Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vankeus ei ole horjuttanut Saarelan uskoa ympäristöaktivismiin

Ulkomaat
 
Sergei Gratšev
Sini Saarela (vas.) ja häntä edustava asianajaja Larisa Vasilijeva iloitsivat, kun oikeus oli päättänyt vapauttaa Saarelan takuita vastaan Pietarissa tiistaina.
Sini Saarela (vas.) ja häntä edustava asianajaja Larisa Vasilijeva iloitsivat, kun oikeus oli päättänyt vapauttaa Saarelan takuita vastaan Pietarissa tiistaina. Kuva: Sergei Gratšev

Greenpeace-aktivisti päässee tutkintavankilasta lähipäivinä. Vielä ei tiedetä, pitääkö Saarelan jäädä Venäjälle odottamaan oikeudenkäyntiä.

Pari kuukautta Venäjän viranomaisten huostassa ei ole horjuttanut Sini Saarelan uskoa ympäristöaktivismiin. Venäjän viranomaisiin sen sijaan jonkin verran.

"Minulla ei ole mitään hävettävää, ei mitään peiteltävää, ei mitään kaduttavaa. Olen toiminut tavalla, jota arktisen alueen kohtaama välitön uhka ja ilmastonmuutoksen kiihtyminen vaativat", Saarela sanoi tiistaina pietarilaisessa Primorskin piirioikeudessa, jossa käsiteltiin tutkintavankeuden jatkamista.

Saarelan mukaan vankeusaika ja vaatimukset sen jatkamisesta olivat yritys rankaista häntä ennen varsinaista tuomiota.

"Pelaan reilua ja rehellistä peliä toisin kuin syyttäjä ja tutkija", Saarela sanoi. Hän ei aio luistaa oikeudenkäynnistä, vaikka pääsisi vapaaksi.

Hetkeä myöhemmin pietarilainen tuomari julisti jo ennalta uumoillun päätöksen: Saarela voisi odottaa huliganismioikeudenkäyntiä vapaalla jalalla.

Vapauttamispäätökseen vaikutti todennäköisesti tuomareiden uusi linjaveto. Sen mukaan syytetyt Greenpeace-aktivistit vapautetaan takuita vastaan.

Tutkintakomitea vaati perjantaina 30 vangitun Greenpeacen aktivistin ja miehistön jäsenen tutkintavankeuden jatkamista kolmella kuukaudella. Vain ensimmäisenä oikeuskäsittelyssä olleen australialaisen tuomiota jatkettiin Sotšin olympialaisten yli 24. helmikuuta.

Hänen jälkeensä kaikki oikeudessa olleet aktivistit on järjestään vapautettu kahden miljoonan ruplan eli noin 45 000 euron takuita vastaan.

Tuomarin päätöstä seurasi riemunpuuska. Saarelan tukijoukot hurrasivat, kun vartijat kiiruhtivat tätä ulos oikeussalista takaisin tutkintavankilaan.

"Oikeudenmukainen ja laillinen päätös", myhäili Saarelaa edustava asianajaja Larisa Vasilijeva. Saarela oli kuvannut oloaan "helpottuneeksi".

Riemua seurasi hämmennys. Tuomari oli nimittäin jättänyt mainitsematta, miten laajalle Saarelan vapaus ulottuu. Asianajajan tulkinta oli lavea.

"Saarela on vapaa lähtemään Suomeen odottamaan oikeudenkäyntiä", Vasilijeva sanoi lakipykäliin viitaten.

Muut oikeusedustajat tulkitsivat vapauden rajoittuvan Pietarin alueelle. Greenpeacen tiedottaja Patric Salize totesi HS:lle, ettei kukaan vielä tiedä.

Tutkintavankilasta aktivistit pääsevät lähipäivinä, kunhan Greenpeace saa toimitettua Venäjälle takuurahat. Sen jälkeen kun maksu on kuitattu, viranomaisilla on kaksi vuorokautta aikaa vapauttaa tutkintavankiloissa istuvat aktivistit.

Kaikkiaan prosessiin voi kulua viikkokin, Salize arvioi.

Saarelan vapauttamisesta päättänyt tuomari määräsi takuiden eräpäiväksi lauantain 23. marraskuuta. Jos rahoja ei siihen mennessä makseta, Saarelan tutkintavankeutta jatketaan kuukaudella jouluaattoon asti.

Saarelaa ja 29 muuta Greenpeacen aktivistia ja miehistön jäsentä uhkaa enimmillään seitsemän vuoden vankeus huliganismista.

Ryhmä otettiin kiinni syyskuussa Petšoranmerellä, jossa he olivat Arctic Sunrise -aluksella vastustamassa arktista öljynporausta. Saarela ja sveitsiläisaktivisti yrittivät kiivetä valtiollisen energiayhtiön Gazpromin öljynporauslautalle, minkä jälkeen venäläisjoukot ottivat aluksen haltuunsa syyskuun 19. päivä.

Alus hinattiin miehistöineen Murmanskiin. Siellä miehistö määrättiin kahden kuukauden tutkintavankeuteen 24. marraskuuta saakka. Vangitut aktivistit siirrettiin viikko sitten Pietariin, jonne tutkinta keskittyy.

Vankilaoloja Pietarissa Saarela ehti kommentoida vain lyhyesti.

"Eivät paremmat kuin Murmanskissa", Saarela sanoi syytetyille varatusta häkistä.

Saarela vaikutti terveeltä. Hän on saanut riittävästi vegaaniruokaa, arvioi Saarelan hyvä ystävän Petteri Pykäläinen, joka oli seuraamassa oikeusistuntoa.

"Hän näytti voivan paremmin kuin Murmanskissa."

Korjattu aikaa, jonka Sini Saarela on ollut Venäjän viranomaisten huostassa.