Esitys: Kuntien määrä voisi pudota jopa 65:een

 |   | 
 
Olli Pohjanpalo HS

Kuntien määrä voi pudota jopa 65:een, jos kuntauudistus toteutuu tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Kuntien lopullinen lukumäärä asettuisi HS:n tietojen mukaan 65–70:n väliin riippuen siitä, miten keskuskaupunkien ympärillä olevien kehyskuntien takana olevia kuntia liitettäisiin keskuskaupunkeihin.

Lievealueilla on kuntia, jotka voivat yhdistyä useampaan suuntaan. Lisäksi kieliolosuhteet voivat aiheuttaa vielä lisäsäätöä kuntajakoon.

Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) esittelee kuntarakennetyöryhmän selvityksen ensi viikolla, vain vajaa viikko ennen sen lähtemistä kuntakierrokselle. Hallituskumppanit päivittelevätkin, miksi Virkkunen on pitänyt aineiston visusti salassa.

"Mitään paperia ei ole annettu. Kunnat, media, hallituspuolueet ja oppositio saavat sen yhtä aikaa", eräs hallituslähde sanoo.

Kuntauudistusta valmistellut virkamiestyöryhmä on periaatteessa poliittisessa ohjauksessa, mutta ohjausryhmäkin on ollut aika pimennossa. Suunnitelman mukaan kuntakierros käydään ensin, ja valtioneuvosto ottaa poliittisen kannan vasta, kun kuntia on kuultu.

Hallituskumppanien sitoutuminen kokoomusvetoiseen uudistukseen ei ole läpihuutojuttu, sillä esimerkiksi Sdp:n kanta on ollut, että työssäkäyntialueisiin perustuvia kuntia voisi olla 160–170.

HS:n tietojen mukaan uudistuksen jatkajiksi esitetään aluekohtaisia selvityshenkilöitä tekemään yksityiskohtaisia esityksiä kuntaliitoksiksi.

Kuntaselvittäjät nimettäisiin sen jälkeen, kun uudistus on esitelty kunnille. Selvityshenkilöiden asettamisesta hallituksella ei ole päätöstä. Vain aikataulu on poliittisesti sovittu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori