Päivän lehti 20.3.2017
Päivän lehti 20.3.2017

TPS:n kapteeni Tomi Kallio kertoo, miten on mahdollista pelata huipulla 40-vuotiaana

Tomi Kallio pelasi TPS:ssä jo 1990-luvun lopussa, jolloin jääkiekko oli täysin erilaista kuin nyt.

Göteborgilainen taksikuski havahtuu kesken perusajon, kun hän erottaa takapenkin suunnasta nimen Tomi Kallio.

Taksisuhari ei näytä ollenkaan jääkiekkomieheltä, jos se nyt millään lailla näkyy ulospäin, mutta Kalliosta hän innostuu.

Vuolaat kehut ja muistelot kulta-ajoista seuraavat täysin pyytämättä.

Olihan Kallio erinomainen pelaaja Frölundassa yli kahdeksan kauden ajan, mutta siitä on sentään kuusi vuotta, kun hän viimeksi veti Indiansin pelipaidan päälleen.

Kallion maine vaikuttaa olevan Göteborgissa sellaista Teemu Selänteen Anaheim-tasoa. Eivätkä tunnusmerkit jää yhteen taksimiehen kommenttiin, vaan Kallio tosiaan muistetaan Lounais-Ruotsissa.

Göteborgista Kallio siirtyi Växjöhön, pelasi siellä neljä kautta, voitti Ruotsin mestaruuden kapteenina ja nyt hän kipparoi Turun Palloseuraa kohti menestystä.

Myös Växjöstä Kallio lähti tunnustettuna pelaajana, ja ennen kaikkea voittajana.

Kun pelaa pitkään, ehtii ikääkin tulla. Kallio, 40, vetää tasaluvut täytettyään yhtä parhaista kausistaan pitkään aikaan. Hän johtaa TPS:n ennakkosuosikkina Helsingin IFK:ta vastaan.

Kalliolla riittää perspektiiviä suomalaiseen kiekkoiluun, Liigan muuttumiseen ja IFK:n kohtaamiseen. Hän pelasi IFK:ta vastaan finaaleissa vuonna 1999 ja välierissä vuotta myöhemmin. Ne olivat aikoja, jolloin jääkiekko laskettiin viihteeksi, jonka perään sai huoletta heittää K-16-merkinnän.

”Se oli eri peli, ja säännöt ovat sen jälkeen muuttuneet”, Kallio sanoo Liigan puolivälierien kynnyksellä. ”Sai käyttää kyynärpäitä, polvia ja mailaa eri tavalla kuin nykyään.”

Sähköä riittää TPS:n ja IFK:n kohtaamisessa, mutta korkeajännitystasoon ei enää ylletä. TPS jauhoi Liigan runkosarjan kakkosena läpi, ja IFK kahlasi pudotuspelien alimman kynnyksen yli niukasti.

Keskinäisissä otteluissa TPS vei pisteet 9–3, ja IFK:n ainoa voitto on syksyn ensimmäisestä kohtaamisesta.

Näillä askelmerkeillä suosikki majailee Turussa, ja haastaja tulee Stadista.

”Pitää tiedostaa heidän yksilötaitonsa”, Kallio sanoo muttei keskity sen enempää IFK:hon.

IFK:n vahvoihin yksilöihin on helppo laskea 20-vuotias Roope Hintz, Juhamatti Aaltonen, hyvin liikkuva puolustaja Teemu Eronen ja miksei myös betoniseinää muistuttava peruspakki Joe Finley, johon törmäämistä ei voi suositella kenellekään.

Finley valittiin Liigan viihdyttävimmäksi pelaajaksi, kun ilmeisesti IFK-fanit panivat äänestyksessä tuulemaan.

Siitä on usein viihde kaukana, kun Finleyn taklaama pelaaja kömpii pystyyn jään pinnalta.

”Kyllä me lähdetään keskittymään omaan peliin, joka on ollut kasassa 60 ottelua”, Kallio sanoo tyynesti ”ison ja pelottavan” IFK:n kohtaamisesta.

Kallio on ollut kovemmissakin peleissä kuin tämän päivän Liiga, eikä sitä kannata pitää sarjan aliarvioimisena.

”Varmaan tulee tosi hyvä sarja. Kaksi klassista hienoa seuraa kohtaa pudotuspeleissä, ja liput viedään käsistä”, Kallio sanoo ja toivoo liikehdintää kassaluukuille.

Frölundassa ja Växjössä Kallio nousi esille pelaajana ja persoonana. Sama kuvio toistuu nykyisessä TPS:ssä.

Ketjukaveri Jasper Lindsten, 22, on lyönyt läpi Eric Perrinin, 41, ja Kallion ketjussa. Kokemus ja nuoruus lyövät sulavasti kättä Tepsin ykköstroikassa.

Pudotuspeleissä kokemus korostuu, mutta Kallio ei anna sille kohtuutonta merkitystä.

”Edelleen tarvitaan molempia”, Kallio sanoo vanhoista ja nuorista ja nostaa Lindstenin lisäksi esille nimet Patrik Virta, 22, ja Elmeri Eronen, 22, ja voisi kuulemma jatkaa listaa vieläkin.

”Tarvitaan nuoruuden intohimoa ja nuoruuden hulluutta. He tarvitsevat meitä, mutta me tarvitsemme heitä.”

Palataan vielä vähän siihen Kallion valtaamaan Göteborgiin ja kenties uran kultaisimpiin vuosiin.

Kahden TPS:n mestaruuden (1999 ja 2000) jälkeen Kallio lähti valloittamaan NHL:ää. Ensimmäinen osoite oli Atlanta Thrashers parin kauden ajan, mutta kolmannella kaudella seurat vaihtuivat. Pelit alkoivat Atlantassa, sitten tuli siirto Columbukseen ja sen jälkeen Philadelphiaan.

Muuttoheiluri heitti Kallion vielä samalla kaudella Göteborgiin ja Frölundaan.

”Se oli mahtavaa aikaa. Frölunda ei ollut voittanut mestaruutta 38 vuoteen, ja voitettiin heti, kun menin sinne”, Kallio sanoo keväästä 2003.

”Ja sitten voitettiin yksi mestaruus lisää. Ne ovat jääneet ihmisten mieliin”, Kallio sanoo vuosien 2003 ja 2006 kultajuhlista.

Kallio oli silloin iso palanen Frölundaa, ja se pysyy ihmisten mielissä urheilukaupungissa.

”Kyllä se on tosi spesiaali paikka, ja mahtavaa mennä sinne edelleen. Ihmiset muistavat ja tulevat juttelemaan”, Kallio sanoo.

Alkuvuodesta Kallio täytti tasavuosia, mutta harkitsee edelleen jatkamista, ja miksei pohtisi.

Peli kulkee, ja Kallio on oppinut arvostamaan uraansa.

”Olen aina kiinnittänyt tosi paljon huomiota kroppaan, miten syödään, nukutaan ja huolletaan”, Kallio sanoo, ja sen huomaa. Ylimääräisiä grammoja ei kroppaan ole juurikaan kertynyt.


Fakta

Liigan palkittuja


 Kultainen kypärä (runkosarjassa eniten otteluita Kultainen kypärä päässään): Mika Pyörälä, Kärpät

 Matti Keinonen -palkinto (runkosarjan plusmiinustilaston voittaja): Jasper Lindsten, TPS

 Aarne Honkavaara -palkinto (runkosarjan maalintekijätilaston voittaja): Veli-Matti Savinainen, Tappara

 Veli-Pekka Ketola -palkinto (runkosarjan pistepörssin voittaja): Henrik Haapala, Tappara

 Liigan viihdyttävin pelaaja (yleisöäänestys): Joe Finley, HIFK

 Lasse Oksanen -palkinto (runkosarjan paras pelaaja): Mika Pyörälä, Kärpä

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Liiga
  • TPS
  • HIFK
  • Heikki Miettinen
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Tämä satelliitti vie Suomen lauantaina avaruusaikaan – ”vähän jännittää, räjähtääkö kantoraketti”
    2. Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91
    3. Isisin loppu Mosulissa häämöttää – suomalaishoitaja kertoo ”kuivuneista ja tulehtuneista” kaupunkisodan uhreista
  2. Pääkirjoitus
    1. Rahat ja valta valuvat maakuntiin
    2. Opecin öljysopu alkaa rapautua, kun hinta ei nouse
    3. Suomen vienti alkaa piristyä
    4. Hyvä koulu takaa kunnan elinvoiman – eivätkä kunnan omat hartiat läheskään aina riitä onnistumiseen
    5. Hallinto ylläpitää sähköisten palvelujen viidakkoa – ja turhia raja-aitoja, joista kansalainen kärsii
    6. Dieselautoilija joutuu kärsijän paikalle
  3. Kotimaa
    1. Tutkimus: Moni äiti hamuaa lisää vanhempainvapaata – vaikka käyttää jo nyt isän kanssa jaettavan osuuden
    2. Ilmailualan työriidan sovittelu jatkuu – neuvottelut kestäneet läpi yön
    3. Pääkaupunkiseudun ravintolamoguli Jouko Heinonen: ”Brassiliha on mennyt niin huonoksi, ettei ole mitään edellytyksiä sitä käyttää”
    4. Näin kehyskunta loi satoja työpaikkoja: Mäntsälästä kiinnostunut yritys saa vastauksen päivässä
    5. Tullin tehovalvonnassa on otettu muutama lähetys tarkempaan selvitykseen
    6. Etelässä on nyt virallisesti kevät, käärmeet luikertelevat ja valkoposkihanhet palasivat – HS tarkisti, miten lintuloru täsmää
    7. Hallitus veti rahat Pohjois-Suomen yrityksiä auttaneelta Barentskeskukselta – ”Ministeriö ei nähnyt toimintaa niin tärkeänä kuin me”
    8. Helsinkiläismies kuoli 12 miehen joukkotappelussa Kotkassa – seitsemän otettu kiinni, kotkalaismies tunnusti tapon
    9. Kuvassa oli Olafur Eliassonin teos The Lost Compass
  4. Kaupunki
    1. Älä anna pormestaripelin hämätä – Helsingissä voi äänestää muitakin kuin kokoomusta tai vihreitä
    2. Kaasukellojen tarinalle luvassa komea päätös – suunnitelmissa konserttisaleja ja kulttuuritiloja
    3. Tikkurilan uudesta kirkosta kysely asukkaille – ”Olisi loistavaa, jos tulisi uusia ideoita toiminnalle”
    4. Helsingin ryöstösarjan uhreja paljastui lisää – veitsikolmikkoa epäillään nyt seitsemästä ryöstöstä
    5. Helsinki pani hoivajohtajan viran uudelleen hakuun
  5. Ulkomaat
    1. Hänkö on Merkelin kaataja? – Demareiden Martin Schulz käy kamppailuun Saksan johtajan paikasta
    2. Raportti: Venäjä käyttää viihdeohjelmia propagandan välineenä – länsimaat kuvataan pääosin vihamielisinä ja epäluotettavina
    3. Tiedustelukomitean johtaja: Trumpin kampanjan ja Venäjän yhteistyöstä ”ei ole todisteita”
    4. Saksa kuittasi Trumpin väitteet: Natossa ei ole mitään velkatiliä
    5. Noin 220 miljoonan asukkaan osavaltio Intiassa sai johtajakseen räväkän hindupapin – valinta voi kärjistää uskonryhmien välejä
  6. Talous
    1. Kahden viikon putkiremontin tekijä haluaa viedä rakentamista digiaikaan – ”Ei olisi mystisesti kadonneita työmiehiä”
    2. Suomalaisten rahat jämähtivät tileille, ja tänä vuonna niiltä katoaa miljardi euroa – laskuri näyttää, miten inflaatio syö säästösi
  7. Urheilu
    1. TPS:n kapteeni Tomi Kallio kertoo, miten on mahdollista pelata huipulla 40-vuotiaana
    2. HS arvioi jääkiekon puolivälieräparit: Tätä herkkua tulee vasta toisen kerran tarjolle 2000-luvulla
    3. Voisiko Tampereen paikallisottelu nousta lähelle IFK:n ja Jokerien klassikkoa?
    4. Kaisa Mäkäräinen päätti kautensa uran 70. palkintopallisijoitukseen: ”Keskityin itseeni, en tulokseen”
    5. Krista Pärmäkoskelle paras suomalaissijoitus yhdeksään vuoteen maailmancupin kokonaiskilpailussa
    6. Hiihto eroaa kiekosta kuin kuiskaus kirkuvasta falsetista – Antero Mertarannan tv-möykkä ei soveltunut MM-Lahden stadionille
    7. Jokeri-fani päättää Veikkauksen sponsorimiljoonista: ”Jos fanius olisi jääviysperuste, tuskin sponsoroisimme edes jääkiekkoliigaa”
    8. Mira Jalosuon hattutemppu liikaa Espoo Unitedille – Oulun Kärpät juhlii naisten jääkiekko­mestaruutta
    9. Liverpool jäi tasoihin Cityn vieraana: ”Ansaitsimme voiton”
    10. Sebastian Aholle upea rajapyykki täyteen NHL-liigassa
    11. Lauri Markkasen Arizona jatkoon
    12. HJK helposti Suomen cupin välieriin – Yaghoubi osui suoraan kulmasta
    13. Hannu Manninen menetti ennätyksensä – Hirvonen ja Herola päättivät kauden vahvaan esitykseen
    14. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Suosittuja ukuleleja ollut vaikea saada kaupasta – Ruusupuupula hankaloittaa soitinvalmistusta
    2. Kirjojen holokaustilla tuhottiin kollektiivinen muisti
    3. Suuren maailman tapahtumat näkyivät turkulaisissa karkkipapereissa jo 1920-luvulla
    4. Rajakäännytykset ovat varjostaneet South by Southwest -musiikkitapahtumaa
    5. Kahdeksan teatteria yhteistyöhön – Orvokki Aution Pesärikko ensimmäinen yhteisproduktio
  9. Tiede
    1. Katupöly on vähentynyt 2000-luvulla – nastarenkaista luopuminen parantaisi ilmaa selvästi
    2. Opossumi on vakuuttava valepotilas
    3. Pakko-oireinen häiriö saattaa johtua proteiinin puutteesta aivoissa – siihen voisi siis löytyä lääke
  10. Mielipide
    1. Lisää byrokratiaa, pula synnytyspaikoista, hoitamattomia potilaita – terveyspalveluiden valinnanvapaudesta seurasi Ruotsissa valtavia ongelmia
    2. Oikein toteutettu osallistumistulo voi toimia lääkkeenä syrjäytymiseen
    3. Miksi tukea leikataan sairaiden lasten äidiltä?
    4. Miksi työnantajille ei riitä perusteeksi se, että haluaa työpaikan saadakseen rahaa?
    5. Koulu on avainasemassa lasten oikeuksien edistämisessä
    6. Koululaisille ilmaiset matkat kello 8–16
    7. Ammatillisen koulutuksen uudistus perustuu epärealistiseen käsitykseen työmarkkinoista ja opiskelijoista
    8. Helsingissä ei ole todellista pormestarivaalia
    9. Talot homehtuvat puutteellisen ilmanvaihdon vuoksi
    10. Rakentamisen valvontaa pitää uudistaa
    11. Laajasalon ostariin lapsille sopivia paikkoja
    12. Vaalit eivät ole mitään kisoja
    13. Metsähakkeen tuki ei vääristä markkinoita
  11. Tänään
    1. Apua, lapseni ei puhu enää suomea – sosiologi Soile Pietikäinen tulee apuun kun englanti jyrää monikielisessä perheessä
    2. Chuck Berry 1926–2017
    3. Tapahtumia maanantaina 20. maaliskuuta
    4. Ihmisen kuvia Bremeriltä
    5. Poliitikkojen puheet ja käytös syynissä
  12. Radio ja TV
    1. Roskarealityssä katsoja seuraa toimintaa, jota tosielämässä ei kestäisi hetkeäkään
    2. Nuoresta naisesta muovataan armeijassa feministisankaria tunteikkaassa brittisarjassa
    3. Kuuban ohjuslaiva tuli Suomesta – radiosarja muistelee kylmää sotaa
    4. Elokuvia maanantaina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Barcelonan iskussa kadonnut pikkupoika kuoli sairaalassa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    9. 9

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    10. 10

      Suomalaiset vaatteet päätyvät saksalaisten Porschejen kattomateriaaliksi – helsinkiläisyritys tekee lumpuilla bisnestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää