Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Arhinmäki etsii lisärahaa taiteelle
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) selvittää, löytyisikö taiteelle lisärahaa Veikkauksen rahastoja purkamalla.
Siten lievitettäisiin säästöjä, jotka kohdistunevat esimerkiksi Kansallisoopperaan ja -teatteriin.
Jo hallitusneuvotteluissa päätettiin, että Valtion taidemuseo säätiöidään ja sitä ryhdytään rahoittamaan veikkausvaroista budjettirahoituksen sijasta. Kun Valtion taidemuseota ryhdytään rahoittamaan veikkausrahoista, tietää se sitä, että muulle taiteelle ja kulttuurille veikkausrahoista jaettava rahamäärä vähentynee parikymmentä miljoonaa euroa vuodessa.
"Taidemuseo aloittaa säätiönä vuonna 2014, ja siihen liittyvät säästöt täytyy aloittaa tuona vuonna", Arhinmäki sanoo.
Tänä vuonna taiteelle ja kulttuurille jaetaan veikkausrahaa 220–225 miljoonaa euroa. Kun taiteen ja kulttuurin saamiin veikkausrahoihin lisätään valtion budjetista saatava tukiraha, nousee niiden saama rahoitus 430 miljoonaan euroon, Arhimäki kertoo.
Kaksi suurinta veikkausvoittovaroista tuen saajaa ovat Kansallisooppera ja Kansallisteatteri. Niissä säästösuunnitelmat herättävät pelkoja.
Leikkaukset kohdistunevat kuitenkin niihinkin, muuten säästöt iskisivät muuhun taiteeseen ja kulttuuriin liian rajusti, Arhinmäki sanoo.
Hän kertoo, että tässä vaiheessa vielä selvitetään, miten leikkaukset kohdennetaan.
"Alustavaa tietoa yritetään saada mahdollisimman pian, jotta leikkauksiin voi varautua. Tarkemmin leikkauksista päätetään vasta ensi kevään kehysriihen jälkeen, kun selviää, voidaanko leikkauksia lieventää Veikkauksen rahastoja purkamalla."
Lisää aiheesta maanantain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Ulkomaat
Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Mestarien liigan finaali: Dortmundin hurmos vaihtui Bayernin johtoon
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Kerrostalon keittiö paloi Nummelassa
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Koulun kanslia sytytettiin tuleen Sipoossa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Tornion ja Haaparannan matkakeskus on uppoamassa verosotkuun
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Suomi putosi MM-lentopallosta – valmentaja pettyi rajusti
- Suomi litisti Ruotsin cheerleadingissä
- Porin Ässät tyhjensi SM-liigan palkintopöydän
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Ruotsin katumellakat levinneet uusille alueille Video
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- Kuka: Juha Sipilä
- Henkilökohtaista: Sipilä vastaa
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Vihreiden kahden puoluejohtajan malli ei toteudu lähiaikoina
- SAK tavoittelee syksyllä keskitettyä palkkaratkaisua
- Ay-liike tyrmää EK:n Häkämiehen idean nuorten vuoden koeajasta
- Presidentti nimitti Sdp:n uudet ministerit
- Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu – Sandvik sivuun
- Ministerisalkkunsa menettävä Gustafsson tilittää Facebookissa - "Oloni on outo"
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella






