Päivän lehti 20.1.2017
Päivän lehti 20.1.2017

Golden Staten hurja meno jatkuu NBA:ssa

Valmentaja Kerrin miehistö oppi

virheistään.

Yhdysvaltojen koripalloliigassa NBA:ssa tutut joukkueet porhaltavat konferenssien kärkisijoilla, mutta yllätyksiäkin on ollut. Kuka tahansa on voinut voittaa kenet tahansa, koska tahansa.

Ainut joukkue, joka ei ole järkähtänyt tähän trendiin mukaan on ollut Golden State Warriors.

Kausi on pitkä, mutta isojen joukkueiden katse on vääjäämättä aina kevään pudotuspeleissä. Viime keväänä Warriors oli yhden voiton päässä NBA:n finaalisarjan mestaruudesta, mutta Cleveland Cavaliers kiri ensin sarjan tilanteeksi 3–3 ja sinetöi mestaruutensa viimeisessä pelissä.

Golden State reagoi viime vuoden pettymykseen ja hankki Oklahama City Thunderin supertähden Kevin Durantin riveihinsä. Warriorsin päävalmentajalla Steve Kerrillä meni aikansa istuttaa Durant luontevasti kokoonpanoon, ja joukkueen esitykset ailahtelivat kauden alussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Durant löysi kuitenkin yhteissävelen muitten supertähtien Stephen Curryn ja Klay Thompsonin kanssa, ja pelit alkoivat luistaa. Warriors hävisi marraskuun alussa 20 pisteellä Los Angeles Lakersille, mutta aloitti tappion jälkeen vakuuttavan kahdentoista ottelun voittoputken.

Joulupäivänä pelattu ottelu Clevelandin ja Golden Staten välillä oli tietynlainen vedenjakaja. Viime kauden finalistit kohtasivat ensimmäistä kertaa tällä kertaa kaudella trillerissä, joka päättyi Cavaliersin yhden pisteen voittoon.

Cavaliersin voitto osoitti, että hurjavireinen Warriorskin on kaadettavissa. Kerr on kuitenkin näyttänyt tällä kaudella, että hän ottaa oppia virheistään, sillä Golden State ei ole hävinnyt samalle joukkueelle kahdesti.

Kerr ja Warriors saivat tammikuun 17. päivä mahdollisuutensa revanssiin, kun Cavaliers matkasi Golden Staten kotiluolaan Oracle Arenalle. Luvassa oli kenties kauden pysäyttävin näytös, kun Warriors hiljensi LeBron Jamesin ja kumppanit lukemin 126–91.

Warriors heitti 78 pistettä ensimmäisessä kahdessa erässä eikä ollut ottelussa tappiolla kertaakaan. Kerrin miehistö näytti valmiimmalta kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella.

Keskiviikkona Golden State jatkoi hyviä otteitaan ja voitti Oklahoma City Thunderin lukemin 121–100. Durant pelasi Oklahomassa kahdeksan kautta, muttei säälinyt vanhaa joukkuettaan vaan heitti 40 pistettä ja otti 12 levypalloa.

Ottelussa nähtiin viihdyttävää ja hyökkäävää koripalloa, ja tauolle mentiin tasatilanteessa 56–56.

Joukkueet kasvattivat pistesaldojaan vuorotellen, kunnes Curry ja Thompson heittivät kolmosensa peräkkäin sisään kolmannessa erässä. Oklahoma jäi kahdeksan pisteen päähän eikä onnistunut enää kirimään Warriorsia kiinni.

Golden Staten aloitusviisikko kartutti johdon neljännessä erässä jo 20 pisteeseen, ja joukkueet pelasivat viimeiset minuutit vaihtomiestensä kanssa.

Warriorsin selviytyminen pudotuspeleihin on itsestäänselvyys. Mikään muu joukkue ei ole saanut samanlaista symbioosia ja flow-tilaa päälle kuin Golden State parhaimmillaan. Tappioita on tullut koko kaudella vain kuusi. Konferenssin kakkonen Spurs on hävinnyt tammikuussa kolmesti.

Jos Warriors saa ajoitettua vireensä pudotuspeleihin, se menee tänä vuonna loppuun asti.

Kirjoittaja on Laajasalon opiston opiskelija, joka on työharjoittelussa Helsingin Sanomien urheilutoimituksessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koripallo
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Sadan päivän myllerrys – Donald Trump nousee tänään valtaan, ja nämä asiat hän aikoo mullistaa heti
    2. Hallituskumppanitkin epäilevät väyläyhtiötä – Perussuomalaisten Niinistö: Ei kiitos yhtiöittämiselle, Kokoomus ei näe yhtiössä lisäarvoa
    3. Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”
    4. Sisu Heikkeri, 12, on valmistautunut yläasteen pääsykokeisiin viime kesästä asti – jo eskari-ikäiset käyvät koulutesteissä
  2. Pääkirjoitus
    1. Väyläyhtiö vie lisää tavaraa maton alle
    2. Afrikka yhdistyi diktatuuria vastaan pienessä Gambiassa
    3. Julkiset ostot valvontaan
    4. Kiitollisuus hoitaa aivojasi
    5. Kestävä matkailu on vielä kaukainen tavoite
    6. Karlsson
    7. Voittoisa ratakelaaja sopii esikuvaksi kaikille
  3. Kotimaa
    1. Berner löi pöytään esityksen liikenteen mylläyksestä
    2. Bernerin liikennevisio on kunnianhimoinen – toteutuessaan hanke muuttaisi suomalaista yhteiskuntaa peruuttamattomalla tavalla
    3. Kuluttaja tuskin käärisi täyttä hyötyä autoveron poistosta – myyjien ei välttämättä kannata laskea hintoja täysimääräisesti
    4. Bernerin esitys ei hyydyttänyt autokauppaa
    5. Kansainvälisten maisteriohjelmien hakijamäärä väheni selvästi – ”Ratkaisevinta on hakemusten laatu”
    6. Lentoliput kannattaa ostaa sunnuntaina ja valmismatka kyllin ajoissa – HS kokosi vinkit halvimman loman varaamiseen
    7. Tutkimus: Yli kolmannes vastaanotto­keskusten työntekijöistä kokenut uhkailua tai väkivaltaa
    8. Aseen hankkijan taustat tahdotaan selvittää aiempaa paremmin – lakeihin tulossa useita muutoksia
    9. Ruisleipä valittiin Suomen kansallisruuaksi – ”Kaikilla suomalaisilla on ruisleipään liittyvä muisto”
    10. Oulu kadotti kymmenien lastensuojelun asiakkaiden tietoja – ”Eihän tässä asianmukaisesti ole toimittu”
    11. Poliisi toivoo apua Lahdessa kadulle kuolleen miehen tunnistamiseksi
    12. Valkoiselle peuralle neljä tähteä
    13. Ogier ajaa rallia Fordin tallissa
    14. Smithiä syytetään yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä
    15. Musta laatikko vastaanottaa satelliittien signaaleja
    16. Taivaslaulun kirjoittaja on Pauliina Rauhala
  4. Kaupunki
    1. Jo kolme vakavaa korruptiovyyhtiä – mikä Helsingin hallinnossa oikein mättää, Jussi Pajunen?
    2. Psykiatriseen hoitoon pääsy helpottuu pääkaupunkiseudulla – Hus satsaa videokäynteihin ja siirsi kaikki terapeuttinsa pilveen
    3. Espoossa ryhdytään viljelemään toden teolla ”rakkauden hedelmiä” – Suurpeltoon perustetaan rakkauden puutarha
    4. 15-vuotiaan julma joukkopahoinpitely kuohuttaa Sipoossa – kuntalaiset puuhaavat mielenosoitusta lauantaiksi
    5. Teinijoukko uhkaillut ja pahoinpidellyt toistuvasti nuoria Espoossa – suurin osa osallisista tyttöjä
    6. Herttoniemen ryöstösarjasta epäilty mies jäi kiinni
    7. ”Aimo satsin tequilaa” nauttinut mies yritti karistaa poliisit kannoiltaan juoksemalla Itäkeskuksessa
  5. Ulkomaat
    1. Syyria ei riitä Venäjälle – Putin hakee nyt jalansijaa myös Libyassa ja Palestiinassa
    2. Trump tuo klaaninsa Washingtoniin
    3. Trumpiin kannattaa suhtautua reilusti, mutta tiukasti
    4. HSTV näyttää Trumpin virkaanastujaiset suorana kello 17 alkaen – Näin tilaisuus etenee
    5. Kolme oppituntia Kiinasta ja Trumpista – ”Taiwan-kysymyksen tähden Kiina voisi olla valmis sotimaan”
    6. Ovi ruotsidemokraateille raottuu
    7. Gambiassa vaalit hävinnyt presidentti suostui vihdoin väistymään – ”Yhtään veripisaraa ei tarvitse vuodattaa”
    8. Pysyvät Nato-joukot alkavat saapua Baltiaan – saksalaissotilaat lähtevät tänään kohti Liettuaa
    9. Lumivyöry Italiassa tempaisi hotellin mukanaan, noin 30 ihmisen pelätään kuolleen – ”Raunioista ei kuulu mitään ääniä”
    10. Saksa laillistaa lääkekannabiksen
    11. WikiLeaksin Assange toisti tarjouksensa mennä Yhdysvaltoihin tietovuotaja Manningin vapauduttua
  6. Talous
    1. Pääministeri Sipilän ”ihme” toteutui Sotkamossa: Terrafamen kaivos tuotti voittoa
    2. Suomalaismies mallinsi syntymättömän vauvansa virtuaalitodellisuuteen, ja nyt hän haluaa myydä saman kokemuksen kaikille
    3. Stora Enso ei rakennakaan 800 miljoonan euron tehdasta Kiinaan – päätös voi tietää kauppoja myös Suomen sellutehtaille
    4. Rahastoyhtiö Alexandria hävisi yli 7 miljoonan euron riidan hovissa – joutuu maksamaan OP-ryhmälle 5,4 miljoonan lunastuspalkkiot
    5. Euroopan keskuspankki päätti odotetusti pitää korot ennallaan – Draghi pyysi kärsivällisyyttä
  7. Urheilu
    1. Mihin riittää Toyotan vauhti tällä kaudella? – ”Meillä ei ole vielä suuria tavoitteita”
    2. Maailmanmestari Ari Vatasen mielestä Toyotan rallitalli tuotiin navetan nurkalle: ”Se oli rajoja rikkova ja rohkea ratkaisu”
    3. Poliisi ohjeisti Veikkausliigaa siirtämään Stadin derbyt arki-iltoihin – ”Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden näkökulmasta tehty linjaus”
    4. Vatsatautitoipilas Kaisa Mäkäräisellä vaikeuksia ladulla ja pystyammunnassa: ”Paras isku ja terävyys puuttuivat”
    5. Jokerit katkaisi tappiosarjansa ja otti ensimmäisen voittonsa Pietarista: ”Todella hyvät fiilikset”
    6. Golden Staten hurja meno jatkuu NBA:ssa
    7. Serena Williams jyräsi Lucie Safarovan tieltään ja eteni Australian avoimissa kolmannelle kierrokselle
    8. Australian avoimissa jättisensaatio: Kuusinkertainen mestari Djokovic putosi sijalla 117 olevalle villin kortin yllättäjälle
    9. Mikko Korhonen säilytti viime viikon kovan tasonsa: ”Lyönneistä uupui jotenkin tehoa”
    10. Real Madrid putosi rahalistan ykköspaikalta – 11 vuoden hallinta päättyi
    11. Ilveksen Arto Laatikainen pelasi 800. ottelunsa Liigassa
    12. Valioliigan hyökkääjät ennätysvauhdissa – kuusi pelaajaa matkalla kohti rajapyykkiä
    13. Tuloksia, tv-urheilua ja rahapelejä
  8. Lasten uutiset
    1. Onneli ja Anneli -elokuva sai innostumaan näyttelemisestä
    2. ”Uusin Onneli ja Anneli on paras” – Lasten uutiset kävi ensi-illassa
    3. Videon kuvaaminen ei ole aina sallittua
    4. Brexit, dinoja ja jääkaruselli
    5. Millainen Donald Trump on presidenttinä?
    6. Mihin käytät viikkorahasi?
    7. Venäläiset rahkaletut
  9. Kulttuuri
    1. Kun tyttärestä tuli terroristi – Ewan McGregorin ohjaama American Pastoral kuvaa perheidylliä, joka muuttuu perhehelvetiksi
    2. American Pastoral on hallittu, mutta osin ontto elokuva amerikkalaisesta unelmasta
    3. Suosikkisarja The Crownin kauden budjetilla tehtäisiin 41 kautta Sorjosta – Netflix varautuu tulevaan ohjelmakauteen miljardeilla
    4. Antti Holma tekee parhaan roolinsa – westernissä
    5. Jim Jarmuschin uutuus on impivaaralainen elokuva runoudesta ja bussikuskin elämästä
    6. Lääkäri alkaa auttaa venäläissotilaiden raiskaamia nunnia tosipohjaisessa elokuvassa
    7. M. Night Shyamalan ei palannutkaan ruotuun – Split on yhden tähden jännärin
    8. Blam! osoittautui nimensä veroiseksi – Tanssija loukkaantui ensi-illassa
    9. Yhä ylös yrittää Lindbergin toinen viulukonsertto – mestariteoksesta paljastui uusia puolia
    10. Emma Helle leikittelee kuvanveiston historialla
    11. Paul McCartney haastoi Sonyn oikeuteen saadakseen takaisin laulujensa oikeudet
  10. Tiede
    1. Näemme unia, koska öisin valmistaudumme erilaisiin uhkiin, sanoo professori
    2. Miksi kirahvilla on pitkä kaula, ja kuinka se pystyy nielemään?
    3. Kun maapallo syntyi, oliko päivä vai yö?
    4. Onko laavassa happea ja voiko laava sulattaa kaikkea?
    5. Miksi saippuakuplissa loistavat sateenkaaren värit?
    6. Esron avaruusohjelma alkaa Kaliforniassa
    7. Uutta näyttöä miesten ja naisten aivojen samanlaisuudesta
  11. Mielipide
    1. Valtamedian syyttely oli Trumpille oiva vaalitaktiikka
    2. Eläkeläisiä on hyvin ja huonosti toimeentulevia
    3. Elämä pysyvästi köyhänä on jatkuvaa sinnittelyä
    4. Vammaisten kuljetuspalvelun järjestämistapa sivuuttaa käyttäjien tarpeet
    5. Helsingin matkapalvelu huomioi ruuhka-ajat
    6. Kelan sähköinen maksusitoumus helpottaa asiakkaiden arkea
    7. Uskotaanko ministeriössä, että autoilijat menevät halpaan?
    8. Onko kohtuullinen tuotto oikein?
    9. Ja vähävaraiset maksavat laskun
    10. En ymmärrä, miten kännykän käyttökielto koulussa rikkoo oppilaan sananvapautta
    11. Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä
  12. Tänään
    1. Kauniit ja rohkeat alkoi Suomessa tasan 25 vuotta sitten – saippuasarja sotki suomalaisten päiväohjelman
    2. Vadim, rakkaus, väri ja Pyörre
    3. Tapahtumia perjantaina 20. tammikuuta
    4. Nuoret pohtivat maailmaa
    5. Vaihtoehtoista rokkia ja poppia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo
  14. Radio ja TV
    1. Paras teeskentelijä voittakoon – BiisiBattlen idea on tuttu Late Night with Jimmy Fallon -show’sta
    2. Oikotie tähteen – mies löytää portin näyttelijä John Malkovichin pään sisään
    3. 1960-luvun Batman-sarjaa markkinoitiin Batman-musiikilla
    4. Miten saavuttaa täydellinen elämä?
    5. Perjantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Kirpparilla myyty patja paljasti Rinta-Nikkoloiden talon karmean kunnon – Mistä tietää, voiko hometalosta saada vielä kodin?

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Miss Turkki joutui luopumaan kruunustaan – syynä tviitti, jossa voittaja kertoi juhlivansa vallankaappausyrityksen uhreja vuotamalla kuukautisverta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    6. 6

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    7. 7

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    8. 8

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    9. 9

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    10. 10

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää