Päivän lehti 25.2.2017
Päivän lehti 25.2.2017

Poliitikot tyrmäsivät pääministeri Sipilän ajatukset Malmin lentokentästä

Kokoomusministerien mukaan hallitus ei ole tehnyt kentästä uusia sopimuksia. Pormestariehdokkaat peräävät valtiolta selkeää linjaa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) pehmensi perjantaina puheitaan Malmin kentästä. Sipilä korosti, että ratkaisu on yksin Helsingin kaupunginvaltuuston käsissä.

Sipilä ilmaisi torstaina hallituksen toiveen, että Malmin lentokenttä voisi säilyä ilmailukäytössä. Hän piti virheenä edellisen hallituksen tekemää päätöstä luovuttaa kentän hallinta Helsingin kaupungille.

Kokoomusministerit Petteri Orpo ja Kai Mykkänen kiiruhtivat pian korjaamaan, että hallituksessa ei ole sovittu asiasta mitään.

”Mistään ei ole sovittu”, vahvisti Sipiläkin.

Mykkäsen julkaisemassa tiedotteessa todetaan, että valtion on pidettävä kiinni kolme vuotta sitten tehdystä päätöksestä, jonka mukaan Malmin kentän ­alueen hallinta siirretään Helsingille.

”Valtion päätöksiin ja sopimuksiin pitää voida luottaa. Kentästä ja maasta luopuminen tarkoitti, että helsinkiläiset voivat päättää alueen käytöstä”, Mykkänen totesi.

Malmia koskevat kannanotot herättävät äimistystä ja hämmennystä helsinkiläisissä pormestariehdokkaissa.

Jos valtio ja Helsinki todella alkavat käydä uusia neuvotteluja Malmin kentästä, Helsingin puolelta neuvottelupöytään istuu keväällä valittava pormestari. Hän on todennäköisesti jonkun kolmen suurimman puolueen ehdokas eli Jan Vapaavuori (kok), Anni Sinnemäki (vihr) tai Tuula Haatainen (sd).

Kaikki kolme tyrmäävät Sipilän uudet Malmi-puheet.

”Tämä on pääministeriltä hyvin jälkijättöistä, eikä tätä voi perustella millään muulla kuin lähestyvillä kuntavaaleilla”, sanoo Vapaavuori.

”En usko, että pääministerimme olisi huonosti informoitu.”

Vapaavuori huomauttaa, että Malmin lentokentän siirtämistä Helsingin alueeksi on valmisteltu ja odotettu jo 17 vuotta.

”Maan edelliset hallitukset ovat edistäneet vuorollaan ­alueen siirtymistä asuntotuotantoon, ja vaikka uudella hallituksella toki on oikeus muuttaa kurssia, pitäisi ainakin edeltäjien juridisia sopimuksia kunnioittaa. Pääministerillä on tässä erityinen vastuu”, Vapaavuori huomauttaa.

”Ilmailuviranomaisilla on ollut kohta 20 vuotta aikaa osoittaa kiinnostusta Malmin lentokenttää kohtaan, mutta sellaista ei ole kuulunut. Edes korvaavaa kenttää ei ole etsitty”, Vapaavuori sanoo

”Sellaista vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan enää ole, että vaikka mitä lakeja muutettaisiin, tästä alueesta tulisi vilkas ilmailualan keskus.”

Mahdolliseen maanvaihtoon Vapaavuori suhtautuu epäillen. Hän ei olisi valmis siirtämään Santahaminan varuskuntaa pois asuntorakentamisen tieltä.

Tämä haisee siltä, että tässä tehdään nyt kuntavaalipolitiikkaa, sivaltaa pormestariehdokas, helsinkiläinen kansanedustaja Tuula Haatainen. ”Mutta näin isoilla asioilla ei voi leikkiä.”

Haatainen haluaisi kuulla hallituksen linjauksen Malmin lentokenttää koskevassa asiassa.

”Ei voi olla niin, että sosiaalisessa mediassa vaan twiittaillaan, vaan tämän kanssa täytyy nyt tulla kunnolla ulos. Ei tähän voi jäädä lillumaan ja keskustelemaan tällaisten olettamusten varassa.”

Haatainen kysyy, voiko hallitukseen enää luottaa.

”Helsingin pitää pystyä suunnittelemaan rakentamista ja kaavoitusta hallitusti ja suunnitelmallisesti, se ei ole mahdollista tällaisessa tempoilussa, mitä Sipilä on tässä esittänyt. Haluamme tietää, mitä on edessä ja voiko hallitukseen luottaa.”

Haataiselle kelpaisi hyvin uudeksi asuntoalueeksi Santahaminan varuskunta-alue Malmin lentokentän tilalle.

Anni Sinnemäki arvioi torstai-iltana, että Malmin lentokentän säilyttäminen uhkaisi Helsingin kasvutavoitteita.

”Toivoisin, että hallitus puhuisi tästä selkeästi yhdellä suulla. Mikä se hallituksen linja oikein on?”

Sinnemäki viittaa maankäytön, liikenteen ja asumisen sopimukseen (mal), jossa Helsinki sitoutuu toteuttamaan valtion asettamat tavoitteet asuntorakentamisen lisäämiseksi.

Kenen kanssa Sipilä oikein neuvotteli Malmin kentästä?

Kenen kanssa pääministeri Juha Sipilä keskusteli Malmin lentokenttää koskevasta maanvaihdosta? Ei ainakaan Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen (kok) tai kaavoituksesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan Anni Sinnemäen (vihr) kanssa.



Sipilä toisti perjantaina väitteensä, että maanvaihdosta on yritetty päästä sopuun Helsingin kanssa. Sipilän mukaan Helsingille on tarjottu vaihdossa kahta eri maa-aluetta, mutta hän ei halunnut tarkentaa, mitä ne ovat.

”Hallitusneuvottelujen jälkeen käytiin läpi, onko sopimusta mahdollista purkaa. Vastaus oli ei”, kertoi Sipilä perjantaina. ”Tunnusteltiin Helsingin valmiutta tehdä maanvaihtoa. Vastaus oli ei.”

Helsingin kaupunginjohtaja sen paremmin kuin kaavoituksesta vastaava apulaiskaupunginjohtajakaan eivät ole saaneet Sipilän kuvaamaa ehdotusta maanvaihtoa koskevista alueista.

”Tällaisista neuvotteluista minulla ei ole tietoa. En ole ollut sellaisissa keskusteluissa läsnä, missä olisi tehty konkreettisia ehdotuksia”, Pajunen sanoo.

Sinnemäki muistaa yhden keskustelun asiasta. Se tapahtui Sinnemäen mukaan tapaamisessa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) kanssa ministeriössä kesällä 2015. Malmia sivuttiin lyhyesti. Siksi Sipilän lausunnot hämmästyttävät Sinnemäkeä.

”Ei tämä lausunto epätosi ole, mutta hieman harhaanjohtava. Kuulija voi tuon perusteella luulla, että olemme käyneet jonkinlaisia neuvotteluja asiasta, ja neuvotteluksi en sitä kyllä kutsuisi.”

”Minä sanoin, että Helsingillä ei ole siihen [maanvaihtoon] erityistä halukkuutta ja totesin, että en näe sellaista mahdollisuutta.”, Sinnemäki kuvailee. Tämän jälkeen asiaan ei ole valtion taholta palattu.

”Ajattelen, että jos valtio haluaa neuvotella jostain asiasta Helsingin kanssa, niin se ei ole tällaista. Tämä ei ole tavoitteellista neuvottelua.”

Fakta

Malmista monta sopimusta


 Malmin lentokentän alue oli alun perin Helsingin omistuksessa.

 Helsinki kuitenkin luovutti alueen ilmailukäyttöön erillisillä sopimuksilla.

  Viimeinen sopimus solmittiin vuonna 1995.

 Vuonna 2014 Helsinki ja valtio sopivat, että Malmi siirtyy takaisin Helsingille viimeistään vuonna 2020.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Malmin lentokenttä
  • Juha Sipilä
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lääketeollisuus salaa suurimman osan lääkäreille maksetusta rahasta – katso, kuuluuko oma lääkärisi eniten rahoitusta saaneiden joukkoon
    2. Muutaman kuukauden seurustelusta seurasi kahdeksan vuoden piina – Poikaystävä vei Minnan, 26, pankkitunnukset ja otti kymmeniä lainoja
    3. Miksi Suomessa säikytään susia, mutta australialaiset veneilevät krokotiilien keskellä? – Asiantuntijat vastaavat HS:n uudessa sarjassa
  2. Pääkirjoitus
    1. Syyrian tulitauko on ohut savuverho
    2. Sdp haluaa ehdokkaan, jolla harppaisi sujuvasti vaalin yli
    3. Kortistosta kadoksiin
    4. Pakkoruotsia markkinoidaan nuorille aivan väärin – Harva teini haaveilee urasta kunnanvirastossa
    5. Piispat Askola ja Vikström Vieraskynä-palstalla: Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat myönteinen muutos
    6. Sdp ei hevin löydä hyvää presidenttiehdokasta
  3. Kotimaa
    1. Yhdestä Suomen vankilasta karataan useammin kuin muista – ”Jos täältä haluaa lähteä, täältä pystyy lähtemään”
    2. Poliisi rekisteröi viime vuonna kymmeniä uusia henkilöitä salaisiksi tietolähteiksi – auttoivat estämään vakavia rikoksia
    3. Kelan tukikaaokselle ei näy loppua – työntekijät moittivat tahtia: jopa 20 päätöstä päivässä
    4. Syyllisyys iskee ruuhkavuosi­vanhempiin viimeistään töihin palatessa – milloin sen potemisesta on hyötyä?
    5. Pirkko Mattila haluaa äidit ja isät keskustelemaan perheiden tuesta – ”Ei ole koko totuus, että naiset olisivat kotiin pakotettuina”
    6. Virkamiestyöryhmä pohtii asumistuen leikkaamista – myös päivähoitomaksujen alennus työpöydällä
    7. Sairaanhoitopiirien johtajat suomivat suunnitelmia valinnanvapaudesta: Olemme yksimielisesti huolissamme, aikataulu käytännössä mahdoton
    8. Tutkimus alkaa selvittää syitä kielteisten rokotusasenteiden taustalla –  Netissä rokotuksista julkaistaan paljon huuhaata, sanoo lääkäri
    9. Lunta on ollut etelässä tänä talvena poikkeuksellisen vähän – vähälumiset talvet yleistyvät
    10. Suomenlahdelle ja Saaristomerelle tulossa harvinaisen vaikea sinileväkesä – ”Ikinä ei ole ollut tällaista fosforimäärää”
    11. Vanhukset saavat liian vähän proteiinia, sanoo dosentti – viisi tapaa parantaa kotona asuvan vanhuksen ruokavaliota
    12. Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”
    13. HS julkaisee maaliskuussa vaalikoneen kaikkiin Suomen kuntiin
    14. Suomalaisen postimyynti­yrityksen epäillään jättäneen maksamatta kaksi miljoonaa euroa veroja – ”Asiakkaita ihan valtavasti”
    15. Tv-yhtiö Nelonen jatkaa Jimin, Livin ja Heron lähetyksiä kaapeliverkossa – ”Katsojat eivät saa joutua sijaiskärsijöiksi”
    16. Eduskunta antoi luottamuksen ministeri Anne Bernerille äänin 110–42
    17. Iñaki Urdangarin on Espanjan kuninkaan lanko
  4. Kaupunki
    1. Poliitikot tyrmäsivät pääministeri Sipilän ajatukset Malmin lentokentästä
    2. Poliisi tutkii rikosilmoitusta Helsingin Suomi ensin -mielenosoitusteltan tapahtumista – tunnelmaa on rauhoitettu yhteensä kolmella kiinniotolla
    3. Helsingin perussuomalaisten sekoilulle lyötiin piste: peräti puolet valtuutetuista katosi muiden puolueiden vaalilistoille
    4. Poliisi väijyi kuukauden Itiksen käytävillä – kiinni jääneen huumekoplan jäljiltä löytyi kilokaupalla amfetamiinia ja kokaiinia
    5. Oksennuksen ja ulosteen löyhkä piinaa Helsingissä ja Espoossa
    6. Mies vainosi naapuriaan kuukausia: odotti melkein joka yö pimeässä rappukäytävässä töistä palaavaa naista
  5. Ulkomaat
    1. ”Kun viisi miljoonaa virkailijaa laskee kukin 960 kanaa, päästään 4,8 miljardiin” –  HS vieraili Kiinan maaseudulla, missä kotieläimet lasketaan yksitellen
    2. Suomalais­professori arvioi diktaattorin veli­puolen epäiltyä hermomyrkky­murhaa: Mahdollista hanskat kädessä – ”Jo kolmasosa pisarasta riittää tappamaan”
    3. Kuvakooste: Diana viesti yleisönsä kanssa vaatteillaan – prinsessan piti näkyä eikä kuulua, mutta pian hän oppi rikkomaan sääntöjä
    4. Onko Ukipin taru lopussa? Edes brexit-kansa ei halunnut nostaa Ukipin johtajaa parlamenttiin
    5. Trump: Yhdysvallat lisää hiilen käyttöä, muuri rakennetaan ”pian, etuajassa” ja ulkomaiset rikolliset ”heitetään helvettiin”
    6. Valkoinen talo torjui osan toimittajista lehdistötilaisuudesta – NYT:n mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut ikinä
    7. Saksa varoo taistelua puolustusmenoista
    8. EU-rahojen väärinkäytöstä epäilty Marine Le Pen ei suostu poliisi­kuulusteluihin ennen vaaleja
    9. Ranskan presidenttiehdokas François Fillon joutuu rikostutkintaan
    10. Turkkilaiset diplomaatit ja sotilaat hakeneet joukolla turvapaikkaa Saksasta
    11. Tarkkailujärjestö: Iran toteuttaa ydinsopimusta luvatusti
  6. Talous
    1. Talouden valta siirtyy nopeasti kehittyviin maihin – Intia ohittaa Yhdysvallat, Indonesia kasvaa Saksan ohi
    2. Google ja Uber oikeudessa: Hakukonejätti syyttää ex-työntekijää 14 000 salaisen tiedoston varastamisesta
    3. Kauppa kasvoi tammikuussa
    4. Osakemarkkinat laskussa perjantaina
    5. Broilerinliha siivitti lihantuotannon uuteen ennätykseen – kasvua kaksi prosenttia
  7. Urheilu
    1. Suomalaiset tänään mitalijahdissa – Matti Heikkinen kertoo miten ryhmähiihto rassaa kovimmankin urheilijan päätä
    2. Lahden ladut ovat kevyitä arvokisojen välisessä vertailussa – vai ovatko sittenkin kovuuden puolesta sääntöjen rajamailla?
    3. Venezuelan ihmehiihtäjä lahjoitti tuhdit palkintosekit kahdelle suomalaiselle sprinttihiihtäjälle –”Tämä on ollut unelmien täyttymys”
    4. Venezuelan ihmehiihtäjä hämmentää ja puhuttelee ihmisiä
    5. Saksan ylivoima hämmästytti yhdistetyssä –”Emme pilaa lajia”
    6. Julia Kykkänen jäi tavoitteestaan kotimäessään –”Mitään ei tapahdu sormia näpsäyttämällä”
    7. Norjalaisporukka kannustaa kotikaupunkinsa hiihtotähteä
    8. Janne Ahosen hyppy kulki loistavasti – kaikki suomalaiskotkat selvisivät mäkikisaan
    9. Saiko MM-Lahti sittenkin kisamaskotin? ”Maalaisisäntä Kosti Jalkanen” pelmahti katukuvaan
    10. Jokerit kohtaa Moskovan robotin
    11. Kalervo Kummola lähti mukaan sosiaaliseen mediaan – aikoo pistää parodiahahmoaan paremmaksi
    12. Hämeenlinnan hornankattila palautti HIFK:n arkeen: ”Turha hakea syytä väsymyksestä”
    13. Komarovin ennätysputki meni poikki – Lundqvist varasti show’n
    14. Lauri Markkanen urakoi – Arizonan voittoputki sai jatkoa
    15. Rapistunut Maracanã-stadion sai taas sähköt – varkaat ovat vieneet televisioita, kuparia ja rintapatsaan
    16. Perjantain tuloksia ja rahapelejä sekä lauantain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Käsikirjoittaja Khadar Ahmed sai elokuvakipinän nuoruutensa Jakomäestä – Kirjoittaminen alkoi oppitunneilla, kun opettajan puheesta ei saanut selkoa
    2. Pilvi Hämäläiselle, 31, sanottiin, ettei hänestä voi tulla näyttelijää – nyt hän on Aina Inkeri Ankeinen, Putouksen uusi tähti
    3. Haavoittuva ihmiskeho saa uusia näkökulmia Mad House Helsingin esityksissä
    4. Tykkään kuninkaallisista – vaikka tiedän etten saisi
    5. Ämpäri on viimeisiä asioita, joka yhdistää riiteleviä suomalaisia – ja siksi ilmaisia sankoja jonotetaan
    6. Shakespearen näytelmän nukketeatteriversiossa päät putoilevat ja veri lentää
    7. Tähtivoimistelija Nadia Comaneci hurmasi maailman, mutta joutui luopumaan paljosta
    8. Rockjazztrio Virta esitti Hurmos-levynsä musiikkia esiripun takana
    9. Brittinäyttelijän tiheätunnelmainen esikoisromaani pureutuu Hollannin siirtomaa-aikaan
    10. Greenaway-erikoisnäytäntö nosti palan kurkkuun
    11. Ranskalaistaiteilija viettää viikon kiven sisällä
    12. Näyttelykierroksella on tarjolla tunnustettuja tekijöitä ja johdantoa käsitetaiteeseen
    13. Hannu-Pekka Björkman kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäksi
    14. Kolmannen Napapiirin sankarit -elokuvan ohjaa Tiina Lymi
    15. Suomalaissäveltäjä voitti maailman arvostetuimman elokuvamusiikin palkinnon – taakse jäi jopa Hollywoodin supertähti
  9. Mielipide
    1. Vähemmistöosakkaiden suoja on taloyhtiössä olematon
    2. Yhteinen strategia tekee yhtiökokouksista mukavampia
    3. Hallituksen ei tarvitse olla kiinteistönpidon asiantuntija
    4. Kiinteistöliitto Uusimaassa valta on taloyhtiöillä
    5. Enemmän naisia taloyhtiöiden hallituksiin
    6. Taloyhtiön hallitustyö vaatii sitkeyttä
    7. Ylen selvitysmies Olli Mäenpää on kovan paikan edessä
    8. Toimeentulotuen siirrolla Kelaan on kafkamaisia seurauksia – jopa vähävaraiselle vainajalle on haettava toimeentulotukea
    9. Vain harva palkkaa iäkkään työttömän
    10. Televisiosarjoihin tarvitaan ääntä ja vimmaa
    11. Urheilu edistää työelämätaitoja
  10. Tänään
    1. Näyttelijä Tomi Salmela elätti itsensä ennen pantomiimilla kadulla ja Hesperian sairaalassa
    2. Marjatta Ecaré 1939–2016
    3. Kenneth J. Arrow 1921–2017
    4. Kyriiri heräsi jälleen henkiin
    5. Retron ihmemaa
    6. Tapahtumia lauantaina 25. helmikuuta
    7. Näkyykö valokuvista totuus?
  11. Radio ja TV
    1. Vielä kerran: Amy Winehouse – Oscarilla palkittu dokumentti tekee kunniaa ainutlaatuiselle laulajalle
    2. Lauantaijamit yrittää niin kovin olla ärsyttämättä, että se ärsyttää
    3. Lauantain elokuvia
  12. Lauantai
    1. Muotiprofessori haluaa eroon halpavaatteista – ja nyt hän opettaa New Yorkissa tuleville huippusuunnittelijoille, miten se tapahtuu
    2. Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää
    3. Viipuri tarjoaa ostoksia, kauneushoitoja ja historiaa – sodissa tuhoutunut ravintola Espilä avautui uudestaan
    4. Kuurinkynnäs on sata kilometriä pitkä luonnonihme Itämeressä – dyynit, laguunit ja värikkäät puutalot houkuttelevat
    5. Kuuntelemalla muita oppii puhumaan paremmin – suomalaistenkin pitäisi panostaa puhetaitoon
    6. Tekoäly pelastaa tai tuhoaa maailman, mutta ensin siitä tulee bisnestä, jota pyöritetään lasisesta tornista Münchenistä – vierailimme tekoälyn temppelissä
    7. Kuluneen sutkautuksen ranskalaisautoista voi nyt unohtaa – Renault Meganen uusi farmariversio vakuutti HS:n koeajossa
    8. Autoon uppoaa satoja euroja kuukaudessa, mutta mikä on liikaa? Tutkimus selvitti, paljonko suomalaiset ovat valmiita maksamaan autoilusta
    9. Opiskelija teki Hondastaan itse ajavan 700 dollarilla – Trafi kehottaisi hakemaan robottiviritykselle poikkeuslupaa
    10. ”Ei mitään ylimääräistä, ikkunatkin ovat veivattavat” – Halpamerkki Dacia kasvattaa myyntiään, koska kaikki eivät kaipaa hienouksia
    11. Riidat autokaupoista lisääntyivät – selvitimme, milloin kauppa voidaan purkaa ja milloin kyseessä auton ”normaali kuluminen”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut, kahdeksan loukkaantui ja epäilty sairaalassa – poliisi melko varma puukottajan henkilöllisyydestä

    3. 3

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    8. 8

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    9. 9

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    10. 10

      Professori: Pääsykoeuudistus voi kasvattaa korkeakoulujen naisvaltaisuutta, mutta se ei ole uudistuksen ongelmista suurin – ”Nuoret voivat huonosti ja kokevat paineita jo nuoresta pitäen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut, kahdeksan loukkaantui ja epäilty sairaalassa – poliisi melko varma puukottajan henkilöllisyydestä

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut, kahdeksan loukkaantui ja epäilty sairaalassa – poliisi melko varma puukottajan henkilöllisyydestä

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    11. Näytä lisää