Päivän lehti 24.12.2016
Päivän lehti 24.12.2016    |   Mielipide

Turvallinen joulu kuuluu kaikille lapsille

Maailmassa on noin 2,2 miljardia lasta. Heistä lähes 250 miljoonaa eli yksi kymmenestä asuu konfliktialueella.

Kun leivoin piparkakkuja omien lasteni kanssa joululaulujen soidessa, ajatukseni veivät minut Irakiin. Ajattelen lapsia, jotka tapasin toukokuussa Pohjois-Irakissa, Erbilissä. Nuo lapset joutuvat elämään kriisin keskellä. He ovat kokeneet ja nähneet asioita, joita me emme voi edes kuvitella. He ovat menettäneet kotinsa ja asuvat pakolaisleireissä.

Heidän suurimpia haaveitaan ovat turvallisuus ja rauhalliset hetket perheen kanssa. He rakastavat jalkapalloa yhtä paljon kuin omat poikani, mutta eivät voi pelata ilman pelkoa.

Maailmassa on noin 2,2 miljardia lasta. Heistä lähes 250 miljoonaa eli yksi kymmenestä asuu konfliktialueella. Syyriassa julma sisällissota on jatkunut yli viisi vuotta. Yli 4,8 miljoonaa syyrialaista elää pakolaisina maansa ulkopuolella, ja maan­sisäisiä pakolaisia on 6,5 miljoonaa. Puolet heistä on lapsia.

Väkivaltaisille konflikteille tai muille katastrofeille altistuvat lapset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. He kärsivät sairauksista, aliravitsemuksesta ja hyväksikäytöstä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Näin on, vaikka kaikilla lapsilla maailmassa pitäisi YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan olla samat oikeudet turvalliseen lapsuuteen, terveydenhoitoon ja hyvinvointiin.

Hiljennymme jouluun. Muistamme rakkaitamme ja olemme kiitollisia siitä, mitä meillä on. Samalla kun hengähdämme arjen kiireistä, meille tarjoutuu mahdollisuus miettiä muita ihmisiä ja jakaa omastamme.

Jos lapseni ja minä joutuisimme kriisin keskelle, toivoisin apua muilta. Uskon, että jokainen ihminen toivoisi samoin. Syyrian ja sen lähialueen lapset tarvitsevat tukeamme. Muistetaan heitä jouluna.

Annette Gothóni

ohjelmajohtaja

Suomen World Vision

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pakolaiset
  • Syyrian sota
  • Lapset
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Tässä perheessä leikki on työtä ja joulukiireitä riittää läpi vuoden – Joulumaan dynastia kertoo, kuinka sadusta ja unelmista tehdään totta
    2. 103-vuotias Aino Karttunen lukee kirjan viikossa, ja nyt hän kertoo, miten lukemalla ”voi sulkea maailman syliinsä”
    3. Pian nelikymppinen kruununprinsessa saa odottaa tosiuransa alkua – ”Jos Victoriaa ei päästetä valtaistuimelle, ehtii hänestä tulla vanha ja väsynyt”
    4. Antti Rinne vahvoilla jatkamaan Sdp:n johdossa
  2. Pääkirjoitus
    1. Enemmistö voi Suomessa hyvin
    2. Erdoğan korvaa Putinille yhteistyön myönnytyksillä
    3. Suomen juhlalikööri vastaa tosielämää
    4. Jouluna moni päivystää – kiitos siitä
    5. Ekonomistit eivät arkihuoliaan kaikkia heitä
    6. Sote-paketti on joululahja ainakin hallitukselle
  3. Kotimaa
    1. Niilo Tarvajärvi anoi rahaa Lapin Disneylandiin jopa suomalaisista kodeista: ”Nyt se on sinusta kiinni”
    2. Liikenneministeri Berner: Väylien yhtiöittämisen jälkeen autoilijaa laskuttavat tien käytöstä vakuutusyhtiöt, teleoperaattorit ja autokauppiaat
    3. Sirkka-Liisa Anttilan parlamenttiura on Suomen ennätys, nyt hän moittii eduskuntaa alennustilasta: ”Meiltä on arvokkuus hukassa”
    4. Oikeuskansleri Jonkka kertoi perustuslakiin liittyvistä huolistaan ministerille – ”Asiasta ei enää kuulunut mitään ennen kuin lakiesitys tuli tarkastettavaksi”
    5. Joululoma voi mennä potien – influenssa­epidemia on käynnissä koko maassa
    6. Sakotuskynnyksen lasku lisäsi rikesakkoja
    7. Lämmin joulusää ajaa perhosia itsemurhaan – Etelään luvassa kylmenevää säätä ehkä välipäivinä
    8. Nainen puukotti raiskausta yrittäneen miehen – KKO tuomitsi viideksi vuodeksi vankeuteen
    9. HS tuo jouluun useita digilehtiä
    10. Petoksilla hankitun omaisuuden arvo yli 100 000 euroa – naisen epäillään tilanneen tavaroita toisten henkilötunnuksilla
    11. Raamattu ei nimeä itämaan tietäjiä
  4. Kaupunki
    1. Helsingin kuuluisin puuronkeittäjäperhe kokoontuu tänään yhteiseen pöytään: ”Joulupäivänä aloitetaan toinen joulu”
    2. HS:n piparikilpailun voittaja on ratkennut: Uspenskin katedraali ykkönen tuhannen äänen erolla
  5. Ulkomaat
    1. Poliisi ampui Berliinin terroriepäillyn Milanossa – Merkel varoitti uhan jatkuvan ja kiirehti tunisialaisten palautuksia
    2. EU tarvitsee vahvoja ulkorajoja, jotta Anis Amrin kaltaiset tulijat voidaan pysäyttää ja tarvittaessa palauttaa
    3. Libyalaiskoneen Maltalle kaapanneet antautuivat – aseet osoittautuivat jäljennöksiksi
    4. Putin jatkoi sotaisia puheitaan: ”Olemme vahvempia kuin mitkään mahdolliset hyökkääjät”
    5. YK:n turvallisuusneuvosto vaatii Israelia lopettamaan siirtokuntien rakentamisen – USA ei poikkeuksellisesti käyttänyt veto-oikeutta
    6. Filosofian opiskelijan ajatusrikos kuohuttaa Venäjällä
    7. Mosulin valtaus jumittui Irakissa – miljoona ihmistä elää pitkittyvän kaupunkisodan keskellä
    8. ”Tulkoon vain asevarustelukilpa, me päihitämme kaikki” – Trump vastasi kysymykseen kohutusta ydinaseviestistään
  6. Urheilu
    1. Kiinan parhaat hiihtäjät harjoittelevat pari kuukautta Vuokatissa – koti-ikävä vaivaa, mutta Aasian kisoista tavoitteena on mitali
    2. Harkimo ymmällään Jokereita ja Areenaa koskevasta myyntiuutisesta: ”Kuka tämmöistä puhuu, kun sellaista ei ole tapahtunut”
    3. Kaksinkertainen olympiavoittaja Miruts Yifter on kuollut
    4. Jokerit haki kovaa oppia Siperiasta, joululoma jää minimittaiseksi
    5. Venäläiselle yleisurheiluvalmentajalle 10 vuoden toimitsijakielto
    6. KOK rankaisee 28:aa venäläisurheilijaa Sotšin dopingrikkeistä – kuusi hiihtäjää väliaikaiseen kilpailukieltoon
    7. Olympiavoittaja Aleksandr Legkov yksi väliaikaiseen kilpailukieltoon joutuneista venäläishiihtäjistä
    8. Ronaldo kerää apua Syyrian lapsille – ”Te olette todellisia sankareita”
    9. Petra Kvitova lupaa palata tenniskentille – sormien liikuttelu ”paras joululahja”
    10. Nuorten Leijonien MM-joukkue valittu
    11. Porin Toto 76 -vihjeet
    12. Perjantain tulospörssissä muun muassa jääkiekkoa, keskeisimpiä rahapelejä ja paljon vinkkejä joulupyhien tv-urheiluun
  7. Sunnuntai
    1. Jouluna 1944 luotsi teki virheen ja unelmien laiva Ariadne ajoi karille
    2. Ihmiskunta on nyt elänyt vuoden ilman Lemmyä, eikä siitä näytä tulevan oikein mitään
    3. Kansanedustaja Anna Kontula paljastaa joulun luokkaerot: Duunarin joulu kiiltää, keskiluokka ei tee pyhinä töitä
    4. Mitä vuoden tietokirjoista jäi mieleen? Vessatossut, puiden tunteet ja unelmien lasikatto
    5. Pasilan konepajan riidassa kohtaavat tsaarinaika, kylmä sota ja jälkihipsteriläinen kaupunkikulttuuri
    6. Entä jos olisikin ainainen joulu
    7. Zsa Zsa Gabor ja Mustafa Kemal Atatürk – oliko se vuosisadan salarakkaus?
    8. Pete Parkkosen kohuvideon suurin synti on se, että suusta näkyy limaa
    9. Selviäisikö Teneriffan pulu Kauppatorilla?
  8. Ura
    1. Kiinnostavatko kansainväliset tehtävät? Kovan luokan YK-osaaja ja ulkomaanuraansa käynnistelevä kertovat vinkkinsä
  9. Talous
    1. Armo kuuluu hyväosaisillekin, sanoo kirkkoherra Teemu Laajasalo – ”Onko sillä väliä, millä autolla ajat, jos lapsesi on kuolemassa?”
    2. Miksi Wahlroos unohti osan Sammon omistajista?
    3. Harvia hakee kasvu maailmalta – yritysostot tuovat mallistoon myös infrapuna- ja höyrysaunat
    4. USA:n oikeus­ministeriö kurittaa pankkeja ennen Trumpin valtaan­nousua – Deutsche Bank ja Credit Suisse taipuivat miljardi­korvauksiin
    5. Kilpailuvirasto ottaa lisäaikaa Diacorin ja Terveystalon yhdistymisen tutkimiseen – epäilee haittaa kilpailulle
    6. Gasum laajentaa Ruotsiin ja kasvaa Pohjoismaiden suurimmaksi biokaasutuottajaksi
  10. Kulttuuri
    1. Näyttelijä Esko Salminen puhuu elämästään ja urastaan HS:n haastattelussa – ”Olen mennyt rikki lapsena”
    2. Miksei lapsille kerrota rehellisesti, että joulupukki on satua?
    3. On elokuvia, jotka pitää nähdä joka joulu – HS-kulttuuritoimitus keräsi jouluelokuva­suosikkinsa
    4. Maailmankaikkeuden paras joululevy tuo tervehdyksen 70-luvulta
    5. Ruben Stiller twiittasi erikoisia ja jäi sairauslomalle – mitä ihmettä lause lintua etsivästä häkistä tarkoittaa?
    6. Venäläiskirjailija Mihail Šiškinin kertomuskokoelmassa kiinnostavat eniten tekstit kielestä ja omasta elämästä
    7. Kaija Saariaho ranskalaisen nykymusiikkifestivaalin teemasäveltäjäksi, Kaukainen rakkaus kerää kiitosta Yhdysvalloissa
    8. Soiva joulukalenteri on nyt kuunneltavissa yhtä soittoa verkossa
    9. Facebookin perustaja tölvi Nickelbackia, Avril Lavigne vastasi
    10. Joulukoristeita Islamabadin yllä
  11. Mielipide
    1. Kuusi joutuu vaikeuksiin jo lähivuosikymmeninä
    2. Hirvituhojen pelko on hirviä vaarallisempaa
    3. Kuusikoiden yleistyminen lämmittää ilmastoa
    4. Turvallinen joulu kuuluu kaikille lapsille
    5. Muuttolintujen laiton metsästys Välimeren maissa on saatava kuriin
    6. Aleksis Kivi ansaitsee nimikkokirjaston
    7. Näyttää siltä, että Helsinki vain tiukentaa päiväkotien tilannetta
    8. Aion hankkia lapsen yksin – se on yhteiskunnan etu
    9. Jouluna kaikilla on varaa hyvään mieleen
    10. Muistaminen tuo joulumielen
    11. Nimimerkki ”Väsynyt mummu” kyllästyi sukujouluun: ”Nyky­ajan ihmissuhde­kuvioiden takia mukana on vaihtuva määrä uusia kumppaneita”
    12. Pitäisikö hiihtoaluetta jälleen leventää?
    13. Turvalaitteet tukevat kotona asumista
  12. Tänään
    1. Baba Lybeck uskaltaa pitää nyt isot syntymäpäiväjuhlat – edellisellä kerralla vieraita tuli vain yksi
    2. Ville Lyytikäinen 1967–2016
    3. Joulupukkien suuri armeija jakaa lahjoja myöhään
    4. Tapahtumia 24.–26. joulukuuta
    5. Hyppely vie korkeuksiin
    6. Pukki jaloittelee Korkeasaaressa
  13. Radio ja TV
    1. ”Tää on kuin New York, talot vaan ei ole yhtä korkeita” – Perttu Häkkisen kolmas joulutrilogia sukeltaa Itä-Helsinkiin
    2. Haloo, kuuleeko Korvatunturi?
    3. Kirja synnytti punaisen piirin
    4. Lauantain elokuvia
    5. Isä puun ja kuoren välissä – hieno Descendants käsittelee rakkautta hetkellä, jolloin se on kaikkein vaikeinta
    6. Olipa kerran väliinputoaja nimeltä Barack Obama
    7. Pet Sounds oli Brian Wilsonin visio
    8. Sunnuntain elokuvia
    9. Kaikkien arvoitusten äiti – Agatha Christien klassikkoromaanista syntyi pitkitetty brittiversio
    10. Murre oli runoilijan äidinkieli
    11. Varoitus: tämä kolumni sisältää juonipaljastuksia
    12. Maanantain elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Lassi ja Leevi
    2. Harald Hirmuinen
    3. Jäätävä Spede
    4. Velho

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    7. 7

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    8. 8

      Venäjä valehteli suut ja korvat täyteen Zapad-sota­harjoituksesta – eikä Venäjää haittaa, jos Suomessa vähän pelätään

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää