Päivän lehti 23.2.2017
Päivän lehti 23.2.2017    |   Mielipide

Tieteen vääristyneet kannustimet ovat tutkimuseettinen riski

Kilpailu huippulehtiin pääsystä on kovaa, mikä voi johtaa siihen, että tutkijat vetävät mutkia suoriksi edetäkseen urallaan.

Tutkimuksen luotettavuus ja tutkijoiden rehtiys ovat tärkeitä aiheita. Valitettavasti niistä keskusteltaessa huomio kiinnittyy liiaksi tutkimusvilpin määrittelyyn ja sanktioimiseen. Vilpin syitä ja niihin puuttumisen keinoja ei juuri pohdita. Erityishuomiota tulisi kiinnittää tutkijanuraan ja tieteelliseen julkaisemiseen liittyviin vääristyneisiin kannustimiin.

Liisa Räsänen ja Erja Moore viittasivat (HS Mielipide 19.2.) kansainvälisiin analyyseihin, joiden mukaan epärehelliset tutkimuskäytännöt olisivat yleisempiä kuin kansalliset vilppi­tilastomme kertovat. Näin varmasti on, sillä mikään sääntelymekanismi ei ole aukoton.

Normien rikkomisesta ei päästä niitä kiristämällä. On tunnistettava syyt ja ehkäistävä ennalta.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta on alusta asti järjestänyt tutkimusetiikan koulutusta. Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmsson kertoi toimista neuvonnan vahvistamiseksi (HS Vieraskynä 13.2.).

Tiedon lisääminen ei yksin auta, jos kannustimet ohjaavat tutkijoita eettiselle harmaalle alueelle, jopa vilppiin.

Tutkijan huoneentaulussa lukee ”publish or perish”, jul­kaise tai tuhoudu. Tieteellisiä julkaisuja rankataan kansain­välisen vaikuttavuuskertoimen avulla (impact factor, IF). Mitä korkeampi IF, sitä suurempi saavutus julkaisu on. Kilpailu pääsystä korkeimman IF:n lehtiin on kovaa. Vain ”seksikkäimmät” tutkimustulokset valitaan.

Wilhelmsson mainitsi kirjoituksessaan kilpailun aiheuttaman eettisen paineen. Tilastol­liset analyysit tukevat huolta. Kolmessa tutkimuspaperissa on osoitettu korkeimmalle ran­kattujen lehtien julkaisevan ­vähiten luotettavia tuloksia (Brembs, Button & Munafo, 2013; Zieman, Eren & El-Osta, 2016; Szucs & Ioannidis, 2016). Ongelmia oli niin menetelmissä kuin tulosten merkitsevyyden arvioimisessakin.

Väistämättä tulee mieleen, ­että tutkijat vetävät mutkia suoriksi päästäkseen huippulehtiin ja edetäkseen urallaan.

Ratkaisun avaimet ovat rahoituksesta ja viroista päättävillä. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee tänä vuonna ”Korkeakoulutus ja tutkimus 2030” -visiota. Tulevissa toimenpiteissä on huomioitava kannusteiden ja tutkimuksen eettisyyden välinen yhteys. Tutkijoita ei tule palkita – ja palkata – sen perusteella, missä he julkaisevat, vaan sen, mitä he julkaisevat.

Avoimen tieteen, erityisesti avoimen tutkimusdatan, mahdollistama julkaisijoiden monopolista irrotettu yhteisöllinen ja itseohjautuva vertaisarviointi tutkimuseettisen valvonnan välineenä tulee sisällyttää visioon ja osaksi tutkimuseettistä kehittämistoimintaa.

Heidi Laine

tutkimusetiikan tutkija, Helsingin yliopiston tohtoriopiskelija

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Tutkimusetiikka
  • Yliopistot
  • Tutkimus
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Neljä naista ja neljä miestä pyrkii Helsingin johtoon – näin he vastasivat kysymyksiin suurmoskeijasta, koulukurista, autoilusta ja ulkoistamisesta
    2. Kenestä Helsingin pormestari? Löydä suosikkisi HS:n pormestarikoneella
    3. Suku viritti deittisivustolla ansan irakilaiselle Kasimille – homoutensa vuoksi vainotut hakevat turvaa Suomesta
    4. Ala-Tikkurilan Shelliltä vuonna 2001 löytynyt hiihtomaa­joukkueen lääkärinlaukku on urheilu­historiaa – Tältä näyttää hiihtäjien laukku vuonna 2017
  2. Pääkirjoitus
    1. Nyt jos koskaan EU kaipaa johtajuutta
    2. Saksa sai tukea halulleen muuttaa EKP:n kurssia
    3. Korruptio on Latinalaisen Amerikan sitkein uhka
    4. Lännen hyödylliset idiootit Putinin apureina – Takinkääntö on ollut Suomessakin vauhdikasta
    5. Olisiko uskonpuhdistus mahdollinen islamissa? Toivotaan, että ei
    6. Kreikka kelpaa Euroopan vaalien lyömäaseeksi
  3. Kotimaa
    1. Yllätyshyökkäyksien torjuntaan erikoistuva tuhannen varusmiehen joukko aloittaa koulutuksen kesällä – valitut saavat tiedon pian
    2. Sianlihasta on löytynyt Euroopassa bakteeria, johon antibiootti ei tehoa – liha kannattaa kypsentää Suomessakin kunnolla
    3. Kova myräkkä piinasi lentoja ja tieliikennettä
    4. Islanti ja Färsaaret saivat ensimmäiset Michelin-tähtensä – Suomeen ei uusia Michelin-ravintoloita
    5. Nykylapset ovat entistä avuliaampia – harvinainen tutkimusmateriaali kertoo lasten käyttäytymisen muutoksesta
    6. Ähtärin eläinpuiston johtaja: Susiaitaukseen lisätty varoituskylttejä ja aitoja – Pureman saaneen pojan vammojen vakavuudesta ei vielä tietoa
    7. Vasemmisto esittää Bernerille epäluottamuslausetta Finavian sijoitustappioiden vuoksi – ”Bernerin toiminta ansaitsee tulla läpivalaistuksi”
    8. Malmin kentästä tiukka vääntö eduskunnassa – suora lähetys käynnissä
    9. Köyliön vankikarkurit jäivät kiinni Porissa
    10. Oulun raveissa epäillään rikosta: Katajan Kunnari -niminen hevonen joutui juoksemaan pahasti loukkaantuneena – lopetettiin kisan jälkeen
    11. Suomalaishiihtäjät jäivät kiinni plasmanlaajentajan käytöstä
  4. Kaupunki
    1. Miksi Helsingissäkin puuhataan kävelykatuja ja työnnetään autoja ahtaalle? Tämä 80-vuotias tanskalaismies on syypää
    2. Pelkkä tontti maksaa Helsingissä jo enemmän kuin asunnot muualla Suomessa: Kerrostalotontti maksaa jopa 2 500 euroa neliöltä
    3. Työkone osui jalankulkijaan liikennevaloissa Helsingin Alppiharjussa – nainen kuoli myöhemmin Töölön sairaalassa
    4. ”Vauhtimies” valmisti itse amfetamiinia Vantaalla ja myi sitä internetin pimeällä puolella – kymmenen vuotta vankeutta
    5. Keravaa piinannut ”käsilaukkumies” jäi kiinni – Rikostutkijoiden kyttäyskeikka kantoi hedelmää
    6. Geologian tutkimuskeskus luotasi Suomenlahden maaperää: ”Tulokset lupaavia Helsinki–Tallinna-tunnelille”
  5. Ulkomaat
    1. ”Miksei Suomikin eroaisi EU:sta?” – Britannian pettynyt työväenluokka saattaa tarjota torstain äänestyksessä uuden yllätyksen
    2. Tukholmalaislähiön mellakasta kohistaan maailmalla – Ruotsissa pohditaan poliisin aseenkäyttöä ja tapahtumien vaikutusta maakuvaan
    3. Marine Le Pen teki ovelan huivitempun – Libanonissa huivin käyttöä ei vaadita kuin erikoistapauksissa
    4. Viron pääministeri haluaa muutoksen – 80 000:lla asukkaalla ei ole minkään maan kansalaisuutta
    5. Trumpin tavoite on pelotella uusia tulijoita, ei karkottaa kaikkia vanhoja
    6. Kiinalaiset ihastuivat Ivankaan – Nyt Trumpin tyttären nimellä halutaan myydä alkoholia, tapettia ja laihdutusvalmisteita
    7. Homoaktivisti Milo Yiannopoulos on sanonut transsukupuolisia sairaiksi ja kutsuu Trumpia isukiksi – lapsiseksipuheet kaatoivat oikeiston sananvapaus­soturin
    8. Putinin suosio kasvaa Yhdysvalloissa – kolmanneksella republikaaneista on myönteinen kuva Venäjän presidentistä
    9. Amnesty: Poliitikot myrkyttävät maailmaa, piittaamattomuus ihmisoikeuksista uhkaa levitä ketjureaktiona
    10. Etelä-Afrikan päätös lähteä Kansainvälisestä rikostuomio­istuimesta ”rikkoo perustuslakia” – oikeus yrittää torpata hallituksen lähtöaikeet
    11. Turkki sallii naisupseerien käyttää huivia – armeija oli viimeinen kieltoa noudattanut laitos
    12. Venäjän korkein oikeus vapautti yhden miehen mielenosoituksesta tuomitun Ildar Dadinin –  ehti istua vankilassa yli vuoden
    13. Pohjoiskorealaiset pimennossa diktaattorin veljen salamurhasta – Etelä-Korea kertoo asiasta kuuluttamalla rajalla
    14. Eteläkorealaisten naisten odotetaan ylittävän ensimmäisinä 90 vuoden eliniänodotteen – suomalaisnaisetkin lähentelevät haamurajaa
    15. Toimeentulonsa menettämistä pelkäävät kokafarmarit mellakoivat Boliviassa – heittivät dynamiittia ja kiviä poliiseja päin
    16. Varastettu Arbeit macht frei -portti palautettiin Dachaun keskitysleirille
  6. Talous
    1. Startup-sijoituksilla voi moninkertaistaa varallisuutensa – HS selvitti, miten piensijoittaja pääsisi niihin osalliseksi
    2. Suomalaisella avaruus­startupilla ennätysnopea joukkorahoitus­kierros: Ensimmäinen miljoona tuli täyteen 43 minuutissa
    3. Ulkomaankauppaa helpottava jättisopimus viimein voimaan
    4. Stockmann aloittaa merkkivaatteiden kierrätyskaupan helmikuun loppuun mennessä
    5. ABB epäilee sadan miljoonan dollarin kavallusta Etelä-Korean-yhtiössään – rahoituspäällikkö katosi jäljettömiin
    6. Ranskan vaalit hermostuttavat sijoittajia
    7. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoittaa portugalilaisten pankkien haavoittuvuudesta
  7. Urheilu
    1. FIS käsittelee Johaugin kilpailukieltoa vasta MM-hiihtojen jälkeen – pääsihteeri ei kommentoi enempää
    2. Jääprinsessa Kiira Korpi nautti avajaisista
    3. Kati Venäläisestä tuli puolivahingossa MM-mitalisti
    4. Mari Laukkanen huomasi jo kesällä vaikean MM-yhtälön: ”Olisin selkeästi heittänyt tämän mappi ö:hön”
    5. Mutkainen kisamatka Venezuelasta Lahteen – Adrian Solano hiihti Harri Kirvesniemen vanhoilla monoilla
    6. Kun Ristomatti Hakolaa jännittää, verbaalinen puhe vähenee mutta vatsan puhe kiihtyy: ”Tilattiin vähän pehmeämpää paperia”
    7. Hiihtäjien päävalmentaja: Koko suomalaisen huippu-urheilun uskottavuus pelissä MM-Lahdessa
    8. MM-kisat tänään
    9. Kajaanin hyppyrimäkivanhus räjäytettiin hapertuneilta puujaloiltaan – ”Tässä katselin, kun Veikko Kankkonen voitti”
    10. Räjäyttäjä kertoo, miten Kajaanin hyppyrimäki kaadettiin – hidastuskuva näyttää räjäytyksen
    11. Seagulls hävisi KTP-Basketille kotiparketillaan
    12. Patrik Laine hiljensi Toronton kotiyleisön ja rikkoi 30 maalin rajan – ”Kelpaa mulle”
    13. Vardyn vierasmaali antoi toivoa Ketuille – ”Tiesimme, että meidän pitäisi olla kärsivällisiä”
    14. Cityn päävalmentaja Pep Guardiola vuoristorataottelun jälkeen: ”Tämä kokemus auttaa meitä”
    15. Keskiviikon tulospörssissä muun muassa hiihtoa, jalkapalloa, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Ei naisesta ole neroksi, sanottiin 1900-luvun alussa, ja siksi upeiden naistaiteilijoiden töitä on vasta löydetty varastoista näyttelyihin
    2. Valtio taistelee elokuva-alan ulkomaistumista vastaan – tukea Arto Halosen Guardian Angelille ja Kikattavalle kakkiaiselle
    3. Arkkitehdin visio: Helsingin Kaartinkaupungista muotoilun ja arkkitehtuurin kortteli ja tyhjillään oleva Kaartin maneesi museoiden näyttelytilaksi
    4. Tanssin talo lähtökuopissa Helsingissä – pillin puhallus ensi viikolla
    5. Television uutuussarjasta valitusvyöry Britanniassa: päähenkilön puheesta ei saa selvää
    6. ”Nuoret miehet ovat räjähdysherkkää väkeä” – Kari Heiskanen ohjaa kesällä Seitsemän veljestä Suomenlinnaan
  9. Tiede
    1. Seitsemän maankaltaista planeettaa löytyi kääpiötähden ympäriltä 40 valovuoden päästä
  10. Mielipide
    1. Helsinki tavoittelee tontinvuokrissa kohtuutta
    2. Lääkäreiden kliininen opetus säilyy ennallaan
    3. Nimimerkki Huolestunut kansalainen mielipidesivulla: Virkavirheitä ei voi katsoa läpi sormien
    4. Tieteen vääristyneet kannustimet ovat tutkimuseettinen riski
    5. Akateeminen rekrytointi on vaikea laji
    6. Hyvä veli -verkostoihin törmää yliopistoissa liian usein
    7. Eutanasia ei takaa hyvää kuolemaa – on tapauksia, joissa potilas on kuolettavan lääkeannoksen jälkeen vironnut tai vaipunut koomaan
    8. Arkailevatko lääkärit antaa vahvaa kipulääkitystä Valviran seurannan pelossa?
    9. Haluammeko lain, joka ratkaisee painavia ongelmia kuolemalla?
    10. Väestöliitto puolustaa kaikkien oikeutta hyvään elämään
    11. Turvapaikkapäätös tulkataan aina
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Hei, tuolta saapuu linja-auto
    2. Kivikoski toisen kerran suosituin suomalainen
    3. Tapahtumia torstaina 23. helmikuuta
    4. Burleskin ABC
    5. Museon diskoon
  12. Radio ja TV
    1. Bodo – kabareekuningas on hohdokas paluu 1920- ja 1930-lukujen vanhaan Varsovaan
    2. Jäätikkö hävisi Boliviassa laskettelijoiden alta
    3. Tänään radiossa: jääkärikenraali Väinö Valveen tallentamilta c-kaseteilta paljastui hurja seikkailu
    4. Torstain elokuvia
  13. Torstai
    1. ”Menetkö kauemmaksi, koska et tosiaan osaa” – Koulujen laulukokeet ja pilkalliset kommentit ovat saaneet monet lopettamaan laulamisen kokonaan
    2. ”Tuntui, että silmän läpi niitataan kuumaa hiilihankoa” – kroonisesta päänsärystä kärsivä Jaana Kataja-Miettinen sai poskiluuhunsa neurostimulaattorin kohtausten katkaisua varten
    3. ”Hän on tasosi yläpuolella” on sinkulle lannistava lause
    4. Haluatko oppia? Luota harjoitteluun, älä lahjoihin
    5. Uuniperunan rapea paluu – papusalsa kruunaa tuplapaistetun potun
    6. Parhaissa purkkisalsoissa rouskuu tuore tomaatti, pahimmat ovat kuin ketsuppia – HS:n salsavertailussa paljastui hurjia laatueroja
    7. Maailman maukkain curry
    8. Herkkuviini Bordeaux’sta
    9. Hammaskaries ei tartu lapseen suukottamalla, sanovat asiantuntijat – tartuntariski on suurin hampaiden puhjetessa
    10. Jätä lomalla kamera kotiin, tutkija vinkkaa – valokuvien räpsiminen heikentää sekä muistamista että tilanteesta nauttimista
    11. Miksi lapset itkevät niin usein? Tutkija vastaa
    12. Mikrojumppaa kampaajalla
    13. Viilletty uuniperuna
    14. Vege-rendang
    15. Poronkäristys­perunat
    16. Tuplapaistetut tacopapupotut
    17. Katkarapu-wasabitäyte
    18. Rapeakuorinen uuniperuna

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    8. 8

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    9. 9

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    10. 10

      Merkel syyttää Turkkia Interpolin väärinkäytöstä – Espanjan poliisi otti kiinni Erdogania kritisoineen saksalaiskirjailijan Turkin pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    6. 6

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää