Päivän lehti 20.3.2017
Päivän lehti 20.3.2017    |   Muut lehdet

Dieselautoilija joutuu kärsijän paikalle

Pohjalainen arvioi, että dieselien täyskielto asettaa autoilijat eriarvoiseen asemaan.

”Autoteollisuus on kääntämässä katsettaan kohti sähköautoja, mikä näyttää johtavan dieseleiden valmistuksen vähentämiseen tai lopettamiseen kokonaan.”

”Nyt maailmalla nousee trendi dieseleiden täyskieltoon, vaikka vain kymmenen vuotta sitten ne arvioitiin verokohtelun perusteella turvalliseksi valinnaksi.”

”Huonosta päätöksenteosta kärsii nahoissaan dieselautoilija. Jos täyskieltoja tulee voimaan, romahtaa autojen jälleenmyyntiarvo. Se saattaa tuntua epäreilulta, sillä kuluttaja on vain toiminut päätöksentekijöiden ohjeita seuraten.”

Kouvolan Sanomien mukaan digitalous vaatii panostuksia.

”On syntynyt vaikutelma, että Suomi on digitalisaation edelläkävijämaa, ja tällaista kuvaa on myös haluttu ylläpitää. Todellisuus yrityselämässä ei kuitenkaan ole yhtä ruusuinen. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kyselyn mukaan lähes kaksi kolmasosaa yrityksistä arvioi, että niiden henkilöstön digiosaamisessa on liiketoimintaa vaikeuttavia puutteita.”

”Vaikeudet tuntuvat suurilta maassa, jossa kansa kulkee älypuhelin korvalla ja on jo pitkään hoitanut pankkiasiansa ja ostoksensa verkossa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Muut lehdet
  • Autoilu
  • Digitalisaatio
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Tämä satelliitti vie Suomen lauantaina avaruusaikaan – ”vähän jännittää, räjähtääkö kantoraketti”
    2. Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91
    3. Isisin loppu Mosulissa häämöttää – suomalaishoitaja kertoo ”kuivuneista ja tulehtuneista” kaupunkisodan uhreista
  2. Pääkirjoitus
    1. Rahat ja valta valuvat maakuntiin
    2. Opecin öljysopu alkaa rapautua, kun hinta ei nouse
    3. Suomen vienti alkaa piristyä
    4. Hyvä koulu takaa kunnan elinvoiman – eivätkä kunnan omat hartiat läheskään aina riitä onnistumiseen
    5. Hallinto ylläpitää sähköisten palvelujen viidakkoa – ja turhia raja-aitoja, joista kansalainen kärsii
    6. Dieselautoilija joutuu kärsijän paikalle
  3. Kotimaa
    1. Tutkimus: Moni äiti hamuaa lisää vanhempainvapaata – vaikka käyttää jo nyt isän kanssa jaettavan osuuden
    2. Ilmailualan työriidan sovittelu jatkuu – neuvottelut kestäneet läpi yön
    3. Pääkaupunkiseudun ravintolamoguli Jouko Heinonen: ”Brassiliha on mennyt niin huonoksi, ettei ole mitään edellytyksiä sitä käyttää”
    4. Näin kehyskunta loi satoja työpaikkoja: Mäntsälästä kiinnostunut yritys saa vastauksen päivässä
    5. Tullin tehovalvonnassa on otettu muutama lähetys tarkempaan selvitykseen
    6. Etelässä on nyt virallisesti kevät, käärmeet luikertelevat ja valkoposkihanhet palasivat – HS tarkisti, miten lintuloru täsmää
    7. Hallitus veti rahat Pohjois-Suomen yrityksiä auttaneelta Barentskeskukselta – ”Ministeriö ei nähnyt toimintaa niin tärkeänä kuin me”
    8. Helsinkiläismies kuoli 12 miehen joukkotappelussa Kotkassa – seitsemän otettu kiinni, kotkalaismies tunnusti tapon
    9. Kuvassa oli Olafur Eliassonin teos The Lost Compass
  4. Kaupunki
    1. Älä anna pormestaripelin hämätä – Helsingissä voi äänestää muitakin kuin kokoomusta tai vihreitä
    2. Kaasukellojen tarinalle luvassa komea päätös – suunnitelmissa konserttisaleja ja kulttuuritiloja
    3. Tikkurilan uudesta kirkosta kysely asukkaille – ”Olisi loistavaa, jos tulisi uusia ideoita toiminnalle”
    4. Helsingin ryöstösarjan uhreja paljastui lisää – veitsikolmikkoa epäillään nyt seitsemästä ryöstöstä
    5. Helsinki pani hoivajohtajan viran uudelleen hakuun
  5. Ulkomaat
    1. Hänkö on Merkelin kaataja? – Demareiden Martin Schulz käy kamppailuun Saksan johtajan paikasta
    2. Raportti: Venäjä käyttää viihdeohjelmia propagandan välineenä – länsimaat kuvataan pääosin vihamielisinä ja epäluotettavina
    3. Tiedustelukomitean johtaja: Trumpin kampanjan ja Venäjän yhteistyöstä ”ei ole todisteita”
    4. Saksa kuittasi Trumpin väitteet: Natossa ei ole mitään velkatiliä
    5. Noin 220 miljoonan asukkaan osavaltio Intiassa sai johtajakseen räväkän hindupapin – valinta voi kärjistää uskonryhmien välejä
  6. Talous
    1. Kahden viikon putkiremontin tekijä haluaa viedä rakentamista digiaikaan – ”Ei olisi mystisesti kadonneita työmiehiä”
    2. Suomalaisten rahat jämähtivät tileille, ja tänä vuonna niiltä katoaa miljardi euroa – laskuri näyttää, miten inflaatio syö säästösi
  7. Urheilu
    1. TPS:n kapteeni Tomi Kallio kertoo, miten on mahdollista pelata huipulla 40-vuotiaana
    2. HS arvioi jääkiekon puolivälieräparit: Tätä herkkua tulee vasta toisen kerran tarjolle 2000-luvulla
    3. Voisiko Tampereen paikallisottelu nousta lähelle IFK:n ja Jokerien klassikkoa?
    4. Kaisa Mäkäräinen päätti kautensa uran 70. palkintopallisijoitukseen: ”Keskityin itseeni, en tulokseen”
    5. Krista Pärmäkoskelle paras suomalaissijoitus yhdeksään vuoteen maailmancupin kokonaiskilpailussa
    6. Hiihto eroaa kiekosta kuin kuiskaus kirkuvasta falsetista – Antero Mertarannan tv-möykkä ei soveltunut MM-Lahden stadionille
    7. Jokeri-fani päättää Veikkauksen sponsorimiljoonista: ”Jos fanius olisi jääviysperuste, tuskin sponsoroisimme edes jääkiekkoliigaa”
    8. Mira Jalosuon hattutemppu liikaa Espoo Unitedille – Oulun Kärpät juhlii naisten jääkiekko­mestaruutta
    9. Liverpool jäi tasoihin Cityn vieraana: ”Ansaitsimme voiton”
    10. Sebastian Aholle upea rajapyykki täyteen NHL-liigassa
    11. Lauri Markkasen Arizona jatkoon
    12. HJK helposti Suomen cupin välieriin – Yaghoubi osui suoraan kulmasta
    13. Hannu Manninen menetti ennätyksensä – Hirvonen ja Herola päättivät kauden vahvaan esitykseen
    14. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Suosittuja ukuleleja ollut vaikea saada kaupasta – Ruusupuupula hankaloittaa soitinvalmistusta
    2. Kirjojen holokaustilla tuhottiin kollektiivinen muisti
    3. Suuren maailman tapahtumat näkyivät turkulaisissa karkkipapereissa jo 1920-luvulla
    4. Rajakäännytykset ovat varjostaneet South by Southwest -musiikkitapahtumaa
    5. Kahdeksan teatteria yhteistyöhön – Orvokki Aution Pesärikko ensimmäinen yhteisproduktio
  9. Tiede
    1. Katupöly on vähentynyt 2000-luvulla – nastarenkaista luopuminen parantaisi ilmaa selvästi
    2. Opossumi on vakuuttava valepotilas
    3. Pakko-oireinen häiriö saattaa johtua proteiinin puutteesta aivoissa – siihen voisi siis löytyä lääke
  10. Mielipide
    1. Lisää byrokratiaa, pula synnytyspaikoista, hoitamattomia potilaita – terveyspalveluiden valinnanvapaudesta seurasi Ruotsissa valtavia ongelmia
    2. Oikein toteutettu osallistumistulo voi toimia lääkkeenä syrjäytymiseen
    3. Miksi tukea leikataan sairaiden lasten äidiltä?
    4. Miksi työnantajille ei riitä perusteeksi se, että haluaa työpaikan saadakseen rahaa?
    5. Koulu on avainasemassa lasten oikeuksien edistämisessä
    6. Koululaisille ilmaiset matkat kello 8–16
    7. Ammatillisen koulutuksen uudistus perustuu epärealistiseen käsitykseen työmarkkinoista ja opiskelijoista
    8. Helsingissä ei ole todellista pormestarivaalia
    9. Talot homehtuvat puutteellisen ilmanvaihdon vuoksi
    10. Rakentamisen valvontaa pitää uudistaa
    11. Laajasalon ostariin lapsille sopivia paikkoja
    12. Vaalit eivät ole mitään kisoja
    13. Metsähakkeen tuki ei vääristä markkinoita
  11. Tänään
    1. Apua, lapseni ei puhu enää suomea – sosiologi Soile Pietikäinen tulee apuun kun englanti jyrää monikielisessä perheessä
    2. Chuck Berry 1926–2017
    3. Tapahtumia maanantaina 20. maaliskuuta
    4. Ihmisen kuvia Bremeriltä
    5. Poliitikkojen puheet ja käytös syynissä
  12. Radio ja TV
    1. Roskarealityssä katsoja seuraa toimintaa, jota tosielämässä ei kestäisi hetkeäkään
    2. Nuoresta naisesta muovataan armeijassa feministisankaria tunteikkaassa brittisarjassa
    3. Kuuban ohjuslaiva tuli Suomesta – radiosarja muistelee kylmää sotaa
    4. Elokuvia maanantaina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    4. 4

      Natsit kuljettivat Franczekin, 21, Lappiin pakkotyöhön – pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    5. 5

      Varokaa ansaa: ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    6. 6

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    7. 7

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    8. 8

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    9. 9

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    10. 10

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    6. 6

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää