Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Voiko yleissivistystä mitata yhdellä kokeella?

Mielipide
 
Jouni Välijärvi

Helsingin Sanomat on kertonut ahkerasti suunnitelmista uudistaa ylioppilastutkintoa. Uutiset herättävät kysymyksiä. Äidinkieleen ollaan rakentamassa koetta, joka mittaa yleissivistystä. Mitä tämä tarkoittaa? Eikö koko tutkinnon tarkoitus ole mitata yleissivistystä?

Yleissivistys ymmärrettiin aiemmin asiasisältöjen faktatiedon laaja-alaisena hallintana. Laaja yleissivistys ja ylioppilaslakki sen ilmentymänä olivat myös keino erottautua akateemiseen eliittiin. Kuitenkin jo useita vuosikymmeniä yleissivistys on nähty valmiutena löytää, valita ja työstää tietoa erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Laaja yleissivistys on jokaisen oikeus ja välttämättömyys. Työelämän ja teknologian kehitys ovat vauhdittaneet tätä muutosta. Käsittääkseni tutkinnon jokainen osakoe pyrkii mittaamaan yleissivistystä omasta näkökulmastaan.

Yhdessä tutkinnossa ei voi testata vaativia tiedon käsittelyn taitoja kovin monen oppiaineen alueella rasittamatta opiskelijoita liikaa. Samoja taitoja voidaan kuitenkin arvioida erilaisia sisältöjä hyödyntäen. Tämä ajatus on perustana tutkinnon nykyiselle valinnaiselle rakenteelle. Osakokeiden onnistuneisuudesta yleissivistyksen mittareina pitää toki keskustella kriittisesti, mutta yhdellä "yleissivistyksen mittarilla" niitä ei voida korvata.

Tutkinnon osakokeiden ja eri ajankohtien suoritusten vertailtavuuden varmistamiseksi kaavaillaan "ankkurikoetta". Ajatus on houkutteleva. Toimiakseen kokeen tulisi kuitenkin olla ominaisuuksiltaan sama jokaisella mittauskerralla.

Miten tämä varmistetaan kaksi kertaa vuodessa, kun ylioppilaskokeessa ei voida testata tehtävien ominaisuuksia etukäteen? Millaisiin "ankkuritaitoihin" koe muiden kokeiden suoritukset sitoisi ja miten nämä eroaisivat toisistaan?

Tyypillisesti niin sanottuja yleisiä taitoja mittaavat testit rakentuvat lähellä matematiikkaa ja lukutaitoa olevista sisällöistä. Voisiko kaavailtu "superkoe" korvata kokonaan matematiikan ja äidinkielen erilliset kokeet, ja lopulta koko nykyisen tutkinnon?

Vaihtoehto vertailtavuuden parantamiseksi voisi olla eri aineiden koko lukion opetussuunnitelman kattava tehtäväpatteristo, josta yo-kokeeseen valittaisiin esimerkiksi joka kymmenes tehtävä. Tämä mahdollistaisi tehtävien esitestauksen ja niiden vaikeusasteen arvioimisen koesalaisuuden merkittävästi vaarantumatta.

Idean kehittely edellyttää myös periaatteellista keskustelua. Miksi esimerkiksi terveystiedon ylioppilaskokeessa hyvin menestyvien on vielä osoitettava osaamistaan "ankkurikokeessa" ansaitakseen parhaita arvosanoja terveystiedossa? Tästä ajaudutaan helposti kestämättömään eri oppiaineiden arvon ja vaikeuden vertailuun.

Valinnaisuudesta ollaan tekemässä ylioppilastutkinnossa ongelma. Toisaalta valmius tehdä itsenäisiä valintoja nähdään yleissivistyksen, jatko-opintojen ja työssä kehittymisen keskeisenä ydintaitona. Missä näitä taitoja opitaan, ellei koulussa?

Näyttääkin siltä, että joidenkin asiantuntijoiden mielestä nuoret eivät osaa valita oikein. Tämä on tyypillistä nuorten vähättelyä.

Lukiolainen toki ymmärtää, että esimerkiksi pitkän matematiikan arvosanan käyttöarvo koulutusmarkkinoilla on paljon laaja-alaisempi kuin vastaavan arvosanan vaikkapa filosofiassa. Silti suotakoon filosofiasta kiinnostuneelle mahdollisuus osoittaa taitonsa filosofiassa. Aina on myös mahdollista täydentää tutkintoa.

Jouni Välijärvi
professori, johtaja
koulutuksen tutkimuslaitos
Jyväskylän yliopisto