Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Arhinmäki: Kokoomus ei kestä vasemmistolaista kädenjälkeä

 |   | 
 
Seppo Samuli / Lehtikuva
Paavo Arhinmäki
Paavo Arhinmäki

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki näkee, että kokoomuksella on paineita arvostella asioita, joissa hallituksen vasemmistopuolueiden kädenjälki näkyy.

Näiksi asioiksi Arhinmäki laskee vakuusvaatimukset tuettavilta euromailta ja kotimaassa tehdyt, tuloeroja kaventavat päätökset, joista molemmista kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori on esittänyt epäileviä mielipiteitä.

"Vapaavuoren puheet ovat vastakkaisia sille, mitä hallitus on yhdessä sopinut hallitusohjelmassa ja EU-ministerivaliokunnissa", Arhinmäki sanoo. "Kaikki, mitä hallituksessa on sovittu, pitää."

Arhinmäen mukaan kokoomuksen europolitiikassa on ollut vastaavaa "yskimistä" myös aiemmin muun muassa sijoittajavastuun suhteen.

Hän harmittelee puheiden vaikeuttavan valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) työtä vakuuksien saamiseksi.

Espanjalle tuleva lainaohjelma käytetään maan horjuvien pankkien tukemiseen. Arhinmäen mukaan vasemmistoliitto kannattaa pankkien valvonnan laajentamista niin, että se muuttuu ylikansalliseksi, ja pankkituen vastineeksi on saatava omistusta pankeista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013