Päivän lehti 28.2.2017
Päivän lehti 28.2.2017    |   Oikaisuja

Lotat toimivat viesti-, käännös ja puhtaaksikirjoitustehtävissä

Maanantain 27.2. sivulla A 3 oli virhe. Lottia ei koulittu jatkosodassa agenteiksi, vaan he toimivat vakoojakoulussa viesti-, käännös- ja puhtaaksikirjoitustehtävissä.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kauppojen vapaat aukiolot ovat kaataneet yrityksiä ja lisänneet silpputyötä – kohta Helsingissä on Prisma, joka ei sulkeudu ikinä
    2. Eurooppaa voi odottaa entistä suurempi pakolaiskriisi – Diplomaatti: Euroopan raja kulkee käytännössä Saharan eteläpuolella
    3. Autovakuutuksen uudistus voi tuoda satojen eurojen säästöt – HS vertaili pakollisen liikenne­vakuutuksen ehtoja ja hintoja
    4. Kultaryntäys kilometrien syvyyksiin alkoi – valtavat jyrsinruoppaajat möyrivät kohta merenpohjia
  2. Pääkirjoitus
    1. Ammattiopetuksen kynnys matalalle
    2. Sipilän toive ei toteutunut Puolan ja EU:n kiistassa
    3. Donald Trumpin kampanjassa muslimien maahanmuuttoa vastaan otettiin käyttöön uusi ruotsalainen kokki
    4. Elämää oudossa yhteiskunnassa
    5. Hallituksen puoliväliriihen tehtävät alkavat olla kasassa – töitä talouden tasapainottamiseksi on enemmän kuin tarpeeksi
    6. Titanic-skenaario leijuu Euroopan unionin yllä
  3. Kotimaa
    1. Kela-korvausten leikkaus ohjaa suomalaisia julkiseen hoitoon – Lääkäri arvioi: Osa jättänyt hoidot kokonaan väliin
    2. Timo Soini HS:n haastattelussa: Jatkopäätös puolueen johdossa ”kallellaan, mutta ei vielä pultattu”
    3. Tapaaminen Maahan­muutto­viraston kanssa ei riittänyt turvapaikan­hakijoille – Rautatientorin telttaleiriä ei pureta
    4. Kannustinloukut ovat ikuisuus­ongelma, johon jokainen hallitus etsii ratkaisua – miksi niiden purkaminen on niin vaikeaa?
    5. Kokoomus luopuisi kotihoidon tuesta – tilalle vanhempien kesken jaettava kuuden kuukauden hoitoraha
    6. Facebook ei paljasta, miten uusia kavereita ehdotetaan – seksuaalirikoksen uhrin näkymään ilmestyi ahdistelijan profiili
    7. Päätoimittaja Päivi Anttikoski lähtee Hesarista – ”Otan nyt jonkin hetken aikaa itselleni”
    8. Puolueesta erotettu Terhi Kiemunki saa jatkaa Tampereen perussuomalaisten johdossa – vastoin yhdistyksen omia sääntöjä
    9. Syyttäjän­virastot ostaneet koulutusta valtakunnansyyttäjän veljen yhtiöltä – oikeuskansleri sai asiasta kantelun
    10. Lotat toimivat viesti-, käännös ja puhtaaksikirjoitustehtävissä
    11. Jonas Sivelä kertoi terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen käynnistämästä tutkimuksesta
  4. Kaupunki
    1. Oudoilla havainne­kuvilla yritetään vaikuttaa – Helsinkiläis­mies turhautui ja kokeili, miltä Pasilan tornitalot näyttäisivät todellisuudessa
    2. Pääkaupunkiseudulta kritiikkiä sote-uudistukselle: Voiko laatua ja säästöjä saada samaan aikaan?
    3. Helsinki torppasi Rysäkarin saaren liittämisen Espooseen – Yrittäjä tuskastui: ”Asenne on se, että hukkukaa sinne merelle!”
    4. Vantaa myllää johtonsa kuntavaalien jälkeen – lähes kaikki apulais­kaupunginjohtajat eläkeiässä
    5. Oksennus tyhjensi uimahallin Espoossa – Asiantuntija rauhoittaa: Uimahallit ovat liian lämpimiä norovirukselle
    6. Katso videolta, kuinka Suomen suurin nosturi poistaa Eduskuntatalon näköispeitettä – jättipressusta tehdään kasseja
    7. Uusi tiedonmuru Herttoniemestä kadonneen Harry Karjalaisen etsinnöissä – nähty Sipoonkorven liepeillä
    8. 2-vuotias loukkaantui auto-onnettomuudessa Herttoniemessä – 18-vuotias kuski ajautui vastaantulijoiden kaistalle
    9. Kepin kanssa riehunut mies rikkoi peilit yli 40 autosta ja useita näyteikkunoita Helsingin keskustassa
    10. Eksynyt ihminen hortoili junaraiteilla Linnunlaulun kohdalla – K-juna pysähtyi ja poimi kyytiin
  5. Ulkomaat
    1. Irakista paljastui valtava joukkohauta – aavikon onkaloon kätkettiin jopa tuhansia Isisin uhreja
    2. Ruotsi pidätti miehen epäiltynä tiibetiläisten pakolaisten vakoilusta
    3. Onko Trump saanut mitään hyvää aikaan? Pysyykö hän vallassa koko kautensa? HS vastaa lukijoiden kysymyksiin presidentin alkukaudesta
    4. Trump haluaa lisätä jyrkästi Yhdysvaltojen sotilasmenoja – ”Me emme enää voita sotia”
    5. Pahamaineisen Stasin 111-kilometriset arkistot tarjoavat saksalaisille yhä uusia yllätyksiä – ”Nyt voi päästä käsiksi myös omaisten tietoihin”
    6. EU-rajaviraston johtaja: Siirtolaisten pelastaminen Välimerellä rohkaisee ihmissalakuljetusta
    7. Etelä-Korea: Kaksi Pohjois-Korean ministeriötä järjesti diktaattorin velipuolen murhan – kuolinsyyksi määritelty ”vakava halvaantuminen”
  6. Talous
    1. Johannes Majamäki, 16, sijoittaa kotitöistä saamiaan rahoja osakkeisiin – HS selvitti, miten pankit suhtautuvat alaikäisten osakekauppoihin
    2. Pörssiin listautuva Next Games luottaa valmiiden hahmojen taikaan – ”Pelimme perustuvat massaviihde­tuotteisiin”
    3. Suursijoittaja Warren Buffettin yhtiö kaksinkertaisti sijoituksensa Applessa
    4. Maailman suurin pörssifuusio vaarassa kaatua
    5. Vuonna 2014 palkattu Marimekon luova johtaja lähtee – Toimitusjohtaja Alahuhta-Kasko: ”Meidän toimialallamme 2,5 vuotta on itse asiassa varsin pitkä aika”
    6. Suomen Rahapaja valmistaa 250 miljoonaa kolikkoa Kolumbialle – tilaus vahvistaa yrityksen asemaa Etelä-Amerikassa
    7. Useiden kaapelikanavien näkyvyys yhä vaakalaudalla – kanavia uhkaa pimeneminen jo keskiviikkona
  7. Urheilu
    1. ”Kuka piilossa käyttää, niin siinähän käyttää”, sanoo Siiri ”Äitee” Rantanen, 92, dopingista HS:n haastattelussa
    2. Krista Pärmäkoski hakee MM-kultaa – lähtöpaikka parempi kuin Norjan Marit Bjørgenillä
    3. Raju pettymys ei voinut tulla Aino-Kaisa Saariselle yllätyksenä – ja lisää saattaa olla tulossa
    4. Olympiavoittaja Johan Olsson toteutti 0,1 prosentin todennäköisyyden ja kehuu Iivo Niskasta: ”Hän on Suomelle kultakimpale”
    5. MM-keli muuttuu hankalaksi – Suomen voitelukatos on jo pystytetty ladun varrelle: ”Kaikille valmistetaan pitopohjasukset”
    6. Ilves ja Jukurit taistelevat viimeisestä paikasta auringossa
    7. Tampereen poika Geoff Platt päätti Jokerien kauden
    8. Jokeri-tähdet tuikkivat himmeinä
    9. Mitalihiihtojen väliin mahtui myös ”nuhapumppuna muitten joukossa” kilpailua – näin Iivo Niskanen on kommentoinut otteitaan vuosien varrella
    10. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Väinämöinen laulaa nyt saksaksi – Turussa kantaesitetään romanttinen Kalevala-ooppera, jota on odotettu kuultavaksi jo 127 vuotta
    2. Oscar-gaala oli muutakin kuin sekoilua voittajasta – HS:n elokuvatoimittajan neljä muuta huomiota
    3. Tästä Oscar-gaalasta tuli ikimuistoinen – syytä en olisi osannut etukäteen kuvitella
    4. Ruotsi osoitti jälleen kerran olevansa elokuvan suurmaa – naapuriin jo 23. Oscar-patsas
    5. Heikki Turusen uutuudessa on tragiikkaa, mutta suureen kertomukseen se ei vielä yllä
    6. 69 Eyesin Jyrki Linnankivi kirjoittaa matkoistaan maailman rock-pyhättöihin, mutta pysyttelee itse sivustakatsojana
    7. Kansainväliseen ARS17-näyttelyyn voi jo kurkistaa verkossa
    8. Mazdak Nassir tuli pakolaisena Suomeen ja kävi läpi ”perus-mamukuviot” – Nyt hänellä on oma avaruusohjelma, joka kerää kansainvälistä huomiota ja miljoonasijoituksia
    9. Aller Media aloittaa yt-neuvottelut
    10. Tom of Finland -elokuva ei houkutellut suurta yleisöä avausviikonloppunaan
  9. Tiede
    1. Van Gogh oli pelkkä matkija – jo Euroopan ensimmäiset luolataiteilijat keksivät pointillismin
    2. Sairaalan pesuallas voi räiskyttää vaarallisia superbakteereja
  10. Mielipide
    1. Koko lääkärikuntaa ei tulisi leimata yksipuolisesti
    2. Kirjoitukset ahneista lääkäreistä tuntuvat epäreiluilta
    3. Lääkärikään ei aina ole nuhteeton – synnitön heittäköön ensimmäisen kiven
    4. Opettajien tehtäviä ei pidä kirjata lakiin ammatillisen koulutuksen reformissa
    5. Pitkään sorretut karjalankieliset ansaitsevat virallisen aseman
    6. Kurinpitoon kouluissa on lakisääteiset keinot
    7. Pyöräteiden rakentamisessa on menty liiallisuuksiin Helsingissä – Miksi pyöräilyväylä tarvitsee moottoritien verran tilaa?
    8. Helsingissä on kylliksi edullisia asuntoja
    9. Seta-lehti kirjoitti Tom of Finlandista jo vuonna 1983
    10. Koulukirjoissa pitäisi olla oikeita kuvia
    11. Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat ovat aikapommi
    12. Sote-uudistus saadaan toteutettua, jos hallitus noudattaa omaa ohjelmaansa
  11. Tänään
    1. Susanna Helke, 50, uskoo dokumenttielokuvaan –”Dokumentaristin työ on epäglamoröösiä”
    2. Eero Bäckman 1946–2016
    3. Risto Kääriäinen 1930–2017
    4. Harald kanavalla ja kosken partaalla
    5. Tapahtumia tiistaina 28. helmikuuta
    6. Satunnaisesti Suomessa
    7. Haalariväen laskiaisrieha
  12. Radio ja TV
    1. Likaista lapsikauppaa Berliinissä
    2. Parturissa lentää rento läppä
    3. Eivät ne MM-Lahden mitalit vaan haastattelut
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    4. 4

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    5. 5

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    6. 6

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    7. 7

      Vahvat naishahmot ja feministiset supersankari­elokuvat nostivat naisten ihaileman Joss Whedonin korkealle jalustalle – ex-vaimon avoin kirje repi hänet nyt alas

    8. 8

      Aivot hyötyvät eniten liikunnasta, väittää ruotsalaispsykiatri – kolme reipasta harjoitusta viikossa piristää uusien aivosolujen muodostumista

    9. 9

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    10. 10

      Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – Sitten kouluväki päätti vedota päättäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    10. 10

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää