Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Akavan Fjäder: Kotitalousvähennyksen korotuksesta vastaus hoitajamitoitukseen
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder vaatii, että hallituksen on pian palautettava kotitalousvähennys entiselle tasolleen.
"Työllisyystilanteen parantamiseksi on käytettävä keinoja, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Kotitalousvähennyksen palauttaminen entiselle tasolleen parantaa työllisyyttä ja lisää kansalaisten valinnanmahdollisuuksia", Fjäder sanoo tiedotteessaan.
Fjäderin mielestä kotitalousvähennyksen korottaminen nykyisestä olisi kuitenkin vasta ensimmäinen vaihe. "Jatkossa vähennyksen tason nostamista on harkittava, ja hoiva-ala on otettava vähennyksen piiriin", Fjäder esittää. Hän näkeekin, että tässä olisi vastaus Suomen ikääntymiskehitykseen ja palveluiden rahoittamisen hallintaan.
"Keskustelu ei saa pyöriä vain vanhuspalvelulain henkilöstön mitoituksessa", hän linjaa.
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää leikattiin viime vuoden budjetissa. Aiemmin kotona teetetystä korjaus- tai siivoustyöstä sai vähentää 60 prosenttia, nyt enää 45 prosenttia. Vähennyksen saajakohtaista enimmäismäärää alennettiin samalla 3 000 eurosta 2 000 euroon vuodessa.
"Edellinen hallitus korotti kotitalousvähennystä osana elvytyspakettia, joka laadittiin vuoden 2008 talouskriisin yhteydessä. Tarvitsemme jälleen täsmäratkaisuja työllisyyden parantamiseksi. Kotitalousvähennys on palautettava entiselle tasolleen budjettiriihessä elokuun lopussa", Fjäder sanoo.
Fjäderin mukaan korkeampi kotitalousvähennys edistää samanaikaisesti useaa talouspoliittista tavoitetta. Se lisää työllisyyttä muun muassa siivouspalvelu- ja rakennusalalla. Kotitalousvähennys on lisäksi erinomainen harmaan talouden torjuntakeino.
Fjäderin mukaan kotitalousvähennyksestä hyötyvät kaikki.
"Riittävän suuruinen kotitalousvähennys edistää töiden jakamista sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Julkisen tuen tarve vähenee ja veropohja laajenee, joten kotitalousvähennyksen lisääminen parantaa julkisen talouden kestävyyttä", Fjäder toteaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
Politiikka
HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
Ulkomaat
Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
Talous
Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Ammusvaraston räjähtely jatkui koko yön Venäällä
- Yhdeksän kuoli kouluhyökkäyksessä Nigeriassa
- Neljä Yhdysvaltain sotilasta kuoli iskussa Afganistanissa
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Perussuomalaisia kammoaa joka kolmas suomalainen Video
- Kyrö ryöpytti toimittajia oikeudenkäynnissä Video
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Näin tutkittiin
- Perussuomalaiset kansalaisten miinuslistan kärjessä
- Timo Soini empii euroehdokkuuttaan
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Katainen ja Ansip puivat kaasuterminaalikiistaa Tallinnassa
- Valtiovarainministeriö saa kärkivirkamiehen Suomen Pankista
- HS-gallup: Kansa ei usko Kreikan vakuuksiin
- Soinin kolme arvoa EU:lle – antiikin filosofiaa, roomalaista oikeutta ja kristinuskoa
- Kolme seikkaa ratkaisevat Soinin jäämisen tai lähtemisen
- Valiokunta: Kuntauudistus kytketään sote-lakiehdotukseen
- Perustuslakivaliokunta ei päässyt yksimielisyyteen
- Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
- Sipilä: Poliitikot ovat liian hitaita
- Tuomioja: EU:lle ei ole Suomessa vaihtoehtoja
- Ville Niinistö: NSA-vuotaja voisi saada turvapaikan Suomesta
- Jopa joka kolmas työssä käyvä hoitaa työnsä ohella läheisiään
- Presidentti Niinistö: Kolmas maailmansota käydään markkinataloudella
- Ulkopoliittinen seminaari alkaa Kultarannassa Niinistön johdolla
- Vihreät nuoret tarjoaisi NSA-vuotajalle turvapaikkaa Suomesta



