
    2. Rivitaloasunto on jo hiljentynyt, mutta kohta se ottaa huomaansa kolme sukupolvea joulunviettäjiä
    3. Onko ylimääräisen yhtiövastikkeen periminen perusteltava?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    5. 5

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    9. 9

      Barcelonan terrori-iskusta epäilty vahvisti oikeudessa, että solu suunnitteli iskua Sagrada Famílian kirkkoon – 12 epäillystä vain neljä on elossa

    10. 10

      B-vitamiinien liikakäyttö voi jopa nelinkertaistaa keuhkosyövän riskin miehillä – suomalaisprofessori pitää tulosta yllättävänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää