Päivän lehti 28.12.2016
Päivän lehti 28.12.2016    |   Oikaisuja

Hannu Rönkkönen oli syntynyt Rantasalmella

Taidemaalari Hannu Rönkkönen oli syntynyt Rantasalmella, ei Hankasalmella, kuten muistokirjoituksessa tiistaina 27. joulukuuta sivulla B 15 kirjoitettiin.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lapissa pyörii miljoonien eurojen salainen bisnes – ”Näitä autoja ei sitten saa kuvata”
    2. HS-gallup: Sipilän kansansuosio on romahtanut puolessa vuodessa
    3. Star Wars -näyttelijä Carrie Fisher on kuollut
    4. Sosialistinen mallilehmä Valkoinen utare tuotti hurjasti maitoa, mutta tosielämässä tilanne on toinen – Kuuban maatalous on kurjassa kunnossa
  2. Pääkirjoitus
    1. Rinne lähtee suosikkina Sdp:n johtajakisaan
    2. Israel pohjustaa Trumpin aikaa ja suojaa talouttaan
    3. Saako kouluista sitä, mitä OECD mittaa?
    4. Eläkealoite on näyttö itsekkyydestä ja eutanasia-aloite näyttö pyyteettömyydestä
    5. Oikeuskansleri antaa tukea tulkinnoille
    6. Alkoholilain muutos on vaaraksi liikenteellekin
  3. Kotimaa
    1. Ville Niinistö kiistää Emma Karin suosimissyytökset: ”Olen hämmentynyt ja surullinen”
    2. Vuodenvaihteessa Sipilän hallitus saa jälleen uuden ministerin – neljästätoista ministeristä enää yhdeksän on ollut alusta asti samassa roolissa
    3. Esimies savustaa ulos ja määrätietoinen käy vetäytyvän päälle – näin ihmissuhteet törmäilevät työpaikoilla
    4. Asiakas yllättyi valuutan hurjasta vaihtokurssista Helsinki-Vantaalla – ”Minulle kerrottiin, ettei virhettä ole tapahtunut”
    5. Linnut laulavat ja paju kukkii – leuto talvisää sekoittaa jo eläintenkin pään
    6. Brittilehti hehkuttaa Suomea matkakohteena – ”Voisi nousta pohjoismaisten naapuriensa varjosta”
    7. Tallinnan satama rikkoi ennätyksen – vuoden aikana yli kymmenen miljoonaa matkustajaa
    8. Pyhäjärven piiritystilanne johtui perättömästä ilmiannosta
    9. Hannu Rönkkönen oli syntynyt Rantasalmella
    10. Joulu 1944 oli ensimmäinen rauhan joulu neljään vuoteen
    11. Tškalovskin lentokenttä sijaitsee Moskovan koillispuolella
    12. Digitaalinen erikoislehti HS Extra kokoaa laajan lukupaketin Jari Aarnion oikeudenkäynnin vaiheista
  4. Kaupunki
    1. ”Olen yhteiskunnan roskaa”, jo 17-vuotiaana velkaantunut ja lamaantunut Max Hyppönen, 24, ajatteli – sitten tapahtui käänne
    2. Uudenvuoden­aaton jättijuhlaa rakennetaan jo Helsingissä – Euroopan terrori-iskut näkyvät tapahtumien turvajärjestelyissä
    3. Pitääkö Helsingin Pohjoisesplanadi muuttaa kävelykaduksi? ”Kun joku katu suljetaan, se aiheuttaa ruuhkia muualla”
    4. Kauppatorin Allas saattaa saada kilpailijan – Kalasatamaan kaavaillaan kelluvaa uimalaa
    5. Leikkiaseen kanssa häiriköinyt mies pelästytti Haagassa – paikalle järeästi varustautuneita poliiseja
    6. Tuli vahingoitti kolmea autoa parkkipaikalla Espoon Matinkylässä – mahdollisesti tuhopoltto
  5. Ulkomaat
    1. Trumpin Meksikon-muurin edeltäjiä löytyy kaikkialta – näin aidat erottavat köyhät rikkaista ja kinastelevat naapurit toisistaan
    2. ”Komentaja, me putoamme!” – Venäjän turmakoneen mustan laatikon nauhat julki
    3. Israel aikoo jatkaa siirtokuntien rakentamista YK-päätöksestä huolimatta – satoja uusia koteja tulossa Itä-Jerusalemiin
    4. ”Isukkifeministi” ja ”kysymyslakkoilu” – Ruotsin kielitoimisto julkaisi vuoden 2016 uudissanat, ja ne kertovat elämästä Itämeren takana
    5. Lehti: Puolalainen rekkakuski tapettiin tunteja ennen Berliinin iskua
    6. Venäjä avasi rikostutkinnan alueviranomaista vastaan 77:n kuoltua juotuaan myrkyllistä kylpyöljyä
    7. Vallankaappaus­yrityksen oikeudenkäynnit alkoivat Istanbulissa
  6. Talous
    1. Pian juomapullokin on puuta – Saimaan sopukoissa pellepelottomat miettivät, mitä kaikkea puusta voisi tehdä
    2. Tuore selvitys suomalaisten varallisuudesta: etelä vaurastuu, pohjoinen jää jälkeen
    3. Kuluttajien luottamus USA:n talouteen vahvinta yli 15 vuoteen
    4. Optimismi iski suomalaisiin joulun alla – kuluttajien luottamus talouteen vahvimmillaan yli viiteen vuoteen
    5. Kauppa jakautuu kahtia – myynti kasvaa suuryksiköissä, lähikaupat häviäjiä
  7. Urheilu
    1. Jani Hermansson paini matolla tiukasti, mutta soittaa nyt Hellä Hermannina kitaraa herkästi – ”Musiikki on kuin painia”
    2. Suomalaistutkimus: Raju painonpudotus fitness-urheilussa ei näyttäisi vievän terveyttä
    3. Viime kaudella fanit olivat valmiita lähettämään Mikael Granlundin Siperiaan, nyt hän on joukkueen ykköspelaajia – mitä tapahtui?
    4. Kekäläisen Columbus noussut NHL:n ihmeeksi: ”Ei saa intoilla liikaa”
    5. Venäjän hiihtoliitto vahvisti, joukko tähtihiihtäjiä on asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon dopingepäilyistä: ”He kaikki jatkavat harjoitteluaan”
    6. KHL:n jumbojoukkue niisti Jokereilta kaksi pistettä: ”Huomenna harjoitellaan”
    7. Räikkönen pettyi Ferrarin vauhtiin tällä kaudella: ”Talli yritti parhaansa”
    8. Urheilun oikeusturva­lautakunta: Myös kotijoukkuetta voi sakottaa vierasjoukkueen kannattajien riehumisesta – SJK ja PK-35 vaativat rangaistustensa perumista
    9. Tiger Woods viheriöille seuraavan kerran helmikuussa
    10. Viime talven emämunaus muutti sääntöjä – naisille ja miehille omat ladut suosittuun massahiihtoon
    11. Jalkapallon Afrikan mestaruusturnaus käynnistyy tammikuussa – HS listaa turnaukseen lähtevät Valioliiga-pelaajat
    12. Tiistain tulospörssissä muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. ”Ryypätään kunnolla!”– Sibeliuksen ja Viiltäjä-Jackin kirjailijan kirjeet paljastavat nuoruuden toilailut ja vanhuuden vaivat
    2. Pertti Kurikan Nimipäivien viimeisellä keikalla tapaninpäivänä oli hikistä, ahdasta ja tunteikasta eli aivan mahtavaa
    3. Kaipaatko vaihtelua kuulokkeisiin? – Tässä 5 taatusti pirskahtelevaa ja erilaista Suomi-levyä vuodelta 2016
    4. Assassin’s Creedin tarina on soopaa, mutta Justin Kurzel on hyvä ohjaaja
    5. Sentimentaalinen joulufantasia kysyy oikeita kysymyksiä
    6. Kymmenen asiaa, jotka jäivät mieleen popmusiikista vuonna 2016: Surua, jäähyväisiä ja suomen kielen ylivoimaa
    7. Barocco Borealen Vivaldi-tulkinta on täysosuma
    8. George Michael teki laajasti hyvää, mutta usein salassa – kuoleman jälkeen tarinat tulevat julki
    9. Venäjän puolustusministeri lupaa koota Puna-armeijan kuoron nopeasti entiselleen
    10. Isoäitirooleistaan tunnettu brittinäyttelijä Liz Smith kuollut
  9. Tiede
    1. Siperia opettaa kylmyyteen ihmeellisen nopeasti – jakutianhevonen ei ole moksiskaan 55 asteen pakkasesta
    2. Gepardeja enää noin 7 100 – pentuja myydään ökyrikkaille arabimaihin
    3. Ajatuksella ohjattavat lelut ovat ehkä ensi joulun lahjahitti
    4. Pariisin ilmastosopimus voi lisätä kalansaaliita miljoonilla tonneilla
  10. Mielipide
    1. Suomen laaja arktinen osaaminen on tuotava esiin
    2. Lentoaseman museoarvot on turvattava
    3. Helsingin ydinkeskustan saavutettavuus on uhattuna
    4. Kierrätystä kehitetään kuuntelemalla asukkaita
    5. Pelaaminen ei tee pojista velttoja alisuoriutujia
    6. Ruutuaikaa on välttämätöntä vähentää
    7. Vanhempien tulisi pelata lastensa kanssa – pelaava isä on enemmän läsnä kuin viime vuosituhannelle jämähtänyt ”tosimies”-isä
    8. Tyttäreni kärsii ankarista kivuista – lääkkeiden väärinkäyttäjäksi leimattuna hänen kipujaan ei oteta vakavasti
  11. Tänään
    1. Tauno Satomaa on käsite kuoromaailmassa
    2. Heimo Rantakokko 1958–2016
    3. Sven Zetterberg 1952–2016
    4. Radiopuhelin aseeksi Helsingin ”lumisodassa”
    5. Tapahtumia keskiviikkona 28. joulukuuta
    6. Pomppien uuteen vuoteen
  12. Radio ja TV
    1. Toinen käsikirjoittaja ei ollut suostua – näin tehtiin tv-sarja Monika Fagerholmin romaanista
    2. Vuoden rasittavimmat synttärikutsut alkavat
    3. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    3. 3

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tutkimusyhtiö: Helsinki on maailman yhdeksänneksi paras kaupunki asua – ”Pitää tapahtua jotain todella pahaa, että sijoitus putoaa”

    7. 7

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    8. 8

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    9. 9

      Suomalaisfirman uutuus: Nokia-puhelin, jolla voi ottaa selfien ja tavallisen kuvan yhtä aikaa

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    8. 8

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää