Päivän lehti 30.1.2017
Päivän lehti 30.1.2017    |   Oikaisuja

Touko Laaksosta näyttelee Olli Rahkonen

Tom of Finland -musikaalin pääroolia näyttelee Olli Rahkonen. Sunnuntaina 29. tammikuuta sivulla C 4 musikaalin arvostelun ingressissä osassa lehtiä kirjoitettiin, että pääroolissa on Olli Mustonen.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Jumbon Prisma puristi HS-vertailussa hinnat alle Lidlin – katso taulukosta 30 tuotteen hinta kahdeksassa myymälässä
    2. USA:n kentät joutuivat kaaokseen Trumpin maahantulokiellon myötä – vaikutukset näkyivät Suomessakin
    3. Uusi Tallinnan-laiva teki neitsytmatkansa Helsinkiin sunnuntaina – laiva on edeltäjiään monipuolisempi, mutta viinaralli on entisellään
    4. Suomea Euroviisuihin edustamaan päässyt Norma John kappaleestaan: ”On se myös jossain määrin haastavaa, että tää on näin riisuttu”
  2. Pääkirjoitus
    1. Venäjä näki tyhjiön ja päätti täyttää sen
    2. Tuomioistuimet ottavat roolia politiikan puolella
    3. Rinne on työväestön mies
    4. Huono opetus periytyy helposti – suuri osa tulevista luokanopettajista ei osaa jäsentää lausetta
    5. Brexit vaatii Suomelta tarkkaa edunvalvontaa
    6. Timo Soinilla on edessään vaikea valinta
  3. Kotimaa
    1. Antti Rinteellä on selvä etumatka Sdp:n puheenjohtajakisassa, haastajien peli ei ole kuitenkaan vielä pelattu
    2. Onnistuvatko Tuppurainen ja Harakka haastamaan Rinteen? Sdp:n puheenjohtaja­ehdokkaat HS:n tentissä Sanomatalossa ja HSTV:ssä juuri nyt
    3. Uusi jatkokausi vai politiikasta väistyminen ja mahdollinen hallituksen hajoaminen – Timo Soinin viisi suurta kysymystä
    4. Nyhtis vietiin käsistä, tuleeko seuraavaksi jauhomadoista tehty jauhis? – Hyönteisruokabisnes kasvaa vauhdilla Suomessa
    5. Kokoomus puolittaa kuntavaalibudjettinsa – Helsingissä vihreät satsaavat isolla rahalla
    6. Sanomalehtiviikko alkaa: Osaatko tunnistaa, mitä eroa on oikealla ja väärällä uutisella?
    7. Suomen YK-suurlähettiläs Trumpin leikkausaikeista: ”Jos he leikkaavat kehitysjärjestöiltä, jonkun muun se aukko on täytettävä”
    8. Mies ryösti veitsellä uhkaamalla ruokakaupan Tampereella
    9. Touko Laaksosta näyttelee Olli Rahkonen
  4. Kaupunki
    1. Homekouluista tuli Espoossa kuuma kuntavaaliteema – ”Kyllä pitää etsiä syylliset”
    2. Jasper Pääkkösen ja Antero Vartian sauna saa naapureita – Hernesaareen suunnitellaan asuinaluetta lähes 7 000 asukkaalle
    3. Nyt meni suunnittelu vähän sinnepäin – päiväkotilasten täytyy kiivetä käsienpesualtaalle Helsingin Maunulassa
  5. Ulkomaat
    1. Pakolaisoikeuden huippututkija HS:lle: Yhdysvallat rikkoo selvästi kansainvälistä oikeutta – Suomi voisi haastaa maan oikeuteen
    2. Trump rakentaa viholliskuvilla vaarallista maailmaa
    3. Britanniankin pääministeri taipui keskellä yötä tuomitsemaan Trumpin pakolaiskiellon
    4. Kanadan pääministeri Trudeau: Pakolaiset ovat tervetulleita
    5. Sosialistipuolueen vasemman laidan edustaja Benoît Hamon nousee Ranskan sosialistien presidenttiehdokkaaksi
    6. Venäjän ja Valko-Venäjän välit tulehtuivat – ”Moskova on päättänyt vaihtaa yhden epäonnistuneen johtajan toiseen”
    7. Valtiovarainministeri Schäuble lehdelle: Saksa on tehnyt virheitä pakolaispolitiikassa, sosiaalituet EU-maissa pitäisi yhdenmukaistaa
    8. Yhdysvaltain helikopterihyökkäys Jemenissä tappoi ainakin 57 ihmistä – myös yksi yhdysvaltalaissotilas kuoli
    9. Kuusi nuorta löytyi kuolleena piharakennuksesta Saksassa
  6. Talous
    1. Nordea pahoittelee vanhuksen tylyä kohtelua konttorissaan: Tilanne meni pieleen, huonoa asiakaspalvelua ja pelisilmää
  7. Urheilu
    1. Huuhkajista potkut saanut Hans Backe kertoo, miten Roman Eremenkon kokaiinikäry valkeni maajoukkueelle: ”Se oli kaoottinen, sotkuinen vuosi”
    2. Iivo Niskanen vahvasti mukana Falunin voittokamppailussa – loppu jäi kaivelemaan: ”Oli ihan hyvää jaksamista”
    3. Aino-Kaisa Saarisella jo vaikeaa mahtua siihen MM-starttiin, johon hän eniten haluaa
    4. Konkari Roger Federer, 35, palasi juhlituksi Australiassa
    5. SJK:lle pelaajatarkkailua tehnyt valmentaja on pidätetty Englannissa hyväksikäyttöskandaaliin liittyen – ”Ihan järkyttävä uutinen”
    6. Passari Mikko Esko vauhditti VaLePan Suomen cupin voittajaksi
    7. ToPo hengittää taas vahvasti ja velattomana – ”Toimintamme on sponsorien avulla turvattu.”
    8. Suomen tennissuuruus Jarkko Nieminen teki avausmaalinsa Salibandyliigassa – katso video Niemisen juoksumaalista
    9. Pikajuoksija Eetu Rantala sivusi jo EM-rajaa – ”En olisi uskonut, että ensimmäisessä kisassa menee noin hyvin”
    10. Pikaluistelija Mika Poutala sijoittui viidenneksi Berliinin maailmancupin kilpailussa – Suomelle vain yksi maapaikka sprinttereiden MM-kisoihin
    11. Unitedin José Mourinho päästi Bastian Schweinsteigerin koirankopista
    12. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa hiihtoa, jalkapalloa, mäkihyppyä ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. ”Sukupuoli on yhä edelleen tärkeä keskustelunaihe” – kaikki 9-luokkalaiset saavat luettavakseen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichien feministisen esseen
    2. Svenska Teaternin uutuusnäytelmä on viiden tähden täysosuma
    3. Taiteilija pystytti Berliinin Suomi-instituuttiin kasvihuoneen ja yleisö tuo sinne bakteerit
    4. Monoclen päätoimittaja ja tyyliguru arvostelee brittilehdessä rajusti Akateemista kirjakauppaa – Akateemisen toimitusjohtaja harmissaan
  9. Tiede
    1. Moni pänttää kokeisiin väärin – asiantuntijan mukaan uudelleen lukeminen ei ole tehokasta, alleviivaaminen voi jopa heikentää menestystä
    2. Lehmäturpiaali pyörittää munamafiaa
    3. Naishormoni selitys naisten monitaidoille
  10. Mielipide
    1. Omaishoitajalle sysätään avustettavan harrastuksetkin
    2. Elämän viimeisten vuosien hoivaa ei voi digitalisoida
    3. Miksi pankit kyykyttävät ikäihmisiä?
    4. Pakkausvero olisi haittavero, josta kaikki hyötyisivät
    5. Veroparatiisitalouden torjunnassa läpinäkyvyys yksin ei riitä
    6. Ensihoito kannattaa kilpailuttaa
    7. Miten valheellisen uutisen voi tunnistaa?
    8. Prikaatikenraali mielipidesivulla: Maavoimien varustaminen on tärkeintä – Suomi ei ole saari
    9. Meripelastus Välimerestä on välttämätöntä
    10. Eriarvoisuus varhaiskasvatus­palveluissa kasvaa monin tavoin
    11. Juhlavuonna liput salkoon joka päivä
    12. Laivamatkustajille pitäisi näyttää tuuliennuste
    13. Kirjastosihteeri lähetti pääministerille palindromin: ”Ojaa vatuloi ... Olut avaa jo”
  11. Tänään
    1. Berliinin suosio ajoi suomalaisvoimin pidetyn taiteilijaresidenssin Saksan itärajalle
    2. Leena Ervamaa 1943–2016
    3. Esko Koskenvesa 1938–2017
    4. Lapin poromiehet pelkäävät ”ison kuolon” toistumista
    5. Tapahtumia maanantaina 30. tammikuuta
    6. Boschin outo maailma
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Rip Kirby
  13. Radio ja TV
    1. ”Hirviö kääntyi luojaansa vastaan” – trillerimäinen dokumentti kertoo Stuxnet-tietokonemadon synnystä
    2. Suurin tuska on tappajan äidillä
    3. Kiinalla oli monia muureja
    4. Maanantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    7. 7

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    8. 8

      Venäjä valehteli suut ja korvat täyteen Zapad-sota­harjoituksesta – eikä Venäjää haittaa, jos Suomessa vähän pelätään

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää