Päivän lehti 22.2.2017
Päivän lehti 22.2.2017

MM-hiihdot hakivat oppia festarimaailmasta

Pääsihteeri Janne Leskinen: ”On pakko uudistua, jotta pysymme hengissä.”

Ei vain urheilukisan järjestäjä, vaan asiakaspalvelukonsepteja luova organisaatio.

Siihen voisi tiivistää keskeisen ajatuksen työlle, jota Lahden kisojen pääsihteeri Janne Leskinen ryhmineen on tehnyt. Lahteen rakennetaan paitsi urheilun suurtapahtumaa myös oheisohjelmaa, joka tarjoaa yleisölle virikettä kisojen ulkopuolella.

Peruslupaus on ollut se, että yhdellä lipulla kisakävijä saa kaiken tarjonnan, halusipa kisatapahtumien ohella sitten käydä Antti Tuiskun konsertissa tai Röllin talvimaassa.

”Kun muutama vuosi sitten rakensimme strategiaa tulimme aika pian lopputulokseen, että kisoissa on kaksi asiaa. Kansainvälisen hiihtoliiton määrittelemä MM-kisojen konsepti määrittelee pitkälti urheiluun liittyviä asioita. Me halusimme nostaa rinnalle asiakaskokemuksen, joka syntyy monesta asiasta”, Leskinen sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Karkeana ryhmittelynä Lahden kisajärjestelyissä on ollut maksavien asiakkaiden jaottelu neljään ryhmään: lapsiperheet, aikuiset viihtyjät, hiihdon kultainen sukupolvi sekä nuoret. Kuuteen kisoihin saapuvaan ryhmään päästään, kun otetaan mukaan vielä joukkueet ja vapaaehtoiset.


Asiakasryhmille pyritään tuottamaan räätälöityä palvelua. Leskinen kertoo, että he ovat pyrkineet luomaan asiakaspolkuja sen perusteella, mitä mahdollisista tulijoista on saatu tutkimuksilla ja haastatteluilla etukäteen selville. Polku lähtee jo liikennevälineestä, jolla paikalle tullaan ja sisältää kaiken alueella tekemisen.

”Lapsiperhe ei toimi samoin kuin kaveriporukka tai eläkeläispariskunta. Kaikki tekevät eri asioita, ja kaikille on pyritty tuottamaan omia palveluita”, Leskinen kuvaa.

Ilman ihmettelyjä uudesta ajattelumallista ei ole selvitty. Leskinen muistuttaa, että kisoja on järjestetty Lahdessa liki sata vuotta ja kaava on ollut pitkälti sama.

”Mekin haluamme vaalia perinteitä, mutta on myös pakko uudistua, jotta pysymme hengissä.”

Leskisen mukaan mallia Lahteen on haettu paljon myös urheilun ulkopuolelta. Erityisesti festareiden järjestäjien kokemukset ovat olleet arvokkaita. Lahden-projektissa on Leskisen mukaan ollut samoja taustavoimia kuin Flow- ja Slush-festareilla.

Erojakin festarimaailmaan on. Siinä missä festari voi parantaa ensimmäisen vuoden kokemuksista viisastuneena seuraavana vuonna, MM-kisoja ei samassa ympäristössä järjestetä hetkeen.

”Ensimmäisellä kerralla toimivaksi saaminen on haaste, kun luodaan asiakaspalvelukonsepteja. Urheilukisat saadaan varmasti ensimmäisellä kerralla oikein, se on niin tuttua.”

Salpausselän kisat eivät toimi kunnollisena verrokkina, sillä MM-kisoissa budjetti on 20-kertainen.


Kokemukset kiinnostavat muuallakin. Lahteen on tulossa esimerkiksi Pekingin talviolympialaisten järjestäjiä tutustumaan järjestelyihin.

Lahden kisa-alueen vahvuus on Leskisen mielestä siinä, että fasiliteetti on valmis. Kiinteää rakennettua tilaa on paljon ja esimerkiksi messuhallit tuovat mahdollisuuksia ja säästävät kustannuksia.

Eräs pullonkaula on Lahden majoituskapasiteetti. Hyville hotelleille olisi kysyntää kisakaupungissa enemmänkin. Pääkaupunkiseudun tarjonta on tosin vain noin tunnin junamatkan päässä.


Kisoihin voidaan myydä 35 000 lippua päivää kohden. Rajoite tulee viranomaismääräyksistä. Esimerkiksi ensimmäiselle lauantaille kaupaksi menisi enemmänkin lippuja.

Leskinen myöntää, että onnistumista mitattaessa myytyjen lippujen määrä on tärkeä.

”Se on iso osa, jotta saadaan homma rokkaamaan taloudellisesti. Riittävästä yleisömäärästä syntyy myös juhlakisojen tunnelma.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • MM-Lahti 2017
  • Hiihto
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Silmäleikkauksessa voi säästää ulkomailla yli tuhat euroa, hammas­lääkärissä vielä enemmän – HS selvitti, onko hoidoissa Viron ja Unkarin klinikoilla riskejä
    2. HS vieraili USA:n ”arabipää­kaupungissa”: Poliisipäällikkö pelkää Trumpin kääntävän muslimit viranomaisia vastaan – ”Siivoan presidentin päätösten jäljet”
    3. Perusterveestä Kaisa Tolosesta, 52, tuli sairas työtön kuudessa vuodessa: ”Tulevaisuuteni jäi Mikkolan kouluun”
  2. Pääkirjoitus
    1. Suomen naapurit puhuvat toisilleen
    2. Velaksi eläminen kasaantuu helposti pikavippien myötä
    3. Trumpin ilmaisu ui kieleen
    4. Kannattaisiko suorituslomailijan välillä hellittää?
    5. Sähköjärjestelmää tulee kehittää pitkäjänteisesti
    6. Karlsson
    7. EK tarjoaa Antti Rinteelle mainion maalintekopaikan
  3. Kotimaa
    1. Timo Taponen osti kaksi panssarivaunua, joilla ei saa ajella maanteillä – ”En itsekään tykkäisi, että tällainen tulisi Hyvinkään keskustassa vastaan”
    2. Sudet purivat poikaa Ähtärin eläinpuistossa – Toimitusjohtaja: ”Susiaidan viereen pääsee, jos sinne haluaa mennä”
    3. Poikaystävä vangittiin epäiltynä 17-vuotiaan tytön murhasta Nokialla – Naapuri: ”Näitä syrjäytyneitä on koko ajan enemmän ja enemmän”
    4. Sastamalan turmassa kahden nuoren kuoleman aiheuttanut ”pahoillaan ja shokissa” – vangittiin kahdesta taposta epäiltynä
    5. Puolustusministeri Niinistö: Armeijan saapumiseriä voisi olla nykyistä enemmän
    6. Niinistö kävi kuultavana kaksois­kansalaisuudesta ja toisti Yle-syytökset: ”Uutisoinnin virheitä ei suostuttu korjaamaan”
    7. Sdp: Oikeusministerin pitää olla kokopäiväinen
    8. Etelän hiihtolomaviikko jatkuu talvisessa säässä – keskiviikkoiltana lumisadetta saapuu lännestä
    9. Imatran joukkosurman esitutkinta valmis: Epäilty ampui yhteensä viisi laukausta
    10. Nainen kuoli rekkakolarissa Valtimolla
    11. Abu Bakr al-Baghdadi on Isisin johtaja
  4. Kaupunki
    1. Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset
    2. Mullistava tutkimustulos helsinkiläiskouluissa: homevaurioiden ja myrkkyjen yhteys opettajien oireiluun todistettiin sian siittiöiden avulla
    3. Uspenskin katedraalin ikonostaasia odottaa pitkä ja vaativa korjaustyö
    4. Miksei poliisi tullut paikalle, kun 15-vuotias sipoolaispoika pahoinpideltiin? Ylikomisario vastaa
    5. Kaatumisvammojen hoitoon on jouduttu palkkaamaan lisäväkeä – Husin päivystykset ruuhkautuivat liukastelleista
  5. Ulkomaat
    1. Verinen lopputaisto Mosulista alkaa – pahimmillaan edessä pitkä kaupunki­sota, jossa siviilit nääntyvät saarroksissa
    2. Ruotsin ja Venäjän välit kohmeessa – Ulkoministeri Wallström vakuutti Lavroville, ettei Ruotsilla ole aikeita liittyä Natoon
    3. Uusi maahantulokielto on edellistä rajatumpi
    4. Kansa onnelliseksi ministerinimityksellä – Venezuelalla on nyt ”kansan korkeimman yhteiskunnallisen onnellisuuden varaministeri”
    5. Populistijohtaja Le Pen kieltäytyi huivista Libanonin-vierailulla ja tapaaminen suurmuftin kanssa peruuntui – Suomi suosittelee huivin käyttöä siellä, missä se on tapana
    6. Mellakka tukholmalaislähiössä – poliisi ampui kohti kivenheittäjiä, ei osunut
    7. Libyan rannikolta löytyi 74 ruumista ja hajonnut kumivene – salakuljettajat varastivat moottorin kesken matkan
