Päivän lehti 27.4.2017
Päivän lehti 27.4.2017    |   Mielipide

Runokone-sovellus edistää luku- ja kirjoitustaitoa

Sovellus on osoittautunut hyväksi keinoksi innostaa kielelliseen leikkimiseen ja luovuuteen.

Sunnuntain Helsingin Sanomissa 23.4. kerrottiin nettisovelluksesta, jonka avulla käyttäjä voi koota muutamasta toimituksen valitsemasta sanasta runon. Tietokoneen avustama runon kirjoitus on kiinnostava aihe niin pedagogisesti kuin teknisestikin.

Siksi vastaavaa mutta paljon monipuolisempaa, osin teko­älyyn perustuvaa runokonetta kehitetään opetuskäyttöön Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella osana laskennallisen kielellisen luovuuden tutkimushanketta.

Runokone osaa itse tuottaa ­runoluonnoksia hyvin suuresta sanastosta ja tekoälyn keinoin mallinnetun suomen kielen mukaisesti. Käyttäjällä – esimerkiksi alakoulun oppilaalla – on sitten mahdollisuus muokata luonnoksia vuorovaikutteisesti ja halutessaan koneen avustamana: esimerkiksi sanastoa voi muuttaa, riimitykseen voi pyytää apua ja mitä tahansa sanaa ja säettä voi muokata. Runokoneen kehitysversio on käytettävissä osoitteessa http://runokone.cs.helsinki.fi.

Ennestään tiedetään, että suomalaisten lasten ja nuorten lukeminen on oleellisesti vähentynyt, mutta toisaalta juuri lukemisen ja kirjoittamisen taidot ovat keskeisiä tulevaisuuden taitoja, myös digiyhteiskunnassa. Kaikki keinot lukemisen ja kirjoittamisen tukemiseen ovat sallittuja!

Nämä taidot ovat toisaalta oleellisesti erilaisia digimaailmassa, ja niin sanottu monilukutaito (digital literacy) kuuluu koulujen opetussuunnitelmaan. Runokone auttaa sekä moni­lukutaidon että ylipäänsä lukemisen ja kirjoittamisen taitojen kehittämisessä.

Runokonetta on kokeiltu tutkimuskäytössä jo useissa pääkaupunkiseudun luokissa niin ala- kuin yläkouluissakin äidinkielen opetuksessa.

Suurin osa oppilaista on pitänyt runokoneen käytöstä oman kirjoittamisen tukena, ja sovellus on osoittautunut hyväksi keinoksi innostaa kielelliseen leikkimiseen ja luovuuteen.

Oppilaiden usein vähän vieraana ja outona pitämään runouteen saa suoran yhteyden oman kirjoittamisen kautta, ja tietokoneen käyttö puolestaan tekee joillekin oppilaille kirjoittamisesta vähemmän ujostuttavaa tai noloa.

Esimerkiksi alakoulun pojat kirjoittivat räppejä ja esittivät niitä luokissa, yläkoulun seitsemännen luokan oppilaita sovellus taas auttoi tutustumaan runouteen.

Opettajien omissa työpajoissa on myös syntynyt runoja ja niiden lukeminen ääneen ryhmän kanssa on ollut hilpeää opiskelua. Suomen Akatemian rahoittamassa poikkitieteellisessä tutkimuksessa on tekeillä väitöskirjoja sekä tietojenkäsittelytieteen laitoksella että kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Hannu Toivonen

professori

Liisa Ilomäki

dosentti

Helsingin yliopisto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Digitalisaatio
  • Tekoäly
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Hallitus saa tänään kolme uutta ministeriä, keskusta valitsee omansa heti aamusta – suora lähetys käynnissä
    2. Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia
    3. Äänekkäät latinot ja pääkadun ainoa liikennevalo järkyttivät Trumpin kannattajia pikkukaupungissa – näin presidentin sata päivää vallassa näkyy nyt 3 000 asukkaan Arcadiassa
    4. Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”
  2. Pääkirjoitus
    1. Hallituksen työllisyystavoite ei ole toteutumassa
    2. Teollisuusliitto voi levittää uutta sopimisen kulttuuria
    3. Hus sulkee sisäilmaongelmista kärsivän Kätilöopiston sairaalan pakon edessä
    4. Kevään äänten pitää kuulua
    5. Olemme yhä oudommassa laaksossa – tekoäly haastaa ihmisen tavoin, joita olisi ollut mahdoton kuvitella muutama vuosi sitten
    6. Apteekkialan sääntelyä puretaan äärimaltillisesti
  3. Kotimaa
    1. Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta
    2. Joissain kouluissa voi pian jättää pois pakollisen ruotsin – Asiantuntijoiden huoli: pahimmillaan kokeilu voi kiihdyttää eriarvoistumista
    3. Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon
    4. HS:n sovellusten kirjautuminen uudistui – tilaajien kirjauduttava uudestaan
    5. Hirvensalmen tragedia vaati jo toisen kuolonuhrin – Poliisi: 16-vuotiaan tila vakava mutta vakaa
    6. Koivun siitepöly aiheuttaa jo ensimmäisiä oireita – kylmä kevät lykkää koivujen kukintaa muutamalla viikolla
    7. Ikäihmiset ja elämänhallinnan kanssa kipuilevat kärsivät toimeentulotuen siirrosta Kelaan – ”Heikoimmassa asemassa olevia ei voi jättää kahden luukun pyöröoveen kaksine kuitteineen”
    8. Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa
    9. Poliisi varoittaa nuoria lähettämästä intiimejä kuvia – nakukuvia on päätynyt tuhansien ihmisten nähtäville
    10. Oikeudenkäyntiavustaja yritti antaa asiakkaalleen huumeita käräjäoikeudessa – selitti tekoaan suojelulla
    11. Hanke selvitti lääkäreiden mielipiteitä kuolinapuun
    12. Identtisten kaksosten kuvassa oli Anna-Maija Tuokko
    13. Hallitus leikkasi asumistukea
    14. Toni Niemisen mitaleista kertoi ensin Etelä-Suomen Sanomat
  4. Kaupunki
    1. Vihreiltä todellinen jättiyllätys: Sanna Vesikansa valittiin Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaksi apulais­pormestariksi
    2. Asuntojen myynti katkesi kuin seinään, syynä kirkon toimet – Helsingin Lehtisaaren asukkaat yrittävät vielä estää tontinvuokran korotukset
    3. Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden
    4. Johtaja otti lastenkodin rahoja omiin taskuihinsa: teetti itselleen huonekaluja, osti elektroniikkaa ja hankki lohkolämmittimen
    5. Mielenilmaus haittaa postinkulkua – Pasilassa työntekijät marssivat ulos
    6. Pelaaja voitti pelikoneesta 70 500 euroa kahden euron panoksella Vuosaaressa – kautta aikojen suurimpia automaattipotteja Suomessa
    7. Kaupunkipyörien kausi alkaa vapun jälkeen – asemia ensi kesänä myös Espooseen
    8. Vantaa pohtii uuden sisäilma-asioihin erikoistuvan neuvottelukunnan perustamista
  5. Ulkomaat
    1. Ranskan Marine Le Penin peli ei ole pelattu – viisi syytä, miksi EU-lemmikki Macronin hymy voi vielä hyytyä
    2. Komissio ehdottaa isyysvapaata EU-maihin – unionin ”sosiaalinen pilari” ei riemastuta erityisemmin ketään
    3. Komissio käynnisti Unkarin-vastaisen rikkomusmenettelyn yliopistolain vuoksi – Orbán syytti suursijoittaja Sorosia kymmenien miljoonien eurooppalaisten elämän tuhoamisesta
    4. Venäjän puolustusministeri uskoo Nato-suhteiden paranemiseen – ”Nato ja Venäjä eivät näe toisiaan kilpailijoina”
    5. Ranska: Syyrian kaasuiskun takana olivat al-Assadin joukot
    6. Laajat puhdistukset jatkuvat Turkissa – Nato-johtaja kehottaa jäsenmaata kunnioittamaan oikeusvaltiota
    7. BBC: Elinkauppa kukoistaa Libanonissa epätoivoisten syyrialais­pakolaisten vuoksi
    8. Kiina laski vesille ensimmäisen oman lentotukialuksensa – pyrkii sotilasmahdiksi myös valtamerillä
    9. Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin
  6. Talous
    1. Uusi nettipalvelu: omaisille lähtee viesti haudan takaa, kun väestörekisteri ilmoittaa kuolemasta
    2. Digitaalinen testamentti on loistava liikeidea – toteuttajan pitäisi olla vakavarainen ja luotettava
    3. Piippaavat ja surisevat laitteet häiriköivät meitä – ja se on surkeiden suunnittelijoiden vika, sanoo teknologiatutkija Amber Case
    4. Hallintarekisterilaki etenee – porsaanreikä suomalaisten omistusten piilottelulle on yhä avoinna
    5. Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven: Suurin osa kannattavuuden parannuksesta tuli Suomen liiketoiminnasta
    6. Deutsche Bank uhkaa siirtää jopa 4 000 työpaikkaa pois Britanniasta – EU-ero uhkaa Lontoon finanssikeskusta
    7. Uudenkaupungin autotehdas sai yli 4 000 työhakemusta – rekrytointi jatkuu
    8. Fortum teki isoja yritysjärjestelyjä Oslon kaupungin kanssa – sähköasiakkaiden määrä Pohjoismaissa kaksinkertaistuu 2,4 miljoonaan
    9. EKP tuskin tekee muutoksia rahapolitiikkaan torstaina kokouksessaan
    10. Saksa kehottaa Kiinaa avaamaan markkinoitaan
    11. Joka kolmas eurooppalainen suosii käteisestä vapaata taloutta
  7. Urheilu
    1. Konemainen Tappara voi ärsyttää, mutta voittaa se osaa: ”Kuin olisi katsonut 60 minuuttia salibandyn rankkareita”
    2. Robert Helenius valmistautuu uransa tärkeimpään otteluun autokorjaamon sohvalla nukkuen – verinen pyyhe kehän reunalla kertoo omaa tarinaansa
    3. Voitto takaisi Heleniukselle pääsyn MM-otteluun
    4. EVA:n Matti Apusesta Veikkausliigan uusi puheenjohtaja –”Päätös syntyi rakkaudesta lajiin”
    5. Futiskeskustelu uusiksi, Palloliitto sai Matti Apusesta terävän sparraajan
    6. Seagullsin kuntopiikki tuli liian aikaisin Korisliigassa
    7. Kansanedustajan perhe-elämään muutos – puoliso valittiin Tšekin hiihdon päävalmentajaksi
    8. Petra Olli loukkasi polvensa ja EM-painit jäävät väliin –”Erittäin harmittava takaisku”
    9. Maria Šarapova palasi jännittyneesti mutta voitokkaasti kilpakentille dopingpannan jälkeen – ”Olen odottanut tätä hetkeä niin kauan”
    10. Tukholman vuoteen 2026 tähdännyt olympiahaku tyssäsi
    11. Mikko Iloselta yllättävä paljastus – kärsi viime kisassa lukemattomien harrastajapelaajien ongelmasta
    12. El Clásicossa flopannut Ronaldo taas sivussa liigapelistä – maksaako kierrättäminen mestaruuden?
    13. Oskari Saari ja J-P Jalo selostavat olympiakiekon – ”Halukkaista ei ollut pulaa”
    14. Lukas Hradecky torjui taas kaksi rangaistuspotkua ja johdatti joukkueensa cup-finaaliin – saldo nousi jo viiteen
    15. ”Tuhotkaa brittikoirat” – politiikka jätti jalkapallon sivuosaan Hongkongissa
    16. Tulospörssissä mm. Vermon ravit, koripallon välierän tilastot, rahapelejä ja torstain tv-vinkit
  8. Kulttuuri
    1. Otaniemestä on kehkeytymässä jättimäinen kampus – Alvar Aalto -säätiön johtaja pelkää, että alue rakennetaan liian täyteen: ”Aalto halusi säilyttää viheralueet”
    2. Suomi putosi kolmanneksi median vapautta mittaavassa vertailussa – Juha Sipilä: ”Joulukuun alusta asti en ole ollut yhteydessä toimituksiin”
    3. Suomi putosi lehdistönvapausvertailussa – ”Ruotsissa poliitikkojen mieleenkään ei tulisi tehdä, mitä Sipilä teki”, sanoo Yrsa Stenius
    4. Kulttuurivastuun saavilla perussuomalaisilla ei kulttuuriohjelmaa – Suvivirren suojelu ja Guggenheimin vastustaminen suurimpia intohimoja
    5. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että juhlarahan teloituskuva on lavastettu – mutta keitä kuvassa ammutaan?
    6. Tangokuninkaan maalaismaisemassa viipyilevät runot luiskahtelevat tavan takaa lähelle kitsiä
    7. Olavi Virrasta tehdään elokuva, päärooliin Lauri Tilkanen – Koivusalo aloittaa kuvaukset kesäkuussa
    8. Kalevi Ahon Sieidi-konsertossa ei säästelty
    9. Kertooko Tero Saarisen Kullervo-baletti myös nykypäivän syrjäytyvistä nuorista miehistä? – Katso HSTV:n keskustelutilaisuus
    10. Nykytanssikonkari tarjoaa Feelmapissa kiehtovan tunnematkan
    11. Maailmankuulu Mamma Mia -musikaali esitetään suomeksi Messukeskuksen uudessa Amfi-teatterissa
  9. Tiede
    1. Kuvaparit paljastavat, miten maailman jäätiköt ovat huvenneet – ne kutistuvat nyt kaksi kertaa nopeammin kuin ennen
  10. Mielipide
    1. Runokone-sovellus edistää luku- ja kirjoitustaitoa
    2. Elämästä tuli taistelua munuais- ja maksasairauden takia – Helsinki kääntää selkänsä sairaan lapsen perheelle
    3. Onko pakkopalautuksilla todella kansan tuki?
    4. Eutanasia ja kuolinapu eivät ole sama asia
    5. Opetushallitus päättää tutkintojen kelpoisuudesta
    6. Saunaremontin yhteydessä paljastui vanha vesivahinko – laajasta kotivakuutuksesta ei ollut mitään apua
    7. Uusi tiedustelulaki vaarantaa lähdesuojan
    8. Teloituskuvan lyöminen juhlarahaan ei lisää yhteiskunnallista eheyttä
    9. Juhlaraha kertoo osuvasti kansan vaiheista
    10. Harhaanjohtava termi haittaa eheytymistä
    11. Juhlaraha olisi ollut paikallaan
    12. Orpo ylsi uusiin sfääreihin
  11. Torstai
    1. Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota
    2. Esidiabetes yleistyy hälyttävästi suomalais­lapsilla, ja syynä on lihavuus – moni vanhempi ei tiedä lapsensa olevan ylipainoinen
    3. Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia
    4. HS:n testissä 12 vaaleanpunaista kuohuviiniä – Joukosta löytyi sekä viiden tähden juoma suureen juhlaan että alle kympin kupliva vapuksi
    5. Vappuna syödään aamiaista illalliseksi – Kananmunilla vahvistetut ateriat taltuttavat juhlien jälkeisen nälän
    6. Nea Berglund, 26, johtaa viinitilaa Ranskassa: ”Se on fyysistä työtä, ei tarvitse lähteä salille enää töiden jälkeen”
    7. Kippis! Tee vappuvirvoke vaivatta
    8. Lääke voi auttaa, vaikka tietäisi sen olevan lumetta
    9. Miksi lääkärissä käyminen pelottaa? Asiantuntija vastaa
    10. Mustikka­mimosa
    11. Ananas-kookosvesimojito
    12. Mandariini­margarita
    13. Meksikolaiset aamiaistortillat, Huevos Motuleños
    14. Kreikkalainen feta-pinaattipannu
    15. Englantilainen aamiaispaistos
  12. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Rautatie tuo, rautatie vie
    2. Twiggyn hiustenleik­kaus à kaksituhatta markkaa
    3. Tapahtumia torstaina 27. huhtikuuta
    4. Muusikot esittävät lasten sävellyksiä
    5. Suomi vuonna 1945
  13. Radio ja TV
    1. The Handmaid’s Tale on väkevä tv-tulkinta Margaret Atwoodin feministisestä klassikkoromaanista
    2. Dosentit yrittävät palauttaa kunniansa
    3. Romanttinen höttö tekee historiaa
    4. Torstain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    2. 2

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    3. 3

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    6. 6

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    9. 9

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    10. 10

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää