Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Arhinmäen mukaan Haavisto saa kannatusta vasemmistolta
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki sai presidentivaalien ensimmäisellä kierroksella 5,5 prosenttia äänistä. Musiikkitalolla Arhinmäki sanoi medialle, että ei pitäisi olla vaikea arvata, keitä vasemmistoliittolaiset äänestävät toisella kierroksella.
”Kyllä Haavisto saa meiltä kannattajia”, Arhinmäki sanoi.
Arhinmäkeä äänesti 167 358 ihmistä.
Tuloksen varmistuttua tunnelmat vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa helsinkiläisessä yökerhossa pikkuhiljaa happanivat. Musta rytmimusiikki soi, mutta kukaan ei joraa.
Kampanja oli hyvä, omat asiat tuotiin hienosti esille, mutta lopulta tulos painui reippaasti puolueen oman kannatuksen alle.
"Se tiedettiin jo etukäteen, että meiltä siirtyy ääniä Pekka Haavistolle. Moni halusi varmistaa Haaviston läpipääsyn toiselle kierrokselle", arvioi puoluesihteeri Sirpa Puhakka.
"Vihreiltä tuli meihin päin kovaa lobbausta. Viestejä, että älkää äänestäkö Paavoa vaan Haavistoa", kertoi vasemmistonuoriin kuuluva Edla Niemi, 24.
Ennakkoäänten julkistusta seurasi reipas "Hyvä Paavo!" -huutokonsertti, mutta ääntenlaskun edetessä lähes myös vasemmiston kannattajien huomio kiinnittyi Haaviston ja Paavo Väyrysen taistoon.
Pöytäkeskusteluissa ilmaistiin lähes yksimielinen tuki Haavistolle.
"Musta on hyvin vanhanaikainen ajattelu että kenelle testamentataan ääni. Mutta jos katsoo noiden kahden ehdokkaan välillä, ei ole kovin vaikea arvata, minne vasemmistolaisen ääni menee", Arhinmäki sanoi.
Hän oli itse lopulta tyytyväinen nopeaan ja niukin resurssein vedettyyn kampanjaan.
Hän piti hyvänä varsinkin sitä, että sai likistettyä muiden ehdokkaiden nato-kannoista tiukempaa keskustelua.
"Kampanjan loppupuolella olin lisäksi ainoa, joka piti työelämäkysymyksiä näkyvästi esillä."
Edla Niemi sanoo olevansa lopulta tulokseen, vaikka prosentit jäivätkin pieniksi.
"Meillä on tulevaisuus, sehän tässä on selvä juttu", hän sanoi viitaten Arhinmäen verrattain nuoreen ikään ja paikalla olevaan nuoreen kannattajakuntaan.
Arhinmäkeä äänesti 167 358 ihmistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- EU virittää energian sisämarkkinoita
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa elvyttää rahapolitiikkaa
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää





