Päivän lehti 29.12.2016
Päivän lehti 29.12.2016    |   Mielipide

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on poistettava

Yhdistymisvapauteen sisältyy paitsi oikeus kuulua yhdistykseen myös oikeus olla kuulumatta sellaiseen.

Hallitus ilmoitti säilyttävänsä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) sote-uudistuksessa ja lisäksi laajentavansa sen myös ammattikorkeakouluopiskelijoille. Tämä on kauan odotettu ja aktiivisesti lobattu uudistus. YTHS ei ole kuitenkaan ainut yhdenvertaisuusongelma korkeakouluopiskelijoiden välillä.

Jokaisen yliopisto-opiskelijan on pakko kuulua ylioppilas­kuntaan. Tämä pakkojäsenyys perustuu suoraan yliopistolakiin. Merkittävä osa YTHS:n rahoituksesta kerätään juuri pakkojäsenyysjärjestelmän turvin.

Nykyjärjestelmä rikkoo räi­keästi perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattua yhdistymis­vapautta. Yhdistymisvapauteen sisältyy paitsi oikeus kuulua ­yhdistykseen myös oikeus olla kuulumatta sellaiseen. Yliopisto-opiskelijalla ei tällaista valinnanvapautta kuitenkaan ole.

Samankaltainen pakkojäsenyysjärjestelmä on pyritty laajentamaan ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntiin useamman kerran – viimeksi vuonna 2014 –, mutta perustuslakivaliokunta on torpannut tämän yksimielisesti perustuslain vastaisena.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien ja yliopistojen ylioppilaskuntien tehtävät ovat täysin samat. Perustuslakivaliokunta on nimenomaisesti korostanut ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien jäsenyyttä koskevissa lausunnoissaan, etteivät nämä tehtävät ole riittävä peruste yhdistymisvapaudesta poikkeamiselle.

Tästä nouseekin esille kysymys korkeakouluopiskelijoiden yhdenvertaisuudesta: voidaanko kahteen pitkälti samanlaiseen instanssiin soveltaa kahta eri järjestelmää? Vastaus on ­yksiselitteisesti ei. Tämän ovat todenneet jo monet oikeusoppineet, poliitikot, sivistysvaliokunta sekä tietenkin perustus­lakivaliokunta.

Hallituksen on seurattava Ruotsin esimerkkiä ja pikimmiten ryhdyttävä valmistelemaan yliopistolakiin muutosta opiskelijoiden saattamiseksi yhdenvertaiseen asemaan myös opiskelijajärjestöjen jäsenyyksien osalta. YTHS-laajennuksen yhteydessä tulee luoda täysin uusi järjestely, jossa YTHS:n opiskelijarahoitusosuus turvataan kaikilta korkeakouluopiskelijoilta kerättävällä veronluonteisella terveydenhoitomaksulla. Tämä keräysoikeus on annettava maakunnille muiden sote-vastuiden mukana. Tämä on tärkeää paitsi YTHS:n toiminnan turvaamiseksi myös perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien kunnioittamiseksi.

Sami-Petteri Seppä

oikeustieteen ylioppilas

Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) edustajiston jäsen

Oikaisu 29.12. kello 9.03: Otsikossa luki alun perin virheellisesti, että YTHS:n pakkojäsenyys olisi poistettava. Kirjoittajan mukaan ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on poistettava.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sote-uudistus
  • YTHS
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Syntyykö uusi populistinen maailmanjärjestys, riittääkö meille työtä, kuka voittaa kuntavaalit? HS listasi, mistä Suomi puhuu vuonna 2017
    2. Uuttavuotta juhlitaan tänään Töölönlahdella – näin miljoonan euron ja 60 000 ihmisen tapahtuma etenee
    3. Testissä alle 30 euron samppanjat – mukana kaksi viiden tähden loisto-ostosta
    4. Lumettomat uudetvuodet kiihdyttävät patatulitteiden kauppaa – asiakkaat kyselevät yhä kiellettyjä ilotulitteita
  2. Pääkirjoitus
    1. Trumpin käsi on huono, ja kun kortit lopulta katsotaan, Suomi on tulivuoren juurella
    2. Ammattikoulun opetusta yhä enemmän työpaikoille
    3. Politiikka voi olla arvokasta
    4. Uran ei tarvitse perustua paremman aseman ja palkan tavoitteluun – siirtyminen työelämässä alaspäin voi olla elämässä askel eteenpäin
    5. Muusikot sanovat kyllä
    6. Puheenjohtajapeli alkoi yllätysavauksella
  3. Kotimaa
    1. Jari Aarnion huumejutun tuomiossa tulee olemaan monia erityisen kiinnostavia kohtia – kiinnitä huomiota ainakin näihin
    2. Tukesin videokampanjassa ilotulitteilla leikitään– ”Tässä on mielestäni menty tosi pahasti metsään”
    3. Vihreillä kivulias sukupolvenvaihdos – ”Pyhän perheen” valtakausi saattaa pian olla ohi
    4. Keskustalaiset selittävät Sipilän suosion romahdusta julkisuudessa kompuroinnilla – ”Puoluejohdossa täytyy käydä keskustelu, kuinka tästä rämmitään ulos”
    5. Poronomistaja Mikkel Näkkäläjärvi johtaa demarinuoria – ”Mie oon saamelainen ja koen vahvasti olevani myös suomalainen”
    6. Migri sulkee lisää vastaanottokeskuksia ja poistaa 2 400 majoituspaikkaa kesään mennessä – tänä vuonna paikkoja on vähennetty jo 12 900
    7. Maailma ilman heitä – Digitaalinen erikoislehti HS Extra kokoaa vuoden tärkeimmät muistokirjoitukset
    8. Tutkimuskeskittymässä ovat mukana Metsä Groupin tehtaat
    9. Santos otti Nobelin vastaan 10. joulukuuta
    10. Nord Streamin kapasiteetista oli vuonna 2015 käytössä 71 prosenttia
    11. Antti Hyry oli kirjailija
  4. Kaupunki
    1. Paska kaupunni? Oulu osti päämetroaseman mainostilan – räväyttää helsinkiläisten silmille kampanjan omasta suuruudestaan
    2. Suomi 100 -juhlavuoden jättimäisissä avajaisissa lauantaina panostetaan mainstream-artisteihin – Tällainen ohjelma on
    3. Ravintolayrittäjä tarjosi asunnottomille ruokaa ja joutui vihapuheen kohteeksi – maahanmuuttaja­taustainen hyväntekijä on saanut lokaa niskaansa
    4. Hienostoravintola Palacen pöytähopeat ja arvotavarat huutokaupataan kirpputorihinnoin – ”Tänne ei koskaan ostettu mitään halpaa”
    5. Valofestivaali Lux Helsinki laajenee ruokatapahtumaksi
    6. Vantaa sai moitteet aluehallintovirastolta: lastensuojelu pitää saada kuntoon
  5. Ulkomaat
    1. Entisessä autotehtaassa testataan nyt tulevaisuuden älykotia – Fiatin kotikaupunki Torino etsii uutta suuntaa, mutta haparoi
    2. Suomessa ollaan keskimääräistä toiveikkaampia EU:n tulevaisuudesta – eurooppalaisia huolettavat eniten maahanmuutto ja terrorismi
    3. USA:n ulkoministeri Kerry: Israelille ja palestiinalaisvaltiolle vuotta 1967 edeltänyt aluejako, Jerusalemista molempien pääkaupunki
    4. Venäjä ja Turkki hierovat Syyriaan tulitaukoa
    5. Saksassa kiinniotto Berliinin rekkaiskun perusteella – 40-vuotiaan miehen koti ja työtilat tutkittiin
    6. Trump käy kertaalleen kehumansa Obaman kimppuun: ”Luulin, että vallansiirto olisi jouheva, mutta näin ei ole!”
    7. Suomalaisen Clash of Clans -mobiilipelin pelaamista rajoitetaan Iranissa – rohkaisee väkivaltaan
  6. Talous
    1. Kansa uskoo Suomen talouteen, mutta onko luottamukselle perusteita – ”Ei näytä, että vienti lähtisi tosissaan vetämään”
    2. Venäjän piilaakso haluaisi lisää suomalaisia yrityksiä
    3. Kysely: Vain 18 prosenttia yksityisistä vuokranantajista korottaa vuokraa vuosittain – hyvistä vuokralaisista halutaan pitää kiinni
    4. ”Asuntokaupan alennusmyyntikausi” näkyy pääkaupunki­seudun asuntojen hinnoissa
    5. Osakkeet kohosivat uuteen ennätykseen Lontoossa
    6. Venäläinen ydinvoimayhtiö Rosatom kiinnostunut sijoittamaan Arevaan
  7. Urheilu
    1. Ei mikään Copperfield – päävalmentaja Andreas Mitter puhuu varovasti Suomen mäkihypyn ongelmista
    2. Koko Venäjän maajoukkue saatetaan sulkea ulos Lahden MM-hiihdoista – ”Vielä ei tiedä, mitä tulee”, sanoo Harri Syväsalmi
    3. Venäjä ei enää kiistä Sotšin paljastuksia –”Kyseessä oli järjestäytynyt salaliitto”
    4. Krista Pärmäkoski taktikoi poikkeuksellisella tavalla ennen Tour de Skin alkua: ”Voi olla jopa paras vaihtoehto”
    5. Nuoret Leijonat ajettu ahtaalle – ”Vaistoille pitää löytää tilaa”, sanoo valmentaja Jukka Rautakorpi
    6. Venäjältä jäänyttä ampumahiihdon maailmancupia haetaan Suomeen
    7. Pyöräilylegenda Bradley Wiggins lopettaa polkemisen
    8. Korisliigaa johtavalle Seagullsille kauden toinen takaisku
    9. Keskiviikon tulospörssissä muun muassa jääkiekkoa, koripalloa ja raviurheilua
  8. Kulttuuri
    1. Tukholman museoissa testataan nyt tavallisuuden rajoja – ja kiistellään siitä, ovatko museot liikaa poliitikkojen ohjauksessa
    2. Hollywood-prinsessa Carrie Fisher syöksyi pohjalle, mutta nousi omalla voimallaan ylös – ja puolustamaan muita
    3. Nuoren pohjoismaisen valokuvaajan palkinto taas Suomeen – HS:n Akseli Valmusen kuvat koiran kloonaamisesta tekivät vaikutuksen
    4. Lauantaina selviää viimein, tuleeko keskustakirjastosta Lastu
    5. Scarlett Johansson oli vuoden tuottavin näyttelijä – toi filmiyhtiöille yli miljardin
  9. Tiede
    1. Vilkas ja hyvin lämmin tiedevuosi
    2. Tutkijat: metaanin määrä ei ole kasvanut Alaskan pohjoisella arktisella alueella, vaikka ilmasto lämpenee
    3. Auringonvalo saa elimistön ihonalaisia T-puolustussoluja liikkeelle
  10. Mielipide
    1. Moottoripyörävero olisi vastenmielinen ja järjetön
    2. Pitäisikö minun maksaa veroa kymmenestä moottoripyörästä?
    3. Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on poistettava
    4. Asuinrakentamisen kulut on selvitettävä
    5. Huono linjasuunnittelu hämmentää käyttäjiä
    6. Minulle ei löytynyt älykästä miestä, eikä heitä riitä muillekaan haluaville
    7. Poikien pelastamiseen on yksinkertainen ratkaisu: lukeminen
    8. Me eläkeläiset loimme hyvinvoinnin
    9. Työttömistä tuli vapaata riistaa
    10. Pikkulinnuilla voi olla kova kohtalo
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Teinit vaeltavat alesta aleen
    2. ”Vuoden autoiluteosta” palkittu Mäkinen haki 20 rengasta ja palasi Monte Carloon
    3. Tapahtumia torstaina 29. joulukuuta
    4. Neuvostoelokuvan mestarin muistolle
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
  13. Radio ja TV
    1. Lahjakas Montgomery Clift oli ensimmäinen Hollywoodin riivatuista
    2. Empatia auttaa toimimaan yhdessä
    3. Avoin mikrofoni voi kirvoittaa mitä vaan
    4. Keskiviikon elokuvia
  14. Torstai
    1. Varma tapa pilata suorituksensa alalla kuin alalla on yliyrittäminen – Professori: ”Vain työstään nauttiva voi olla huippu”
    2. ”Akateemisessa maailmassa ajatellaan, ettei kirjoitusvirheitä tekevä ihminen ole tosissaan” – Katso, miltä teksti näyttää lukihäiriöstä kärsivän silmin
    3. Keppiä laiskureille – paitsi että 2 597 ihmistä on valmis lähtemään työn perässä Uuteenkaupunkiin
    4. Voiko ilman maitorahkaa kasvattaa lihaksia? Vegaaninen valmentaja vastaa väitteisiin treenistä
    5. Vuosi vaihtuu herkutellen – rakenna juhlapöytä helppojen pikkupalojen ympärille
    6. Makea viinirypäle ja suolainen vuohenjuusto ovat kuin tehdyt toisilleen
    7. Upea viini Toscanasta
    8. Näin epäterveelliset elämäntavat muuttavat sinua – sovellukset arvioivat, miltä näytät 20 vuoden päästä
    9. Jännittääkö esiintyminen? Unohda rauhoittuminen ja etsi innostusta
    10. Ilotulitteet muistuttavat valtioiden mahdista
    11. Moni luulee väärin olevansa erityisherkkä – tutkijan mukaan herkkyys voi olla myös opittua
    12. Treenihetki leikkipuistossa
    13. Viinirypäle- vuohenjuustofocaccia
    14. Sienipatee
    15. Kuorrutetut kana-pekonipatongit
    16. Barbeque-lihapullat
    17. Porkkana-seesamipyörykät
    18. Parmesaanilla kuorrutetut tortellinit
    19. Katkarapu-avokadonachot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      Uusnatsit aikovat marssia juutalaisten juhlapäivänä ja synagogan nurkilla – Ruotsin pinna paloi Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    10. 10

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    11. Näytä lisää