Ahtisaari tahtoisi toimittajien puoluekannat julkisiksi

 |   | 
 
STT

Presidentti Martti Ahtisaari sanoo Matkalla-elämäkerrassaan kannattavansa toimittajien poliittisten kantojen julkistamista.

"Läpinäkyvyyden nimissä se olisi hyvä, opettaisi lukijat seuraamaan tiedonvälitystä oikein ja pakottaisi myös toimittajat kurinalaisuuteen. Jos ei kuulu mihinkään puolueeseen, on sitoutumaton. Sitten voisivat olla perinteiset puoluejaot tai oma määrittely."

STT:lle Ahtisaari sanoo, että kyse ei ole minkäänlaisesta pyrkimyksestä kontrolliin.

"Tämä helpottaisi ainakin sellaisten ihmisten toimintaa, jotka haluaisivat katsoa, mikä tuon ihmisen tausta on. Jokainenhan meistä on vuosien varrella jotain harrastanut ja saattanut olla jopa puolueessa mukanakin. Silloin voi asettaa kaikki sanomisetkin johonkin perspektiiviin. Ei se ole tämän kummallisempaa."

Presidentin mukaan asiantuntijalausunnoistakin paistaa toisinaan läpi puhujan poliittinen kanta.

"Olisi hyvä, että kaikki asiantuntijoina esiintyvät ihmiset määrittelisivät itse kantansa ja se olisi tarkastettavissa."

Aiemmin toimittajien puoluekantojen selvittämistä on toivonut Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) johtaja ja Aamulehden entinen vastaava päätoimittaja Matti Apunen. Aamulehti selvittikin viime vuonna toimituksensa työntekijöiden sidonnaisuuksia anonyymilla nettikyselyllä.

Presidenttikaudellaan suomalaismedian hampaisiin joutuneella Ahtisaarella ei tällä hetkellä ole suurempaa huomautettavaa suomalaisviestinten toiminnasta.

"Suomen media toimii, meillä on hyvä toimittajakoulutus ja toivottavasti se sellaisena pysyykin."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori