Päivän lehti 30.4.2017
Päivän lehti 30.4.2017    |   Mielipide

Tarvitaanko Helsingissä kaupunginosavaltuustoja?

Viimeistään nyt on ryhdyttävä miettimään, miten edustuksellisesta demokratiasta saadaan myös alueellisesti edustavaa.

Valta keskittyy uudessa Helsingin kaupunginvaltuustossa kantakaupungin hyvätuloisille, hyvin koulutettujen alueille. Kallio saa seitsemän, Kruununhaka kuusi, Taka-Töölö viisi ja Katajanokka kolme valtuutettua.

Esimerkiksi lähes 14 000 asukkaan Kannelmäki ja 12 500 asukkaan Pihlajamäki jäävät jälleen kerran vaille valtuutettuja. Yhtä huonosti käy Jakomäelle, Malmille ja monelle muulle pohjoisen ja idän kaupunginosalle.

Viimeistään nyt on ryhdyttävä miettimään, miten edustuksellisesta demokratiasta saadaan myös alueellisesti edustavaa. Miten paikallinen tieto arjen tilanteista ja tarpeista pystytään viemään päättäjille?

Ongelma kiteytyy etenkin 1960-, 1970- ja 1980-luvun kerrostalovaltaisilla esikaupunki­alueilla, joita täytyy korjata, ­uudistaa, tiivistää ja täydentää, ja joiden asukkaiden moni­naiset tarpeet pitäisi ottaa huomioon.

Helsingin kaupungin tieto­keskuksen Helsingin tila ja kehitys 2016 -julkaisun mukaan kerrostalovaltaisilla esikaupunki­alueilla vieraskielisen väestön osuus on yleisesti suurempi, tulo- ja koulutustaso keskimäärin matalampi ja työttömyysaste korkeampi kuin kantakaupungissa.

Vallan epätasainen keskittyminen Helsingin kaupunginvaltuustossa ei ole uusi asia. Se tunnistettiin jo 1980-luvulla, jolloin tehtiin kaupunginosahallintokokeilu. Vuonna 1996 aloitettiin Lähiöprojekti, jossa koordinoidaan eri hallintokuntien toimintaa esikaupunkialueilla ja tehdään yhteistyötä alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa.

Helsinkiä suurempi Tukholma ja suunnilleen samankokoinen Oslo ovat ratkaisseet ongelman antamalla osan kunnan tehtävistä kaupunginosien vastuulle: Tukholmassa kaupunginosalautakunnille vuodesta 1997 lähtien ja Oslossa kaupunginosavaltuustoille vuodesta 1988 lähtien.

Helsingin kaupunki ottaa käyttöön 1. kesäkuuta aloittavan uuden johtamisjärjestelmänsä yhteydessä osallisuus- ja vuorovaikutusmallin, jolla pyritään lisäämään paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin keinoin. Mallista ja sen todellisesta vaikutuksesta keskusteltiin vain vähän vaalikampanjan aikana.

Kaupunkilaisten kannattaa seurata tarkoin, tuoko malli ratkaisua pohjoisten ja itäisten kaupunginosien asukkaiden mahdollisuuteen vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja palveluihinsa.

On myös tärkeää, että uudistus innostaisi äänestämään vaaleissa ja pohtimaan ehdokkaiden asuinpaikkojen merkitystä.

Toivottavasti uudet valtuutetut kiinnittävät erityistä huo­miota vallan alueelliseen kasautumiseen liittyviin kysymyksiin.

Elina Eskelä

Veera Moll

Marja Salmela

Yhdyskuntasuunnittelun seuran johtokunnan jäseniä

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Kuntavaalit 2017
  • Kaupunginvaltuustot
  • Helsinki
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet
    2. Sisäfileetä, isoja kukkakimppuja ja firman bileitä – HS soitti 15 yritykseen ja selvitti, miten nousukausi niissä näkyy
    3. Pian alkaa juhlinta, joka ei välttämättä lopu ihan heti – katso vappukuvat yli sadan vuoden ajalta
    4. Ammattibloggari Hanne Valtari kipuili pitkään, ettei ole ”oikeissa töissä” – nyt hän rohkaisee kollegansa kanssa ihmisiä räätälöimään hauskoista asioista itselleen työn
    5. Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta
  2. Pääkirjoitus
    1. Tietojärjestelmä ratkaisee soten
    2. Donald Trumpin seuraavat sata päivää voivat olla hivenen rauhallisempia
    3. Haitalliset vieraslajit kuriin
    4. Luottamus on osa työn arvoa – uskoa siihen, että ihminen on enemmän kuin koneen osa
    5. Isänmaallisuuden vahvistaminen oli ennen koulujen äidinkielen opetuksen tavoite ja lukeminen poliittista
    6. Karlsson
    7. Oikeuskansleri­ehdokas ei kelpaa presidentille
  3. Kotimaa
    1. ”Populismia steroideissa” – Porvooseen saapuva nettiaktivismin supertähti kertoo HS:n haastattelussa, mikä teki Trumpista niin vahvan
    2. Espoo, Tampere, Turku, Kajaani – kaupunkipyöräinnostus leviää Helsingin myönteisten kokemusten siivittämänä eri puolille Suomea
    3. Pandat voivat tuoda Ähtäriin miljoonia: Sijoittajat innostuivat, majoituskapasiteetti uhkaa loppua, jopa sata uutta työpaikkaa
    4. Joensuussa valmistaudutaan Savonlinnan opettajankoulutuksen tuloon – syksyllä 2018 vajaa tuhat opiskelijaa ja työntekijää muuttaa kaupunkiin
    5. Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella
    6. Maakunnat voivat tehdä neuvoloistaan yksityisiä – hallitus vastasi kritiikkiin, mutta jätti lakiin takaportin
    7. Kansanedustaja Touko Aalto lähtee vihreiden puheenjohtajakisaan – ”Menestys Jyväskylässä oli työnäyte, jota tarvitaan koko Suomeen”
    8. Nuori mies kuoli suistuttuaan rantakalliolta Naantalissa
    9. Espoo Oilersin toiminnanjohtajaa ei tuomittu kavalluksesta
  4. Kaupunki
    1. Kartano avautuu viljelijöille Vantaalla – Keimolaan päästään rakentamaan mökkejä aikaisintaan ensi vuonna
    2. Vallisaaren venekuljetukset tuplaantuvat – kahvilat ja kioskit uusille toimijoille
    3. Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla
    4. Kampin vessassa tuleen syttynyt ihminen on tunnistettu, kuuleminen onnistuu vasta vapun jälkeen
    5. Vihreät viimeistelivät valintansa Helsingin luottamusmiespaikoille – Soininvaara energiayhtiö Helenin puheenjohtajaksi
  5. Ulkomaat
    1. ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?
    2. Brexit saattaa hajottaa Britannian
    3. Protesti Putinin uutta presidenttiehdokkuutta vastaan sujui Moskovassa rauhallisesti – Pietarissa pidätettiin kymmeniä
    4. James Carafano valmensi Trumpia Valkoiseen taloon – ”Trump toimii yksityisesti aivan samalla tavalla kuin julkisesti”
    5. Kiina karkotti vakoilusta tuomitsemansa yhdysvaltalaisnaisen – ”Kiduttivat saadakseen perättömän tunnustuksen”
    6. Pohjois Korea teki taas ohjuskokeen – lento jäi lyhyeksi, mutta sai Yhdysvallat lisäämään painetta Kiinalle
    7. Trump perusti auttavan puhelimen ulkomaalaisten rikollisten uhreille – kuuma linja ruuhkautui ufokertomuksista
    8. Montenegron parlamentti vahvisti liittymisen Natoon – Venäjä varoitti seurauksista
    9. Turkki esti pääsyn Wikipediaan
  6. Sunnuntai
    1. Laura Saarikoski katsoi kodin alakerrassa CNN:ää ja Saska Saarikoski yläkerrassa Fox Newsia – Näin Yhdysvaltojen kahtiajako näkyy mediassa
    2. Suomalaiset etsivät zeniä vantaalaisen muovipalmun alta – Miten Flamingossa voi viihtyä?
    3. ”Kiellän sinua tapaamasta poikaani hänen 18. syntymäpäiväänsä saakka” – Emmanuel Macronin ja hänen vaimonsa rakkaus alkoi paheellisesti, Ranskassa sitä ei kuitenkaan moralisoida
    4. Kuka kaipaa kuvaa, kun pelkästään kuuntelemalla selviää, millaista on alabamalaisessa tuppukylässä
    5. Politiikassa on yksi tabu, joka on kuin insestin, ihmissyönnin ja pedofilian vastine – ja ilman sitä olisimme kuolleita
    6. Kun Kätilöopisto suljetaan, kävisikö parakkisynnytys?
    7. Poliisilta puuttuu kyky käsitellä sivistyneitä ihmisiä – siitä ajatuksesta sai alkunsa opiskelijavappu 1800-luvulla
    8. Voisiko saimaannorpan istuttaa johonkin isoon järveen?
  7. Urheilu
    1. Olympiamaratoonari Anne-Mari Hyryläinen on kiivennyt Mount Everestille ja menettänyt ystävänsä vuorille – ”Kiipeillessä en tunne pelkoa, se tunne on ennen lähtöä”
    2. Suomalaisilla vahva aika-ajo Sotšissa
    3. Harvinaista herkuttelua kahden suomalaiskuskin pääsy samassa kilpailussa aika-ajon kärkikolmikkoon
    4. 145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”
    5. HJK:n entinen hyökkääjä Macoumba Kandji on siirtymässä FC Interiin
    6. Fulham selvitti tiensä nousukarsintaan – ”Sain juuri sen, mitä tilasin”
    7. Sunderlandin putoaminen Valioliigasta varmistui
    8. Korpisalo pysäytti Venäjän – Filppula iski ainoan maalin
    9. Jori Lehterälle iso maali – Pekka Rinteen muuri mureni
    10. Latvala ajaa kuudentena Argentiinassa
    11. Maria Šarapovan taival Stuttgartissa päättyi välieriin
    12. KaDy tarrasi kiinni futsalmestaruuteen
    13. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Ura
    1. Kun kollega irtisanoutuu, työyhteisö voi tuntea surua ja stressiä – Lähtemisestä voi tulla myös tarttuva tauti, sanovat asiantuntijat
    2. Rikollinen nero on taruolento – takaa löytyy usein vastuuta pakoileva esimies
    3. Tuntuuko siltä, että töissä aina vain haukutaan? Uupunut kuulee kielteiset viestit herkemmin kuin myönteiset
    4. Tätä et tiennyt Mensan puheenjohtajasta – Aleksi Harmokivi hoitaa partiolaisten taloutta
  9. Talous
    1. Robotti pystyy jo tekemään asianajajan työtä, mutta ei laittamaan lenkkareihin nauhoja – keksiikö Suomi nauhat pujottelevan robotin?
  10. Kulttuuri
    1. Ei tehrä tästä ny numeroo – Sinikka Nopola tietää, miten kauhealta länsisuomalaisesta tuntuu, jos omat lakanat jäävät kotiin
    2. Sata vuotta sitten elettiin toivon ja pelon kevättä – parhaiten aikaan pääsee sisälle arkistojen valokuvia katsomalla
    3. Laulaja Dianne Reevesin sydämellisyys sulatti April Jazzissa huhtikuun lumen rippeet
    4. Tiina Lehikoisen novellit esittelevät ihmisiä murtumakohdissa
    5. Suomalaisen näytelmän kantava voima Outi Nyytäjä on kuollut
    6. Guardians on täällä taas
    7. Hakkeri varasti Netflixin hittisarjan tulevan kauden – uhkaa julkaisevansa jaksot, jos hänelle ei makseta lunnaita
    8. Patrick Swayzen nahkatakki elokuvasta Dirty Dancing huutokaupattiin yli 60 000 dollarilla
  11. Mielipide
    1. Tarvitaanko Helsingissä kaupunginosavaltuustoja?
    2. Lomamatkoilla ekologinen jalanjälkeni on liian suuri
    3. Mikä on lääkärien todellinen kanta eutanasiaan?
    4. Lehtiarkistojen avaaminen tukisi sananvapautta
    5. Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena
    6. Yhteyden säilyminen molempiin vanhempiin auttaa lasta erotilanteessa
    7. Vieraannuttaminen vahingoittaa lasta vakavasti
    8. Synnytys ei aina ole parin päivän keikka
    9. Tasa-arvo ei toteudu hallituksessa
    10. Kokeillaan 500 euron ansaintarajaa
    11. Asumistuen leikkaaminen lisää loukkuja
    12. Makasiinin raunion tilalle taideteos
    13. Makasiinin raunion voisi peittää villiviinillä
    14. Makasiinin suojelusta on sovittu
  12. Tänään
    1. Jonathan Demme 1944–2017
    2. Pekka Niskanen 1935–2017
    3. Länsimaat antoivat Kreikan hallitukselle hyväksyntänsä
    4. Vallilan tango nousee taas lauteille
    5. Vappupallo vaihtuu kumipalloksi
    6. Tapahtumia sunnuntaina 30. huhtikuuta
  13. Radio ja TV
    1. Nainen myytin takana – Ruotsalaissarja esittelee tabuja rikkoneen toimittaja-kirjailijan täysin kaunistelematta
    2. Valereissu on yhtä suurta lavastusta
    3. Maalla on mukavaa, todistaa Fødegårdin perhe
    4. Sunnuntain elokuvia
  14. Koti
    1. Työpiste kotiin – mutta mihin siellä? Possufarmari ja sisustussuunnittelija paljastavat omat ratkaisunsa
    2. Työläinen on työpisteensä ansainnut
    3. Miten muokata maata niin, että vihannekset ja koristekasvit kukoistavat?
    4. Nykyihminen etsii aitoutta ja löytää sen 50-luvulta – mutta miksi juuri sieltä?
    5. Miksi kaupunki vaatii hissin taloon?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    4. 4

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää