Päivän lehti 30.3.2017
Päivän lehti 30.3.2017

Supo: Terrori-iskujen uhka Suomessa on kohonnut, tiedustelutoiminta ”jatkunut aktiivisena ja aggressiivisena”

Ulkomaiden vakoilijat ovat kohdistaneet kiinnostustaan myös kohteidensa siviilisähköposteihin ja viestintään sosiaalisessa mediassa.

Yksittäisten radikaali-islamistien tekemien väkivallantekojen uhka on kohonnut Suomessa, kertoo suojelupoliisi Supo. Supo pitää silti voimassa loppuvuonna antamansa terrorismin uhka-arvion eikä nosta sitä.

Supo järjesti tiedostustilaisuuden vuoden 2016 tapahtumista keskiviikkona Helsingissä.

”Vaikka terroristijärjestöjen suunnitelmallisten iskujen uhka on matala, yksittäisten terrorististen väkivallantekojen uhka on edelleen kohonnut Suojelupoliisin kesäkuussa 2014 antaman arvion jälkeen”, Supo tiedotti puolitoista vuotta sitten.

Tämä arvio on edelleen voimassa, mutta nyt Supo varoittaa yksittäisten radikalisoituneiden henkilöiden iskuista. Yksittäisten henkilöiden tekemien iskujen uhka on noussut, mutta ei niin paljon, että Supo olisi kohottanut uhka-arviotaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Suomessa on yhä enemmän terrorismin kohdehenkilöitä, joilla on kontakteja terroristisiin järjestöihin ulkomailla”, Supon päällikkö Antti Pelttari sanoi.

Kohdehenkilöitä eli terrorismille myötämielisiä henkilöitä on Suomessa Supon arvion mukaan noin 350. Toteutumisen asteella olevaa iskua ei kuitenkaan ole Suomessa jouduttu estämään, Pelttari muotoili.

Pelttari nosti esille myös suunnitteilla olevan tiedustelulain. Pelttarin mukaan Supolta aiotaan poistaa esitutkintavaltuudet samalla, kun se saa runsaasti uusia tiedonhankintakeinoja muun muassa internet-verkoissa ja oikeudet tiedustelutehtäviin ulkomailla.

Supo jatkaisi silti edelleen poliisiviranomaisena, vaikka sen muuttamista siviilitiedustelu­palveluksi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n tapaan on myös suunniteltu.

”Supolla olisi oikeus hankkia tietoa myös ulkomailta”, Pelttari sanoi. Hän antoi ymmärtää, että Supon työntekijät voisivat tarvittaessa toimia myös peitehenkilöllisyyksillä eli oikean tehtävänsä salaten.

Pelttari korosti sitä, että Supo ja koko Suomi tarvitsevat valmisteilla olevan tiedustelulain tuomat uudet tiedonhankintavaltuudet myös tietoverkoissa.

”Järjestelmä olisi samankaltainen kuin Ruotsissa, jossa [Ruotsin signaalitiedustelusta vastaava] FRA saa toimeksiantoja Ruotsin Säpolta”, Pelttari ­kertoi.

Pelttari myönsi, että mitkään tiedusteluvaltuudet eivät auta kaikkien yksittäisten radikalisoituneiden henkilöiden iskujen torjumisessa. Tällainen isku tapahtui viimeksi viime viikolla Lontoossa Britanniassa, jonka tiedustelupalvelun oikeudet ovat hyvin laajat.

Supo nosti keskiviikkona esiin myös tiedustelutoiminnan, joka on ”jatkunut aktiivisena ja ­aggressiivisena”. Ulkomaiden vakoilijat ovat kohdistaneet kiinnostustaan myös kohteidensa siviilisähköposteihin.

Tähän on erikoistunut verkkovakoilukampanja APT28. Venäläiseksi arvioitu vakoiluohjelmisto on sama, jolla varastettiin Yhdysvaltojen presidentinvaalien alla demokraattipuolueen sähköposteja.

Kerta on ensimmäinen, kun Supo julkisesti nimeää verkkovakoojia.

Alkuperään Supo ei ota kantaa, mutta useat tietoturvayritykset sekä esimerkiksi Saksan ja Yhdysvaltojen tiedustelu ovat aiemmin arvioineet että APT28-kampanjan alkuperä liittyy Venäjän valtioon.

Suomessa vuonna 2016 havainnot samasta verkkovakoilusta ovat lisääntyneet Supon mukaan merkittävästi.

HS:lle Suposta kerrotaan etteivät he tiedä, ovatko APT28:n takana olevat verkkovakoilijat onnistuneet pyrkimyksissään Suomessa.

Supon mukaan viime vuosina vakoiluyhteyksiä on pyritty luomaan muun muassa nuoriin vaikuttajiin.

”Nuoria vaikuttajia pyrkivät nykyisin rekrytoimaan sekä idän että lännen tiedustelupalvelut”, Supon apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen sanoi.

Fakta

Vaikeasti havaittava valtiollinen työkalupaketti


 APT on lyhenne termistä Advanced persistent threat, suomeksi edistynyt, pitkäkestoinen uhka.

 Useimmiten tarkoin kohdennettu ja hyvin suunniteltu verkkohyökkäys organisaatiota tai hallintoelintä tai yksilöä kohtaan. Työkalujen kehittäminen ja käyttäminen vaatii paljon resursseja.

 Tunkeutuminen tietojärjestelmään voi olla hidasta ja pitkäkestoista. Se tapahtuu usein huomaamatta.

 APT kerää kohteen huomaamatta myös suuria määriä tietoja.

 Yhtenä esimerkkinä APT-hyökkäyksestä on käytetty Stuxnet-matoa, joka teki tuhoa iranilaisen ydinlaitoksen tietojärjestelmissä vuonna 2010. Kyseessä ei kuitenkaan ollut niinkään vakoilu, vaan sabotaasi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Terrorismi
  • Tiedustelulaki
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?
    2. Nyt alkoi brexit: Britannia jätti historiallisen ero­ilmoituksensa EU:lle – ”Parhaat päivämme ovat edessä päin”
    3. Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuulia Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”
  2. Pääkirjoitus
    1. Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan
    2. Hiilikaivokset eivät pelastu, mutta ilmastonsuojelu kärsii
    3. Väkiluku kasvaa nyt vierailla kielillä
    4. Kulutettu raha mittaa huonosti kunnan arvoa
    5. Miksi kukaan ei välitä autoilijoista? Viherpuhe jyrää vaaliohjelmissa
    6. Ristiriitainen Navalnyi on Kremlille vaikea vastustaja
  3. Kotimaa
    1. Supo: Terrori-iskujen uhka Suomessa on kohonnut, tiedustelutoiminta ”jatkunut aktiivisena ja aggressiivisena”
    2. Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä
    3. Kiinan johtaja tulee Suomeen puolisonsa kanssa, tapaa myös eduskunnan puhemiehen
    4. Kokoomus haluaa ilmaisen puolipäiväisen varhaiskasvatuksen – mutta ei ihan heti, koska ”se on kallista”
    5. Petteri Orpo kannattaa autopaikka­vaatimusten vähentämistä: ”Viisi vuotta sitten kokoomuksen puheenjohtaja ei olisi voinut sanoa näin”
    6. Nobel-voittaja Bengt Holmström varoitti eduskuntaa sote-uudistuksen hankaluudesta ja moitti yliopistoilta leikkaamisesta
    7. Evira: Vientikieltoon asetettujen brasilialais­laitosten lihaa löytyi Suomesta ”pieniä määriä” – tuotteita ei vedetä markkinoilta
    8. Akava esitteli perhevapaamallinsa: Kotihoidon tuesta ”joustovapaa”, jossa isilläkin olisi kiintiö – jos isä ei käytä vapaitaan, perhe menettää ne
    9. Poliisi epäilee: Vetelistä valtatien varrelta löytynyt mies joutui henkirikoksen uhriksi
    10. Donald Tusk on Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja
    11. Ennakkoäänestää voi myös Hakaniemen postissa
    12. Saksan kultakolikkoryöstö tapahtui aamuyöllä
    13. Finnairin Pekingin-toimisto perustettiin vuonna 1987
  4. Kaupunki
    1. Sdp saamassa ison vaalivoiton Vantaalla – vasemmisto­puolueille ja vihreille jopa enemmistö valtuustossa
    2. Hurja takaa-ajo Espoossa viime kesänä – moottoripyöräpoliisin toimia ei tutkita
    3. Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä
    4. Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa
    5. Ilkivalta piinaa taidenähtävyyttä Vantaalla – tuhopoltto, murtoja ja töhrimistä, tekijät kateissa
    6. Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco
    7. Kulttuuri saa kaasukellon Suvilahdesta – ”Tämä saatiin aikaiseksi yhdeksässä vuodessa, iloitkaamme siitä!”
  5. Ulkomaat
    1. Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”
    2. Yhdysvallat oli ”todennäköisesti” osallinen siviilejä tappaneeseen iskuun Mosulissa
    3. Saksan ja Turkin tulehtuneet välit kiristyvät entisestään – Turkkilaiset agentit vakoilleet satoja saksanturkkilaisia Saksassa
    4. Kongossa siepattu ruotsalainen YK:n työntekijä on löydetty kuolleena
    5. Vanhat Ruotsin rahat syytä törsätä pian – sataset ja viisisataset vanhenevat kesäkuussa
    6. Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa
    7. Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa
    8. Hollanti suunnittelee ilmasto-konferenssia vastalauseena Donald Trumpin hiilipolitiikalle
    9. Pohjois-Korean uskotaan valmistelevan jälleen uutta ydinkoetta – satelliittikuvat paljastavat liikettä ydinkoealueella
    10. Ranskan sosialistiveteraanit kääntävät selkänsä viralliselle presidentti­ehdokkaalleen
    11. Qatar ei päästä siirtotyöläisiä poistumaan maasta
  6. Talous
    1. HJK:n toiminta on voitollista ja jalkapallossa se on harvinaista – myös Töölön jalkapallostadionin nimi muuttuu
    2. Nokian Renkaiden uusi johtaja vietti seitsemän vuotta kotiäitinä – Näin huolehdit, ettei urasi kärsi lapsia hoitaessa
    3. Velkojat peruivat yllättäen vaatimuksensa pörssi­yhtiö Talvi­vaaran asettamisesta konkurssiin – ”Tämä ei ole meidän ensimmäinen rodeo”
    4. Mainosmiesten ostama Finlayson paransi huimasti tulostaan – Toimitusjohtaja kertoo menestyksen kolme syytä
    5. Euroopan komissio antoi lopullisen kuoliniskun Lontoon ja Frankfurtin pörssien jättifuusiolle – päätös tuli kohtalokkaana brexit-päivänä
    6. Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä
    7. Joka kymmenes aasialainen elää köyhyydessä
    8. Kreikka ja velkojat löysivät sovun uudistuksista
  7. Urheilu
    1. Maailman paras miestaitoluistelija Javier Fernandez on Espanjassa suosittu kummajainen – mutta mitä hän teki HJK:n Sonera-stadionilla?
    2. Lääkäri Valtter Virtanen tuli työvuoroista MM-jäälle: ”On pitkän työn tulos, että saan olla täällä”
    3. Emmi Peltosen rohkea luistelu hurmasi yleisön: ”Olin omassa kuplassani”
    4. Yleisö lämmitti pariluistelijat –”Jännitti aivan valtavasti”. Kiinalaisilla vankka johto
    5. Juuso Puustinen ideoi HIFK:n ryöstöretken ja toteutti itse unelmansa
    6. Ilves sysäsi Tapparan kuilun partaalle ja virittelee kevään kiekkoyllätystä
    7. Pelicans jäähyili huolella, KalPa eteni jo välieriin
    8. JYP-puolustaja Kuukka tykitti HPK:n kumoon jatkoerässä: ”Ei ole uralle hirveästi maaleja tullut”
    9. NHL yrittää ohittaa Etelä-Korean olympialaiset ja rynnätä suoraan Kiinaan – jälkijunassa muihin lajeihin verrattuna
    10. Patrik Laine ratkaisi patentti­rankkarillaan – Joel Armia sivalsi alivoimalla häikäisevän osuman
    11. Jalkapallossa siirryttiin uuteen aikaan – videotuomari ratkaisi Espanjan voiton
    12. Teemu Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”
    13. Entinen HJK-toppari Ivan Tatomirović Rovaniemen Palloseuraan – ”Tarvitsemme nuoreen pelaajistoomme kokemusta”
    14. Tenniksen huippulupauksilla Oona Orpanalla ja Otto Virtasella erittäin kovat tavoitteet tänä kesänä
    15. Johaugin lääkäri selvisi kohtalokkaan haavavoiteen määräämisestä ilman rangaistusta
    16. Tero Pitkämäki joutuu ahtaalle: Kisaisännät houkuttelivat Turkuun Rion olympialaisten kärkinelikon
    17. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Jaksaisitko katsoa tuntikaupalla videotaidetta? Kiasman uusi jättinäyttely esittelee internetissä syntyneen taiteilijan sekä 34 muuta nettiaikakauden nykytaiteen huippua
    2. Peloton tyttö pääsi Wall Streetille kuukaudeksi uhmaamaan miesten valtaa – Patsaasta tuli valtava hitti, kiistan aihe ja ehkä pysyvä osa New Yorkia
    3. HS:n toimittajat paljastavat ennen julkaisemattomia tarinoita Kansallis­teatterissa – HSTV näyttää loppuunmyydyn Musta laatikko -esityksen suorana
    4. Kelpaisiko kesätyö asiantuntijalle 1 300 euron kuukausipalkalla – museoala lähti sosiaaliseen mediaan taistelemaan palkkojensa puolesta
    5. Miksi Hitler teki yllätysvierailun Mannerheimin 75-vuotispäiville – uutuuskirja selvittää mysteeriä
    6. Kansallisoopperan tulevalla kaudella ooppera- ja balettikantaesityksiä sekä klassikkoteoksia uusina tuotantoina
  9. Tiede
    1. Suomi vaelsi päiväntasaajan kautta pohjoiseen – kivien kompasseihin tallentui tieto muinaisten mannerten sijainnista
  10. Mielipide
    1. Kiusaamisen kitkemiseen ei ole olemassa oikotietä
    2. Ei kuria vaan apua oireileville oppilaille
    3. Myös Muumi-teoksissa on parodisia elementtejä
    4. Suomalaista dekkaria ajetaan kakkoskastiin
    5. Oikeudenkäynnin kalleus heikentää kansalaisten oikeusturvaa
    6. Ei ole ostajan vika, jos talossa on hometta
    7. Eri intressit voidaan sovittaa yhteen
    8. Äidinkielen ylioppilaskoe säilyy luku- ja kirjoitustaidon kokeena
    9. Minulla on vain yksi rinta, enkä halua olla ilman uimapukua julkisessa saunassa
    10. Suomi siirtyi puhtaaseen bensiiniin nopeasti
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Kaunis päivä villitsi luistelijoita
    2. Lasse Laine pyöräytti kaksois­voltin – valmentaja Suoniemi puri käteensä
    3. Tapahtumia torstaina 30. maaliskuuta
    4. Keväinen elokuvafestivaali
    5. Yhteislaulua 1930-luvun luokassa
  12. Torstai
    1. Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus
    2. Urheilulajeja saa vihata ja parempi ulkonäkö on huono tavoite treenille – Näin löydät liikuntamotivaation ja saat sen kestämään
    3. Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta
    4. Terveellinen kala on todellista pikaruokaa – Nämä helpot kalaherkut syntyvät runsaassa vartissa
    5. Katkaravuilla päivitetty klassikko
    6. Härkistä oikaisijoille
    7. Tällä viinillä on kaksi elämää
    8. Parhaat ideat pääsiäiseen
    9. Nimi voi vaikuttaa kohteluun työnhaussa ja jopa ostokäyttäytymiseen
    10. Urheilun katselusta on psykologista hyötyä, sanoo professori
    11. Kuka tahansa voi nyt testata kotona, onko itsellä riski lihoa helposti tai jäädä nikotiinikoukkuun – mutta onko geenitestistä mitään hyötyä?
    12. Öiset vessa­käynnit kuriin
    13. Suomalaislapset viihtyvät koulussa
    14. Pakarajumppaa kassajonossa
    15. Kung pao -katkaravut
    16. ”Kalatacot” salaatinlehdillä
    17. Thaimaalainen lohisoppa
    18. Siikaa kreikkalaisittain
  13. Radio ja TV
    1. Virtuaalitodelli­suudesta tulee uusi media, josta voi katsoa myös tv-sisältöjä
    2. Mikä koomikon mielestä on hauskaa?
    3. Ruoka, mikä ihana tekosyy!
    4. Keskiviikon elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Harald Hirmuinen
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Lassi ja Leevi
    5. Fingerpori
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    6. 6

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää