Päivän lehti 28.12.2016
Päivän lehti 28.12.2016    |   Friman

Vuoden rasittavimmat synttärikutsut alkavat

Näiden juhlien päivänsankari on iäkäs, seniili ja sosiaalisesti lahjaton.

Tervetuloa! Sinut on kutsuttu vuoden rasittavimmille syntymäpäiville. Niitä vietetäänkin sitten pitkän kaavan mukaan.

Juhlamenot starttaavat tänä lauantaina. Päivänsankari on iäkäs, seniilin puoleinen ja sosiaalisesti lahjaton. Hän tuoksahtaa uunimakkaralta, piikittelee läheisiään ja löytää nykyvoinnistaan pelkkää purnattavaa. Lisäksi hän on aina vähän kännissä – eikä nyt puhuta ihanan kuplivista nousuista vaan staattisesta, katatonisesta pikkutuiskeesta, joka saa juhlakalun mehustelemaan katkerasti kamalimmilla muistoillaan.

Kyseessä ovat tietenkin Suomen 100-vuotissynttärit.

Jos hyvin käy, kekkerit eivät ole täysi pannukakku.

Alku menettelee: juhlavuoden alkua markkeerataan tavallista prameammalla uudenvuoden lähetyksellä Helsingistä, eikä sen esiintyjälista ole läpeensä surkea, vaikka Darude onkin paikalla.

Päivänsankarin paketeista kuoriutuu varmasti muutama muukin helmi: esimerkiksi heti vuodenvaihteen jälkeen starttaava Meidän maamme on eittämättä pateettinen tekele, mutta helikopterista käsin kuvattu, ”slow-tv”-luokituksen saanut sarja edustaa isänmaallisuutta siedettävimmillään. Se on visuaalisesti kunnianhimoinen ja korkeatasoinen kunnianosoitus pohjoiselle maisemalle.

Ylen Kirjojen Suomi -suurhankkeestakaan on vaikea keksiä mitään negatiivista.

Tv-vuodesta tulee silti räjähdysaltis kokemus. Nurkan takana vaanii koko ajan vaara, jolla on monet kasvot: ”sinivalkoisia säveliä”, Olli Lindholm tai sesongin kuudes esityskerta Tuntematonta sotilasta.

Yhtään kiveä ei taatusti jätetä kääntämättä: Loiri kaivetaan nuotiostaan ja viimeinenkin sotaveteraani palvelutalon perähuoneesta. Ja kullakin on parasta olla banaalia sanottavaa itsenäisyydestä, koska muuten bileet ovat pilalla.

Itsenäisyyden juhlavuosi huipentuu tietysti vuoden 2017 Linnan juhliin, joiden imelyys tulee olemaan omaa luokkaansa. Hampaita ja otsalohkoa vihloo jo nyt.

Varautukaamme pahimpaan: pitäkää narikkalappu käden ulottuvilla seuraavat 365 päivää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Laura Frimanin kolumnit
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lapissa pyörii miljoonien eurojen salainen bisnes – ”Näitä autoja ei sitten saa kuvata”
    2. HS-gallup: Sipilän kansansuosio on romahtanut puolessa vuodessa
    3. Star Wars -näyttelijä Carrie Fisher on kuollut
    4. Sosialistinen mallilehmä Valkoinen utare tuotti hurjasti maitoa, mutta tosielämässä tilanne on toinen – Kuuban maatalous on kurjassa kunnossa
  2. Pääkirjoitus
    1. Rinne lähtee suosikkina Sdp:n johtajakisaan
    2. Israel pohjustaa Trumpin aikaa ja suojaa talouttaan
    3. Saako kouluista sitä, mitä OECD mittaa?
    4. Eläkealoite on näyttö itsekkyydestä ja eutanasia-aloite näyttö pyyteettömyydestä
    5. Oikeuskansleri antaa tukea tulkinnoille
    6. Alkoholilain muutos on vaaraksi liikenteellekin
  3. Kotimaa
    1. Ville Niinistö kiistää Emma Karin suosimissyytökset: ”Olen hämmentynyt ja surullinen”
    2. Vuodenvaihteessa Sipilän hallitus saa jälleen uuden ministerin – neljästätoista ministeristä enää yhdeksän on ollut alusta asti samassa roolissa
    3. Esimies savustaa ulos ja määrätietoinen käy vetäytyvän päälle – näin ihmissuhteet törmäilevät työpaikoilla
    4. Asiakas yllättyi valuutan hurjasta vaihtokurssista Helsinki-Vantaalla – ”Minulle kerrottiin, ettei virhettä ole tapahtunut”
    5. Linnut laulavat ja paju kukkii – leuto talvisää sekoittaa jo eläintenkin pään
    6. Brittilehti hehkuttaa Suomea matkakohteena – ”Voisi nousta pohjoismaisten naapuriensa varjosta”
    7. Tallinnan satama rikkoi ennätyksen – vuoden aikana yli kymmenen miljoonaa matkustajaa
    8. Pyhäjärven piiritystilanne johtui perättömästä ilmiannosta
    9. Hannu Rönkkönen oli syntynyt Rantasalmella
    10. Joulu 1944 oli ensimmäinen rauhan joulu neljään vuoteen
    11. Tškalovskin lentokenttä sijaitsee Moskovan koillispuolella
    12. Digitaalinen erikoislehti HS Extra kokoaa laajan lukupaketin Jari Aarnion oikeudenkäynnin vaiheista
  4. Kaupunki
    1. ”Olen yhteiskunnan roskaa”, jo 17-vuotiaana velkaantunut ja lamaantunut Max Hyppönen, 24, ajatteli – sitten tapahtui käänne
    2. Uudenvuoden­aaton jättijuhlaa rakennetaan jo Helsingissä – Euroopan terrori-iskut näkyvät tapahtumien turvajärjestelyissä
    3. Pitääkö Helsingin Pohjoisesplanadi muuttaa kävelykaduksi? ”Kun joku katu suljetaan, se aiheuttaa ruuhkia muualla”
    4. Kauppatorin Allas saattaa saada kilpailijan – Kalasatamaan kaavaillaan kelluvaa uimalaa
    5. Leikkiaseen kanssa häiriköinyt mies pelästytti Haagassa – paikalle järeästi varustautuneita poliiseja
    6. Tuli vahingoitti kolmea autoa parkkipaikalla Espoon Matinkylässä – mahdollisesti tuhopoltto
  5. Ulkomaat
    1. Trumpin Meksikon-muurin edeltäjiä löytyy kaikkialta – näin aidat erottavat köyhät rikkaista ja kinastelevat naapurit toisistaan
    2. ”Komentaja, me putoamme!” – Venäjän turmakoneen mustan laatikon nauhat julki
    3. Israel aikoo jatkaa siirtokuntien rakentamista YK-päätöksestä huolimatta – satoja uusia koteja tulossa Itä-Jerusalemiin
    4. ”Isukkifeministi” ja ”kysymyslakkoilu” – Ruotsin kielitoimisto julkaisi vuoden 2016 uudissanat, ja ne kertovat elämästä Itämeren takana
    5. Lehti: Puolalainen rekkakuski tapettiin tunteja ennen Berliinin iskua
    6. Venäjä avasi rikostutkinnan alueviranomaista vastaan 77:n kuoltua juotuaan myrkyllistä kylpyöljyä
    7. Vallankaappaus­yrityksen oikeudenkäynnit alkoivat Istanbulissa
  6. Talous
    1. Pian juomapullokin on puuta – Saimaan sopukoissa pellepelottomat miettivät, mitä kaikkea puusta voisi tehdä
    2. Tuore selvitys suomalaisten varallisuudesta: etelä vaurastuu, pohjoinen jää jälkeen
    3. Kuluttajien luottamus USA:n talouteen vahvinta yli 15 vuoteen
    4. Optimismi iski suomalaisiin joulun alla – kuluttajien luottamus talouteen vahvimmillaan yli viiteen vuoteen
    5. Kauppa jakautuu kahtia – myynti kasvaa suuryksiköissä, lähikaupat häviäjiä
  7. Urheilu
    1. Jani Hermansson paini matolla tiukasti, mutta soittaa nyt Hellä Hermannina kitaraa herkästi – ”Musiikki on kuin painia”
    2. Suomalaistutkimus: Raju painonpudotus fitness-urheilussa ei näyttäisi vievän terveyttä
    3. Viime kaudella fanit olivat valmiita lähettämään Mikael Granlundin Siperiaan, nyt hän on joukkueen ykköspelaajia – mitä tapahtui?
    4. Kekäläisen Columbus noussut NHL:n ihmeeksi: ”Ei saa intoilla liikaa”
    5. Venäjän hiihtoliitto vahvisti, joukko tähtihiihtäjiä on asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon dopingepäilyistä: ”He kaikki jatkavat harjoitteluaan”
    6. KHL:n jumbojoukkue niisti Jokereilta kaksi pistettä: ”Huomenna harjoitellaan”
    7. Räikkönen pettyi Ferrarin vauhtiin tällä kaudella: ”Talli yritti parhaansa”
    8. Urheilun oikeusturva­lautakunta: Myös kotijoukkuetta voi sakottaa vierasjoukkueen kannattajien riehumisesta – SJK ja PK-35 vaativat rangaistustensa perumista
    9. Tiger Woods viheriöille seuraavan kerran helmikuussa
    10. Viime talven emämunaus muutti sääntöjä – naisille ja miehille omat ladut suosittuun massahiihtoon
    11. Jalkapallon Afrikan mestaruusturnaus käynnistyy tammikuussa – HS listaa turnaukseen lähtevät Valioliiga-pelaajat
    12. Tiistain tulospörssissä muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. ”Ryypätään kunnolla!”– Sibeliuksen ja Viiltäjä-Jackin kirjailijan kirjeet paljastavat nuoruuden toilailut ja vanhuuden vaivat
    2. Pertti Kurikan Nimipäivien viimeisellä keikalla tapaninpäivänä oli hikistä, ahdasta ja tunteikasta eli aivan mahtavaa
    3. Kaipaatko vaihtelua kuulokkeisiin? – Tässä 5 taatusti pirskahtelevaa ja erilaista Suomi-levyä vuodelta 2016
    4. Assassin’s Creedin tarina on soopaa, mutta Justin Kurzel on hyvä ohjaaja
    5. Sentimentaalinen joulufantasia kysyy oikeita kysymyksiä
    6. Kymmenen asiaa, jotka jäivät mieleen popmusiikista vuonna 2016: Surua, jäähyväisiä ja suomen kielen ylivoimaa
    7. Barocco Borealen Vivaldi-tulkinta on täysosuma
    8. George Michael teki laajasti hyvää, mutta usein salassa – kuoleman jälkeen tarinat tulevat julki
    9. Venäjän puolustusministeri lupaa koota Puna-armeijan kuoron nopeasti entiselleen
    10. Isoäitirooleistaan tunnettu brittinäyttelijä Liz Smith kuollut
  9. Tiede
    1. Siperia opettaa kylmyyteen ihmeellisen nopeasti – jakutianhevonen ei ole moksiskaan 55 asteen pakkasesta
    2. Gepardeja enää noin 7 100 – pentuja myydään ökyrikkaille arabimaihin
    3. Ajatuksella ohjattavat lelut ovat ehkä ensi joulun lahjahitti
    4. Pariisin ilmastosopimus voi lisätä kalansaaliita miljoonilla tonneilla
  10. Mielipide
    1. Suomen laaja arktinen osaaminen on tuotava esiin
    2. Lentoaseman museoarvot on turvattava
    3. Helsingin ydinkeskustan saavutettavuus on uhattuna
    4. Kierrätystä kehitetään kuuntelemalla asukkaita
    5. Pelaaminen ei tee pojista velttoja alisuoriutujia
    6. Ruutuaikaa on välttämätöntä vähentää
    7. Vanhempien tulisi pelata lastensa kanssa – pelaava isä on enemmän läsnä kuin viime vuosituhannelle jämähtänyt ”tosimies”-isä
    8. Tyttäreni kärsii ankarista kivuista – lääkkeiden väärinkäyttäjäksi leimattuna hänen kipujaan ei oteta vakavasti
  11. Tänään
    1. Tauno Satomaa on käsite kuoromaailmassa
    2. Heimo Rantakokko 1958–2016
    3. Sven Zetterberg 1952–2016
    4. Radiopuhelin aseeksi Helsingin ”lumisodassa”
    5. Tapahtumia keskiviikkona 28. joulukuuta
    6. Pomppien uuteen vuoteen
  12. Radio ja TV
    1. Toinen käsikirjoittaja ei ollut suostua – näin tehtiin tv-sarja Monika Fagerholmin romaanista
    2. Vuoden rasittavimmat synttärikutsut alkavat
    3. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Barcelonan iskussa kadonnut pikkupoika kuoli sairaalassa

    8. 8

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    9. 9

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    10. 10

      Suomalaiset vaatteet päätyvät saksalaisten Porschejen kattomateriaaliksi – helsinkiläisyritys tekee lumpuilla bisnestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    10. 10

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää