Päivän lehti 30.11.2016
Päivän lehti 30.11.2016    |   Mielipide

Tontti tulisi varata omalle kulttuurille

Jos Guggenheimin museo tuodaan yksityisellä rahalla väkisin Helsinkiin, saakoon se tontin jostain muualta.

On järkyttävää huomata, että Helsingin kaupunki on valmis antamaan yhden parhaista tonteistaan vieraan kulttuurin tyyssijaksi ja vieläpä ilman vuokraa. Kyseinen tontti pitäisi varata oman kulttuurin esille nostamiseen. Toivon, että valtuustossa on riittävä määrä edustajia, jotka estävät kalliin investoinnin.

Vähävaraisten helsinkiläisten on vaikea ymmärtää intoa kalliiseen hankkeeseen aikana, jolloin koko ajan etsitään säästöjä ihmisille tärkeistä palveluista.

Jos Guggenheimin museo tuodaan yksityisellä rahalla väkisin Helsinkiin, saakoon se tontin jostain muualta. Annetaan nykyisen tonttivarauksen raueta. Meidän kaupunkilaisten on syytä tarkoin seurata edustajiemme äänestyskäyttäytymistä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kuntavaalit ovat jo lähellä.

Teuvo Ruponen

Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Guggenheimin museo
  • Helsinki
  • Museot
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Valtuusto päättää tänään Guggenheimin kohtalosta – mitä Eteläsatamassa tapahtuu päätöksen jälkeen?
    2. Suomalaisten poikien taidot luonnontieteissä romahtaneet – ”Kirjojen määrä kotona on vahvempi selittäjä kuin autojen määrä pihassa”
    3. New York polvillaan suomalaisnaisten edessä – he valloittavat sovinismin linnakkeen
    4. Tarina räjähtävistä lepakoista – eli onko tuulivoimaloiden ääni todellinen terveysriski vai ei?
  2. Pääkirjoitus
    1. Uuden etsijöille on paljon käyttöä
    2. Guggenheimin taidemuseo sopii Helsingin keskustaan
    3. Sähköautopalvelu voisi ottaa kaupunkipyöristä mallia
    4. Trump voi vielä pelastaa Castron
    5. Sotahistorian tuntemus estää vastakkainasettelua
    6. Karlsson
    7. Kuntavaalien läheisyys vie Sipilää ja Orpoa eri linjoille
  3. Kotimaa
    1. Taideväärennösten kaupasta vaaditaan useiden vuosien vankeustuomioita
    2. Linnan juhlien vieraslistalla sodissa taistelleita virolaisia ja ruotsalaisia sekä luonnonsuojelijoita – pöydässä nyhtökauraa
    3. EK sai uuden puheenjohtajan – Veli-Matti Mattila haluaa nopeasti työehdot sovittaviksi työpaikoille
    4. Ilman vanhempia matkustava lapsi on yleinen näky junissa ja lentokoneissa – ”Osa kulkee jatkuvasti yksin”
    5. Nopeus on uuden HS.fi:n valtti
    6. Tervetuloa uudistuneeseen HS.fi:hin – Kerro mielipiteesi uudistuksesta
    7. Sokerivero ei toteudu – Elintarviketeollisuusliitto: ”Myös juoma-alaa haittaava virvoitusjuomavero tärkeää poistaa”
    8. Poikaa epäillään eläkeikäisten vanhempiensa surmista Haminassa
  4. Kaupunki
    1. Suuromistajat haluavat jyrätä maahanmuuttajien ostospaikan Itäkeskuksessa – ”Purkaminen ajaisi somalit seisoskelemaan asemalle”
    2. Espoolaispoliitikko syytteessä laittomasta pornosta – sai jo tuomion meikkitaiteilijan yksityiskuvien käytöstä
    3. Vihreät syyttävät kokoomusta ja demareita Saurilla pelaamisesta – ”Jännä ajoitus”, kommentoi Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja
    4. ”Piritori” voi muuttua vaaleanpunaiseksi jo ensi kesänä – Vaasanpuistikkoa yritetään parantaa muun muassa maalaamalla
    5. Oma asunto vuokralle 400 eurolla yöltä – Slush avasi helsinkiläisille markkinaraon Airbnb:ssä
    6. Lasse Männistö hävisi äänestyksessä Helsingin kokoomuksen varapuheenjohtajan paikan
    7. Satojatuhansia litroja vettä karkasi rakennusten keskelle Kauniaisissa – vedenkorkeus nousi 1,3 metriin kerrostalon sisälläkin
  5. Ulkomaat
    1. Kuva sen todistaa: Suomalaisopiskelijat uiskentelivat Fidel Castron kanssa – ja pian sen jälkeen hän oli tuhota maailman
    2. Kapinallisten ote Itä-Alepposta kirpoamassa – YK:n avustusjohtaja: ”Hälyttävä ja kylmäävä tilanne”
    3. Britannian suomalaiset pysyvät tyyninä brexitin edessä, mutta brittipassi alkoi kiinnostaa – EU aloitti erovalmistelut
    4. Viimeinen elossa oleva 1800-lukulainen syö joka päivä samaa ruokaa – täytti tiistaina 117 vuotta
    5. Trump jatkoi nimityksiä – Obamacaren vastustaja terveysministeriksi
    6. Tšernobylin tuhoutunut reaktori sai massiivisen suojakuoren – turvaa ihmisiä säteilyltä vuosikymmenten ajan
    7. Lahjuksia, rahanpesua, kavallus ja kiellettyä puoluetukea – Viron keskustajohtajan syytelista tuli julki
    8. Tšernobylin tuhoutunut reaktori sai massiivisen suojakuoren – turvaa ihmisiä säteilyltä vuosikymmenten ajan
  6. Talous
    1. EU:n komissiolta hyviä uutisia Suomelle: Uusi lakipaketti vaatii lisää tähteitä tankkiin
    2. ”Esineiden internet” on jo totta – näin Samsung-johtaja selittäisi termin isoäidilleen
    3. HS seuraa tiiviisti Slushia – HSTV lähettää 16 tuntia suoraa lähetystä tapahtumasta
    4. Yhteistyökyky on työpaikoilla entistä tärkeämpää – asiantuntijat kertovat, miten tulet kivaksi työkaveriksi
    5. Fujitsun yt-neuvottelut ohi – Suomesta vähennetään 124 työpaikkaa
    6. ”Mies, läppäri ja koira”-yrittäjät riittävät jo – nyt Suomesta halutaan taas elektroniikan valmistajamaa
    7. Autonvalmistajat rakentavat sähköautojen latausverkoston Eurooppaan – nopea lataus ”mahdollinen kahvitauon aikana”
    8. EU-parlamentti yrittää jyrätä komission ja jäsenmaat roaming-kiistassa – vaatii halvempia tukkuhintoja
    9. Yhdysvaltojen talous kasvoi alkusyksyllä luultua ripeämmin – kasvuvauhti kiihtyi peräti 3,2 prosenttiin
    10. Ekonomien työttömyys pitkittyy – irtisanomispaketit haittaavat nopeaa työllistymistä
    11. Ydinjäteyhtiö Posivan loppusijoituslaitoksen rakennustyöt alkavat vihdoin joulukuussa
    12. Yli 800:lle potkut Ericssonilta Ruotsin Boråsissa ja Kumlassa
  7. Urheilu
    1. Kolumbian lentoturmasta selvisi kuusi hengissä – kuolleita 75, koneessa oli brasilialainen jalkapallojoukkue
    2. Norjan antidopingkomitea haluaa Therese Johaugille 14 kuukauden kilpailukiellon – päätöksen tekee Norjan keskusurheilujärjestön tuomioistuin
    3. Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen ehtii seuraavan kerran kotiin vasta jouluksi – ”Nyt on koti, kun edelliset ovat olleet kämppiä”
    4. Muutosvirtaa ja uusi puheenjohtaja
    5. HJK rakentaa uutta valmennusryhmää: Juho Rantala on siirtymässä yllätysnimenä FC Hongasta Klubiin
    6. Jokerien peruspakki Jensen intoutui maalijuhlaan
    7. Finleyn ensimmäinen maali siivitti HIFK:n voittoon Lappeenrannassa
    8. HJK ja RoPS vaihtavat puolustajia: Juha Pirinen siirtyy HJK:hon ja Leo Väisänen RoPS:iin
    9. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Kulttuurivaikuttajat ottavat kantaa Guggenheim-hankkeen puolesta ja vastaan
    2. Tarina saksalaisesta Suomesta on hämmästyttävä kertomus liittolaismaan vapaaehtoisesta alistumisesta vasalliksi
    3. Ajatus ”laulavasta kädestä” syntyi jo tuhat vuotta sitten – nyt suomalainen musiikkikäsine pyrkii maailmalle pelisovelluksena
    4. Visionääri The Weekndistä tuli popsuuruus
    5. Pink Floydkin on viimein alkanut julkaista arkistomateriaaliaan
    6. Tuottaja-solisti Bruno Mars jää kolmannella levyllään kysymysmerkiksi
    7. Alexi Tuomarilan pianotrion tarinallinen musiikki vie mennessään
    8. 36 tuntia singlejä eli näin fanilla on hauskempaa
    9. Äänityksen harmaus pilaa saksalaisen yleisradioyhtiön orkesterin Brucknerin
    10. HS:n soiva joulukalenteri on kuunneltavissa verkossa torstaista lähtien
    11. Hymyilevän miehen tekijät saivat taiteen valtionpalkinnon
    12. Kaikki yhdeksäsluokkalaiset saavat kirjan feminismistä
    13. Ruotsin August-kirjapalkinnot menivät kaikki naiskirjailijoille
    14. Finlandia-diktaattori Baba Lybeckille oma kirjatapahtuma Savoy-teatteriin
    15. Kalle Lindroth ruutuun palaavan musiikkiohjelma Bumtsibumin juontajaksi
  9. Tiede
    1. Lämpeneminen muuttaa järvien jääkantta
    2. Hengellisyys tuottaa mielihyvää uskovien aivoissa
  10. Mielipide
    1. Biotaloudessa on tehostettava metsäluonnon hoitoa
    2. Suomi on pyrkimässä vapaamatkustajaksi
    3. Turpeen käyttö ei lisäänny
    4. Metso-ohjelma tarvitsee kipeästi lisärahoitusta
    5. Miksi tuetaan saastuttajia?
    6. Kuninkaantie ei riitä houkuttelemaan yhdysvaltalaisia matkailijoita Suomeen
    7. Museon kustannuksia yliarvioidaan
    8. Rakennus on tylsä kompromissi
    9. Hanke on elitistinen, tunkkainen ja kallis
    10. Guggenheim lisäisi turvallisuuttamme
    11. Tontti tulisi varata omalle kulttuurille
    12. Suomalaiset rakastavat oikeita metsiä
    13. Pöhköt tietotekniikan termien suomennokset vaikeuttavat tietokoneiden käyttöä
  11. Tänään
    1. Afrikka hurmasi Juha Vakkurin lähes puoli vuosisata sitten
    2. Veijo Ylhäinen 1938-2016
    3. Miss Maailma Vietnamiin sotilaita viihdyttämään
    4. Tapahtumia keskiviikkona 30. marraskuuta
    5. Kuppikakut kauniimmiksi
    6. Frank-N-Furter vaihtaa roolia
  12. Radio ja TV
    1. MasterChef Australia on paras kokkikisa, koska...
    2. Iiro Rantalan musiikkikoulu avataan laululla
    3. Television suosikkisesonkini alkaa
    4. Tiistain tv-elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    6. 6

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty vangittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista – Tutkinnanjohtaja: Motiivista ei ole tietoa

    8. 8

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    5. 5

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    6. 6

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    7. 7

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    8. 8

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    9. 9

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    10. 10

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää