Päivän lehti 23.3.2017
Valikko
Päivän lehti 23.3.2017

Urheilutoimittajain Liiton puheenjohtaja vaihtui, Kalle Virtapohja ottaa vastuun

Urheilutoimittajain Liiton johdossa tapahtui vaihdos. Kahdeksan vuotta liittoa johtanut Heikki Miettinen jättäytyi sivuun ja Mäkelänrinteen urheilulukiossa pidetty vuosikokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Kalle Virtapohjan Helsingistä.

Miettinen, 58, kuului Liiton hallitukseen vuodesta 2005 alkaen ja johti liittoa vuodesta 2009.

Virtapohja, 54, on vapaa toimittaja ja urheiluhistorioitsija. Hän väitteli tohtoriksi 1998 urheilutoimittamisesta.

”Liitolla on merkitystä ja se on meille tärkeä yhteinen taho”, Virtapohja sanoi linjapuheessaan.

Puheenjohtajavaihdokseen ei liity mitään dramatiikkaa.

”Kahdeksan vuotta näkyvällä keulapaikalla on pitkä aika, ja nyt oli sopiva hetki hypätä sivuun”, Miettinen sanoi.

Haaga-Heliassa urheilujournalismia opettava Esko Hatunen (Turku) valittiin uutena hallitukseen. Erovuoroisista jatkavat Jussi Heimo (Tampere), Matti Lehtisaari (Helsinki) ja Kari Linna (Oulu). Muut hallituksen jäsenet ovat Asko Tanhuanpää (Rauma), Markus Karjalainen (Kuopio), Nina Vanhatalo (Helsinki) ja Matti Hannula (Helsinki).

Liiton pääsihteerinä jatkaa Nina Jakonen.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Helsingissä on huutava pula pienistä asunnoista – kuntavaali­ehdokkaat täysin eri mieltä ratkaisukeinoista
    2. Ainakin neljä kuoli terrori­hyökkäyksessä Lontoossa – ”Poistuimme parlamenttitalosta, ja 30 sekunnin kuluttua takanamme kuului pamahdus”
    3. Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”
    4. Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”
  2. Pääkirjoitus
    1. Hankintasopimus unohtaa asiakkaan
    2. Muureilla rakennetaan pelkoja eikä turvallisuutta
    3. Työllistäminen on avain
    4. Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä
    5. Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään
    6. Turvapaikkakeskustelusta tuli pahoinvoinnin kanava
  3. Kotimaa
    1. Puolustusministeri Niinistö: Suomi harkitsee poliisien kouluttamista Irakissa
    2. Häirikköoppilasta ei pysty erottamaan tarpeeksi nopeasti, sanoo opettajien järjestö
    3. Historiallisia nauhoja kannettiin vahingossa roskalavalle Turussa – Suivaantunut arkistosihteeri: ”Saatoin siinä muutaman voimasanan päästellä”
    4. Siirtyvätkö neuvolat markkinoille? Hallitus joutuu täsmentämään hämmennystä herättänyttä lakiluonnosta
    5. Ministeri Lindström lupasi pelisäännöt nollatunti­sopimuksiin – eduskunta tunnusti ongelmat, mutta ei kiellä sopimuksia kokonaan
    6. Poliisi kantaa nykyisin konepistoolia Helsinki-Vantaalla – varustautumista lisättiin muutama kuukausi sitten
    7. Evira: Suomessa ei tiettävästi mädäntynyttä brasilialaislihaa – yrityksiltä odotetaan vielä tietoja
    8. Hovioikeus hylkäsi sarja­hukuttamisista tuomitun vapauttamis­vaatimuksen
  4. Kaupunki
    1. Koulujen huono sisäilma on ajanut perheitä pois Vantaalta – nyt vanhemmat puuhaavat uutta, 400 oppilaan hirsikoulua
    2. Näin toimii ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – keksipaketti oli jäädä moduuliin
    3. Helsinki takoi viime vuonna 465 miljoonan voitot – jos Helsinki toimisi kuin pörssiyritys, veroprosentti voisi olla Suomen matalin
    4. Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty
    5. Helsingin valtuusto teki lukuisia muutosehdotuksia lakiluonnokseen sote-palveluista – hallitusta haukuttiin hätäilystä ja epätarkkuudesta
    6. ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet
    7. Mies kuristi puolisonsa kuoliaaksi Helsingin Kalliossa – uhri oli aiemmin puukottanut surmaajaansa Thaimaassa
  5. Ulkomaat
    1. Bryssel muisti terrori-iskun uhreja – muistopäivää varjostivat valitukset uhreille maksettavista korvauksista
    2. Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”
    3. AP: Trumpin entinen kampanjapäällikkö teki töitä Putinin eduksi – Manafort kiistää väitteen
    4. Jeesuksen hautapaikkana pidetty kammio avattiin jälleen yleisölle Jerusalemissa
    5. Perinteinen republikaanilehti Wall Street Journal käy rajusti Trumpin kimppuun – ”Takertuu väitteisiinsä kuin juoppo tyhjään ginipulloonsa”
    6. Saksa rehabilitoi vanhan lain nojalla homoudesta tuomitut miehet – vielä elossa oleville maksetaan 1 500 euron korvaus joka vankilavuodesta
    7. Brittipopulisti Nigel Farage mediaviranomaisen tutkintaan haastattelustaan – väitti Malmötä ”Euroopan raiskaus­pääkaupungiksi”
  6. Talous
    1. Uudenkaupungin autotehdas alkaa valmistaa uutta Mercedes-Benz-mallia – rekrytoi taas lisää väkeä
    2. Uudenkaupungin autotehdas valmistautuu sähköautojen vallankumoukseen – Kiinasta tuli suunnannäyttäjä, sanoo tehtaan johtaja
    3. Selvitys: Suomi suunnittelee liikenneyhteyksiään liian lyhyellä aikajänteellä
    4. Kansainvälisten lentoreittien määrä kasvaa vauhdilla turistibuumin siivittämänä – Suomen taivaalle neljä uutta lentoyhtiötä
    5. Myös Etla nostaa suhdanne-ennustettaan – ja sanoo taantuman olevan ohi
    6. Osakkeet halpenevat eri puolilla maailmaa – sijoittajat pelkäävät Trumpin peruvan lupauksiaan
    7. Käsilaukut kiinnostavat Roomassa ja kiinalaiset palasivat ostokannalle – luksus käy taas kaupaksi
  7. Urheilu
    1. Kaikkien aikojen suomalainen formulakausi alkaa – onko Valtteri Bottaksen aika vai ottaako Kimi Räikkönen toisen mestaruutensa?
    2. ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä
    3. IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”
    4. Markkasen Arizona matkalla finaalipeleihin – voittoon kyennyt vain yksi suomalainen, yhdessä Michael Jordanin kanssa
    5. Sebastian Aho kovassa vireessä – Ristolaiselle suihkukomennus
    6. Therese Johaug pakeni dopingkohua Norjasta Yhdysvaltoihin – kommentoi ensimmäistä kertaa Kv. hiihtoliiton valitusta
    7. Urheilutoimittajain Liiton puheenjohtaja vaihtui, Kalle Virtapohja ottaa vastuun
    8. JYP puristi voiton jatkoerässä – sitä ennen erotuomaristo joutui kahdesti kiperään tilanteeseen
    9. KalPa karisti peikon pudotuspeleissä – mutta siihen tarvittiin melkein kaksi jatkoerää
    10. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Nyt Kiasman taidenäyttelyyn pääsee kellon ympäri kotikoneelta – mutta ARS17:n verkkotaidenäyttely todistaa, että museolle on vielä tarvetta
    2. Virolaiskirjailijalle vaaditaan sakkoja lapsipornon levityksestä – kirjailijat huolissaan sananvapauden puolesta
    3. Svenska Teaternin konsertti oli aikamatka vuoteen 1899: Tältä tuntui kuulla Finlandian alkutahdit ensimmäistä kertaa itsensä Sibeliuksen johtamana
    4. Martti Häikiön uusi elämäkerta paljastaa: Siperiaan karkotettu presidentti uskoi Saksaan
    5. Ukraina kieltää Venäjän edustajan pääsyn Euroviisuihin – EBU ilmoitti kunnioittavansa kisojen isäntämaan lakeja
    6. HKO esitti Messiaenin estottoman ja eroottisen jättisinfonian – katso konsertin videotallenne tästä
    7. HS:n Musta laatikko -illat jatkuvat syksyllä – digitilaajat voivat nähdä kevään loppuunmyydyt esitykset suorana verkossa
    8. Käsikirjoittaja väittää Zootropolis-hittianimaatiota plagiaatiksi
    9. Kansallisteatterin syksyssä Pirkko Saisiota ja Kjell Westötä
  9. Tiede
    1. Salamannopea kvanttitietokone toteutuu luultua aiemmin – mallikappaleet tulevat jo tällä vuosikymmenellä
  10. Mielipide
    1. Ruotsin hyvistä kokemuksista kannattaa ottaa oppia
    2. Ruotsissa keskustelua piinaavat myytit ja ylilyönnit
    3. Valinnanvapaus on tuottanut Ruotsissa ongelmia
    4. Sibeliuksen puisto kaipaa päivitystä – Töölöön voisi tehdä kulttuuripuiston
    5. Östersundomissa kyse ei ole vain muutamasta linnusta
    6. Edes Rukalla ei voi välttää mölymusiikkia
    7. Eläkerahastoissa on kaikkien ikäluokkien rahaa
    8. Yrittäjän pitäisi saada palkkaa opetuksestaan
    9. Vanhuksille digitietoa SeniorSurf-sivuilta
    10. Miksi paljon häiriöitä aiheuttavia tietöitä ei tehdä nopeammin?
    11. Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Ympärivuotinen terassikausi
    2. Teknoa taivaan täydeltä
    3. Tapahtumia torstaina 23. maaliskuuta
    4. Kohtalokasta fadoa
    5. Terveyttä metsästä
  12. Torstai
    1. Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja
    2. Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi
    3. Hei ihan tavallinen isä, sinä olet ihmeellinen
    4. Broileri on yhä suositumpaa, sillä se sopii arkeen ja juhlaan – kokeile nopeaa nuudelikeittoa tai rapeaa hunajabroileria
    5. Kun ravintoloitsija Paola Chiodo muutti Suomeen, pasta tarkoitti rakettispagettia – Nyt hän näyttää, miten syntyy täydellinen pastataikina
    6. Tuhti jäätelö suklaasuille
    7. Onnellinen pulla tuo lukijalle mielihyvää
    8. Säilytätkö yhä lapsuuden lempinallea? Hyvä, sillä pehmoeläin lohduttaa aikuistakin
    9. Menneen ajan haikailusta voi olla hyötyä, sanoo tutkija – ”Auttaa rakentamaan mielekästä kuvaa omasta elämästä”
    10. Näillä täsmäliikkeillä helpotat niskavaivoja, neuvoo fysioterapeutti – Treenin merkitys korostuu niskajumien hoidossa
    11. Tutkimus: Lapsen korvatulehduksen jälkitarkastus ei olekaan aina välttämätön
    12. Rapeaa hunajabroileria ja viinietikkaperunoita
    13. Lempeä kana-nuudelikeitto
    14. Revittyä hoisin-broileria rullassa
    15. Rocky road -jäätelö
  13. Radio ja TV
    1. Riippumattomat toimijat tasapainottavat amerikkalaista mediakenttää
    2. Devil’s Knot -elokuva ei pärjää samasta aiheesta tehdyille Paradise Lost -dokumenteille
    3. Kasvisruokavalio on lifestyle-kysymys – uusi sarja ei ole ihan aallon harjalla
    4. Elokuvia torstaina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    2. 2

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    5. 5

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      Seksi kannattaa sijoituksena, lupaa Väestöliitto – ”Ehkä kaikkea ei pitäisi yrittää mitata rahassa”, vastaa ekonomisti

    8. 8

      Willehardt Gröhn, 18, rakentaa näyttäviä pyöriä, koska haluaa jotain, mitä muilla ei ole – pyöräbuumin villitsemissä kaupungeissa pyörä on muotiasuste

    9. 9

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    10. 10

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    6. 6

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    7. 7

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    10. 10

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Metallinpaljastimet Jerusalemin Temppelivuorella johtivat väkivallan aaltoon – Arabiliiton mukaan Israel ”leikkii tulella”
    3. Pyöristä tunnettu Helkama polki satavuotiaaksi sotien ja lamojen läpi – nyt emo­yhtiöitä johtaa neljännen sukupolven Helkama ja Jopon sisar
    4. Yle: Näyttelijä ja tanssija Fred Negendanck on kuollut
    5. Pitseria syttyi tuleen Raahessa – pelastuslaitos evakuoi kerrostalon asukkaat
    6. Tunti sitten
    7. Seksi kannattaa sijoituksena, lupaa Väestöliitto – ”Ehkä kaikkea ei pitäisi yrittää mitata rahassa”, vastaa ekonomisti
    8. Maahanmuutto kuumentaa tunteita Uuden-Seelannin parlamenttivaalien alla – Suomalainen Inkeri Räinä, 25, odottaa pikkukylässä päätöstä viisumista, joka antaisi hänelle mahdollisuuden jäädä pysyvästi saarivaltioon
    9. Joensuun keskustasta löytyneen vainajan henkilöllisyys todennäköisesti selvillä – varmistuu oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa ensi viikolla
    10. Poliisi löysi kahdeksan kuollutta rekan kontista Teksasissa – NYT: Kaksi kuolleista lapsia
    11. Isis-taistelijaksi epäilty saksaistyttö voi joutua oikeuteen Saksassa – Viranomaiset vahvistavat, että Irakista löytynyt 16-vuotias on ”Linda W”
    12. ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946
    13. Näytä lisää