Päivän lehti 25.4.2017
Valikko
Päivän lehti 25.4.2017    |   70-vuotias

Filosofi Timo Airaksinen on ajattelun ammattilainen

Airaksinen kammoaa paikalleen jäämistä – mutta hoiti silti professorinvirkaa yli 30 vuotta.

Professori Timo Airaksinen lähenee klassista mielikuvaa filosofista. Uteliaasti spekuloiva, elämäniloja arvostava, vähän huoleton, omintakeista huumoria jakeleva. Keskustelun aiheet vellovat ja rönsyilevät, eikä aika käy pitkäksi Airaksisen seurassa.

Herra professori, sanokaapa alkuun lyhyesti: Mitä on filo­sofia?

”Käsitteellisten yhteyksien loogista erittelyä.”

Hyvin mietitty – neljä sanaa.

Hänen omaa filosofointiaan edelsi kuitenkin sekavahko ajanjakso, nuoruus.

Vaasalaiselle teinille kaupungin kuviot tuntuivat pikkuruisilta ja ahdistavilta. Vielä 1960-luvullakin Vaasaa halkoi selkeä kieliraja, ja Airaksisten viisihenkinen perhe eli rajan suomenkielisellä puolella.

Isä piti valokuvausliikettä, ja äiti työskenteli tukkumyyjänä. Suku ei ollut akateemista – vain yksi isän serkuista oli juristi ja toimi nimismiehenä.

”Vaasan paras paikka oli kalaranta, josta päästiin veneellä merelle kalaan. Sitten oli kirjaston puisto ja pari keskustakorttelia”, Airaksinen toteaa.

”Koulunkäyntini oli katastrofi, tuplasin kerran, ja hädin tuskin selviydyin ylioppilaaksi.”

Airaksinen hakeutui joka tapauksessa Turun yliopistoon.

”Muistan yhä tarkalleen, miten istuin postibussissa Vaasasta Turkuun ja jossakin Porin tienoolla koin uudelleen syntymisen tilan. Oivalsin, että nyt olen matkalla juuri minulle tarkoitettuun tulevaisuuteen”, hän kuvaa avainkokemustaan.

Uudestisyntynyt nuorimies viihtyi yliopistossa. Hän aloitti kokeellisen psykologian luvut mutta vaihtoi sitten pääaineekseen filosofian.

Filosofian ydin valkeni todenteolla vasta hänen kirjoitettuaan väitöksensä. ”Sain stipendin Pittsburghin yliopistoon, jossa on maailman loistavin tieteen­filosofian keskus – olen voinut viettää siellä kaikkiaan kolmisen vuotta.”

Airaksisen mielestä filosofia avautuukin aikaisintaan väitöskirjan jälkeen – jos ylipäätään on avautuakseen. Perustavaksi filosofiaksi hän nimittää sellaisia puhtaan abstraktisia kysymyksiä, joihin jokaisen sukupolven on vuorollaan koetettava pureutua.

”Oikea filosofia on erittäin lahjakkuusherkkää aluetta, ja oppilaista kyllä havaitsee varsin pian, kenellä on edellytyksiä päästä pidemmälle”, hän puntaroi yli 40 opetusvuoden ja parinkymmenen väitösohjauksen kokemuksella.

Airaksisen mukaan nykyään tutkitaan paljon arvoja, kuten hyvinvointia ja rotu-, nais- ja tasa-arvoasioita.

”Minua tosin häiritsee, miten usein jää tajuamatta arvojen ja faktojen ero, ja että ne sekoitetaan keskenään. Virhe toistuu jatkuvasti.”

Yliopistolaitoksesta keskusteltaessa Airaksinen pyörittelee päätään.

Professori latelee havaintojaan: ”Jos satut istumaan yliopiston huippuyksikössä, on resurssit ja kaikkea kivaa, muilla ei mitään. Manageriaalisen johtamistavan hengessä päätökset valuvat ylhäältä alas, proffan yläpuolella voi päättäjänä olla ei-proffa. Radikaali, täysin fantastinen muutos.”

Johtamisen, managerismin, ideologiaksi hän puristaa: ”Saada alaiset toimimaan omaa ­etuaan vastaan.”

Kelpo kiteytys – kuusi sanaa.

Airaksinen sanoo aina kehottavansa edistyneempiä opiskelijoitaan lähtemään ulkomaille heti tilaisuuden avautuessa. Sillä siinä missä Suomessa on kymmenen, on Yhdysvalloissa sentään yli 7 000 filosofian professorin paikkaa.

”Se on tosin mittakaavan tulosta. USA:ssa jopa purukumi­teollisuudessa liikkuu isompi raha kuin heidän koko humanistisessa tutkimuksessaan.”

Airaksista vetää vastustamattomasti puoleensa väittely: väitteet ja vastaväitteet. Filosofia on negatiivisesti keskusteleva tiede, luonteeltaan against something, hän kuvaa.

”Sen vuoksi filosofit ja koulukunnat aina tappelevat.”

Lopuksi hän palaa vielä johtajiin: ”Tiedätkös muuten, mitä manageri alun perin tarkoittaa?” Ja vastaa itse: ”Hevosten taluttajaa maneesissa.”

Filosofia naurattaa makeasti.

Kuka?

Timo Airaksinen


  Ylioppilas 1967 Onki­lahden yhteiskoulusta Vaasasta.

  Filosofian tohtori 1975 Turun yliopistosta, Turun yliopiston filosofian assis­tentti 1972–1981.

  Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori 1983–2015.

  Vierailevana tutkijana yliopistoissa esimerkiksi Kanadassa, Japanissa, Aust­raliassa, Puolassa, Venäjällä, Irlannissa, Englannissa ja Yhdysvalloissa.

  Sadoittain filosofisia artik­keleita, julkaisuja ja teoksia – uusimpana Sinivalkoinen kirja (2017).

  Kysytty esitelmöitsijä.

  Ylioppilastutkinto­lauta­kunnan jäsen 1990–2010- luvuilla.

  Asuu Helsingissä, kaksi lasta, neljä lastenlasta, aviossa filosofi Heta Gyllingin kanssa.

  Täyttää 70 vuotta 25. huhtikuuta. Viettää merkki­päiväänsä matkoilla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syntymäpäivät
  • Henkilö
  • Filosofia
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Viro on yhä jakautunut rinnakkaismaailmoihin 10 vuotta patsasmellakoiden jälkeen – HS seurasi viron- ja venäjänkielisten nuorukaisten koulupäivää
    2. Hallitus haluaa lisätä apteekkien määrää ja tuoda joitakin lääkkeitä ruokakauppoihin
    3. Ranska äänesti systeemiä vastaan – populismi ja protesti voittivat
    4. Miksi valmistajat tekevät puhelimen korjaamisen vaikeaksi? HS selvitti huollon hintoja
  2. Pääkirjoitus
    1. Vanha valta murtui Ranskan vaaleissa
    2. Asuinalueiden eriytyminen voi nakertaa luottamusta
    3. Kyynistä peliä ihmishengillä Itä-Ukrainassa
    4. Ruotsissa maltillisen kokoomuksen kakkospaikka on vaakalaudalla
    5. Ilmastonmuutoksen tarina kirjoitetaan kaupungeissa
    6. Maaseutu tyhjenee keskustan valtakaudella
  3. Kotimaa
    1. Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”
    2. Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla
    3. Yksivuotiaiden yöheräilystä kärsitään melkein joka perheessä, selviää tutkimuksesta – syöttämisen sijaan kannattaisi suosia ”tassuttelua”
    4. Äänekosken vanhan paperitehtaan alueella tulipalo – sellu- ja kartonkituotanto pysäytettiin
    5. Mietojen alkoholijuomien etämyyntiä pitäisi helpottaa, linjasi hovioikeus – Alkotaxi-yrittäjän tuomiota lievennettiin
    6. Valtakunnan­sovittelija: Kaupan alan työnseisaus vapun jälkeen todennäköinen
    7. Sairaanhoitajat myönteisiä eutanasialle – saattohoidossa on hoitajien mukaan vakavia puutteita
    8. Kela maksaa hyvityksiä lähes 150 000 toimeentulotukipäätöksen viivästymisestä
    9. Ilkka J. Kari ei ole entinen kansanedustaja
    10. Euroviisuedustaja Norma John on yhtye
    11. Putkiremontin urakoitsijan vastuuaika on yhteensä kymmenen vuotta
    12. Lionel Messi on tehnyt El Clásicoissa 23 maalia
  4. Kaupunki
    1. Kalliossa tokaluokkalaiset harjoittelevat 45 minuutin pikkutarkkaa itämaista teeseremoniaa – Ilmianna yhtä fiksu keksintö toisesta koulusta
    2. Harry Karjalaisen, 33, etsinnät jatkuvat Sipoonkorvessa – toinen Itä-Helsingistä kadonneista miehistä löytyi kuolleena
    3. Taka-Töölön 80-vuotias korttelikapakka säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta
    4. Vapaavuoren mieli muuttui: antaa kritisoidun tuhansien eurojen siirtymäkorvauksensa hyväntekeväisyyteen
    5. Pääkaupunki­seudun nelikko karsastaa uuden kuntayhtymän laajentamista koko Uudellemaalle – erityisesti hiertää vallanjako
    6. Nykyinen Lastenklinikka on niin kurjassa kunnossa, että remontti ei kannata vaiheissa – liki koko rakennus pitää tyhjentää
    7. Poliisi varoittaa Helsingissä vanhuksilta rahaa huijaavista valepoliiseista – viikonloppuna useita yrityksiä
  5. Ulkomaat
    1. Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä
    2. Maailman sotilasmenoilla pyörittäisi Suomen valtiota kolme vuosikymmentä – aseisiin ja armeijoiden ylläpitoon käytettiin viime vuonna 1 554 miljardia euroa
    3. Kiina uhkaa pakkopalauttaa kahdeksan Pohjois-Koreasta loikannutta – Kotimaassa heitä odottaisi todennäköisesti kidutus ja jopa kuolema
    4. Maailman ensimmäiset malariarokotteet kolmen Afrikan maan lapsille – ”Voi säästää kymmeniätuhansia ihmishenkiä”
    5. Tukholmassa taas uusi pidätys terrori-iskuun liittyen – pääepäilty edelleen vangittuna
    6. Kuollut Etyjin tarkkailija tuotiin pois Itä-Ukrainan kapinallisalueilta – kaksi loukkaantunutta yhä sairaalassa
  6. Talous
    1. Nokia vahvisti asemaansa kansanosakkeena: HS selvitti, mitkä pörssiyhtiöt ovat saaneet eniten omistajia
    2. NYT: Uber rikkoi tahallaan Applen yksityisyyssääntöjä – muutti toimintaansa vasta saatuaan yhtiöltä uhkauksen
    3. HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon
    4. Fortum ja OP yhteistyöhön sähköautoissa – rakentavat latauspisteitä Osuuspankkien konttoreihin
    5. Eurooppalaiset energiayhtiöt laittavat lähes 5 miljardia euroa EU:ssa mielipiteitä jakavan Nord Stream 2:n rakentamiseen
  7. Urheilu
    1. Tappara kaappasi kotiedun takaisin – Repo antoi palaa kuin Patrik Laine viime vuonna
    2. HIFK:lle karmea pettymys loppuhetkillä Veikkausliigassa
    3. Painetaan rödaa bulilla kentällä ja toimistossa
    4. Pikkuleijonille tappio MM-finaalissa, mutta mitaliputki venyy: ”Pystytään tuottamaan kansainvälisen tason pelaajia”
    5. Taru Tuukkanen revitteli naisten korisfinaalissa – veteraani lietsoi Hyvinkään Pontevan voittovireeseen
    6. Verta vuotava 500 maalin ”talouspaperimies” Messi ja lohduton Ronaldo – El Clásicon kuninkaasta ei epäselvyyttä
    7. Tennismaailman katseet kohdistuvat Stuttgartiin: dopingpannasta vapautuva Maria Šarapova tekee keskiviikkona paluun
    8. Toni Niemisen olympiamitalit on poistettu panttihuutokaupasta – mitaleista oli tarjottu jo yhteensä lähes 22 000 euroa
    9. Maalitykit jäivät taakse – Chelsean ankkuri valittiin Valioliigan parhaaksi
    10. Vaasan Palloseura teki HIFK Fotbolliakin huonomman tuloksen – tappiota kertyi lähes 300 000 euroa
    11. Jo aiemminkin kärynnyt venäläinen olympiamitalisti hylättiin Pekingin olympialaisissa dopingin takia
    12. Urheilutuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Miltä kuulostaa juutalaisten ja arabien harmonia? Klassisen musiikin supertähti Daniel Barenboim tuo konfliktialueen nuoret torstaina Helsinkiin
    2. Cate Blanchett Taidehallin täyttävässä videoteoksessa, supertähti Renée Fleming Musiikkitalossa ja Calypso Rose Huvilassa – tässä parhaat tärpit Helsingin juhlaviikkojen juuri julkistetusta ohjelmasta
    3. Natsitohtori Mengele teki julmia ihmiskokeita – poikansa hän tapasi sodan jälkeen vain kahdesti, salanimellä Fritz-setä
    4. Joutsenlaulun Vain elämää -versio soi myös radiossa vastoin Jussi Hakulisen tahtoa – ”Sanoin, että laittakaa radio kiinni”
    5. HS:n toimittajat paljastavat ennen julkaisemattomia tarinoita Kansallisteatterissa – HSTV:n suora lähetys Musta laatikko -esityksestä käynnissä
  9. Tiede
    1. Isot ilmalaivat tekevät paluuta 80 vuotta Hindenburgin täystuhon jälkeen – katso video zeppeliinin tulimerestä
    2. Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat
    3. Tutkijat löysivät muovia syövän perhosen toukan –tuntematon entsyymi voisi auttaa muovijätteen hävittämisessä
  10. Mielipide
    1. Mistä luovumme, jos luovumme ylioppilasesseestä?
    2. Verkko tarjoaa ratkaisuja hiipuvaan lukuintoon
    3. Leskeneläkettä on turha kadehtia
    4. Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole eroriita vaan henkistä väkivaltaa – miksi siihen ei puututa?
    5. Viihderisteilijöiden tuet vääristävät kilpailua
    6. Opintoni Yalessa eivät riitä vieraan kielen opinnoiksi
  11. Tänään
    1. Filosofi Timo Airaksinen on ajattelun ammattilainen
    2. Terttu Kiuru-Lehtonen 1923–2017
    3. Taimen ja ahvenia presidentin saaliina Lapin hiihtoretkeltä
    4. Tapahtumia tiistaina 25. huhtikuuta
    5. Luonto liitää ja leijuu
    6. Kitke kurtturuusu
  12. Radio ja TV
    1. Holokaustin edellä olivat juutalaisten ystävät vähissä
    2. Kulttuurille on tilaa jatkossakin
    3. Katsotko sinäkin tv-sarjoja väärin, kännykästä bussissa välillä Helsinki–Turku?
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    5. 5

      Islamilaisen yhdyskunnan moskeijan seinät töhrittiin Helsingissä – pesutalkoot yhdistävät eri uskontoryhmät sunnuntaina

    6. 6

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    7. 7

      Washington Post: Obama sai viisi kuukautta aikaa taistella Venäjän vaalihakkerointia vastaan – aika loppui kesken, Trump valittiin, totuuden selvittely jatkuu yhä

    8. 8

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    9. 9

      Jännitteet Itämerellä kasvavat: Venäläishävittäjä lensi melkein kiinni USA:n koneeseen – Venäjä saattaa jopa ylittää maiden rajoja provokaationa, varoittaa Yhdysvaltain armeijan kenraali

    10. 10

      ”Mä olen niin kikseissä” – Pikku G:n paluukeikka sai yleisön sekaisin onnesta Himoksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Perus­suomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    7. 7

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    8. 8

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    9. 9

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    10. 10

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    5. 5

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää