Päivän lehti 26.4.2017
Valikko
Päivän lehti 26.4.2017    |   Kirja-arvostelu

Marko Kilven erinomaisen Undertaker-romaanin jatko-osaa ei jaksaisi odottaa – kirja koukuttaa, vaikka ei edes pitäisi dekkareista

Alkukeväästä 2018 selviää, miten hautausurakoitsija Jarmo Kiven ja opiskelijapoika Tuomas Linnun tarina jatkuu.

Jännitys

Marko Kilpi: Undertaker. CrimeTime. 335 s.

Ei syntynyt kymmenosaista televisiosarjaa, kun tuotantoyhtiön koneisto jumitti, jossain kohdassa. Sen sijaan kirjailija punnersi televisiosarjakäsikirjoituksestaan nyt ilmestyvän romaanin, joka on saava myös jatkoa.

Oli ilmaisun väline mikä tahansa, Marko Kilpi (s. 1969) on poliisi, jonka tekemisiä on syytä pitää silmällä, jos haluaa suoran yhteyden yhteiskuntamme putoajien ja pärjääjien rajapintaan.

Tai siihen, millaisia sopimuksia ihminen on valmis tekemään itsensä kanssa, jotta hän voi menetellä kakistelematta niin kuin oikeaksi katsoo.

Tappaa vaikka.

Vuoden 2011 rikosromaani Elävien kirjoihin sekä Aku Louhimiehen siitä ohjaama elokuva 8-pallo nostivat Kuopion konstaapelin valtakunnalliseksi näkijäksi.

Jännitys on liian lievä ja hoopon viihteellistävä määre hänen teoksilleen, myös nyt ilmestyvälle kirjalle Undertaker. Moraalitutkielma saattaisi olla parempi.

Undertaker tarkoittaa hautausurakoitsijaa, ja sellainen kansainvälisistä piireistä Suomeen jäähdyttelemään palannut huumekauppias Jarmo Kivi on.

Kyseisessä roolissaan hän pääsee lähelle poliiseja, heidän sanattoman hyväksyntänsä piiriin. Ollaanhan siinä kuoleman ammattilaisia puolin ja toisin, samoin vaikenemisen.

Vaikenemisen ”taikapiirin sisällä käsitellään salaisuuksia, joihin tavallisilla kansalaisilla ei ole mahdollisuuksia päästä”, Kilpi kirjoittaa.

Roolissaan Kivi pääsee kätevästi myös eroon poikkiteloin hänen oikeuksiensa kanssa asettuneista toisista konnista. Tavallisen kansalaisen arkkuun ja krematorion uunin kun voi samalla vaivalla ujuttaa useammankin kalmon.

Myös perheenisän roolin Kivi hoitaa pätevästi. Vaimo – pappi – tosin kokee, että rakkaan puolison syvimmät aatokset jäävät hiukan hämärään. Luottamus kuitenkin toimii.

Kuten jo sukunimistä voi päätellä, opiskelijapoika Tuomas Lintu saapuu päinvastaisesta suunnasta Undertakerin näyttämölle. Hän tekee kaiken yhteiskunnan sääntöjen mukaan, mutta painuu silti – vai juuri siksi? – tyttöystävineen köyhyyteen, kerta kerralta pahempiin nöyryytyksiin, kunnes lopulta täydelliseen toivottomuuteen.

Missään ei välähdystäkään mistään paremmasta.

Tarinan loppukäänteen voi tässä kertoa, koska draaman lakien mukaan on itsestään selvää, että niin täytyy tapahtua: kerronnan limittäin seuraamat Kivi ja Lintu kohtaavat. Ensin mainittu tarjoaa jälkimmäiselle mahdollisuutta hyvään elämään.

Viaton kuin taivaan lintu kiittää syvyyden kivenkovaa saalistajaa.

Miten asetelma, joka on samaan aikaan petoksellisuudessaan irvokas sekä mestarin ja oppipojan kytköksen tähden liki raamatullisen, kehittyy – se selviää alkukeväästä 2018. Silloin ilmestyy Undertakerin toinen osa.

Kerrankin on todettava, että en malttaisi odottaa jatkoa.

Kolmatta osaa kustantaja tähtäilee saman vuoden loppusyksyyn.

Vaan sulatellaan tämä avaus nyt ensin. Sillä kirja kiehtoo jo omillaan, vaikka jättääkin nälän.

Millintarkka arkinen ähellys viranomaislaitoksissa, arvaamattomilla kentillä ja näennäisen arkisissa kodeissa yhdistyy Kilven proosassa luontevasti kosmisiin kerroksiin – kuin hengitys, tai sen pidättely:

”Tämä on se hetki, jolloin maailma pysähtyy. Kaikki ympärillä katoaa. Sekunnit venyvät.”

Toisiaan tuntemattomat ihmiset ovat ajautuneet keskenään törmäyskurssille, ja:

”Seuraukset saattavat yltää sukupolvien yli. Voi kehkeytyä tilanne, jota ihmiset muistelevat vuosikymmentenkin jälkeen.”

Tällainen on se suomalaisen yhteiskunnan pelilauta, jolle Marko Kilpi asettelee mustat, harmaat ja valkoiset nappulat. Niiden rimpuilujen, pakkoliikkeiden ja ratkaisujen taustalla tikittää kohtalon shakkikello.

Aika pian kaikki Undertakerin nappulat alkavat näyttää harmailta, mutta jokaisessa piilee silti ainutkertaiset inhimilliset sävynsä: surut ja haavat. Kilpi hallitsee henkilökuvauksen.

Kukaan tuskin kaatuu yhteen kompurointiin.

Vaan kenenpä kuormaan ei olisi ehtinyt kertyä vuosien mittaan ties mitä pientä ja suurta, jolloin pienikin tönäisy saattaa riittää. Undertaker kertoo meistä.

Ei tarvitse pitää dekkareista pitääkseen Marko Kilven teoksista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjallisuus
  • Kirja-arvostelut
  • Dekkarit
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Hallitus jakaa lisää rahaa tutkimukseen, mutta ei saanut leikattua yritystukia – työttömyystuki heikkenee, jos ei käy töissä tai työllistämis­ohjelmissa
    2. Helsingin rikkaimmilla alueilla on usein surkeat palvelut – HS:n laskuri näyttää: idän lähiöt lyövät monet eliitti­kaupunginosat mennen tullen
    3. Onko järkevämpää ostaa uusi kuin vanha asunto? Tarkista nämä asiat, kun pohdit vastavalmistuneen asunnon ostoa
    4. HS:n sovelluksien kirjautuminen uudistuu – tilaajien kirjauduttava uudestaan
  2. Pääkirjoitus
    1. Ennenaikaiset vaalit halunnut Britannian pääministeri Theresa May saa varhaisia voittoja uhkapelissä
    2. Kisa Soinin seuraajasta näkyi puoliväliriihessä
    3. Hurjasteluale varakkaille
    4. Ei mitään uutta itärintamalta
    5. Varhaiskasvatus tarvitsee kehittämisohjelman
    6. Karlsson
    7. Kokematon kameleontti on vahvoilla Ranskassa
  3. Kotimaa
    1. Ministeriö vetää takaisin punavankien teloitusta esittävän juhlarahan – Orpo pahoittelee: ”En kiinnittänyt riittävää huomiota asetuksen visuaaliseen suunnitelmaan”
    2. Puolet suomalaisista ei tiedä, ovatko omat rokotukset ajan tasalla – Pitääkö siitä huolestua?
    3. Särkänniemi avaa Suomen nopeimman ja korkeimman vuoristoradan – hinta kahdeksan miljoonaa euroa
    4. Kuukautisaktivismi on iso juttu maailmalla, ja nyt se on tullut Suomeenkin – tietokirjailija kehittelee menkkajäätelöä ja kehottaa naisia puhumaan aiheesta
    5. Poliisi hankkimassa haalarikamerat koko maahan – ”Poliisi on aina kuvannut, mutta nyt kamerat siirtyvät entistä enemmän pois käsistä rintapieliin ja taivaalle”
    6. Kelan uusi ohje vahvistaa: Lukiolaisten nostettava opintolainaa ennen toimeentulotukea
    7. Laaja tutkimus vahvistaa: Liikunta parantaa muistia ja voi jopa ehkäistä dementiaa
    8. Taru Tujunen eroaa Kelan hallituksesta – Tujusen viestintätoimisto sai töitä Kelalta
    9. Poliisi: Hirvensalmen väkivalta vaikuttaa perheen sisäiseltä
    10. Eurojackpotin 87 miljoonaa menikin kolmen pelaajan porukalle – kuponkia säilyttänyt ei tarkistanut riviä heti kaverinsa kehotuksesta huolimatta
    11. Poliisi: Työntekijä loukkaantui kahakassa vastaanotto­keskuksessa – sai iskun päähänsä ja menetti tajuntansa
    12. Sampo sai lisää suomalaisia osakkaita
    13. Urpo Sivulan Twitter-kommentti oli peräisi parodiatililtä
  4. Kaupunki
    1. Kätilöopisto on sairastuttanut kymmeniä ihmisiä, kertovat kätilöt
    2. 70 000 euron potilasmaksurahat kavaltanut Husin työntekijä tuomittiin ehdolliseen vankeuteen – rahat menivät taksimatkoihin ja pikavippien maksamiseen
    3. Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti
    4. Munkkiniemessä ei jaettu postia liki kahteen viikkoon, mutta Posti väitti kaiken olevan kunnossa – Nyt ääni muuttui kellossa: ”Nöyrimmät pahoittelut asiakkaille”
    5. Villit huhut samuraimiekan kanssa riehuvasta koiransilpojasta leviävät Vantaalla – kaupan edessä ollut koira sai haavan ilmeisesti ryöstön yhteydessä
    6. Riehuja epäiltynä seitsemästä rikoksesta Kivenlahdentien Hesburgerin parkkipaikalla – Törmäili ryöstämällään autolla terassiin, pahoinpiteli autoilijan ja pyrki poliisin kimppuun
    7. Juu, ei, sittenkin juu – Helsinkiläispoliitikot vaativat lähes yksimielisesti ilmaismatkoja koulujen retkille
  5. Ulkomaat
    1. USA:n ulkopolitiikalle ei löydy johtajaa – ulkoministeri Tillersonia kutsutaan nimellä ”Yksin kotona”
    2. Kreml kiistää Tšetšenian homovainot – Venäjä ei aio ryhtyä mihinkään toimiin
    3. Yhdysvaltain häivehävittäjät näyttäytyivät Virossa – ”Tarkoitus on yksinkertaisesti viestiä Naton pelotteesta”
    4. Ainakin 24 on jo kuollut Venezuelan kriisissä – Oppositio lupasi palata kaduille keskiviikkonakin
    5. Hakkerit kalastelleet tietoja Macronilta
    6. Ivanka Trump puolusti isäänsä Berliinissä – osallistui samaan paneeliin Angela Merkelin ja IMF:n johtajan Lagarden kanssa
    7. Yhdysvaltojen ydin­sukellusvene saapui Etelä-Koreaan – Pohjois-Korea juhlisti vuosipäivää suurella tykistö­harjoituksella
    8. Turkki pommitti kurdien aseryhmiä Syyriassa ja Irakissa
    9. Ukraina katkaisi sähköt Luhanskin kapinallisalueelta – Venäjä lupaa tarjota energiaa
    10. Kolmelle vankeutta suorana Facebookissa näytetystä raiskauksesta Ruotsissa
    11. Tukholman iskun johdosta sunnuntaina pidätetty mies vapautettiin
  6. Talous
    1. Uusi selvitys: Pienten lasten äitien työllisyysero Suomen ja Ruotsin välillä onkin luultua pienempi
    2. Yhdysvalloissa taas uusi pörssiennätys: Nasdaq ylitti ensi kerran 6 000 pisteen haamurajan
    3. Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen eroaa yllättäen tehtävästään
    4. Hyvä kysyntä Aasiassa paransi metsäteollisuusyhtiö UPM:n tulosta
    5. Venäjän talous näyttää piristyvän – suomalaisten yritysten odotukset ovat nousseet, mutta protektionismi pelottaa
    6. Metson osake vahvistui kuusi prosenttia – kaivosteollisuuden elpyminen paransi tulosta
  7. Urheilu
    1. ”Se on aika söpö rinkula, jossa jokainen luola on ikään kuin pitänyt omaa tulipesäänsä” – näinkin Suomen urheilujohtamista voi kuvata
    2. Tapparan Jere Karjalainen teki tuttua työtä – ”Enää yhden päässä ollaan”
    3. Henrik Haapalan loukkaantuminen puhutti – istui pimeässä huoneessa ja voi huonosti
    4. Tennismaailma kaipaa kiivaasti Maria Šarapovaa – doping on huomattavasti ikävämpi aihe
    5. Etelä-Korean kisajärjestäjät odottavat NHL:n peruvan päätöksensä ensi talven olympialaisista –”Pelaajat haluavat olympialaisiin”
    6. Helsinki Seagullsin finaalipaikka jäi vain haaveeksi Katajan käsittelyssä – joensuulaisilla murskaava toinen puoliaika
    7. Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa MM-karsinnoissa taas kovan Espanjan – ”Ei nyt niin paha, olisi voinut tulla pahempikin lohko”
    8. Aikuinen nainen puolustaa päätöstään kohdata 12-vuotias tyttö vapaaottelu­kehässä: ”Hän on mielestäni varsin vahva lapsi”
    9. Toni Niemisen olympiamitalit on poistettu panttihuutokaupasta – mitaleista oli tarjottu jo yhteensä lähes 22 000 euroa
    10. Mikael Granlund pelasi NHL:n pudotuspelejä murtuneella kädellä – vamma paranee ”omia aikojaan”
    11. KäPasta on lähdössä taas junioripelaaja Saksaan – Ville Räty, 17, siirtymässä kakkosbundesliigaseuraan
    12. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Diplomaatit, lobbarit ja kansanedustajat pyrkivät television tiettyihin ohjelmiin, koska Trump katsoo niitä – Mutta nyt televisiopresidentin lempikanava on vaikeuksissa
    2. Guardians of Galaxyn jatko-osa on ylitseampuva parodia supersankari­spektaakkeleista – digi-iloittelussa reissataan planeetalta toiselle, sanaillaan ja räjäytellään
    3. Marko Kilven erinomaisen Undertaker-romaanin jatko-osaa ei jaksaisi odottaa – kirja koukuttaa, vaikka ei edes pitäisi dekkareista
    4. Helsingissä perjantaina esiintyvä italialaistenori Andrea Bocelli: ”Ei ihme, että Saara Aalto pärjäsi hyvin myös Britannian X Factor -kilpailussa”
    5. Rujo, raavas ja raateleva Tuomari Nurmio sättii uudella levyllään netin puskistahuutelijoita
    6. Damon Albarnin nerokas idea nosti Gorillazin maineeseen – ja uuden levyn synteettinen, tanssittava ja värikylläinen keitos kantaa yhä
    7. Raoul Björkenheim kurottaa uudella kokoonpanolla tyylien toiselle puolelle
    8. Tanskalaisen oudokkisäveltäjän merkittävät pianoteokset ovat sekä naiiveja että kapinallisia
    9. Tänään alkaa entistä espoolaisempi April Jazz – mutta riittääkö espoolaisten rohkeus Tapiolasalin penkkien välissä tanssimiseen?
    10. Näyttelijä Matti Viironen on kuollut
    11. Ornamo-palkinto palvelumuotoilija Mikko Koivistolle
    12. Zen ja moottoripyörän kunnossapito -kulttikirjailija Robert M. Pirsig kuoli – pidettiin maailman luetuimpana elävänä filosofina
    13. Liki 200 kirjailijaa jää pois Göteborgin kirjamessuilta, jos äärioikeistolainen lehti saa oman osaston – Messujen yksi pääteema on Suomi
  9. Tiede
    1. Vappupallojen helium haettiin jo helmikuussa Texasista Voikoskelle hirveän kylmissä kryokonteissa
    2. Vasta keksitty keinokohtu säästäisi pienen keskosen hengityskoneelta – laitteessa lapsi ei hengitä ilmaa vaan lapsivettä
    3. Kävely on hyväksi aivoille, koska se pumppaa verta päähän – pyöräilyllä ei ole samaa vaikutusta
  10. Mielipide
    1. Lukukausimaksut kiihdyttäisivät aivovuotoa
    2. Leikin merkitystä ihmisille ei ymmärretä
    3. Aiheuttavatko heräilevät vauvat todella kärsimystä vanhemmilleen?
    4. Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä
    5. Paikallisliikenteen järjestämiseen on jo vaihtoehtoja
    6. Hallituksen on aika ryhdistäytyä
    7. Euroviisujen karsintakilpailu takaisin
  11. Tänään
    1. Stig Wickberg oli 1950-luvulla käynnistämässä Ylen tv-toimintaa – hän ideoi myös huikeaan suosioon nousseen Palapeli-ohjelman laatikkoleikkeineen
    2. Marja Kirstein 1926–2017
    3. Ringon perhe kasvaa
    4. Peliseuraa tositarkoituksella
    5. Tarvaspää juhlii isäntäänsä
    6. Tapahtumia keskiviikkona 26. huhtikuuta
  12. Radio ja TV
    1. Nero, tuittupää ja häntäheikki – National Geographicin ensimmäinen draamatuotanto kertoo Albert Einsteinin elämästä
    2. Suolaa historian haavoihin – Puolassa ei arvostettu Ida-elokuvan Oscaria ja muita palkintoja
    3. Faktat venyvät tunnelmallisessa sukudraamassa
    4. Mainiot keräilijät museoissaan
    5. Keskiviikon elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    4. 4

      Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    5. 5

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    6. 6

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    7. 7

      HSTV:n suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    8. 8

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    9. 9

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    10. 10

      Mökin lettujauhoista ja hellevaatekasoista voi löytyä yllätys – testaa, tunnistatko mökin yleisimmät tuholaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    9. 9

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    10. 10

      Helmut Kohlin hautajaisista kehkeytyi kiusallinen draama Saksassa – entisen liittokanslerin leski ei halua puhujaksi Angela Merkeliä vaan EU:n hylkimän Unkarin pääministerin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    4. 4

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää