Päivän lehti 31.3.2017
Päivän lehti 31.3.2017

Kevät on etuajassa, mutta lunta näkyy vielä

Sunnuntaiksi odotetaan jopa yli kymmentä lämpöastetta. Alku­viikolla viilenee taas.

Kevät on alkanut lounaisimmassa Suomessa tavallista aikaisemmin, käy ilmi Ilmatieteen laitoksen seurannasta.

Terminen kevät alkoi kolme viikkoa sitten, kun tavallinen ajankohta olisi maaliskuun loppu. Se selviää pitkän aikavälin seurannasta, joka tarkoittaa kolmeakymmentä vuotta vuosina 1981–2010.

Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee plussan puolelle.

Kevään merkit näkyvät myös Luonto-liiton kevätseuran­nassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Leskenlehtiä on nähty tällä viikolla Tampereella ja Hämeenlinnassa, sinivuokko on kukassa Turun seudulla, ja jopa kielon on havaittu kukkivan Pieksämäellä.

Lepän kukinta on edennyt niin, että sen siitepölyä on liikkeellä jo Pohjois-Pohjanmaalla. Porin tienoille Turun yliopiston aerobiologian laitos ennustaa runsasta siitepölymäärää.

Vielä ei silti ole aika vaihtaa talvirenkaita kesärenkaisiin, Autoliitto opastaa.

Talvirenkaita on käytettävä joulukuun alusta helmikuun loppuun, ja nastarenkaiden viimeinen sallittu käyttöpäivä on pääsiäisen jälkeinen maanantai, tänä vuonna 24. huhti­kuuta.

”Renkaanvaihdon kanssa ei kannata hötkyillä”, sanoo Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen. ”Yöpakkasia on vielä.”

Autoliitto suosittelee vaihtamaan renkaat oman tarpeen mukaan. Jos pääsiäisen aikaan on tarkoitus ajella pitkä matka, talvirenkaita todennäköisesti tarvitaan vielä.

Vaikka etelässä on lumetonta, pohjoisemmassa voi olla talvista. ”En lähtisi itse vielä vaihtamaan renkaita.”

Tämä kevät on todennäköisesti viimeinen, jolloin nastarenkaiden käyttöaika määritetään pääsiäisen mukaan. Tieliikennelain muutosesitys on parhaillaan lausuntokierroksella.

Kevätsää jatkuu vaihtelevana. Perjantaiaamuna maassa on todennäköisesti muutama senttimetri lunta Pohjanmaalla ja Helsinki–Turku-akselilla, kertoo meteorologi Ari Mustala Ilmatieteen laitoksesta.

Aamun huono ajokeli voi sulaa pois perjantain aikana, koska odotettavissa on muutama aste lämmintä.

Sää jatkuu kosteana ja lauhana. Etelässä sataa vettä ja maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Etelä-Lapissa lunta.

”Aika lämmintä on tulossa ajankohtaan nähden, jopa yli 10 astetta”, Mustala arvioi sunnuntain säätä.

Lämpimän sunnuntain jälkeen on odotettavissa tuulista ja vaihtelevaa säätä, välillä lauhaa, loppuviikolla ehkä kylmempää.

Fakta

Lorun kaikki linnut on nähty


 Kesän tuloa mittaavan lorun linnut on jo nähty: kiuru, peipponen, västäräkki ja pääsky.

 Luonto-liiton kevätseurannassa on useita havaintoja kiurusta viime viikonlopulta, ja peippoja on nähty tällä viikolla useilla paikkakunnilla: Inkoo, Kokemäki, Kouvola, Kärkölä, Mikkeli.

 Västäräkki nähtiin Haminassa keskiviikkona ja haarapääsky Parkanossa sunnuntaina.

 Varhaisempia muuttajia on nähty runsaasti: kiuruja, hanhia, joutsenia ja töyhtöhyyppiä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sää
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Nuukan aviomiehen kuolema paljasti leskirouvalle jättiomaisuuden – Nordea tarjosi neuvojaan ja yhtäkkiä rahat hupenivat
    2. Venäjän erikoisjoukot eivät peittele osallistumistaan Syyrian sotaan – Komennus vei ammattisotilas Vitalin Suomen rajalta Homsiin
    3. Presidentti Niinistö lupasi isännöidä tarvittaessa Putinin ja Trumpin tapaamista Suomessa
  2. Pääkirjoitus
    1. Arktinen irtiotto voi tuoda tulosta
    2. Esteettömyys on muutakin kuin rampin rakentamista
    3. Tappiolliset ydinvoimalaprojektit ajavat rakentajat ahtaalle
    4. Kypärää käyttämättömien pyöräilijöiden perustelut ovat outoja – autoilijat muka väistävät kauempaa kypärätöntä
    5. Erkki Tuomioja HS:n Vieraskynä-palstalla: Suomen EU-linja ei voi perustua ideologiaan
    6. Karlsson
    7. Sote-asioissa hätäilystä ei seuraa mitään hyvää
  3. Kotimaa
    1. Timo Soini ei kannata maksutonta varhaiskasvatusta: ”Miksi vuorineuvosten mukuloille pitäisi olla maksuton päivähoito?”
    2. Kelan maksujen takkuaminen aiheuttaa jo ongelmia vuokrien maksamisessa – ”Moni on kertonut, että nyt on häätöuhka päällä”
    3. ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia
    4. Ay-johtajan ”kultaisesta kädenpuristuksesta” nousi kohu – Akavan Fjäder: Sopimukseeni sisältyy työvelvoite
    5. Kevät on etuajassa, mutta lunta näkyy vielä
    6. Hovioikeus kiristi valelääkärin tuomiota – Esa Laiho sai viisi vuotta vankeutta
    7. VR kokeilee junalippua, jolla voi matkustaa myös muissa liikennevälineissä – halpataksiyhtiön toimitusjohtaja vihjaa isoista yhteistyökuvioista
    8. Työmarkkina­järjestöt eivät löytäneet yhteisymmärrystä työttömien koulutuksesta – hallituksen työryhmä lopetti erimielisenä
    9. Supo huolestui nuorista vaikuttajista – yksi tiedustelu­toiminnan kohde voivat olla eduskunta-avustajat
    10. Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”
    11. Villisikoja on jo niin paljon, että niiden kaatamisesta maksetaan – sikayrittäjät pelkäävät ruttoa
    12. Rikosseuraamus­laitos sai huomautuksen viivyttelystä – lausunnon laatiminen elinkautisvangin vapauttamisesta kestää puolitoista vuotta
    13. Pitkään etsitty ”Mannerheimin omena” löytyi Asikkalasta – Marsalkka ihastui hedelmään kalastusreissullaan
    14. Museoalan palkkakampanjassa on mukana Akavan erityisalat
    15. Lagerlöf on kahdenkymmenen kruunun ja Lind viidenkymmenen kruunun setelissä
    16. Bongaa paikka -terassitalon osoite oli väärä
  4. Kaupunki
    1. Päätä särkee, keskittyminen kärsii ja arvosanat laskevat – helsinkiläis­koululaiset pitivät HS:lle kirjaa sisäilmaoireistaan
    2. Palkittu kerrostalo osoittautui seulaksi Helsingin Jätkäsaaressa – kukaan ei tiedä, mistä vesi vuotaa ihmisten koteihin
    3. Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi
    4. Kauniaisissa on Suomen suurin keskieläke, yli 3 000 euroa – katso oman kuntasi tilanne
    5. Sadat taksiautoilijat osoittavat kello 12 mieltään liikenneuudistusta vastaan Helsingin keskustassa – ”Olen pettynyt, jos emme saa ruuhkaa aikaiseksi”
    6. Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä
    7. Poliisi julkaisi kuvia miehestä, jonka epäillään sytyttäneen turvapaikanhakijoiden teltan – pyytää havaintoja Rautatientorin tuhopolttajasta
    8. Velkaantunut mies ryösti viiden päivän sisällä kolme kauppaa ja yhden leipomon Helsingissä – yli kolme vuotta vankeutta
    9. Tyynyt ja pyjamat viuhuvat jälleen lauantaina – Helsingin Teurastamolla toinen kansainvälinen tyynysota
  5. Ulkomaat
    1. Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia
    2. Lukašenka petti osansa ”diilistä” kansan kanssa
    3. Yhdysvaltain ulkoministeri Turkissa: Assadin kohtalo syyrialaisten omissa käsissä
    4. Järjestöt arvostelevat Suomen ilmastopolitiikkaa ”kehnoksi” – syyttävät kunnianhimon puutteesta ja päästöoikeuksien porsaanreikien etsimisestä
    5. Euroopan komissio haluaa neuvotella jäsenmaiden puolesta Venäjän kanssa Itämeren kaasuputkesta
    6. Useita loukkaantunut yhteenotoissa Turkin Brysselin-konsulaatin luona
    7. Brexit muuttaa tuhannet EU-lait kertarysäyksellä brittilaeiksi – mutta konservatiivi­hallitus haluaa valtuudet lakien ”korjailuun”
    8. Malesia luovutti diktaattorin murhatun velipuolen Kim Jong-Namin ruumiin Pohjois-Korealle
  6. Talous
    1. Tässä ovat maailman talouden kiitäjät ja laahaajat – HS selvitti, mitkä maat ovat taloudessa tähtiä ja missä kasvu yskii
    2. Miksi julkisten rakennushankkeiden hinta räjähtää? Syy on surkeassa johtamisessa, sanoo selvitysmies ja vaatii valtion väliintuloa
    3. Suomen Pankki: Maailmantalouden kasvu ei kiihdy lähivuosina – Kiina jarruttaa
    4. Toshiban ydinvoimayhtiö hakeutuu konkurssiin
    5. H&M perustaa uuden myymäläketjun – ensimmäinen liike avataan kesällä
    6. USA:n kasvu ennakoitua parempi
  7. Urheilu
    1. Huipputriathlonisti Kaisa Lehtonen myi asuntonsa ja on nyt koditon – kunnon tukikohtaa ei ole edes ulkomailla
    2. Lauri Markkanen ilmoitti pyrkivänsä NBA:han – ”Koen, että minulla oli nyt hyvä mahdollisuus lähteä toteuttamaan unelmaani”
    3. Tavoitteena miellyttävä urheilunautinto – ”Huutamista pitää välttää, se ei sovi taitoluisteluun”
    4. Kanadalainen luisteli kauden parhaansa suomalaisen kansanmusiikin tahdeilla –”Ne kuulostivat hauskoilta”
    5. ”Baarimies” Valtter Virtasen esiintyminen jäi yhteen kertaan –”Ei ollut mitään hävittävää”
    6. Kiinalaispari juhli ensimmäistä MM-kultaansa virheiden sävyttämässä finaali-illassa
    7. Norjalaislehti: Pohjoiskorealaiset työskentelevät kuin orjina Pietarin jalkapallostadionin rakennustyömaalla
    8. Hintzin ketjussa on aineksia IFK:n kevään pelastajaksi – mutta kuka on ketjun kovin lenkki?
    9. Ilveksen junioreista kasvoi välierä­kandidaatteja – näin kevään yllätys­joukkue on ajanut Tapparan ahdinkoon
    10. Ärsyttävän hyvä ja taitava – jääkiekon MM-kisoihin valmistautuva Susanna Tapani on naisleijonien pistehai
    11. Michel Platini syyttää Sepp Blatteria rajusti – ”Hän aina sanoi minun olevan hänen viimeinen päänahkansa”
    12. Suuren urheilusponsorin perijä välttelee oikeudenkäyntiä kuolonkolarista – ja viettää yhä ylellistä elämää
    13. Selkäleikkauksesta toipuneen Riitta-Liisa Roposen ura jatkuu kohti ensi talven olympialaisia
    14. Matti Heikkinen jättää SM-avauksen väliin perheenlisäyksen takia
    15. Torstain tuloksissa muun muassa alppihiihtoa, jääkiekkoa, taitoluistelua ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Lasten uutiset
    1. 112 auttaa hädän hetkellä – Näin soitat hätäpuhelun
    2. Taitoluistelua, syklooni ja historiallinen allekirjoitus
    3. Kesäajasta halutaan eroon kansalaisaloitteella
    4. Uutisvisa: Mitä Britannian pääministeri allekirjoitti tiistaina?
    5. Lasten uutiset vierailee hätäkeskuksessa – ”Lapset ovat parhaita soittajia”
    6. Ei Ankkalinnaa ilman Barksia
    7. Lasten uutiset lauantaina museossa
    8. Aku Ankka ja kumppanit: Kitupiikin kärsimys
    9. Aprillia, aprillia! – Varo perättömiä tarinoita
    10. Uskallatko sanoa oman mielipiteesi?
    11. Pulleat pannukakut
  9. Kulttuuri
    1. Ona Kamu halusi tehdä elektronista musiikkia, joten hän perusti levy-yhtiön ja opetteli ohjelmoimaan – nyt levy on valmis
    2. Yllättävät tilastot osoittavat: Klassinen musiikki vetää yleisöä enemmän kuin jalkapallo – niin mahtimaassa Saksassa kuin lilliputti-Suomessa
    3. Dokumentti keppihevosilla ratsastavista tytöistä on aiheeltaan täysosuma
    4. Metsä vastaa ihmiselle Anu Kuivalaisen runollisessa dokumentissa
    5. Kuvat ovat häkellyttävän hienoja, mutta Ghost in the Shell on totista rypistystä
    6. Smurffien uudessa seikkailussa maistuu raha
    7. Beethovenin viulukonsertosta muodostui Pekka Kuusiston, Hannu Linnun ja RSO:n käsissä täydellinen yhteinen hetki
    8. Santtu-Matias Rouvali ja Jakub Hrůša Lontoon Philharmonia-orkesterin päävierailijoiksi
    9. Vuoden Tiedekynä -palkinnon voitti artikkeli Suomen kansan myyteistä – ”Ajatus yhtenäiskulttuurista on paitsi myytti, myös yhä vahingollisempi sellainen”
    10. Silta-sarjan tanskalaisnäyttelijä palkattiin suomalaiselokuvaan isoon rooliin
  10. Tiede
    1. Sosiologi Anssi Peräkylä tutki ihmisiä keskustelutilanteissa: Yhteisymmärrys sai keskustelijat huojumaan samaan tahtiin
    2. Tutkijat loivat migreenilääkkeen avulla nuijapäitä, jotka näkevät hännällään
    3. Miksi lääkärit ja hoitajat eivät itse sairastu, kun he hoitavat sairaita?
    4. Voiko maapallo saada uuden kuun?
    5. Miksi en muista mitään vauva-ajasta?
    6. Onko kaikilla linnuilla suomalainen nimi? Kuka sen päättää?
    7. Tehokkuus vaatii testausta
  11. Mielipide
    1. Turvapaikan kustannuksia ei tarvitse maksaa takaisin
    2. Raskas vastaanottojärjestelmä vie monelta työinnon
    3. Oleskelulupaa odottavien tilanne on älytön
    4. Ruotsin apteekkiuudistuksella on saavutettu vain osin Suomen taso
    5. Henkilökunnan jaksaminen vaikuttaa myös lääkehoidon turvallisuuteen
    6. Menestyvä nainen luottaa itseensä
    7. Väkivaltaa kokeneiden palvelut ovat avoimia kaikille
    8. Helsingin Tukholmankadun ylitys on hengenvaarallinen – onko suojatie pelkkä vitsi?
    9. Pahoinpitelyn silminnäkijänä minut haastettiin todistajaksi – oikeus kertoi nimeni syytetyille, ja pelkään nyt kostoa
    10. Detox-kuurien hyödyistä ei ole tieteellistä näyttöä
    11. Tutkimukseemme viitattiin väärin
    12. Liian nuori saamaan asiakaspalvelua?
    13. Onneksi Ruotsi uskaltaa ottaa kantaa
  12. Tänään
    1. Päivi Istala on sivistyksen ja naisten puolustaja
    2. Petri Hautaniemi 1968–2017
    3. Otto Kangas 1925–2017
    4. Vanha Porvoo pesee kasvojaan, mutta julkisivu ei silti muutu
    5. Tapahtumia perjantaina 31. maaliskuuta
    6. Koomikoiden maaottelu
    7. Viikonlopun etkot museossa
  13. Radio ja TV
    1. Tomin miehet todistavat Muskeliakatemiassa
    2. Sydämen kutsumus tarjoaa romantiikkaa kanadalaisittain
    3. Lapsinäyttelijästä ohjaajaksi
    4. Perjantain elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo
    7. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    4. 4

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    5. 5

      Kiina ei enää halua opettaa pohjoiskorealaisille mitään, mistä saattaisi olla apua ydinpommin rakentamisessa –Yliopistojen fysiikan opiskelijat erityistarkkailussa

    6. 6

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    7. 7

      Tutkimus: Parisuhteessa nainen menettää kiinnostuksen seksiin helpommin kuin mies – Asiantuntija neuvoo, miten halun voi herättää uudelleen

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Karhu puri ja raapi metsästäjää Suomussalmella

    10. 10

      Kallion seudun suosituille pussikaljakallioille sovitellaan 30 neliön koppia – ”Pömpeli on ongelma”, sanovat kaupunginosa-aktiivit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    9. 9

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    10. 10

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää