Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Arhinmäki syytti muita ehdokkaita Naton "salarakkaiksi"
STT–HSPresidentinvaalitentteihin on tulossa selkeää punaisuutta, mikäli vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen linjaukset pääsevät esille. Kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäki valittiin puolueen ehdokkaaksi sunnuntaina puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.
Valinnan jälkeisen linjapuheen perusteella Arhinmäki aikoo ainakin erottua muista presidenttiehdokkaista selkeällä sanomalla.
Yksi maali on populismi ja viha erilaisia vähemmistöjä kohtaan.
"Presidentin pitää näyttää suuntaa sellaisille arvoille, joissa arvostetaan ihmisten erilaisuutta ja moninaisuutta. Jokaisen pitää olla tasa-arvoinen sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai etnisestä taustasta riippumatta."
"Kierrän paljon lähiöitä ja ostareita, joissa näkyy, kuinka ihmisille syötetään väärää tietoa ja rasistista propagandaa."
Arhinmäen mukaan ilmiö näkyy eduskuntatasollakin. Hän kuitenkin kiisti kohdistavansa kampanjaansa mitään poliittista tai muuta ryhmää vastaan.
Ulkopolitiikassa Arhinmäki jatkaa vasemmiston perinteisiä linjauksia.
Hän korosti, että "Nato ei ole demokraattisten, ihmisoikeuksia kunnioittavien maiden järjestö".
"Se on edelleen sotilasliitto, ja se valitsee ne konfliktit joihin se haluaa osallistua. Se yrittää kaapata YK:n roolia, ja osallistuu valta- ja talouspoliittisesti kiinnostaviin konflikteihin."
Arhinmäki arvioi Nato-jäsenyyden kannattajiksi – tai ainakin "salarakkaiksi" –keskeisimmät presidentinvaaliehdokkaat, myös vihreiden Pekka Haaviston ja perussuomalaisten Timo Soinin. Haaviston hän mainitsi sillä perusteella, että tämä on nähnyt Naton roolin myönteisemmin kuin vasemmistoliitto ja Soinin siksi, että tämä valitsisi ennemmin Nato- kuin EU-jäsenyyden.
Lipposen ja Soinin hän näkee aiemmin liputtaneen Naton puolesta.
Maailmanlaajuisen rauhanaatteen ohella vasemmistoliiton presidenttiehdokas aikoo panostaa lähialueisiin. Venäjän suhteisiin kuuluu myös ihmisoikeuksien edistäminen.
"Suomen luonnollinen yhteistyökumppani maailmalla ovat muut Pohjoismaat. Me jaamme yhteiset näkemykset demokratiasta, avoimuudesta ja hyvinvointivaltiomallista."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Talous
Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Guzenina-Richardson ei kanna kaunaa Urpilaiselle
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Urpilainen: Ministerikierrätys on osa rytminvaihdosta
- Sujuvasanainen peruspalveluministeri Susanna Huovinen
- Ärhäkkä asuntoministeri Pia Viitanen
- Pia Viitanen ja Susanna Huovinen ovat uudet demariministerit
- Kuntaliitto sai hallituspuolueiden kehut sote-keskustelussa
- Sdp vaikenee ministereiden kierrätyksestä
- Hallitus haluaa Kela- ja koulukyytien kustannukset kuriin
- Kansanedustajien palkkio säilyy ennallaan
- Valiokunta pyytää Himasen kuultavaksi rahoitusjupakassa






