Päivän lehti 28.1.2017
Päivän lehti 28.1.2017    |   Vanha helmi

Tämä elokuva kahmi ensimmäisenä 14 Oscar-ehdokkuutta – Kaikki Eevasta oli naisnäyttelijöiden juhlaa

La La Land nappasi tiistaina sellaisen määrän Oscar-ehdokkuuksia, että samaan ovat pystyneet vain Kaikki Eevasta ja Titanic.

Hurmaava La La Land -musikaali nappasi tiistaina peräti 14 Oscar-ehdokkuutta. Yhtä suureen ehdokasmäärään on aiemmin päässyt vain kaksi elokuvaa: James Cameronin ohjaama Titanic (1997) sekä Joseph L. Mankiewiczin Kaikki Eevasta (All about Eve) vuodelta 1950.

Titanic traagisine rakkaustarinoineen on useimmille tuttu, mutta millainen on ennätysmäisen Oscar-ehdokkuuksien määrän ensimmäisenä kerännyt Kaikki Eevasta?

Ollaan teatterin maailmassa. On ihailtu, vanhanaikaisesti diivamainen tähtinäyttelijä Margo Channing (Bette Davis) ja tätä palvova nuori nainen, Eve Harrington (Anne Baxter); on Margon ohjaaja-miesystävä (Gary Merrill) ja eksentrinen kriitikko (George Sanders) ynnä muutama muu tyyppi.

Menemättä sen suurempiin juonipaljastuksiin voinee kertoa, että tarinassa on ystävyyttä, mutta varsinkin juonitteluja, pyrkyryyttä ja ah niin kieroa petollisuutta.

Puitteet ovat kohdallaan, kiehtovaa teatterin maailmaa höystetään sopivasti seurapiirikutsuilla. Dry martineja nautitaan niin tiuhaan, että sellaista alkaa pikku hiljaa himoita itsekin. Myös tupakkaa kuluu. Etenkin sitä tupruttelee elo­kuvan suurin tähti, Bette Davis. Hänen kuulut silmänsä pääsevät usein oikeuksiinsa, ja dialogi on nautittavan napakkaa läpi elokuvan.

Mukana on myös yksi elokuva­historian tunnetuimmista repliikeistä: ”Fasten your seatbelts, it’s going to be a bumpy night.”

Kaikki Eevasta on ennen muuta naisnäyttelijöiden juhlaa.

Bette Davisin ja Anne Baxterin rinnalla loistavat Celeste Holm, yrmeän apulaisen rooliin hyvin istuva Thelma Ritter – ynnä nuori Marilyn Monroe, joka tekee yhden ensimmäisistä elokuvarooleistaan.

Naiset saivat tästä elokuvasta myös historiallisen paljon Oscar-ehdokkuuksia, peräti neljä: Davis ja Baxter naispääosasta ja Holm ja Ritter sivuosasta. Näyttelijä-Oscarin vei kuitenkin George Sanders miessivuosasta.

Jos Yhdysvaltain elokuva-akatemia ei tajunnut Bette Davisin suuruutta tässä kohdin, Euroopassa onneksi tajuttiin. Davis palkittiin roolistaan Cannesin elokuvajuhlilla.

Oscar-mittelössä Kaikki Eevasta sai lopuksi muun muassa parhaan elokuvan ja ohjauksen Oscarin. Yhteensä palkintoja tuli kuusi.

Titanicille niitä siunaantui peräti yksitoista. Yhtä paljon on myös Ben-Hurilla (1959) ja elokuvalla Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (2003).

Helmikuun 26. tiedämme, moneenko pystiin La La Land yltää.

Oikaisu 2.2. klo 12.15: Yksitoista Oscar-palkintoa voittaneisiin elokuviin lisättiin myös Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu. Se puuttui alkuperäisestä jutusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Oscar-palkinto
  • La La Land
  • Henk.koht.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Halla-aho olisi vahvoilla Soinia vastaan puheenjohtajakisassa, mutta puolueen ulkopuolella kannatus jää vaisuksi
    2. Timo Soini: Donald Trumpin ensimmäinen viikko oli ”taattua tavaraa” – ”Yleensä politiikassa pärjää se, jolla on paras tarina”
    3. Merkillinen tarina suomalaismiehestä paljastui CIA:n arkistoista – mutta kuka oli ”case Romppanen”?
    4. Ohjaaja Aki Kaurismäki kertoo, mikä kaikki ”pakolaisia kyykyttävässä” Suomessa on pielessä
  2. Pääkirjoitus
    1. Sote ei ole valmis vielä syntyessään
    2. Soini kelpaa suomalaisille, Halla-aho omalle puolueelle
    3. Valistus ehkäisee raiskauksia
    4. Kuka vahtii agentteja?
    5. Vankilat muuttuvat näkymättömiksi
    6. Suomalaisen korruption torjuntaa pitää tehostaa
  3. Kotimaa
    1. Kaupungeissa asutaan yhä ahtaammin – vantaalaisperheellä on 97 neliötä, mutta silti huoneita on liian vähän
    2. Viime päivien hienot aamuruskot johtuvat helmiäispilvistä – Keski-Suomessa kannattaa tähyillä myös revontulia
    3. Tanssivat lohikäärmeet ja kiinaa puhuvat muumit juhlivat kiinalaista uuttavuotta Helsingissä – kukon vuosi käynnistyi ilotulituksella
    4. Kiinalaisturistien miellyttäminen on taitolaji – tarjoa viinapaukku lämpimänä ja ymmärrä erilaista jonotuskulttuuria
    5. Suomea uhkaavat trooppiset taudit ja äärisäät, jotka tappavat ja maksavat miljardeja – Lista ilmastonmuutoksen uhista kasvaa entisestään
    6. Valtio säästää nyt siirtämällä palveluita nettiin, ja digijohtaja Nina Nissilän työnä on tehdä niistä ymmärrettäviä
    7. Tuhkarokko voi aiheuttaa epidemian kymmenissä kunnissa – rokotuskattavuus on pudonnut alle kriittisen rajan monilla alueilla
    8. Poliisi julkisti viime vuoden rikostilaston – ulkomaalaisten tekemiksi epäillyt raiskaukset lisääntyivät 40 prosenttia
    9. HS:n muuttuva artikkeli sai pohjoismaisen datajournalismi­palkinnon
    10. Eläinsuojelujärjestö vaatii turvakotia lopuille Särkänniemestä siirretyille delfiineille
    11. Mies linnoittautui kerrostalo­asuntoon, telkesi oven pesukoneella ja uhkasi poliiseja räjähteillä Valkeakoskella
    12. Suomesta löytyi ennätysmäärä väärennettyjä seteleitä
    13. Puolustusministeri MTV:lle: Varusmiehet palvelukseen ehkä neljä kertaa vuodessa
    14. Suomalainen idea äitiyspakkauksista leviää – nyt vuorossa Yhdysvallat
    15. Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vähintään neljä kuukautta vankeutta
    16. Helsingin korruptioepäilyn suuruus on miljoonia euroja
    17. Valitus YK-komitealle on toinen Suomea koskeva
    18. Unkarissa sijaitsee Balaton-järvi
  4. Kaupunki
    1. ”Karnevaalikatu on kuollut” – Bailupaikat jättivät Ison Roban ja Punavuoren
    2. Vantaa ei halua maksaa senttiäkään itämetrosta – Helsingissä väläytetään Vantaan kaakkoisosan kaappaamista
    3. Kauhuhuume rantautui toden teolla Helsinkiin – metamfetamiinia liikkuu kilokaupallla pääkaupungin kaduilla
    4. Tutkimus: Irakilaiset turvapaikanhakijat ja suomalaiset haaveilevat samoista asioista – odotukset nopeasta työllistymisestä osoittautuneet epärealistisiksi
    5. Vihdin poliisimurhan tutkinta päättyi – mies ampui selkään vanhempaa konstaapelia, joka auttoi vamman saanutta työtoveria
  5. Ulkomaat
    1. Espen Nordahl tietää, millaista on kaivaa ystävää lumivyöryn alta omin käsin – äärisäät ja lumivyöryt lisääntyvät Pohjoismaissa
    2. USA:n arktinen lähettiläs haluaisi viedä Trumpin Alaskaan – ”Siellä ilmastonmuutoksen voi nähdä omin silmin”
    3. Britannian May tapasi Trumpin Valkoisessa talossa – Trump: ”Suhteestamme tulee upea”
    4. Latvian presidentti: Venäjän yritys vaikuttaa venäjänkielisten ajatteluun epäonnistui
    5. Barcelona kyllästyi turistivilinään – alkaa rajoittaa matkailua uudella lailla
    6. Ranskan Hollande: Trumpin hallinto on Euroopalle haaste
    7. Turkki kiristää Kreikkaa pakolaispolitiikalla: Uhkaa perua sopimuksen, jos Kreikka ei palauta turkkilaissotilaita
    8. Ruotsi huolestui maineestaan ulkomailla
    9. Dagens Industri: Ruotsin entistä rahaministeriä epäillään lahjusrikoksesta
    10. Israelin pääministeri Netanjahu jälleen poliisikuulustelussa korruptioepäilyistä
    11. Afrikan maat suunnittelevat joukkoeroa kansainvälisestä rikostuomioistuimesta
    12. Ruotsi huolestui maineestaan ulkomailla
  6. Talous
    1. Samppanja käy kaupaksi ja taksilla ajetaan taas – talouden nousu häämöttää viimeinkin
    2. Elisa maksaa osinkoja avokätisesti – vuosi 2016 oli historian paras
    3. Brittisijoittaja ostaa Pohjoismaiden McDonald’sien franchising-oikeudet – sama mies teki 200 miljoonan euron tappiot levy-yhtiökiistassa
    4. Finavia-syytteet johdannaiskaupoista kaatuivat käräjäoikeudessa
    5. Valtion sijoitusyhtiö Solidiumille uusi toimitusjohtaja Nordeasta
    6. Yhdysvaltojen talouskasvu hidastui ennakoitua enemmän loppuvuonna
    7. Volkswagenin entinen toimitusjohtaja saa syytteet päästöhuijauksesta
    8. Millä hinnalla asuntolainaa nyt saa? Osallistu kyselyyn
  7. Urheilu
    1. Pelto pois, olympiakylä tilalle – HS kävi Kiinan olympiakaupungissa, jossa vielä aasit nyhtävät korsia hiihtojen maalialueella
    2. Emmi Peltonen, 17 halusi näyttää ja onnistui EM-jäällä – ”Suoritus oli paras, minkä olen luistellut”
    3. Kontinen ja Peers saavat suuren mahdollisuuden Australian avointen finaalissa lauantaina
    4. Rafael Nadal kesti raastavan ja lähes viisituntisen välierän, klassikkofinaali odottaa Australiassa
    5. Koripallon suomalaistähti Lauri Markkanen matkalla NBA:n varaustilaisuuden kuumaksi nimeksi
    6. Kengät kateissa – Kaisa Lehtonen juoksi kauden avauskilpailussaan hetken paljain jaloin: ”Harmittaa ihan sikana”
    7. Kantti irtosi laudasta, nauhat katkesivat kengistä – Enni Rukajärvi voitti silti Italiassa
    8. Memphis Depayn piti olla ”uusi Cristiano Ronaldo” – Romahti 18 kuukaudessa
    9. Mikko Korhonen jaetulla kärkipaikalla – ”Oli aika hapokas herätys”
    10. Poutala ja Koskela jäivät luistelukärjen vauhdista Berliinissä
    11. Kaikki neljä suomalaista selvittivät tiensä maailmancupin sunnuntain mäkikisaan
    12. Perjantain tulospörssissä muun muassa jääkiekkoa, taitoluistelua ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Fysiikan lait ja kauneus valtasivat Taidehallin
    2. Taiteilijanero halvensi vaimoaan ja vei tältä lapset
    3. Synkkä kuvaus totalitarismista myytiin Yhdysvalloissa loppuun Trumpin tultua valtaan – Tällainen on George Orwellin 1984 ja näin se kuvaa myös Trumpin aikaa
    4. Suomen Pankin arvotaide ei ole nähtävillä riittävästi – auttaisiko Saksan malli?
    5. Hannu Salama näyttäytyy itseoppineena ja itsetietoisena kirjailijana
    6. Norjalaiskaksosista Marcuksesta ja Martinuksesta kertova elokuva on mainokseksi harvinaisen kiva
    7. Tämä elokuva kahmi ensimmäisenä 14 Oscar-ehdokkuutta – Kaikki Eevasta oli naisnäyttelijöiden juhlaa
    8. Koko perheen Suomi100 -Tomppa – sievisteleeko Tom of Finland -elokuva pornografin tarinaa?
    9. Suomen viisuedustajasta äänestävät nyt myös kansainväliset raadit – Suomen edustaja selviää tänään
    10. Poikkeuksellinen määrä suomalaisia levyjä ehdolla pohjoismaisen musiikkipalkinnon saajaksi – joukossa mustaa psykometallia
    11. Viikonlopun näyttelykierros: ylikierroksilla käyviä revontulia, hienovireistä kolorismia ja leikittelevää keskeneräisyyttä
    12. Esa-Pekka Salonen jatkaa Philharmonia Orchestran johdossa – Lontooseen luvassa Suomen ja oman syntymäpäivän juhlintaa
    13. Arkeologit: Väite Bosnian pyramideista on huijausta
    14. Obaman muotokuva hahmottui suolasta
    15. Tutkimus: Koirat pitävät reggaesta ja softrockista
  9. Mielipide
    1. Inhimillinen politiikka voi saada aikaan talouskasvua
    2. Kansantalous ei ole vielä selviytymisuralla
    3. Kuntavaaleissa on puhuttava energiasta
    4. Palveluasuntoihin pääsyä tulee nopeuttaa
    5. Mikropankit voisivat antaa lainoja köyhille nuorille
    6. Kun päihderiippuvaisella herää halua saada apua, vieroitukseen pitäisi päästä heti
    7. Mihin pankin perimä tilimaksu perustuu?
    8. Lisää kaksikielisiä luokkia Helsinkiin
    9. Kuntien työpaikkoja miehitetään poliittisin perustein
    10. Rikkooko postilain muutosesitys perustuslakia?
  10. Tänään
    1. Donald Trump käynnisti mediatutkijan kulta-ajan – Anu Koivusta hämmentää presidentin valehtelu
    2. Maija-Liisa Majanlahti 1939–2017
    3. Matti Laiho 1943–2016
    4. ”Lapualaismorsian” kotimaisen elokuvan uutena suunnitelmana
    5. Tapahtumia lauantaina 28. tammikuuta
    6. Kartta kädessä taiteen ääreen
    7. Anatominen safari eläinten maailmaan
  11. Lauantai
    1. Konkurssin tehneen kivijalkakauppiaan pojasta tuli miljonääri – nyt hänen bisneksensä lisää kivijalkakauppojen ahdinkoa
    2. Entinen himoshoppaaja lopetti vuodeksi vaatteiden ostamisen – shoppailusta voi pahimmillaan tulla riippuvuus
    3. Kambodža on uudempi tuttavuus Thaimaan naapurissa – matkailijalle edullinen, kaunis ja kaoottinen
    4. Korttimaksu kannattaa – HS vertaili, mikä on edullisin tapa maksaa ulkomaanmatkalla
    5. Ennen dieselautoja pidettiin ympäristöä säästävinä, nyt niitä kielletään maailmalla päästöhirmuina – kannattaako dieselautoa enää ostaa?
    6. HS koeajoi: Peugeotin uusi katumaasturi on raikas ja jämäkkä – näiden ominaisuuksien ansiosta se pääsi vuoden auto -kisan finaaliin
    7. Trafi julkaisi laajan katsastustilaston – katso oman autosi hylkäysprosentti ja yleisimmät viat hakukoneella
    8. Max ja Jänskä testasivat koirien iPad-pelejä – katso, miltä koirien pelaaminen näyttää
    9. Onko tietokoneen johto varmasti seinässä? It-tukihenkilöt kertovat, mitkä ovat soittajien yleisimmät ongelmat
  12. Radio ja TV
    1. Lauantai-ilta on Bob Dylanin
    2. Turtlet nousivat New Yorkin viemäristä koko maailman sankareiksi
    3. Kiitos Putous, kun et ollut huono
    4. Lauantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    7. 7

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    8. 8

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    9. 9

      Varokaa ansaa: ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    10. 10

      Helsingin tulee jatkossakin tarjota puitteet turvalliselle ja hyvälle elämälle – mallia voisi ottaa Vuosaaresta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää