"Äiti, miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?" Lapsi ei ymmärtänyt lukemaansa lööppiä.
Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen osittain väärän tiedon perusteella
Helsingin SanomatPori/Helsinki. Eurovaltiot päättivät perjantaina, että Euroopan vakausmekanismilta (EVM) poistetaan ensisijaisen velkojan asema Espanjalle annettavassa lainassa.
Ensisijaisen velkojan asema tarkoittaa, että EVM saisi saatavansa maksuvaikeuksiin joutuneelta valtiolta ennen yksityisiä velkojia. Käytännössä etuoikeus merkitsisi sitä, että eurovaltiot olisivat velkojina turvatummassa asemassa kuin yksityiset sijoittajat.
Komissaari Olli Rehnin mukaan euroryhmässä on päätetty toimia niin, että Espanjan pankkien remonttiin suunnitellun ohjelman osalta etuoikeutettua lainoittajan asemaa ei sovelleta.
"Tämän lisäksi on lähdetty siitä, että jatkossa tämä asia katsotaan tapauskohtaisesti", hän sanoi.
Päätös on ristiriidassa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietinnön ja hallituksen esityksen kanssa.
Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen 28. kesäkuuta. Hallituksen esityksessä sopimuksen hyväksymisestä sanottiin, että "EVM:llä on sama etuoikeusasema yksityisiin velkojiin nähden kuin [Kansainvälisellä valuuttarahastolla] IMF:llä."
Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojasen mukaan eduskunta on käsitellyt ja hyväksynyt EVM-sopimuksen osittain virheellisen tiedon pohjalta.
"Asetelma on hieman sama kuin ERVV:n varainhankinnalle annettavista valtiontakauksista syntynyt epäselvyys, kun ilmeni, että hallituksen esityksessä takausten enimmäismäärät oli ilmaistu virheellisesti", hän sanoo.
Samaa mieltä on oikeustieteen akatemiaprofessori Kaarlo Tuori:
"Perustuslakivaliokunta on tehnyt hallituksen esityksen perusteella oikeudellisen arvionsa ja valtiovarainvaliokunta taloudellis-poliittisen arvionsa sen varassa, että EVM:llä on etuoikeusasema velkojana. Eduskunnan päätöksenteko on ainakin osaksi perustunut edellytyksiin, jotka nyt eivät näytä toteutuvan."
Ensisijaisen velkojan asemasta luopumisessa ei ole oikeudellista ongelmaa.
Ensisijaisuus on mainittu ainoastaan sopimuksen johdannossa poliittisena sitoumuksena, eikä oikeudellisesti sitovissa säännöksissä.
Sopimus ei ole vielä voimassa, koska Saksan perustuslakivaliokunta ottaa siihen kantaa syyskuussa.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kertoi perjantaina, että lainaohjelma hyväksyttiin lyhyen keskustelun jälkeen.
Lisää aiheesta lauantain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
Politiikka
HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
Ulkomaat
Lähes 40 vuotta sitten kadonneen ay-pomon etsinnät käynnistettiin uudestaan USA:ssa
Talous
Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Lähes 40 vuotta sitten kadonneen ay-pomon etsinnät käynnistettiin uudestaan USA:ssa
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Ukrainalainen hurjapää keikkuu tyhjyyden partaalla Video
- Bostonilla vahva ote Stanley Cupista
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Tennis: Tenniksen huipulla keikkuu yhä vanhempia miehiä
- NBA:n mestaruus ratkeaa vasta seitsemännessä finaalipelissä
- Samoan lentoyhtiö perustaa yli 130-kiloisille XL-luokan
- Warner digitoi suomalaisen musiikin arkistonsa Video
- Huawei: Nokian ostamisesta ei suunnitelmia
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-analyysi: Pakistan on ratkaisijan roolissa Taleban-neuvotteluissa
- Ammusvaraston räjähtely jatkui koko yön Venäjällä
- Yhdeksän kuoli kouluhyökkäyksessä Nigeriassa
- Neljä Yhdysvaltain sotilasta kuoli iskussa Afganistanissa
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Näin tutkittiin
- Perussuomalaiset kansalaisten miinuslistan kärjessä
- Timo Soini empii euroehdokkuuttaan
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Katainen ja Ansip puivat kaasuterminaalikiistaa Tallinnassa
- Valtiovarainministeriö saa kärkivirkamiehen Suomen Pankista
- HS-gallup: Kansa ei usko Kreikan vakuuksiin
- Soinin kolme arvoa EU:lle – antiikin filosofiaa, roomalaista oikeutta ja kristinuskoa
- Kolme seikkaa ratkaisevat Soinin jäämisen tai lähtemisen
- Valiokunta: Kuntauudistus kytketään sote-lakiehdotukseen
- Perustuslakivaliokunta ei päässyt yksimielisyyteen
- Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
- Sipilä: Poliitikot ovat liian hitaita
- Tuomioja: EU:lle ei ole Suomessa vaihtoehtoja
- Ville Niinistö: NSA-vuotaja voisi saada turvapaikan Suomesta
- Jopa joka kolmas työssä käyvä hoitaa työnsä ohella läheisiään
- Presidentti Niinistö: Kolmas maailmansota käydään markkinataloudella
- Ulkopoliittinen seminaari alkaa Kultarannassa Niinistön johdolla
- Vihreät nuoret tarjoaisi NSA-vuotajalle turvapaikkaa Suomesta