    8. Trump tuomitsi juutalais­vastaisen uhkailun – ”Kauheita ja tuskallisia”
    9. BBC: Irakissa itsemurhaiskun tehnyt britti oli vapautettu Guantánamosta
    10. Japanin pääministeriin kytköksissä olevaa päiväkotia syytetään rasismista – julisti, että kiinalaisilla ja korealaisilla on ”pahoja ajatuksia”
    11. Palestiinalaismiehen tappanut Israelin armeijan sotilas tuomittiin 1,5 vuodeksi vankilaan
    12. Ranskan sosialistipuolueen rivit rakoilevat – ministerit harkitsevat keskustalaisen Macronin äänestämistä oman puolueen ehdokkaan sijaan
  6. Talous
    1. Tätä on digitalisaatio käytännössä – Nokian kaupunki sai joulukuussa vakuutuksensa 50 prosenttia aiempaa halvemmalla
    2. Äly tuli ostoskärryynkin – kauppiaan mielestä pädillä varustetut kärryt ovat tarpeen: ”Kaikki eivät uskalla kysyä neuvoa”
    3. Korot ovat yhä alhaalla, mutta tilanne ei jatku ikuisesti – Seitsemän vinkkiä asuntovelalliselle: näin varaudut korkojen nousuun
    4. Nokia ja Intel aloittavat yhteistyön Suomessa
    5. Euroalueen taloudessa uusia voimistumisen merkkejä – ennakoiva mittari vahvimmillaan yli kuuteen vuoteen
    6. Maailman suurin kaivosyhtiö Trumpille: protektionismi heikentää talouskasvua ja raaka-aineiden kysyntää
    7. Verizon sai 350 miljoonan dollarin alennuksen Yahoosta – ennätykselliset tietomurrot viivyttivät miljardikauppaa
    8. Kreikka vaatii Saksaa luopumaan ”järjettömästä” ylijäämätavoitteesta
    9. Rahansiirrot tulevat Facebookiin – virolaisten nettiyhtiö kehitti ohjelman
    10. Työllisyys parani lievästi tammikuussa – nuorten työttömyys kuitenkin lisääntyi edellisvuoteen verrattuna
  7. MM-Lahti kisaopas
    1. Krista Pärmäkoski nousi vihdoin MM-kisojen mitaliehdokkaaksi, kun kestävyysurheilun lainalaisuudet toteutuivat
    2. Hannu Manninen oli nuorten maailmanmestari ennen Arttu Mäkiahon syntymää – nyt he kilpailevat samassa MM-joukkueessa
    3. MM-hiihdot hakivat oppia festarimaailmasta
    4. Ennakkosuosikit lajeittain: Putsaavatko Bjørgen ja Sundby palkintopöydän? Tässä ovat Lahden kisojen ennakkosuosikit
    5. Mutta mitä tekevät norjalaiset?
    6. Mitä ovat mössö ja lihmu? Testaa pikavisassa Lahti-sanastosi laajuus – katso video, joka helpottaa vastaamista
    7. Lajien säännöt: Näin Lahden MM-kisojen eri lajeissa kilpaillaan
    8. Siperian villivarsa viihtyy kuskin paikalla – entinen junioritähti Sergei Ustjugov haastaa norjalaiset
    9. Superlahjakkuus Stina Nilssonista kehittyi loistava kilpailija ja voittajatyyppi
    10. Testaa tietosi MM-hiihdoista
    11. Olympiasprintteri kerää huomiota hiihtokuvillaan – ”Olen aina maalannut ja piirtänyt”
    12. Yhdisten ja mäkihypyn MM-joukkueet
    13. Suomen hiihtäjät MM-kisoissa
    14. HS raportoi Lahden kisoista tiiviisti ja nopeasti
  8. Urheilu
    1. Kolumbialainen miljonääri hiihtää taas – ja nyt MM-kisoissa: ”Haluan kokea jotain todellista ja eksoottista”
    2. Aino-Kaisa Saarinen pääsee heti mitalijahtiin
    3. Lahden MM-kisojen lipunmyynti on hyvässä vauhdissa, mutta tavoite uhkaa jäädä saavuttamatta
    4. Maailman huippuhiihtäjät vaativat kovia otteita dopingtaistelussa: ”Saavatko norjalaiset erityiskohtelua?”
    5. Video näyttää, miten Kajaanin hyppyrimäki ja tuomaritorni räjäytettiin – yleisö antoi tyylikkäät aplodit
    6. Lahden MM-hiihdoissa ainakin yksi varma mitali, keihäsmies Ruuskanen saa olympiahopeaa
    7. Mestarien liigassa hurja maali-ilottelu – Leverkusenin Joel Pohjanpalo oli lähellä onnistumista viime hetkellä
    8. Henri Kontinen hyppää takaisin karuselliin, voi nousta maailman ykköseksi jo maaliskuussa
    9. TsSKA avasi voitolla ja järjesti joukkotappelun ottelun loppuun, Jokerien jäähyboksissa loppuivat istumapaikat
    10. Yllätyspaluun tehnyt maalivahti Bäckström: ”Olemme ottaneet askeleita eteenpäin”
    11. Leicester Cityn eurotaival alkoi Espanjasta 55 vuotta sitten – silloin Cityn puolustaja kokeili härkätaistelua ennen ottelua
    12. Mitalijuhlia ja yleisömenestystä – Vuoden 2001 kisat olivat kuitenkin tuhota Suomen hiihdon
    13. Tiistain tulospörssissä muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa ja vinkkejä tv-urheiluun
  9. Kulttuuri
    1. Nuorena rocktähtenä Jarkko Martikainen huusi totuuttaan julki koko sukupolvelle – nyt Donnerin, Kaurismäen ja Tervon sivallukset ärsyttävät häntä
    2. Amerikkalaista tosi-tv-sarjaa kuvattiin Lapissa – The Bachelor esittelee Suomea sadoille miljoonille katsojille
    3. Suomalaisdokumentti esittelee tiedeyhteisön torjumaa tapaa avustaa ja tulkita autisteja – neurologien mukaan fasilitointi voi olla jopa haitallista
    4. Osmo Vänskän uusi Kullervo-tulkinta on monumentaalinen kokonaisuus
    5. Brittiyhtye Elbow’n tunteellinen uutuus jatkaa oman soinnin kypsyttelyä
    6. Flow-festivaalille saapuvan Samphan esikoisalbumi on vaikuttavan varmaotteinen
    7. Laulaja-laulunkirjoittaja Antti Autio muuttuu erityislupauksesta ikilupaukseksi
    8. Myös suomirockin historiasta löytyy Nirvana – Ruovedellä toiminut punk-trio
    9. Suomalaissäveltäjän laulut nousivat Yhdysvaltain ja Britannian myyntilistojen kärkeen
    10. Jazzkitaristi Larry Coryell on kuollut
    11. François Ozon tuo palkitun elokuvansa Helsinkiin
  10. Tiede
    1. ”Meillä ollaan perusteellisesti poppamiesasteella”, sanoi mestarihiihtäjä Eero Mäntyranta 1970 ja otti avuksi lääketieteen
    2. Tutkijat kasvattivat kuulon kannalta keskeisiä soluja laboratoriossa
    3. Testosteronilisä voi lujittaa miehen luita ja parantaa anemiaa
  11. Mielipide
    1. Taloyhtiöissä on usein hallinnointi hukassa
    2. Taloyhtiö tarvitsee osaavan hallituksen
    3. Yhtiökokous tulee – oletko valmis?
    4. Paavo Väyrynen HS:n mielipidepalstalla: Tavoittelen äänikuninkuutta Helsingin kuntavaaleissa
    5. Laura Kolben käsitys asukkaiden ymmärryksestä on väärä
    6. Eutanasia ymmärretään julkisuudessa kapeasti – enemmistön näkemyksiin vetoaminen on siksi kyseenalaista
    7. Miksi en voi auttaa potilastani, joka ei tarvitse saattohoitoa mutta haluaa kuolla arvokkaasti vaikean sairautensa vuoksi?
    8. Miksi näperrellä hissittömällä helmikuulla – tehdään hissin käytöstä maksullista
  12. Tänään
    1. Teatterissa katsojan voimakas reaktio on hyvä merkki – Sen Pekka Milonoff ymmärsi jo teatteriuransa alussa
    2. Nuutti Vartiainen 1925–2017
    3. Richard Schickel 1933–2017
    4. Soitellaan ja svengaillaan
    5. Uuden kokeilu piristää
    6. Tapahtumia keskiviikkona 22. helmikuuta
    7. Hector tekee paluuta, Kari Kuuvaa ulkomaille
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Rip Kirby
    3. Fingerpori
    4. Viivi ja Wagner
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo
    7. Lassi ja Leevi
  14. Radio ja TV
    1. Leijonan luola – viihdettä vai liiketoimintaa?
    2. Rakennammeko itsellemme hyvinvointivankilan?
    3. Keskiviikon elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    2. 2

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    7. 7

      Terveystarkastajat ovat alkaneet ratsata Airbnb-asuntoja Helsingissä

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää