Päivän lehti 20.5.2017
Valikko
Päivän lehti 20.5.2017

Insinöörikoulutukseen 20 miljoonaa euroa

Turkuun perustetaan tekniikan alan yhteistyöyliopisto. Muutakin koulutusta lisätään.

Hallitus osoittaa ensimmäisessä lisätalousarviossaan uutta rahoitusta koulutukseen Lounais-Suomen alueelle. Yhteensä ­20 miljoonan euron määrärahalla on tarkoitus lisätä yliopisto- ja ammatillista koulutusta lähinnä tekniikan alalla.

Turkuun on määrä perustaa tekniikan alan yhteistyöyliopisto, ja myös ammattikorkeakoulun tutkintomääriä kasvatetaan. Toisen asteen koulutustarjontaa lisätään ammatillisen koulutuksen kasvupiloteilla, joissa on mukana myös yrityksiä.

Taustalla on etenkin Uudenkaupungin autotehtaan ja Turun telakan ansiosta lisääntynyt työvoiman tarve. Telakalle varmistui vastikään jopa kahden miljardin arvoinen tilaus, ja autotehdas on rekrytoinut satoja uusia työntekijöitä.

Parikin selvitysmiestä on tutkaillut, miten Lounais-Suomen ”positiivisen rakennemuutoksen” eli lisääntyvien työpaikkojen osaamis- ja muihin tarpeisiin voitaisiin vastata.

”Suomi on heräämässä kasvuun. Hallitus haluaa varmistaa, että kasvu ei jää osaajapulasta kiinni. Koulutusjärjestelmän tulee reagoida osaavan työvoiman kysyntään joustavasti ja myös uudenlaisin instrumentein. Siihen on nyt mahdollisuus”, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) tiedotteessa.

Ministerin mukaan teollisuuden kasvu Lounais-Suomessa ja muillakin alueilla vaatii nopeita päätöksiä.

”Koulutuksen lisäksi myös työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella ely-keskuksille vastataan osaajapulaan, ja Uudenkaupungin radan sähköistys palvelee teollisuuden kasvua”, Grahn-Laasonen sanoo.

Korkeakoulujen on määrä aloittaa heti valmistelut tekniikan alan ”yhteistyöyliopiston” eli Finnish Institute of Technologyn (FIT) perustamiseksi.

Turun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Oulun yliopiston, Vaasan yliopiston, Aalto-yliopiston ja Åbo Akademin tekniikan alan koulutustarjontaa yhdistävän verkoston keskipisteeksi tulisi Turkuun sijoitettava Future Technologies -osaamiskeskus.

”Kaikki Suomen tekniikan alan yliopistot ovat nyt sitoutuneet yhteistyöhön, jossa Varsinais-Suomeen saadaan tarjolle yli 300 professorin ja 40:n jo toiminnassa olevan koulutusohjelman tarjonta. Näin voidaan tehokkaasti hyödyntää jo olemassa olevaa yli sadan miljoonan euron tekniikan tutkimus­infrastruktuuria”, Grahn-Laasonen sanoo.

Hanketta valmisteleva projektiryhmä nimitettiin perjantaina. Ryhmää johtaa Åbo Akademin rehtori Mikko Hupa.

Ryhmä laatii kahden viikon kuluessa ehdotuksen toimiksi, joilla ensimmäiset uudet diplomityön tekijät voitaisiin saada Varsinais-Suomen alueen yrityksiin jo syksyllä 2017.

Tavoitteena on, että Varsinais-Suomeen sijoittuisi uusia korkeakoulutettuja tekniikan asiantuntijoita jopa 200 vuodessa.

Hallitus lisäsi eri määrärahoja lisätalousarviossa yhteensä 304 miljoonalla.

Verotulojen arviota korotettiin yhteensä 490 miljoonalla, koska verotulot ovat kertyneet suotuisasti ja talousennusteita on päivitetty viime aikoina myönteisemmiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulutus
  • Turku
  • Rakennemuutos
  • Yliopistot
  • Ammattikorkeakoulut
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Seksi ei enää kelpaa keisarileikkauksen syyksi, äitiysloma kestää neljä kuukautta ja esikoulu maksaa 800 €/kk – Kiinassa vanhemmuuden haasteet ovat erilaiset kuin Suomessa
    2. Turkoosinkirkkaaksi hetkessä muuttunut suomalaisjärvi herättää ihailua ja epäilyä: Onko kemikaalikäsittely varmasti turvallinen? Entä voitaisiinko sillä kirkastaa myös Töölönlahti?
    3. Nyt on kesä! Helsingin terassit ja puistot täyttyivät talvelta tuntuneen kevään kylmettämistä kaupunkilaisista
    4. Kahdeksan panssarivaunua vuorokaudessa tuhonnut Mannerheim-ristin ritari on yhä kadoksissa – Ryhmä Taipale tuo sodissa kaatuneet kotiin
  2. Pääkirjoitus
    1. Vanha kauppareitti on Kiinalle valtatie
    2. Keskustatunneli teki paluun lähivuosien kiistanaiheeksi
    3. Alkoholilaki hiertää yhä hallituspuolueiden välejä
    4. Sampo Terhon argumentit EU-kansanäänestyksen järjestämisen puolesta ovat loogisesti hatarat
    5. Matematiikasta pitäisi tehdä pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa
    6. Palkankorotuksiin tarvitaan malttia
  3. Kotimaa
    1. Halpa tontti, rantaviiva, vauvaraha, nopea internet, jopa pääsy kuntosalille – Näin kunnat houkuttelevat uusia asukkaita
    2. Kodinhoitaja on sairaana keskimäärin 31 päivää vuodessa, lähihoitajakin 26 päivää – kunta-alalla sairastetaan edelleen paljon
    3. Tulli takavarikoi viime vuonna satakertaisen määrän nuuskaa vuoteen 2010 verrattuna – 1,5-vuotias Onni on Suomen ensimmäinen nuuskakoira
    4. Uusi tutkimus murtaa lihavuus­myyttiä: Terveellistä lihavuutta ei ole olemassakaan, yli­paino vaikuttaa aina heikentävästi terveyteen
    5. Kevät tuo peräkärryt liikenteeseen – väärin lastattu kärry on turvallisuusriski
    6. Suuren suosion saavuttanut norppalive on taas katsottavissa – suoraa lähetystä voi seurata tänä kesänä myös viirupöllöjen ja sääksien pesistä
    7. Insinöörikoulutukseen 20 miljoonaa euroa
    8. Väitös: Kalevalan Aino oli aikansa downshiftaaja – ”Ainon tarina kertoo, että aina ei tarvitse suorittaa, vaan voi myös nauttia hetkestä”
    9. Aarnion huumejutun hovioikeuskäsittelystä tulossa yllättävä – jengipomo palasi aiempaan, Aarnion kannalta raskauttavaan kertomukseensa
    10. Rattijuopumuksesta voi saada Ahvenanmaalla 12-kertaisen ajokiellon muuhun Suomeen verrattuna – korkein oikeus tutkii, rikkooko se perustuslakia
    11. Tuore maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä puolustaa maatalouden tukia: ”Niillähän varmistetaan ruoan tuotanto joka paikassa”
    12. Suomalaistutkimus: Eliittilukiossa opiskelu ei paranna menestystä ylioppilaskokeissa
    13. Puolustusministeri Niinistö ei muuta pakkolähtöpykäliä: ”Sotilaan tehtävä on totella”
    14. Ruotsi alkoi selvittää kansainvälistä sotilasapua, mutta rajaa avun vain Suomeen
    15. Toimitusten vallalla on paljon ottajia
    16. Poliisi kertoo yksityiskohtia jalkaan ampumisesta Oulussa: miehen epäillään uhkailleen aseella, ajaneen autolla pitkin pyöräteitä ja paenneen poliisia
    17. Turun ulosajon kuolonuhrien määrä nousi kahteen – auto suistui tieltä jyrkässä mutkassa
    18. Julian Assangea on epäilty raiskauksesta
    19. Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään kesäkuussa
    20. Riihirock järjestetään Pihtiputaalla
    21. Rautavaara äänitti lintujen ääniä Liminganlahdella
    22. Turkin valtapuolue kamppaili vuoden 2015 vaaleissa ehdottomasta enemmistöstä
  4. Kaupunki
    1. Vuonna 1992 oli aivan käsittämätöntä, että baarin ovella ei päivystänyt portsari – nyt 25-vuotias Corona on ihan tavallinen paikka
    2. Kurvin Neuvostoliittoa henkivä möhkäle saattaa muuttua hotelliksi – Helsinki käy neuvotteluja ”Kansan talon” kohtalosta
    3. Jorvin sairaalan katto vuotaa kuin seula – puolen vuoden päästä siellä pitäisi hoitaa 5 000 synnytystä vuodessa
    4. Kehäradan vaihdevikaa korjataan yötä myöten – liikenteessä ollut häiriöitä pitkin päivää perjantaina
    5. Loputtomalta tuntunut taantuma alkaa vihdoin hellittää: työttömyys kääntyi reippaaseen laskuun Helsingissä ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen
    6. Oikeus: Helsinki ei syrjinyt naisia kaupungin ykkösvirkamiehen valinnassa
  5. Ulkomaat
    1. Brexit-kosto maistuu harvalle, kun EU-eron kannatus kasvaa Britanniassa – ”Brexit-sopimuksen pitäisi olla todella kamala, jotta mieli muuttuisi”
    2. Ruotsalaissyyttäjä päätti lakkauttaa Julian Assangea koskevan raiskaustutkinnan, Assange arvostelee prosessin kestoa: ”En anna anteeksi enkä unohda”
    3. Donald Trump sopi Saudi-Arabian kanssa suurista asekaupoista – ensimmäisen ulkomaanmatkansa aloittaneella presidentillä on takanaan painajaismainen viikko
    4. New York Times: FBI:n erotettu johtaja Comey yritti pitää hajurakoa Trumpiin
    5. Italiassa pikkulapset on pian pakko rokottaa – vanhemmille rapsahtaa sakkoja, jos kouluikäinen ei ole saanut perusrokotuksia
    6. Stadioneja täyttävät teiniveljekset, Skam ja Knausgård – Norjasta tuli trendimaa, jota isoveli Ruotsikin joutuu nyt kahdehtimaan
    7. Kolme Times Squaren päälleajon uhria yhä kriittisessä tilassa
  6. Talous
    1. Rautaruukista ja SSAB:sta tuli kahden kilpailijan onnistunut liitto – sekä Suomesta että Ruotsista omaksuttiin parhaat käytännöt
    2. IMF nosti arviotaan Venäjän talouskasvusta – taustalla muun muassa öljyn kallistuminen
    3. OP julkaisi kevään optimistisimmat luvut: Talous kasvaa jopa 2,3 prosenttia tänä vuonna
    4. Opec-maiden öljytulot jäivät pienimmiksi vuosikausiin
  7. Urheilu
    1. Leijonat lähtee haastamaan kivikovaa Ruotsia – Harri Säteri vastaan Henrik Lundqvist on yksi MM-välierän taistelupareista
    2. Päävalmentaja Marjamäen välieräpaikassa ei ole mitään kummallista, näin tulokasvalmentajien pitääkin menestyä
    3. Suomi sai vuoden 2022 jääkiekon MM-kisat – Projektipäällikkö uskoo uuden areenan rakennustöiden alkavan tänä vuonna
    4. Kaivopuiston keskellä on nyt ravirata – HS kertoo mitä hevosurheilun suurtapahtuma tarjoaa
    5. Kello käy armottomasti Juho Hänniselle – Toyota-kuljettaja sanoo välttävän arvosanan olevan yläkanttiin tältä kaudelta
    6. Portugalin MM-rallissa dramaattinen käänne illalla – kolme kärkikuskia pulassa samalla erikoiskokeella
    7. HIFK sai pisteen Matias Hännisen maalilla, mutta katse kääntyi jo Stadin derbyyn: ”Voin luvata, että tulemme syömään HJK:n pelaajat kentällä”
    8. Hallitsevan mestarin IFK Mariehamnin ykköshyökkääjä toivoi kerrankin helppoa maalia ja sai sellaisen HIFK:ta vastaan
    9. HIFK, hattu kouraan ja kaupoille
    10. Virolaiskaksikko taiteili käsittämättömän oman maalin Veikkausliigassa – miten tällaiseen ratkaisuun voi päätyä?
    11. Morelos ratkaisi jälleen voiton HJK:lle – maalipörssin kärkipaikka vankistui
    12. Kontinen ja Peers saivat vihdoin putken poikki ja etenivät välieriin
    13. Uusi Davis Cup -kapteeni Jarkko Nieminen haluaa valmentaa – salibandykentillä miestä ei ensi kaudella nähdä: ”Olisi fyysisestikin mahdotonta olla mukana”
    14. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. HS selvitti, miltä suomalaiset elokuvat näyttävät turvapaikanhakijoiden silmin – Luokkakokouksen kikkelivitsit naurattivat, Kaurismäessä näyttelijät ”kuin koneita”
    2. Erikoinen tapaus Cannesissa: Yleisö alkoi buuata Netflix-elokuvalle, filmi pantiin poikki – mutta syitä protestiin saattoi olla kaksi
    3. Aalto-yliopiston kevätnäytöksessä nähtiin sananmukaisesti loistavia asuja – opiskelijat innostuivat myös bulgarialaisista häistä ja tarinankerronnasta
    4. Ruotsin huippukirjailija Torgny Lindgren yhdistelee uutuusromaanissaan vakavaa taideteoriaa silkkaan palturiin
    5. Kelpaisiko ilmainen huippukoulutus Yhdysvalloissa? Osmo Vänskä tuo Helsinkiin oppilasorkesterin, jossa ei tarvitse maksaa opinnoista eikä elämisestä
    6. Amos Anderson esittelee nuoria taiteilijalupauksia, jotka eivät jää ammattitaiteilijoiden varjoon – mukana isoäidin kudottu muotokuva
    7. Valokuvataiteen museossa alkoi kesä – esillä Heikki Willamon luontokuvia
    8. Enemmän on enemmän – progejätin klassikkokappaleessa kaikki on suurta
    9. Cody Chesnutt otti yleisönsä Tavastialla – osan jopa syliinsä
    10. Vaihtoehtoisten totuuksien ajan syyllisiä on turha etsiä postmodernisteista –syylliset ovat paljon lähempänä
    11. Suomen kielen alkeisoppikirja jaetaan maksutta kaikkiin SPR:n ylläpitämiin vastaanottokeskuksiin
    12. Zodiakissa tanssi syntyy joka hetki uudestaan
    13. Esineitä Thames-joen pohjasta
  9. Mielipide
    1. Viheralueilla liikkuvien tulisi kunnioittaa luontoa
    2. Luonto yhdistää meitä suomalaisia
    3. Sijoitetuilta lapsilta kielletään valokuvamuistot
    4. Asiakkaat mukaan kehittämään lastensuojelua
    5. Nimimerkki Onnellisesti lapseton: Lapseton elämä on yhtä olennainen osa identiteettiäni kuin seksuaalisuuteni
    6. Kela tekee selvityksen perusteella arvion siitä, onko kyseessä avoliitto vai kimppakämppä
    7. Taksit pois kevyen liikenteen väyliltä
    8. Taksipalvelujen laatuun panostetaan
    9. Psykoterapian erityisluonne on mutkikas
    10. Työpaikoilla tarvitaan lisää suvaitsevaisuutta
  10. Tänään
    1. Orkesterinjohtaja Leo Lindblom tanssitti Helsinkiä 1950- ja 1960-luvuilla – ja perusti Särkänniemen huvipuiston
    2. Liisa Ryömä 1947–2017
    3. Jaana Toivari-Viitala 1964–2017
    4. Makkarasta maistuva ateria
    5. Pakila palaa keskiajalle
    6. Meteliä merkkipäivään
    7. Tapahtumia lauantaina 20. toukokuuta
  11. Radio ja TV
    1. Tuore dokumentti kertaa uransa huipulla lopettaneen Kent-yhtyeen vaiheita ja suosion syitä
    2. ”Laulun ensimmäisen leidin” Ella Fitzgeraldin ääni kiehtoo yhä
    3. Lauantain tv-elokuvia
  12. Lauantai
    1. Perheenisä ja tutkija halveksi pelejä kunnes tajusi, että niillä voi myös opettaa – Lauri Järvilehto haluaa koukuttaa mobiilipelillään lapset fysiikan opiskeluun
    2. Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse
    3. Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona
    4. Algarvesta löytyy lempeitä laineita ja kesyttömiä kuohuja
    5. Miten hotellissa pääsee yöpymään mahdollisimman halvalla, kannattaako keskittäminen? Vertailimme hotelliketjujen bonuskorttien etuja
    6. Ajamisen juhlaa: Testasimme kahta urheiluautoa, jotka hankkiakseen ei tarvitse olla miljonääri
    7. Suosituissa autojen lisävarusteissa on myös huonoja puolia – ”Varjopuolet kannattaa tietää jo valintahetkellä”, sanoo asiantuntija

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      DN: Venäläisen ja ruotsalaisen sotilaskoneen kohtaaminen Itämerellä oli niin vaarallinen, että ruotsalaiskone joutui palaamaan kotiin

    4. 4

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    5. 5

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    6. 6

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    7. 7

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    8. 8

      Supikoira levittää loisia, lisääntyy ärhäkästi ja tuhoaa lintuja – tällainen on EU:n mustalle listalle päätynyt Suomen tuhoisin vieraslaji

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    3. 3

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    4. 4

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    7. 7

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    8. 8

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    9. 9

      Dramaattiset kuvat ja video näyttävät Espoon polttopulloiskun täystuhon: pitsat jäivät pöytiin, kun asiakkaat pakenivat räjähdysmäistä paloa

    10. 10

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Selvitys: 22 miljoonaa amerikkalaista menettää sairausvakuutuksen, jos terveydenhuoltoesitys menee läpi
    3. Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella
    4. 2 tuntia sitten
    5. Teemu Selänne valittiin Hall of Fameen – myös ketjukaveri Paul Kariya mukana
    6. Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”
    7. DN: Venäläisen ja ruotsalaisen sotilaskoneen kohtaaminen Itämerellä oli niin vaarallinen, että ruotsalaiskone joutui palaamaan kotiin
    8. Videotuomarointi kuohuttaa Venäjällä MM-kisojen esiturnauksessa – Fifa myöntää ongelmat, mutta haluaa VAR-järjestelmän ensi vuoden turnaukseen
    9. Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”
    10. 4 tuntia sitten
    11. Keskustan ja kokoomuksen välit kiristyivät aikataulupaineen takia – Hallitus joutunee täydentämään esitystään sote-uudistuksesta
    12. Oli voittamassa Mestarien liigaa Sami Hyypiän kanssa – nyt norjalaisviilettäjä vaihtaa maastohiihdon maratonmatkoille: ”Menen aina all-in”
    13. Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin
    14. Näytä lisää