Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Guzenina-Richardson: Suositukset eivät ole parantaneet vanhustenhoitoa
Helsingin SanomatVanhustenhoidon henkilöstömitoitukset tulee kirjata lakiin, jotta puutteellisesta hoidosta seuraisi rangaistus, kirjoittaa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) lauantain Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla. Suositusten avulla hoitoa ei ole onnistuttu parantamaan, hän sanoo.
Guzenina-Richardson kertoi kannastaan myös aiemmin heinäkuussa Helsingin Sanomien haastattelussa. Linjaus sai huomiota, sillä vielä viime keväänä hänen tulkittiin myötäilevän vanhuspalvelulakia valmistelleen työryhmän kantaa. Siinä ei määritelty vanhuksia hoitavan henkilökunnan määrää.
"Kun sain Välimäen työryhmän esityksen viime keväänä, totesin, että se on tarpeen lähettää lausuntokierrokselle. Vasta sen jälkeen olisi poliittisen kannanottoni aika", Guzenina-Richardson kirjoittaa Vieraskynässä.
"Kantani on lausuntokierroksen jälkeenkin, että henkilöstömääriin tarvitaan sitovat mitoitukset."
Valvira on arvioinut, että hoitotyöntekijöitä tarvittaisiin ympärivuorokautiseen hoivaan noin 700 lisää, jotta suositeltu vähimmäistaso toteutuisi. "Vanhuspalvelulain jo päätetyt määrärahat riittävät tämän suuruisen lisähenkilöstön palkkaamiseen hyvin", Guzenina-Richardson sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Kakko viides golfin European Tourilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Kolumni: Hui, Barbie-nukke pelottaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Guzenina-Richardson ei kanna kaunaa Urpilaiselle
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Urpilainen: Ministerikierrätys on osa rytminvaihdosta
- Sujuvasanainen peruspalveluministeri Susanna Huovinen
- Ärhäkkä asuntoministeri Pia Viitanen
- Pia Viitanen ja Susanna Huovinen ovat uudet demariministerit
- Kuntaliitto sai hallituspuolueiden kehut sote-keskustelussa
- Sdp vaikenee ministereiden kierrätyksestä
- Hallitus haluaa Kela- ja koulukyytien kustannukset kuriin






