Avioliiton mies- ja naispareille sallisi 76 kansanedustajaa
STT–HSAvioliiton sallimista myös nais- ja miespareille kannattaa ainakin 76 kansanedustajaa. Lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi jätetään iltapäivällä eduskunnalle.
Aloitteen takana on kansanedustajia useimmista eduskuntaryhmistä. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kansanedustajista yksikään ei lähtenyt edistämään lainmuutosta aloitteella. Keskustan ryhmästä ainoana aloitteen allekirjoitti Antti Kaikkonen.
Lista lakialoitteen allekirjoittajista on tämän uutisen lopussa.
Aloitehanketta vetänyt kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö uskoo, että kannattajia asialle löytyy eduskunnasta enemmänkin, jos asiasta joskus päästään äänestämään.
Männistön mukaan monet kansanedustajat eivät halunneet esiintyä asiassa pistämällä nimensä aloitteeseen, mutta kertoivat äänestävänsä lainmuutoksen puolesta, jos sellainen tilanne tulee.
Ehdotettu lainmuutos ei velvoittaisi uskonnollisia yhdyskuntia vihkimään mies- tai naispareja. Ne voisivat vastedeskin päättää, keitä haluavat vihkiä.
Lakiehdotuksen allekirjoittaneet:
Markku Eestilä (kok), Sanni Grahn-Laasonen (kok), Leena Harkimo (kok), Harri Jaskari (kok), Sampsa Kataja (kok), Pia Kauma (kok), Lasse Männistö (kok), Jaana Pelkonen (kok), Sari Sarkomaa (kok), Alexander Stubb (kok), Eero Suutari (kok), Sinuhe Wallinheimo (kok), Sofia Vikman (kok), Henna Virkkunen (kok), Jouni Backman (sd), Eeva-Johanna Eloranta (sd), Maarit Feldt-Ranta (sd), Tarja Filatov (sd), Maria Guzenina-Richardson (sd), Rakel Hiltunen (sd), Susanna Huovinen (sd), Lauri Ihalainen (sd), Mikael Junger (sd), Ilkka Kantola (sd), Saara Karhu (sd), Anneli Kiljunen (sd), Krista Kiuru (sd), Miapetra Kumpula-Natri (sd), Antti Lindman (sd), Päivi Lipponen (sd), Riitta Myller (sd), Johanna Ojala-Niemelä (sd), Heli Paasio (sd), Sirpa Paatero (sd), Tuula Peltonen (sd), Kristiina Salonen (sd), Katja Taimela (sd), Hanna Tainio (sd), Erkki Tuomioja (sd), Tytti Tuppurainen (sd), Jutta Urpilainen (sd), Pauliina Viitamies (sd), Pia Viitanen (sd), Tuula Väätäinen (sd), Antti Kaikkonen (kesk), Paavo Arhinmäki (vas), Risto Kalliorinne (vas), Anna Kontula (vas), Martti Korhonen (vas), Merja Kyllönen (vas), Annika Lapintie (vas), Silvia Modig (vas), Jari Myllykoski (vas), Aino-Kaisa Pekonen (vas), Eila Tiainen (vas), Kari Uotila (vas), Erkki Virtanen (vas), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Tuija Brax (vihr), Satu Haapanen (vihr), Pekka Haavisto (vihr), Johanna Karimäki (vihr), Ville Niinistö (vihr), Anni Sinnemäki (vihr), Osmo Soininvaara (vihr), Jani Toivola (vihr), Oras Tynkkynen (vihr), Thomas Blomqvist (rkp), Christina Gestrin (rkp), Elisabeth Nauclèr (rkp), Mikaela Nylander (rkp), Astrid Thors (rkp), Stefan Wallin (rkp), Ulla-Maj Wideroos (rkp), Markus Mustajärvi (vr), Jyrki Yrttiaho (vr).
Katso HS Next -blogin listauksesta ne kansanedustajat, jotka kertoivat vaalikonevastauksessaan hyväksyvänsä tasa-arvoisen avioliittolain, mutta eivät allekirjoittaneet lakialoitetta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
- Eurobondikanta jakaa demareita
- Yllätysnimi Sdp:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi
- Pia Viitanen Sdp:n puoluevaltuuston johtoon
- Jungner jätti räväkät jäähyväiset
- Reijo Paanasesta Jungnerin seuraaja puoluesihteerinä
- Jutta Urpilainen hurrattiin Sdp:n johtoon
- Keskustalaiset äänestävät johtajastaan
- Kuntien pakkoliitokset pysyvät harkinnassa
- Urpilainen tekee pesäeron ay-liikkeeseen
- Katainen: Islannin ilmavalvonnan perusteet poliittisia
- Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa
- Pron Antti Rinne Sdp:n varapuheenjohtajaehdokkaaksi
- Kansliapäällikkö Kari Välimäki Merimieseläkekassan toimitusjohtajaksi
- Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä
- Väyrynen perustaisi keskustalle uuden puoluelehden
- Eduskunta keskustelee kuntauudistuksesta ennen lomia
- Kuntatyönantajat: Irtisanomissuoja aiheuttaa kustannuksia
- Urpilaiselta ei heru kantaa Sdp:n puoluesihteeristä
- Presidentti Niinistö tapaa Putinin kesäkuussa
- Eduskunta aikoo muuttaa yritysten Yle-veroa
- Urpilainen: Kuntiin ohjelma estämään nuorten syrjäytymistä
- Reijo Paanasen mahdollisuudet paranivat Sdp:n puoluesihteerikisassa
- Jääskeläinen vetäytyy Sdp:n puoluesihteerikisasta
- Kirja: Vihreiden puoluesihteeri kampitti Haaviston kampanjaa
- MTV3: Kokoomus suurin, perussuomalaisille antijytky
- Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen




