Päivän lehti 24.2.2017
Päivän lehti 24.2.2017

Hallitus säästäisi Malmin lentokentän, Helsingin johto on hämmentynyt: ”Mikä se linja oikein on?”

Kentän säilyttäminen ilmailukäytössä sai eduskunnassa yksimielisen tuen paikalla olleilta kansanedustajilta.

Hallitus on valmis pelastamaan Malmin lentokentän, jos sopimus Helsingin kaupungin kanssa syntyy. Näin sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk) torstaina eduskunnassa.

Sipilä sanoi, että hallituksen vuonna 2014 tekemä päätös luovuttaa kentän hallinta Helsingin kaupungille oli virhe.

Hallitus on selvittänyt oikeuskanslerin kanssa onko sopimus mahdollista purkaa, mutta Sipilän mukaan ”se osoittautui mahdottomaksi”.

”Maanvaihdon kautta on etsitty vapaaehtoista tietä, eikä se ole johtanut mihinkään. Kaupunki ei ole valmis maanvaihdon tiehen”, Sipilä sanoi.

Toinen vaihtoehto olisi purkaa tehty luovutussopimus. Sipilä kuitenkin sanoi, että Helsinki on ollut haluton pääsemään asiassa ratkaisuun.

Torstai-iltana valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kommentoi viestipalvelu Twitterissä, että ”hallituksessa ei ole sovittu Malmin päätöksen perumista”.



Hallitus päätti kehysriihessä keväällä 2014 valtion vetäytymisestä toimintoineen Helsinki-Malmin lentopaikalta ”asuinrakentamisen edellytysten parantamiseksi Helsingin seudulla”.

Eduskunta keskusteli torstai-iltana kansalaisaloitteesta, joka tähtää kentän säilyttämiseen. Asia menee liikenne- ja viestintävaliokuntaan mietintöä varten.

Kentän säilyttäminen ilmailukäytössä sai yksimielisen tuen paikalla olleilta edustajilta. Kaikkein voimakkaimmin kenttää puolustivat perussuomalaiset ja keskusta. Asuntorakentamisen puolustajia ei salissa näkynyt.

Jos eduskunta saisi päättää Helsingin ohi, kenttä säästyisi.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ihmetteli Helsingin kaupungin kantaa. ”Eikö siellä nähdä kentän voimavaraa? Vetoan Helsingin päättäjiin, muuttakaa mielenne.”

Perussuomalaisten Tom Packalén syytti kentän tuhoamisesta vihervasemmistoa. Vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat eivät osallistuneet keskusteluun.

Parhaana ratkaisuna kentän säilyttämiseksi pidettiin maanvaihtoa Helsingin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mistä valtio luovuttaisi kaupungille maata. Santahaminassa valtiolla on merkittävä maanomistus, mutta vaihtoehtoa ei mainittu.

Myös Rkp ja kristillisdemokraatit puolustivat kentän säilyttämistä, kokoomuksestakin muun muassa Jaana Pelkonen ja lentokentän ystäviin kuuluva Timo Heinonen.

”En näe järkevää syytä miksi se pitäisi lopettaa. Jos lopettaminen etenee, teemme peruuttamattoman virheen”, hän sanoi.

Valtio voisi hankkia kentän alueen omistukseensa myös pakkolunastamalla sen kaupungilta. Alueelle on suunniteltu 1,2 miljoonaa kerrosneliömetriä rakentamista.

Käypä lunastuskorvaus liikkuu sadoissa miljoonissa euroissa. Tähän hallitus ei ole halukas.

Liikenneministeri Anne Berner (kesk) korosti, että pallo on nyt Helsingin kaupungilla. Kunnallista itsehallintoa puolusti myös Joona Räsänen (sd).

”Helsingin kaupungin päätöksen varaan tätä asiaa ei voi jättää. Eduskunnan täytyy saada vaikuttaa asiaan”, perussuomalaisten Kaj Turunen vastusti.

Hallituksen mukaan Malmi on koko Suomen asia ja siksi on perusteltua, että asia käsitellään eduskunnassa. Uusi kansanedustaja Pekka Puska (kesk) rohkeni heti puhumaan ja sanoi, että kyse ei ole tavallisesta kaava-asiasta, vaan ”merkittävästä kansallisesta asiasta”.

Eero Heinäluoma (sd) haistoi keskustelussa kuntavaalien läheisyyden. Hän kysyi hallitukselta mitä se aikoo tehdä Malmilta siirrettyjen toimintojen palauttamiseksi Malmille, ja mitä suunnitelmia hallituksella on?

”Asialle ei todellisuudessa tehdä mitään”, hän vastasi itse.

Antti Kaikkosen mukaan valtio ei voi tehdä päätöksiä toimintojen palauttamiseksi ennen kuin Helsinki ”muuttaa asentoaan”.

Helsingin johto on hämmentynyt

Pääministeri Juha Sipilän ulostulo Malmin lentokenttää puolustavien puheiden kanssa ihmetyttää Helsingin johtoa. Sipilä ilmoitti, että hallitus olisi valmis pelastamaan Malmin kentän rakentamiselta. Keinona Sipilä esitti maanvaihtoa.

”Teoreettisesti olisi mahdollista keskustella maanvaihdosta, mikäli valtiolla olisi sellaisia maita, jotka olisivat vastaavanlaiseen asuntotuotantoon käytettävissä. Ainoa tällainen oli Santahamina”, Helsingin kaupunkisuunnittelun apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki (vihr) sanoo.

”Olen sellaisessa ymmärryksessä, että Santahaminan luovuttamiselle asuntorakentamiseen ei ole valtiolla haluja.”

Malmin lentokentän säilyttäminen uhkaisi kasvutavoitteita ja valtion kanssa yhdessä sovittuja asemakaavatavoitteita, Sinnemäki huomauttaa.

”Toivoisin, että hallitus puhuisi tästä selkeästi yhdellä suulla. Mikä se linja oikein on?”

Sinnemäki viittaa tuoreeseen maankäytön, liikenteen ja asumisen sopimukseen (mal), missä Helsinki sitoutuu toteuttamaan valtion asettamat tavoitteet asuntorakentamisen lisäämiseksi.

”Vielä viime kesänä tässä sopimuksessa valtion tahtotila oli, että lisäämme asuntotuotantoamme. Jos hallitus haluaa tällaisella vaikeuttaa näiden tavoitteiden saavuttamista, niin pöydällä pitäisi olla jotain vaihtoehtoisia keinoja, jotka puolestaan helpottaisivat sitä.”

Sipilän linjaus hämmentää myös Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Tatu Rauhamäkeä (kok).

”Kaupungin tehtävä ei myöskään ole pyörittää Malmin lentokentän toimintaa, kuka siitä vastaisi? Valtioko?”

Rauhamäkeä ei innosta ajatus Santahaminan asuntorakentamisesta. Hän huomauttaa, että Malmin kenttää koskevat päätökset on jo Helsingin osalta tehty.

”Meillä on asiasta päätös, joka on kaupunginvaltuuston äänestyksen tulos, se on ylin päättävä elin. On mahdollista, että Helsinki on hieman haluton neuvottelemaan tästä.”

Valtiolla on kaksi mahdollisuutta Malmia koskevasta sopimuksesta perääntymiseen, sanoo Helsingin kaupungin kansliapäällikkö Sami Sarvilinna.

”Yksi vaihtoehto olisi tehdä uusi sopimus, mutta se tarkoittaisi, että myös toisen osapuolen eli Helsingin pitäisi olla siihen halukas.”

Toinen vaihtoehto olisi lainsäädäntö. ”Silloin se ei enää olisi hallituksen asia vaan kansanedustajien enemmistön pitäisi päättää siitä.”

Tästä on kyse

Lex Malmi


 Malmin lentokentän säilyttämiseksi ilmailukäytössä on tehty kansalaisaloite Lex Malmi.

 Aloite oli eduskunnan lähetekeskustelussa torstaina.

 Eduskunta ei voi suojella Malmin kenttää, ellei Helsingin kaupunki suostu maanvaihtoon valtion kanssa tai purkamaan Malmin kentästä tehtyä luovutussopimusta.

 Päätösvalta on Helsingin kaupungilla. Pakkolaki loukkaisi kunnallista itsehallintoa ja kaupungin omaisuudensuojaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Malmin lentokenttä
  • Rakentaminen
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. ”22 kaveriani on kuollut” – Sandron ura Malmön rikollispiireissä alkoi Niken tennareista, pian hän kantoi asetta
    2. Laura ja Kosti Paloposki kävivät läpi hedelmöityshoidot sekä Thaimaan, Kolumbian ja Suomen adoptiojonot – 11 vuoden jälkeen puhelin soi
    3. Kesko lopettaa 51 Siwaa ja Valintataloa, 60 yhä uhattuna – katso lista liikkeistä
  2. Pääkirjoitus
    1. Kiina kuumenee ja kupla kasvaa
    2. Malmin lentoasema jaksaa herättää tunteita
    3. Yle-selvitys on yhtiön etu
    4. Ketsuppikauppa on vallankäyttöä
    5. Tutkija Salonius-Pasternak Vieraskynä-palstalla: Venäjästä vaikeneminen ei lisää turvallisuutta
    6. Karlsson
    7. Lainvalmistelun laatu ei saa kärsiä kiireestä
  3. Kotimaa
    1. Hallitus säästäisi Malmin lentokentän, Helsingin johto on hämmentynyt: ”Mikä se linja oikein on?”
    2. Sdp:n paketti levisi Jutta Urpilaisen vetäydyttyä – kuka heistä voisi olla puolueen presidenttiehdokas
    3. Kiista korvauksista kärjistyy: Joukko ilmaisia tv-kanavia uhkaa pimetä kaapelitalouksissa lähipäivinä
    4. Yleisradio teettää toiminnastaan ulkopuolisen selvityksen
    5. Kolarikuvat näyttävät mopo­autojen heiveröisyyden – poliitikot Sipilää myöten haluaisivat nuoret tavallisten autojen rattiin, EU vastustaa
    6. VR lisää kymmeniä junia viikossa ja parantaa yöjunien yhteensopivuutta aamu- ja iltalentojen kanssa
    7. Itä-Suomen yliopisto alkaa kouluttaa lainvalmistelijoita – ”Vastaamme yhteiskunnalliseen tarpeeseen”
    8. Suomessakin on superpöpöjä, joihin tehoaa enää muutama antibiootti – ”Vakava ongelma ihmiskunnalle”
    9. Aalto-yliopiston rehtori palaa Ruotsiin – uuden haku heti käyntiin
    10. Näin toimivat netin rahavarkaat: Suomen kyberpoliisin vetäjällekin on tarjottu valetyöpaikkaa varojen siirtelyssä
    11. Vapaavuori on Euroopan investointipankin varapääjohtaja
  4. Kaupunki
    1. Helsingissä vallitsee häkellyttävä hyväntahtoisuus – tutkijat mittasivat ihmisten auttamishalua kirjekokeella ja ällistyivät itsekin tuloksista
    2. Vantaa taipui hätäapuun: sisäilmaongelmista kärsineeseen Mikkolan kouluun tulee uusia puhdistimia ja homekoira tutkii rakennuksen
    3. Voiko Rinkebyn mellakointi toistua Helsingissä? Tuskin, mutta pulassa ollaan, kun kouluttamattomille ja kieli­taidottomille ei enää löydy töitä
    4. Luulitko, että Mechelininkadun lehmusten tarina oli jo loppuun käsitelty? Katso hypnoottinen jäähyväiskollaasi 64 kannosta
    5. Paavo Väyrynen kuntavaaleihin kristillisdemokraattien listalta – ”Meillä on vanhastaan hyvä yhteys”
  5. Ulkomaat
    1. Italian pahin korruptioskandaali unohtui nopeasti – ”Nykyään poliitikot lähestyvät itse mafiapomoja”
    2. Trump Reutersille: Yhdysvaltojen vahvistettava ydinaseistustaan
    3. AFP: Irakilaisjoukot valtasivat kokonaan Mosulin lentokentän Isisiltä
    4. Ruotsidemokraattien kansanedustajan epäillään kavaltaneen yli 100 000 euroa puolueen kassasta
    5. Azerbaidžanin presidentti nosti vaimonsa varapresidentiksi
    6. Huoli Venäjän vaikutuksesta syvenee Ranskan ja Saksan vaaleissa – EU-myönteiset saavat lokaa niskaansa, EU-kriittiset kutsutaan Moskovaan
    7. Espanjan kuninkaan tuomittu lanko ei joudu vielä vankilaan – saa odotella valituskäsittelyä kotonaan Sveitsissä
    8. Venäjän puolustusministeri lupasi: Moskovan lapset pääsevät pian hyökkäilemään Berliinin valtiopäivätalon kopioon
    9. Agentin epäillään vuotaneen tietoja rikollisjärjestölle Hollannissa – Populistijohtaja keskeyttää julkiset esiintymiset turvahuolien vuoksi
  6. Talous
    1. Kevitsan rikelistalla on mainintoja työntekijöiden alkoholiin perustuvista varoituksista toisin kuin yritys aluksi väitti
    2. Miksi Windows-näppäimistössä ei ole ajatusviivaa? Syy löytyy historiasta, ja näin ongelma ratkaistaan
    3. Yhdysvaltojen uusi valtiovarainministeri lupaa talouskasvun kiihtyvän vähintään kolmeen prosenttiin
  7. Urheilu
    1. HS tapasi KOK:n puheenjohtajan, joka osoittautui saunan ja makkaran ystäväksi – ”Ostin aina suomalaista saunamakkaraa”
    2. Olympia-orkesterin kapellimestari on piinkova lakimies
    3. Ristomatti Hakola näytti muille venymisen mallia: ”Söin varmaan ämpärillisen lunta”
    4. Sprinttimestari Federico Pellegrino kehitti nopeuttaan jalkapallossa: ”Hiihtäessä olin aina onnellinen”
    5. ”Ronssi-Ruuskanen” sai vihdoin Lontoon olympiahopean –”Nöyräksi vetää, että pystytään järjestämään tilaisuus, josta voi vain haaveilla”
    6. Keltanokka syrjäytti konkari Hannu Mannisen –”Arttu on tulevaisuuden nimi”
    7. Julia Kykkänen hyppäsi karsinnoista finaaliin
    8. Venäläishiihtäjä katkerana hyllytyksestään, vertaa itseään Therese Johaugiin
    9. Lahden MM-ohjelmassa tänään vielä miesten normaalimäen karsinta ja naisten mäkihyppy
    10. Valtteri Bottas unelmoi jo voitosta – ”Jos epäilisin, ettei minulla ole mahdollisuuksia päihittää tiimikaveria, olisin jäänyt kotiin”
    11. Juuso Puustinen aloitti IFK:n karkelot
    12. Aloituksessa katkennut jokeripelaajan maila avitti TsSKA:ta Jokereita vastaan – ”Täytyy toivoa, että ensi kerralla se on heidän mailansa, joka katkeaa”
    13. Harkimo sorvaa Jokereille kolmen vuoden KHL-sopimusta – ”Liigaan palaaminen ei ole meille vaihtoehto”
    14. Tappara nousi päätöserässä pisteille – Veli-Matti Savinainen antoi pelin jälkeen fanille muiston ja sai palkinnoksi pelirangaistuksen
    15. 21 vuoden taival toimitusjohtajana päätökseen, Juha Junno jättää Kärpät
    16. Leicesterin mestaruuteen johtanut Ranieri sai potkut
    17. Torstain tulospörssissä muun muassa Lahden MM-tuloksia, jääkiekkoa ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Lasten uutiset
    1. Näin opit oikean luistelupotkun
    2. MM-kisat, sambakarnevaalit ja huonoja appelsiineja
    3. Testaa tietosi uutisvisassa!
    4. Hiihtoloma ei ole pelkkää hiihtoa – katso neuvot luistelun aloittamiseen
    5. Luistimet jalkaan ja menoksi!
    6. Ylen tapahtumat huolestuttavat ihmisiä
    7. Mikä on paras laskiaispulla?
    8. Lastensairaala pelasti pienen virtahevon
    9. Helpot hillorullat
  9. Kulttuuri
    1. Tässä on vuoden paras amerikkalainen elokuva – ”Varma menestyselokuva aikuisemmalle yleisölle”
    2. Näyttelijäntyö kannattelee Tom of Finlandia – Homojen syrjintä kuvataan ohuesti ilman todellisen uhkan tuntua
    3. Intiassa työntekijä ei voi neuvotella asemastaan, ja tältä se näyttää
    4. Bostonin maratonin pommi-iskusta syntyi ohut ja persoonaton elokuva
    5. Berliiniin sijoittuva vastarintanäytelmä ei säästele yleisöään, mutta keinot eivät vaikuta
    6. Laura Lindstedt ja Tomas Mikael Bäck Suomen ehdokkaat pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
    7. Turvallisuuspolitiikasta bloggaava Janne Riiheläinen on reserviläinen ja rauhanaktivisti samassa persoonassa
    8. Martin Scorsesen uusi gangsterielokuva on tulossa elokuvateattereiden sijaan Netflixiin
    9. Puluboi ja Poni -lastenkirjasta tehdään elokuva
    10. David Bowie kahmi Brit-musiikkipalkintoja haudan takaa
    11. Jimi Hendrixin Helsingin-keikalle 50-vuotisjuhla
  10. Tiede
    1. Merijäästä löytyy yllättäviä viruksia – Anne-Mari Luhtanen on kerännyt niitä eniten maailmassa
    2. Ihmiset eivät halua tietää, mitä tuleman pitää – oli se hyvää tai pahaa
    3. Miksi Afrikan tähti leikattiin ja hiottiin pienemmiksi timanteiksi?
    4. Miksi aikuinen ei putoa sängystä nukkuessaan?
    5. Tarvitsevatko kuurot kuulosuojaimia?
    6. Tulevaisuuden maksut ilman maksuvälineitä
    7. Kuinka pitkä juna voi olla?
  11. Mielipide
    1. Kuri koulussa kertoo, että lapsesta välitetään – Vaivaako meidän yhteiskuntaamme rakkauden vastakohta?
    2. Viranomaisten tulkinnat estävät arkijärjen käytön vanhustenhoidossa
    3. Taloustiedon opetuksen määrä on romahtanut
    4. Viennin toipumiseen tulisi panostaa enemmän
    5. Pyöräilijöille laadukkaampia pyöräteitä
    6. Onko pakkohoito pahempi kuin itsensä hengiltä juominen?
    7. Liikuntatapahtumat edistävät oppilaiden terveyttä ja jaksamista
    8. Helsinkiin pitää tehdä korkeampia taloja
    9. Perussuomalaiset Nuoret on isänmaan asialla
    10. Kenellä on varaa ostaa asunto?
    11. Vastikkeesta päättää yhtiökokous
    12. Sarjakuva ansaitsee oman museon
  12. Tänään
    1. Eliisa Kellberg ei halunnut elämän seisahtuvan esikoislapsen autismiin – ”Emme halunneet olla rutiiniperhe”
    2. Ferrie oli määrä pidättää pian
    3. Tapahtumia perjantaina 24. helmikuuta
    4. Lyhyestä virsi kaunis
    5. Rakkaat länsi- ja lounaisnaapurimme
  13. Radio ja TV
    1. Äiti käy äitiä vastaan – Big Little Lies on nautinnollinen kuvaus kulisseista ja juonittelusta
    2. Stadi vs Lande on uusi tietokilpailu
    3. Perjantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörätuolissa muistohetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    3. 3

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    7. 7

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    8. 8

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    9. 9

      Laura Huhtasaari: Naiset ovat kansallis­mielisyyden ”sotureita”

    10. 10

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Perussuomalaisten Leena Meri vaatii hallitusta toimimaan sen puolesta, että Välimeri suljetaan laittomalta siirtolaisuudelta
    3. Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”
    4. Helsinkiläispari löysi asunnolleen ostajan, vaikka edessä oli kallis putkiremontti – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?
    5. Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin
    6. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti vaikutti vähän ennalta arvattavalta, mutta oli käytännössä järisyttävä
    7. Neuvolat ovat auttaneet lapsia yli sata vuotta
    8. Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörätuolissa muistohetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”
    9. Tekeytyikö runoilija Ezra Pound hulluksi välttyäkseen kuolemantuomiolta? Seurauksena oli 13 vuotta mielisairaalassa
    10. Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle
    11. Alastair Reynoldsin vetävä seikkailu tarjoaa avaruuspiraatteja, aurinkolaivoja ja vauhdikasta menoa
    12. Näytä lisää